En tiedä mille palstalle menisin, mutta kysyisin neuvoa mitä ihmettä voisin tehdä.
Olemme eronneet vajaa vuosi sitten ja meillä 5v lapsi joka asuu minun luonani, yhteishuoltajuus. Isän pitäisi tavata lastaan joka toinen viikoloppu, mutta on toistuvasti jättänyt tapaamisiaan väliin ja kun sossussa tekemässä paperissa lukee että isä tapaa lastansa parittomina viikkoina, niin tämä "isä" ei ole myöskään suostunut ottamaan lasta sitten seuraavanakaan viikoloppuna. Eli lapsi on nyt nähnyt noin 1 kertaa kuussa isäänsä.
Lapsi pettyy syvästi joka kerta eikä ymmärrä miksi näin. Syinä on ollut milloin mitäkin ja minä olen joutunut perumaan omia sovittuja työkeikkoja, viikoloppu matkoja sen takia että toinen vain yksipuolisesti ilmoittaa että ei ota nyt lasta, sen enempää neuvottelematta asiasta minun tai lapsen kanssa sopiiko se edes. Onko siis minun elettävä tästälähin seuraavat väh. 10 vuotta niin etten voi tehdä yhtään viikonloppu suunnitelmaa silloin kun on isän viikoloppu, koska en voi luottaa siihen että tuo ottaisi lapsen silloin. ja joutuuko lapsi kärsimään tästä myöskin. onko hyötyä sosiaaliasiamiehestä tms. Perheterapia oli ihan yhtä tyhjän kanssa koska sen jälkeen sain aina kuulla miten teen hänet tyhmäksi siellä ja huorittelua ym.
Se nyt on jo selvää että tuo lapsi ei merkitse tälle ihmiselle mitään.
Millä perusteilla voi hakea yksinhuoltajuutta tai jotain järkeä tähän touhuun?
Olemme eronneet vajaa vuosi sitten ja meillä 5v lapsi joka asuu minun luonani, yhteishuoltajuus. Isän pitäisi tavata lastaan joka toinen viikoloppu, mutta on toistuvasti jättänyt tapaamisiaan väliin ja kun sossussa tekemässä paperissa lukee että isä tapaa lastansa parittomina viikkoina, niin tämä "isä" ei ole myöskään suostunut ottamaan lasta sitten seuraavanakaan viikoloppuna. Eli lapsi on nyt nähnyt noin 1 kertaa kuussa isäänsä.
Lapsi pettyy syvästi joka kerta eikä ymmärrä miksi näin. Syinä on ollut milloin mitäkin ja minä olen joutunut perumaan omia sovittuja työkeikkoja, viikoloppu matkoja sen takia että toinen vain yksipuolisesti ilmoittaa että ei ota nyt lasta, sen enempää neuvottelematta asiasta minun tai lapsen kanssa sopiiko se edes. Onko siis minun elettävä tästälähin seuraavat väh. 10 vuotta niin etten voi tehdä yhtään viikonloppu suunnitelmaa silloin kun on isän viikoloppu, koska en voi luottaa siihen että tuo ottaisi lapsen silloin. ja joutuuko lapsi kärsimään tästä myöskin. onko hyötyä sosiaaliasiamiehestä tms. Perheterapia oli ihan yhtä tyhjän kanssa koska sen jälkeen sain aina kuulla miten teen hänet tyhmäksi siellä ja huorittelua ym.
Se nyt on jo selvää että tuo lapsi ei merkitse tälle ihmiselle mitään.
Millä perusteilla voi hakea yksinhuoltajuutta tai jotain järkeä tähän touhuun?
Vastaukset 26
Vanhimmat
ei -velvollisuus. Ei ole lapsen eikä kenenkään edun mukaista pakottaa vanhempaa tapaamaan lastaan. Meillä tehdään todennäköisesti myös niin, että lähivanhemmalle tulee yksin-, ei yhteishuoltajuus. Vastuuntuntoinen vanhempi huolehtii aina lapsen edun ensiksi, ja aina se ei ole sama kuin läsnäolo. Ainakaan fyysisesti koko ajan.
