Meninpä sitten suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsi. Yhteishuoltajuus. Ei mitään vikaa siinä että miehellä on ennestään lapsi, ellei mies itse olisi henkiseltä elämältään täysi lapsi itsekin.
En tiedä mille tasolle se on taantunut, mutta jotenkin tuntuu ettei puolessavälissä kolmeakymppiä hommata naiskaveria vain siksi että "pitäs saada poika hoitoon" että vois itse huidella siellä sun täällä ja päästä eroon isän roolista.
Aina riidellessä se muistaa muistuttaa kuinka minä en hoida poikaa että hän pääsisi ulos/salille/pingistä pelaamaan jne, ja kuinka minä aina valitan siitä että mihinkään ei päästä kun on tuo lapsi. Ongelma on vaan siinä että hän itse saa kyllä poikansa hoitoon aina silloin kun hän itse haluaa, ei vaan koskaan silloin kuin minä haluaisin mennä ja tehdä jotain kahdestaan parisuhdetta piristääksemme. Samoin hän kirkkain silmin väittää että mukava olis mennä ja on muka kysynyt hoitajaa, mutta totuus on että siitäkin se valehtelee. Ei se mitään hoitajaa kysynyt ole, koska ehkä seuraavana viikonloppuna ei sitten saisi hoitajaa jos vaikka pääsis baariin asti lähtemään.
Ja kyse on nyt siis vaikka että käytäisiin kahdestaan vaikka ravintolassa syömässä, teatterissa, leffassa jne. Mies taas tuntuu panttaavan hoitajiaan vain niille kerroille kun kuvassa on mukana rankkaa ryyppäystä. Ja jos hoitajaa ei tipu, fiksataan drinksua kotisohvalla ja aamulla kiljuu krapuloissaan kaikille ja on huonolla tuulella ja avoimen vihamielinen.
Aika lapsellista.
Oudointa tässä on se että hänen vanhemmat tai siskonsa ei koskaan sano sille siitä mitään. Ne kyllä ottaa asiakseen valittaa siitä että pitää aina hoitaa poikaa ja tehdä sitä ja tätä, ja sitten yks vaan valittaa että enemmän pitäs tehdä että hän saisi mennä miten lystää. Mutta koskaan ne ei nosta ääntään sitä vastaan, tai pistä sille hanttiin vaan lammaslauman lailla tekevät aina miten pyydetään.
Kolmas juttu on se että minä aina menen hänen luo mutta hän vain hyvin hyvin harvoin tulee mun luo. Syynä se että minun on muka helpompi kulkea häenn luonaan kuin hänen minun luona. Tämähän ei paikkaansa pidä koska hän kulkee kyllä kylillä ikenet vinossa silloin kun minä olen esim. töissä, ja aina pääsee kyllä kavereille käymään. Minun luo on vaan niin vaikee tulla, että parempi kun minä tulen niin hän voi vaan istua perseellään sohvalla ja antaa muiden hoitaa hommat.
Vähitellen alkaa tuntumaan että mun rajat menee tässä. Mua ei tungeta muottiin jossa hänen koko perheensä on oppinut elämään. Eikä mua innosta millään tasolla nulikkamainen käytös ihmiseltä jonka pitäisi itse kasvattaa lasta, eikä käyttäytyä siten itse.
Aikuinen ihminen kuitenkin tietää että joistain asioista on vain luovuttava kun lapset on pieniä. Mutta lapsetkin kasvaa ja sitten on itsellekin enemmän aikaa. Eikä ajatella että sitten kun me muutetaan yhteen, minä olen se perheen äiti ja hoidan "lapsen" että hän pääsee menemään taas kuin silloin nuorempana.
Onnee vaan yritykselle.
En tiedä mille tasolle se on taantunut, mutta jotenkin tuntuu ettei puolessavälissä kolmeakymppiä hommata naiskaveria vain siksi että "pitäs saada poika hoitoon" että vois itse huidella siellä sun täällä ja päästä eroon isän roolista.
Aina riidellessä se muistaa muistuttaa kuinka minä en hoida poikaa että hän pääsisi ulos/salille/pingistä pelaamaan jne, ja kuinka minä aina valitan siitä että mihinkään ei päästä kun on tuo lapsi. Ongelma on vaan siinä että hän itse saa kyllä poikansa hoitoon aina silloin kun hän itse haluaa, ei vaan koskaan silloin kuin minä haluaisin mennä ja tehdä jotain kahdestaan parisuhdetta piristääksemme. Samoin hän kirkkain silmin väittää että mukava olis mennä ja on muka kysynyt hoitajaa, mutta totuus on että siitäkin se valehtelee. Ei se mitään hoitajaa kysynyt ole, koska ehkä seuraavana viikonloppuna ei sitten saisi hoitajaa jos vaikka pääsis baariin asti lähtemään.
