Jatkuukstääelämäsitjamiten,,,
Olen ajatellut avioeron ja sen helvetillisen läpikäymisen mielessäni valmiiksi. Monet ovat sanoneet, että pahin vaihe erotessa on juuri tämä ennakkoon käytävä surutyö ja suunnittelu/pähkäily ja lopulta päätös.
Te jotka olette eronneet ja kertoneet lapsille ja puolisolle (minulla se on vielä edessä) eropäätöksestä, voitteko kertoa miten se elämä sitten eteenpäin jatkuu. Kuinka nopeasti lapset sopeutuvat, vai sopeutuvatko, lähteekö se mies/nainen jos ja kun olisi aihetta pois yhteisestä k0odista vai pitääkö hakea häätöä... Ja miten on oma mielenrauha. Tuleeko se mielenrauha, jota ei moneen vuoteen avioliitossa (tämän joskus niin rakkaan kumppanin kanssa) ole ollt vielä takaisin? Ei ole uusia kumppaneita, mutta juuri se vapaus ja irtaantuminen toisen vallan alaisuudesta kovasti kaihertaa mieltä, ja sitä kovasti odotan.
Kuinka pian avioreosta selviää? Tiedän ettei ole vain yhtä vastausta ja riippuu tapauksesta, mutta voitteko kertoa omia kokemuksianne?
Kiitos, terv. eropäätöksen tehnyt
Olen ajatellut avioeron ja sen helvetillisen läpikäymisen mielessäni valmiiksi. Monet ovat sanoneet, että pahin vaihe erotessa on juuri tämä ennakkoon käytävä surutyö ja suunnittelu/pähkäily ja lopulta päätös.
Te jotka olette eronneet ja kertoneet lapsille ja puolisolle (minulla se on vielä edessä) eropäätöksestä, voitteko kertoa miten se elämä sitten eteenpäin jatkuu. Kuinka nopeasti lapset sopeutuvat, vai sopeutuvatko, lähteekö se mies/nainen jos ja kun olisi aihetta pois yhteisestä k0odista vai pitääkö hakea häätöä... Ja miten on oma mielenrauha. Tuleeko se mielenrauha, jota ei moneen vuoteen avioliitossa (tämän joskus niin rakkaan kumppanin kanssa) ole ollt vielä takaisin? Ei ole uusia kumppaneita, mutta juuri se vapaus ja irtaantuminen toisen vallan alaisuudesta kovasti kaihertaa mieltä, ja sitä kovasti odotan.
Kuinka pian avioreosta selviää? Tiedän ettei ole vain yhtä vastausta ja riippuu tapauksesta, mutta voitteko kertoa omia kokemuksianne?
Kiitos, terv. eropäätöksen tehnyt
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla 9 kk aikaa siitä kun ero pistetty vireille. Nyt virallisesti eronnut, jälkipuinti vielä oikeudessa.
Voin sanoa itse, että eniten minua on masentanut/ahdistanut/"syönyt" se, että en ole nähnyt enää lapsiani joka päivä. Jumalauta, mitä helvettiä se oli ja on vieläkin tosin 9 kk jälkeen
osaan jotenkin jo ajatella asiaa.
Ex-vaimon suhteen en ole eroa katunut. Se oli helvetillistä nalkutusta jota sain kuulla joka ikinen päivä!! Joka helvetin pikku asiastakin. Tavallaan olen tyytyväinen, että se
ahdistus on nyt ohi. Toisaalta minua raivostuttaa ajatus, että vietin parhaita vuosia naisen kanssa
jota en ilmeisesti edes tuntenut kunnolla.
Loppufiilis: ei ole mitään loppufiilistä. Tuntuu, vaan että tässä olen ja tässä seison. Mitään tulevaisuuden suunnitelmia en ole kyennyt edes miettimään. Taitaa jokainen kokea tämän asian
vähän omakohtaisesti omalla tavallaan.
mä olin myös se jättäjä. nyt vuosi oltu erossa, avioero tullut voimaan ja ositukset yms olen hoitanut kokonaan yksin. ex ei ole tullut missään kohtaa vastaan koska mä olen "syyllinen". edelleen kinataan joka asiasta ja helvettiähän tämä on ollut myös taloudellisesti mutta muuten olo on paljon parempi, jaksan olla parempi äitikin..:) uskon siis vakaasti parempaan tulevaisuuteen, vaikka kamalat itsesyytökset on ollukki. toisaalta jos liittoon olisin jäänyt niin olisin pilannut molempien elämät joka tapauksessa. ehkä jopa lapsenkin?
luulen että avioerosta toipuminen vie oikesti vuosia, joka päivä kyllä helpottaa. ehkä se päätöksen tekeminen ja asiasta kertominen on kaikkein vaikeinta. eipä siis jättäjäkään helpolla pääse, jätetty saa vielä kaikki sympatiapisteet ja täyden tuen lähipiiristä. surettaa edelleen mutta elämä on laiffia..
Kaikesta päätellen ero on joskus paikallaan, ainakin kohdallani. Aikani kestin lasten vuoksi, mutta nyt mitta on tullut täyteen. Saanhan lasteni kanssa elää ihmisille kuuluvaa elämää ilman kontrolloitua ja ahdistavaa ilmapiiriä. Siksi sanonkin, että ei ero yksin vie, vaan jotain uutta ja parempaa tulee tilalle. Loppuelämälle on nyt tilaisuus niin hyvään kuin sen vain rakentaa ja uusi parisuhde sitten joskus antaa jotain sellaista, mistä on jäänyt edellisessä liitossa paitsi.Näin toivoisin kohdallani toteutuvan.
Ei ne kuluneet vuodet huonossa liitossa merkitse mitään, jos vastassa on liitto, joka antaa onnelliseen elämiseen tarvittavat jutut. Tätä kaikkea toivon lapsille ja itselleni, liekö liikaa toivottu.
Olen se, joka haki eroa. Virallista ei ole vielä tullut, siis harkinta-aika menossa. Olen kuitenkin asunut perheestäni erillään monta kuukautta. Minulle suurin työ oli tehdä se päätös. Vuosia elin onnettomassa liitossa. En ollut sinut itseni kanssa. Lapseni kärsivät mieleni ailahteluista. Perheterapiaakin yritettiin, laihoin tuloksin.
Päätöksen tehtyäni, muutettuani pois kodistamme, olin HELPOTTUNUT. Tietenkin asioita pohti ja mietti, prosessia käy läpi edelleenkin. Mutta minulla on hyvä olla, lapsilla on hyvä olla, vaikka asuvat isänsä kanssa. Ikävöin lapsiani valtavasti, onneksi olemme pystyneet suhteellisen rakentavasti ex:ni kanssa sopimaan tapaamiset, huoltajuusasiat, ositukset. Kaikki asiat on hoidettu, vielä odotellaan harkinta-ajan umpeutumista.
Summasummaarum... Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun, jonka tein. Aurinko paistaa :)
Hyvää kevättä Sinulle ja voimia ratkaisuihisi, päädyitpä sitten mihin tahansa!!!!