Vanhempien oikeudet eivät tässä ole ensisijaisia, vaan LAPSELLA on oikeus tavata molempia vanhempiaan. Tämä on yksiselitteisesti lähtökohta ja tässä yhteydessä on turha puolustella etävanhempaa sillä, että vanhemmalla on tapaamisoikeus, ei -velvollisuutta.
Jos lapsi on saatettu alulle yhdessä tuumin ja päätetty pitää yhdessä tuumin, niin silloin ainakin moraalinen ja eettinen velvollisuus on myös huolehtia lapsesta, yhdessä tuumin.
"Tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu." Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. 8.4. 1983
Yksinhuoltajuuden hakeminen ei tilannetta muuksi muuta, ainoastaan paperilla se voi näkyä, olethan
käytännössä jo nyt yksinhuoltaja.
Kannattaisiko antaa vaan ajan kulua, tilanne
voi hyvinkin muuttua, kun erokriisin tunteet
laantuu ja isä voi alkaa taas tapaamaan lastaan.
tässä tapaamisasiassa. Älä sovi itsellesi mitään ohjelmaa etukäteen, äläkä puhu lapsellesi isän luo menosta ennen kuin olet varmistanut, että hän tosiaan ottaa lapsen. Jos tapaaminen kerran kuussa sopii paremmin isälle, niin asiasta voidaan sopia virallisestikin. Tuo joka toinen viikonloppu on nimittäin aika paljon. Ex-miehesihän saattaa kokonaan luopua tapaamisista, mikäli ärsytät häntä vaatimuksillasi, ja se olisi lapsellenne vahingollista.
Yksinhuoltajuutta toki kannattaa hakea, mutta jos lapsesi on aviolapsi, niin yhteishuolto on silloin aina ensisijainen huoltomuoto.
Minun mielestäni lasten näkeminen vain joka toinen viikonloppu on liian vähän. Itselläni on lapset olleet nyt neljä viikonlopppua putkeen ja viides alkaa tänään ja silti tuntuu että lapset oavt liian vähän kanssani. Minulla ainakin on lapsia ikävä aina kun he eivät ole kanssani. Lisäksi mainittakoon että näen lapsi myöskin viikolla 1-2 kert riippuen exän työvuoroista.
Sä olet oikeasti helmi!
Oliskin sun kaltaisia isiä enemmän
Täällä on isä joka tahtoisi nähdä kolmea lastaan, nykyinen kumppani tukee minua siinä, mutta lasten äiti häiriköi monin eri tavoin kaikkea, ei anna lapsia. On laittanut tapaamispaikalle oman juopon isänsä meitä haukkumaan, lapsia ei näkynyt, matkaa meillä sinne 250km yhteen suuntaan, kuuntelemaan sekopäistä miestä. Olen käynyt näiden kolmen lapsen kanssa mökillä keskenään jo silloin, kun he olivat vaippaikäisiä, että lasten äiti pääsi baariin rentoutumaan. Minulla ja lapsilla on aina ollut erittäin lämpimät välit. Tämä on todella surullista, että äiti ei ajattele lapsiaan.
Voisiko isän käytöksen syy olla niissä tunteissa joita hänellä on sinua kohtaan. Enkä nyt puhu rakkaudesta. Jos hän on arsyyntynyt sinuun ja voi pahoin sinusta, ja lapsi jostain syystä muistuttaa häntä sinusta. Tai voihan olla että isää ei lapsi kiinnosta. Oliko lapsi esim. molempien toive, vai vahinkolapsi, isän toive..?
Koska et aloituksessa kerro sen enempää taustoja, en voi arvioida tämän enempää.
Olen itsekin eronnut, enkä tosiaan voinut sietää ex vaimoa silmissäni tai puhelimitse. Lapsia olen silti tavannut kuten sovittiin, mutta voin lähes fyysisesti pahoin jos ex soitti tai lähetti edes tekstiviestin lapsiin liittyvissä asioissa. Sen lisäksi että hänellä ei juuri muuta asiaa ollut kuin valittaminen ja kätinä kaikesta mikä hänelle ei edes kuulu. Olen sittemmin päässyt asian yli ja ex ei enää aiheuta mitään tunteita. Silti, jos voin valita (ja voinhan minä) olen näkemättä häntä ja kuulematta hänestä. Mutta lasten tapaamisesta pidän edelleen huolen, sillä ne syntyivät meidän molempien toivomuksesta maailmaan.