Ja kyse on nyt siis vaikka että käytäisiin kahdestaan vaikka ravintolassa syömässä, teatterissa, leffassa jne. Mies taas tuntuu panttaavan hoitajiaan vain niille kerroille kun kuvassa on mukana rankkaa ryyppäystä. Ja jos hoitajaa ei tipu, fiksataan drinksua kotisohvalla ja aamulla kiljuu krapuloissaan kaikille ja on huonolla tuulella ja avoimen vihamielinen.
Aika lapsellista.
Oudointa tässä on se että hänen vanhemmat tai siskonsa ei koskaan sano sille siitä mitään. Ne kyllä ottaa asiakseen valittaa siitä että pitää aina hoitaa poikaa ja tehdä sitä ja tätä, ja sitten yks vaan valittaa että enemmän pitäs tehdä että hän saisi mennä miten lystää. Mutta koskaan ne ei nosta ääntään sitä vastaan, tai pistä sille hanttiin vaan lammaslauman lailla tekevät aina miten pyydetään.
Kolmas juttu on se että minä aina menen hänen luo mutta hän vain hyvin hyvin harvoin tulee mun luo. Syynä se että minun on muka helpompi kulkea häenn luonaan kuin hänen minun luona. Tämähän ei paikkaansa pidä koska hän kulkee kyllä kylillä ikenet vinossa silloin kun minä olen esim. töissä, ja aina pääsee kyllä kavereille käymään. Minun luo on vaan niin vaikee tulla, että parempi kun minä tulen niin hän voi vaan istua perseellään sohvalla ja antaa muiden hoitaa hommat.
Vähitellen alkaa tuntumaan että mun rajat menee tässä. Mua ei tungeta muottiin jossa hänen koko perheensä on oppinut elämään. Eikä mua innosta millään tasolla nulikkamainen käytös ihmiseltä jonka pitäisi itse kasvattaa lasta, eikä käyttäytyä siten itse.
Aikuinen ihminen kuitenkin tietää että joistain asioista on vain luovuttava kun lapset on pieniä. Mutta lapsetkin kasvaa ja sitten on itsellekin enemmän aikaa. Eikä ajatella että sitten kun me muutetaan yhteen, minä olen se perheen äiti ja hoidan "lapsen" että hän pääsee menemään taas kuin silloin nuorempana.
Onnee vaan yritykselle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä vain. Ei näytä mies kauheasti välittävän mistään muusta kuin itsestään. Älä ole liian helppo! Jos mies ei viitsi järjestää aikaa teidän suhteellenne, niin olkoon ilman. Jos ei viitsi tulla käymään, niin olkoon ilman. Ei kaikki voi olla sinun vastuullasi varsinkaan kun hän ei näytä olevan täysillä mukana suhteessanne.
Arvon herran on vaan aika oppia hoitamaan asiansa ja kantamaan vastuunsa...
Ei tuollaiset ihmiset tajuu mistään mitään. Hän ei taida sua paljon kunnioittaa, joten anna kenkää vaan. Kyllä siitä jonkumoinen aikuinen saattaa kuoriutua, ku et oo enää paapomassa. On niitä sellaisiakin miehiä olemassa, keiden takia ei mee hermot koko ajan, joten parempaa kiikariin! Hyvää ja villiä kesää!
Vastasit jo itse oman kommenttisi sisältämään ehkäpä retoriseen kysymykseen. Jätä se ääliö.
kolmevitonen ja tuollainen tollo. Ei arvosta edes omaa lastaan. Mitä semmonen nyypelö sitten yleensä arvostaa? Hukkaat aikaasi siihen, joten heitä pois mielestäsikin koko tollo. Ei ole arvoisesi. Jos minulla olisi lapsi, niin kyllähän se olisi silmäterä, samoin kuin synnyttäjäkin. Ehkä olen vanhanaikainen, kun aukaisen naiselle oven ja ojennan takin, kenties se ei kuulu nykypäivään. Jos näin on, elämme moukkain aikaa. Hyvää elämääsi, Maininki-Maija; kyllä sinä jaksat!
puhut pienestä viattomasta lapsesta kuin jostain punkista mistä pitää päästä eroon keinolla millä hyvänsä jotta SINULLA olisi hyvä olla. Yhteistä aikaa pitää toki olla mut aika rumalta kuulostaa... lapsien pitäisi olla KAIKKIEN PERHEIDEN TÄRKEYSJÄRJESTYKSESSÄ NRO 1. ikävää jos teidän suhde ei onnistu.
Ei ollut mielestäni kyse siitä että lapsi olisi ongelma. Vaan siitä että mies laittaa lapsen hoitoon itsekkäistä syistä. Ei esimerkiksi parisuhdetta hoitaakseen...
Miehen pitäisi kasvaa aikuiseksi itse en tuollaista menoa katselisi