Millaista palkkaa pankki ja vakuutusalalla yleensä tienataan normaalista perustehtävistä? Kummalla alalla on paremmat ylenemismahdollisuudet, jos perusduuni ei innosta pidempään?
pankki ja vakuutusala
3
11441
Vastaukset
- sakari
Maksavat Tes:n mukaista palkkaa. Ammattiliitto
suorasta ja Vakuutusväen liitosta löydät palkkataulukoita. Eivät ole mitään ihmeellisiä
palkkoja perusduuneista. Asiantuntija ja esimiestason tehtävistä maksetaan jo hieman paremmin. Sitä en osaa sanoa kummalla alalla
pääsee etenemään paremmin. Itsestä se on kiinni. - pankkilainen
"Tavallisen" toimihenkilön palkka on yleensä 1758 euroa/kk (Rahoitusalan TES:n 3. vaativuusluokka) mahdolliset lisät. Työt käsittävät yleensä kassapalvelua ja lyhyiä asiakasneuvotteluita. Itsenäistä päätösvaltaa ei ole.
Palkkaluokkaan 4.1 kuuluvat mm. sijoitus- ja rahoitusneuvottelijat. Palkka n. 1840 ja rapiat lisät. He tekevät itsenäisesti mm. joitakin luottopäätöksiä ja hoitavat vaativampia sijoitustoimeksiantoja. Pienemmissä yksiköissä rahoitus- ja sijoitusneuvoja voi olla sama henkilö, yleensä nimikkeellä palveluneuvoja.
Korkeampaan vaaativuusluokkaan vaaditaan yleensä jo paljon työkokemusta. Pankkialalla työkokemus on avainasemassa. Esimerkiksi rahoitus- ja sijoitusasiantuntijat ovat pitkän työkokemuksen omaavia toimihenkilöitä. Toki pankkiin tullaan suoraan ylempiin tehtäviin ilman pankkikokemustakin: esim. pankkilakimiehet (usein heilläkin on jonkinlaista pankkitaustaa esimerkiksi kesätöiden muodossa).
Mitä tiedän oman työuransa kautta (ei koulutuksensa) edenneitä esimiehiä ja asiantuntijoita, niin heillä on kirjallinen ilmaisu hallussa, esiintymiskykyä, kykyä tehdä päätöksiä (tätä ominaisuutta ei kyllä kaikilla pankkilaisilla ole) ja jonkinlaista kykyä kehitellä uusia toimintatapoja. Näiden lisäksi he ovat erittäin taitavia asiakaspalvelijoita.
Vakuutussektori on siirtymässä aika pitkälti samaan "leiriin" kuin pankitkin. Tämän hetkisessä tilanteessa, kun pankit ovat ostaneet vakuutusyhtiöitä ja päinvastoin, niin mielestäni väkeä on virrannut enemmän vakuutusalalta pankkiin kuin päinvastoin. Ylipäänsä molemmilla aloilla jää todella paljon esimiehiä ja asiantuntijoita eläkkeelle: paikkoja avautunee lähivuosina runsaasti myös päällikkö- ja asiantuntijatasolle.- Jermu
sitä vanhempien ikäluokkien eläköitymistä, jotta pääsee parempiin töihin. kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1106180Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400