Tunnen erään isän, jonka naisystävä hankkiutui raskaaksi ilman tuon miehen suostumusta. Jätti pillerit tarkoituksella ottamatta, vaikka mies luotti että oli ottanut kuten olivat sopineet. Mies oli nuori, eikä halunnut lapsia. Ei hänestä oikein vastuulliseksi vanhemmaksi olisi ollutkaan. Lapsen kyllä tunnusti ja makselee elatusmaksuja, mutta tapasi lapsensa ensimmäisen ja ainoan kerran kun lapsi oli 15 vuotias. Mies vihaa sitä naista edelleen siitä mitä teki.
Toivottavasti asianne ratkeaa. Joku edellä jo mainitsikin, että ehkä miehen tunteet asettuvat ja voitte sopia asioista järkevästi. Jos lasta ajattelet, pidä isä hänelle edelleen positiivisena ihmisenä. Älä puhu isästä pahaa, vaikka sinä tuntisit kiukkua häntä kohtaan.
Todennäköisesti tunteet minua kohtaan on todella jäätävät, se on ihan selvää.
Vähän selvittelen tätä eroa lyhyesti ja nyky tilannetta.
Olen yrittänyt olla mahdollisimman ystävällinen koko ero prosessin, suostunut muutoksiin kerta toisensa jälkeen juuri lapsen takia, tappelemaan en haluaisi ryhtyä. Mutta alkaa hieman olla mitta täysi jälleen kerran. Olisi luullut että kun ottaa eron, pääsee tuosta ihmisestä ja kaikesta siitä ahdistuksesta ja tuskasta mitä toinen aiheuttaa. Minä itse myöskin voin fyysisesti ja henkisesti todella pahoin pelkästä puhelin soitosta ja tapaaminen on on todella hirveää, koko kroppa tärisee ja meinaa oksentaa. Kurjaa!! En haluaisi vihata niin suunnattomasti.
Eroon päädyin kun toinen ei ottanut koskaan vastuuta mistään kotona, laskut, lainat, autonosto, lapsen asiat, kotityöt, minä tein kaiken, kun yritin sysätä vastuuta toiselle ja jätin tekemättä asioita, olin kuulemma laiska jep!?.
Hän oli mustasukkainen ja epäili minun kokoajan paneskelevan kaikkia, joka oli täysin perätöntä. Kerran jopa päätti käydä käsiksi ja uhkasi tappaa lapsen ja minut. Kaiveli minun kasseja ja tavaroita ja löysi kuulemma ihan selviä todisteita pettämisestä, en tiedä sitten mitä, ei suostunut puhumaan. Silloin tällöin ilmoitti töihin olevansa sairaana kun nukkui pommiin tai ei muuten jaksanut mennä. J akuitenkin valitti että kun muut ei osaa mitään ja ovat niin laiskoja.
Minä sitten vaan päätin että minulle riitti, en halua lapselleni tuollaista roolimallia ja en tarvitse aikuista lasta rinnalle. Ja minähän löysinkin heti erottuani uuden miehen, täydellisen, unelmieni täyttymyksen, emme vielä asu yhdessä tämän kanssa koska toista kertaa en mokaa näin suurta asiaa ja haluan aikaa.
En vain voi sulattaa sitä että lapsi kärsii siitä että isä ei kykene ottamaan vastuuta. sen verran pitäisi olla aikuinen että ymmärtää lapsen kannalta asioita ja osaa laittaa lapsen tarpeet omiensa edelle.
31v tämä isä kuitenkin jo.
Eroonne on mitä ilmeisemmin ollut painavat syyt:) En sitä tarkoittanutkaan että utelisin asioita.
Kertomasi perusteella varmasti itsekin ymmärrät miksi erositte. Sinäkin kyllä ajan mittaan rauhoitut ja kun aikaa kuluu miehen ärsyttävät tavat tai tapojen puute ei enää nosta niskavilloja pystyyn. Oikeastaan arvaan, että vasta siinä vaiheessa saatat onnistua "käsittelemään" miestä oikein. Siis että hän nostaa ahterinsa sohvalta ryhdistäytyy. Sinähän et ole miehen äiti, vaan lapsenne äiti. Mutta valitettavasti, koska et tosiaankaan ole aikuisen miehen äiti, et voi miestä komennella.
Yritä edelleen parhaasi saadaksesi itsekin "henkistä etäisyyttä" mieheen. Olisiko kestään (miehen) sukulaisesta apua siinä ett miehelle tekisi selväksi sellainen, että kyse ei ole sinun tahdosta, vaan lapsen tahdosta ja tarpeesta tavata isää?
Jos mies huomaa ja ymmärtää ettet ole häntä paapomassa etkä edes välitä vaikka hän joutuisi perikatoon, ehkä hän siitä ryhdistäytyy. Sen lisäksi hänen pitäisi ymmärtää että ryhdistäytyisi edes lapsen takia.
Naisten syytähän se aina on kun raskaaksi tullaan. Miehet ne on aina lerpuuaan työtämässä joka paikkaan. Kumia päälle ja vähän omaa vastuuta tässäkin asiassa. Eli ajattelu sinne yläpäähän. Turha vahingoista on jälkikäteen alkaa toisia syyttelemään, vastuu se on kannettava kun on itse sen kyntänyt!
Olin vuosia tyhmä. Ex teki 4 lasta minulle jättämällä itsekseen ehkäisyn, luotin petturiin ja vielä monta kertaa. Neljännellä kerralla vaadin abortin. Ne 3 ovat minulle todella rakkaita, mutta hän ei anna niitä nyt nähdä, vaikka olen hoitanut ja huolehtinut heistä pienestä asti, nyt he täyttävät syksyllä 10, 12 ja 14.
Et saa mitään helpotusta tilanteeseen hakemalla yksinhuoltajuutta - tulehduttaisi vaan välejä entisestään.
Tärkeintä olisi panostaa omaan elämään, hankkimaan tukijoukkoja ympärille ettet ole riippuvainen exästä, anna isän tavata jos hän haluaa mutta muilta osin elät omaa elämää. Yritä sopia lapsen kanssa niin että vasta kun on varmaa että isä tulee kerrotlapselle.
...jättävä osapuoli. Niin se vaan luultavasti on , että sama jatkuu. Syytä voit vain arvailla isän käytökseen, katkeruus, viha, ymmärtämättömyys, epäoikeudenmukaisuuden tunne tai vaikkapa niin suuri ikävä perhettä/lapsia kohtaa, että sitä on vaikea kohdata. Mieti muuta hoitajaa lapsellesi, että pääset varmasti valillä suunniteltuihin menoihisi.
Minä kun en näistä asioista mitään ymmärrä, kun ei ole lapsia. Mutta ihmettelen vain näitäkin viestejä, joissa syyllistetään pääosin lähivanhempaa ja puolustetaan etävanhempaa.
Itse seuraan vierestä ystäväni kamppailua alkuperäisen kirjoittajan kaltaisessa tilanteessa. Näen, kuinka seitsemänvuotias tytär itkee lähes päivittäin isän poissaoloa, nukkuu kaikki yöt isän kuva tyynyllään ja puhuu ääneen kaikille tapaamilleen ihmisille, ettei isä häntä rakasta. Psykiatri sanoo lapsella olevan itsetuhoisia ajatuksia ja masennusta.
Äiti ei ole yhtään pahaa sanaa sanonut lapselle isästä, vaikka isä on viimeisen kolmen vuoden aikana tavannut lapsiaan vain pari kertaa. Päinvastoin. Äiti muistuttaa päivittäin, että isä kyllä rakastaa, mutta isällä on nyt vain "vaikea elämäntilanne" ja kiire. Tytön soittaessa isälleen, isä lupaa tytölle tulla "ihan kohta" tapaamaan, mutta jättää poikkeuksetta lupaukset täyttämättä.
Sossut yrittävät saada isää kiinni, jotta lapsen hätää voitaisiin jotenkin lähteä ratkomaan - ilman, että isän tarvitsisi olla exänsä kanssa tekemisissä. Sossuille isä sanoo, ettei "saa" tavata lapsiaan ja kun sitten sossupalavereista sovitaan, isä jättää johdonmukaisesti tulematta jokaiseen tapaamiseen.
Äiti on nyt lapsensa hätää seuratessaan miettinyt jopa sitä, josko tyttärelle olisi parasta, että isä ottaisi tyttären huoltajuuden.(Isä, ei kuitenkaan tästäkään suostu edes keskustelemaan). Heillä on yhteensä kolme lasta, joista nuorimmat ovat kolmevuotiaat kaksososet, jotka eivät tapaamisten vähyyden vuoksi edes isäänsä tunnista. Mutta vanhimman lapsen oireilu ja hätä ovat kauheaa seurattavaa.
Äidin voimat ovat täysin loppu ja keinot vähissä.
Miten siis tässä tapauksessa tulkitaan etävanhemman OIKEUS tapaamisiin, kun lapsi silminnähden kärsii. Eikö lapsella ole mitään oikeuksia?
Sen siitä saa kun kirjoittaa yhteishuoltosopimukseen väärät sanat. Olen naimisissa eronneen miehen kanssa. Mieheni sopimuksessa lukee "N.N:llä (lapsella) on oikeus tavata isäänsä..".
Lapsi vain ei halua tavata isäänsä, koska äiti on puhunut lapselle mitä lie tarinoita isästä. Isä ei välitä lapsesta "koska on ottanut toisen naisen elämänkumppanikseen". Vaikka isä ja me molemmat olemme osoittaneet lapselle, että isä välittää hänestä ja hän on tärkeä, niin se ei riitä. Koska lapsi oli isällään vain joka toinen viikonloppu ja kahtena kesänä olimme parin viikon kesäliomamatkallakin. Niistä lapsi nautti, mutta kun kertoi äidilleen mitä olimme tehneet, äiti moitti lasta ettei isä olisi saanut sinne-ja-sinne viedä??.
Reilu kaksi vuotta meni näin ja lopulta äiti voitti. Lapsi vain yhtäkkiä ilmoitti ettei haluakaan enää tulla isälleen. Enkä ihmettele. Joka kerta kun lapsi oli meillä äiti soitteli ja kysyi mitä olemme tehneet. Vaikka olisi tehty mitä tahansa mitä lapsi halusi se oli väärin. Äiti moitti isää, ja kun lapsi selitti että hän halusi, äiti moitti isää että isällä pitäisi olla vastuuta enemmän. Mitään sellaista ei ole tapahtunut mistä lapsi kärsisi tai ei olisi hänen iälleen sopivaa. On käyty jalkapallo-otteluissa, lätkämatseissa, korisotteluissa, elokuvissa jne. kaikkea mitä lapsi on aina tehnyt muutenkin. Mutta ei käynyt äidille.
Joskus lapsi itki kun häntä haettiin isälle, ettei halua tulla. Ja onko ihme. Kun isä sai lapsen rauhoitettua ja lapsi lopulta tuli, hän kertoi isälleen että äiti oli koko päivän haukkunut isää ja kieltänyt lapselta jo etukäteen mitä ei saa tehdä ja monelta kotiin (isälle!). Sitten illalla jo äiti soittelikin ja tenttasi miten kaksi tuntia oli kulunut. Lapsi oli aivan murtunut aina äidin puheluuiden jälkeen.
Mutta kun lapsi päätti ettei isälleen tule, isä ei enää mitään voi. Lapsi täytti juuri 12 ja hänen tahtoaan noudatetaan. Hän kyllä soittelee isälleen, ja isä tietää että lapsi haluaisi tavata. Isä on kysynyt asiasta, mutta lapsi vaikenee. Aivan kamala tilanne.
Joten kun yhteishuoltosopimuksia tehdään niissä pitäisikin ottaa kaikkien osapuolten oikeudet ja velvollisuudet esiin. Myös niiden tilanteiden varalta kun joku sovittu aika ei käykään, että miten korvataan.
Täsmälleen samoja kokemuksia. Lapsilla ei saa olla kivaa isän luona. 3 lasta tyttö 10, poika 12 ja tyttö 14. Äiti pakottaa lapset soittamaan joka ilta ja utelee mitä on tehty. Mikään ei ole hyvää, lapset eivät siis saa äidiltä lupaa nauttia mistään. Lapset eivät itsekään enää meinaa uskaltaa nähdä isäänsä, koska heillä on äidin sekoilu niin rankkaa sen jälkeen kestää.
taisit ottaa eron vain siksi, että voit tehdä itsellesi viikonloppusuunitelmia... ja panna menemään tai mennä panemaan.
Tämä niin suoraan exä:n suusta että jääköön.
Mitä sillä on väliä, vaikka alkuperäisen syyt erota olisivat olleet mitkä??? Ei aikuisen (jätetynkään) pitäisi lasta sillä rangaista!
Vuodattakoon katkeruuttaan exälle miten lystää (ja pidemmän päälle voisi hakeutua vaikka terapiaan. Yksi vuosi katkeruutta on jo varmasti ihan riittävä terveelle ihmiselle), mutta vastuu lapsesta pitäisi silti kantaa.
Yrittäkää nyt jo hyvät ihmiset ymmärtää, että parisuhteita syttyy ja sammuu, mutta suhde lapseen pitäisi olla elinikäinen. Ettehän te halua, että lapsenne toistaa opittuja malleja ja pilaa elämänsä luullessaan, että näinhän aikuisten kuuluukin elää: vastuuttomasti ja vain itseään ajatellen.
Ei ole ihmekään, että koulut ja tarhat ovat täynnä pahoinvoivia lapsia, kun "aikuiset" elävät kuin pahaiset kakarat. Aikuistukaa!
Sitähän minäkin.. Ja ajattelin jo puolevuoden jälkeen että kaikki näytti suht hyvältä, epäilenpä että tässä tapauksessa on voinut hyvinkin käydä niin että lapseni isä on päässyt vapuden makuun, kun ei tarvitse huolehtia enää mistään niin pikkuhiljaa valuu siihen itsekkääseen maailmaansa kokonaan. Tuleehan tuo lapsi nyt jo isänsä luota kotiin samoissa vaatteissa (jopa alus housut) kuin sinne on lähtenyt vaikka kassissa aina mukana vaihto vaatteita enemmän kuin tarpeeksi. Ja lapsi on aivan iki onnellinen päästessään takaisin kotiin. Ei tosiaan enää puhu juurikaan isästään taikka edes kaipaa, kotona me elämme omaa elämää ja pidämme hauskaa ja molemmat ollaan onnellisia. käydään paikoissa, matkustetaan ja kerron kuinka paljon äiti ja isäkin(vaikka se vitutta) rakastaa häntä, enemmän kuin ketään.
Ei auta sinun kun odottaa, että äijällä tulee järki käteen tai sitten ei. Minä erosin 4 v. sitten ja lapsi ei silloin sopinut ex-mieheni ohjelmaan, joten minä hoidin lapsen sukulaisten avulla kun oli työkeikka tms. tärkeä meno. Nyt miehellä on uusi perhe ja hän ihme kyllä ottaa lapsen luokseen joka toinen viikonloppu. Ei kuitenkaan juhannukseksi, jouluksi, vapuksi jne. Eikä varmastikkaan muuksi ajaksi kuin viikonlopuksi.Kellonaikaa milloin hän hakee ja tuo lapsen takaisin hän ei kyllä vaivaudu ilmoittamaan, joten varpaillaan ollaan aina viikonloppuisin.
Isän ei ole "pakko" tavat lastaan jos ei halua.
Minäkin tyhmänä kuvittelin, että lastenvalvojan luona tehdyllä paperilla on jotain merkitystä, mutta näin ei vaan ole.
Nauti lapsesi seurasta sillä lapsi kasvaa ja sinulle jää enemmän myös ns. omaa aikaa.
Aurinkoista kevättä
Vähän epäilinkin että ei voi toista saada tekemään mitään pakolla. Ja oikeastaan tuo lapsi on ainoa mitä tuolla ihmisellä on enää jäljellä (ystävät ovat alkaneet kaikota, suku on yhtä paatunutta) ja tuon lapsenkin taitaa menettää kun sille tässä ikää ja ymmärrystä tulee enemmän.
Näin olen erään ystäväni kanssa keskutellut joka eli muinoin samankaltaisesta ero perheessä lapsena ja on nyt 35v. Ei enää missään tekemisissä isänsä kanssa. Sen verran tietää että isä makaa syöpäosastolla mutta eipä ole ketään käynyt häntä katsomassa.
Mä aion tehdä tuon lapsen elämästä niin hyvän ja ihanan kuin vain voin.
Voit hakea yksinhuoltajuutta, ota yhteys lastenvalvojaan. Pääset ainakin neuvotteluyhteyteen.
Joko mies ottaa vastuun taisitten ei. Mutta älä anna sen "tunkea" oman elämääsi sillä ettei hän sitoudu omiin vastuisiinsa.
"Onko siis minun elettävä tästälähin seuraavat väh. 10 vuotta niin etten voi tehdä yhtään viikonloppu suunnitelmaa silloin kun on isän viikoloppu, koska en voi luottaa siihen että tuo ottaisi lapsen silloin."
Toimi niin, ettei lasten isä pääse vaikuttamaan sinun suunnitelmiin. Maailmassa on muitakin ihmisiä, kuin lapsen isä joka voi hoitaa lapsia. Hoitajankin voi palkata, jos tämä asia on jo muodostunut ongelmaksi. Siispä suunnittele menosi niille viikonlopuille, jolloin lapset ovat sinulla. Palkkaa vaikka hoitaja. Isän viikonlopulle ei kannata suunnitella mitään omia menoja, jos isukki on noinkin epäluotettava.
Itselläni ei ole vastaavia ongelmia. Isukki ottaa lapsia ylimääräisnäkin päivinä yökylään. Nuorin lapsi on 1.v.
mies voi tehdä tosi paljon hallaa lapsen psyykkeelle.
Eli sanoisin, hanki yksinhuoltajuus.
Mun ex on aika samanlainen,
mutta onnex sillä ei ole ollut alunperinkään mitään oikeuksia poikaan.
Onnistui silti tekemään tosi paljon hallaa.
Teki kaikkia ilmotuksia että mä olen mielisairas ja sillä tappaa.
Ja pisti pojan päähän että hän on isä joka tulee välillä hakemaan ja nyt poika on jo kuukausia kysellyt turhaan että millon se tulee hakemaan?
Unohtaako poika joskus? Poikani on neljän.
Ja nyt on erittäin tod. näköistä ettei ex näytä naamaansa vuosiin.
Ja se että tekee "ohareita" lapselleen?
Mun ex saatto soittaa viikkoa ennen, että saako hän nähdä poikaa.
Sovittiin päivä ja aika.
Sitte odoteltiin...Ja odoteltiin...
Soitettiin... ja jätkä ei ollu saanu itteään edes sängystä ylös!
Sanoin että puolituntia aikaa tulla tai tämä tapaaminen oli tässä.
Eikä häntäkään nykyään enään poika kiinnosta.
Hassua oli se, että hän ei ollut hirveän kiinnostunut pojastaan, ennen kuin huomasi että minä seurustelin.
Siitähän alkoivat vaatimukset, uhkailut ja meidän elämään änkeeminen.
Nyt ollaan saatu olla monta kuukautta ihan rauhassa, ja varmasti tästä eteenpäin.
Mua ottaa päähän se, etten tästä(siis edellisestä) ole näillä palstoilla oikeen voinut vuodattaa.
Heti tulee ilkeitä kommentteja että mä olen jotenkin paha ihminen ja siitäkin syystä että olen tehnyt lapsen niin huonon miehen kanssa.
Mutta sinäkin varmaan tiedät etteivät miehet heti paskamaisuuttaan näytä...