kokemuksia siitä, että kaksi ihmistä on täydellisiä toisilleen, mutta elämäntilanteet ovat liian erilaiset ts. aika on väärä? Sitten nämä ihmiset toivovat, että heidän tiensä kohtaavat vielä myöhemmin. Kuinka moni on sen onnen lopulta kokenut, että niin käy? Yleensä luotetaan, että kohtalo hoitaa siinä osuutensa, mutta kuinka paljon kohtaloa pitää auttaa. Kertokaa kokemuksianne!
(m)
(m)
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos elämäntlanne ei anna mahdollisuutta suhteelle ja yhteys katkeaa, niin paluuta ei ole.
Ei mikään tunne pysy yllä, jos ei sitä ruokita. Se vaan hiipuu hiljalleen, kunnes loppuu kokonaan.
sanoisin minäkin kokemukseni perusteella. Jos tunnetta ei pidetä yllä tai sitä ylläpitävät mielikuvat ja muistot, voi todellisuus uudelleen tavatessa olla karu. Paljon riippuu myös siitä, mihin asiat ovat viimeksi jääneet ja onko toista loukattu ja nöyryytetty pahoin. Joskus anteeksi annettavaa on liikaa ja paras siirtyä eteenpäin...
voin sanoa, että tunne hiipuu varmasti, mutta se että olet kokenut ihmisen itsellesi täydellisenä, ei unohdu koskaan. Me erottiin, mutta kumpikaan ei ollut unohtanut toista, vaikka varsinainen tunne oli hiipunut ajan kanssa. Sitten eräänä päivänä keskusteltiin ja huomattiin, että meidän aika oli tullut. Nyt ollaan onnellisesti yhdessä!
Elämä järjestykseen ja varovasti yhteys kultaan, vaikka tunne olisi jo hiipunut. Sellainen juttu, joka olisi joskus ollut täydellinen mutta silloin mahdoton, ansaitsee mahdollisuuden. Onnea matkaan!
Just! Kun tarpeeksi aikaa kuluu niin aika kultaa muistot ja ne huonot jutut jotenkin vaan unohtuu. Joskua tulee se hetki et pääsette punnitsemaan toisenne niiden hyvien ominaisuuksien perusteella ja sitten se on vaan yhteisestä päätöksestä kiinni
tilanteessa, että elämäntilanteet täysin erilaiset joskin ei välttämättä kovin kauaa. Pitää kai vain uskoa, mutta jos ei niin käy, niin kai se vaan on pakko hyväksyä. Ikäväähän se on, jos tää toinen osapuoli tuntuisi muuten just oikealta ja sopivalta.
Onhan tietysti niitäkin tarinoita aina, jossa on kohdattu vuosien päästä, mutta ei kai niin kaikille käy..
auttaa ja saada ihmisen palaamaan luokse,mutta todennut olen että pitää vaan odottaa,vaikka sinä aikana ei mikään tunnu miltään..n
Omalla kohdallani on juuri tuo sama tilanne. Elettiin nykyään entisen poikaystäväni kanssa reilut puoli vuotta kaukosuhteessa kunnes noin viikko sitten poikakaverini sanoi ettei enää jaksa tätä välimatkaa ja muita kaukosuhteen huonoja puolia. Ollaan puhuttu asiasta aiemminkin, ja yritetty vaikka minkälaisia vapaa suhteita, taukoja jne. Mikään ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa että tilanne ei enää toiminut.
Molemmista tuntui, että oltiin just ne ainoat oikeat toisillemme, mut todellakin väärään aikaan. Molemmilla kuitenkin opiskelut kesken ja nuoruuttakin sen verran jäljellä että ei pystynyt sitoutumaan roikkumaan kaukosuhteessa johon ei seuraavaan pariin vuoteen oo luvassa muutosta.
Nyt päätettiin siis jatkaa molemmat tahoillamme odottaen aikaa parempaa. Aiotaan pitää yhteyttä jatkossakin, kysellä kuulumisia jne. kunhan vaan ensin päästään molemmat rauhassa yli toisistamme. Heti näin eron jälkeen ei mikään ystävyyskään oikein tuntunut toimivan, kun sitä kokoajan yritti ainakin alitajuisesti uskotella itselleen että kaikki on vielä hyvin. Niinpä nyt opetellaan elämään taas itseksemme. Sitten kun itse tietää ettei yritä saada niitä vanhoja hyviä aikoja takasin, on mahdollisuus luoda jotain uutta. Ensin ystävyyttä, ja sitten muutaman vuoden päästä, kun on parempi aika, niin annetaan meille uusi mahdollisuus parinakin.
Tiedän, ettei sitä mitä meillä oli voi koskaan mikään tuoda takasin, ja ollaan luultavasti parin vuoden päästä muututtu ja kasvettu ihmisinä sen verran, että ei enää olla samat henkilöt kun ollaan nyt. Mut sitten on mahdollisuus tutustua siihen ihmiseen uudestaan, rakastua jos rakastuu. Me ei kumpikaan elätellä mitään pilvilinnoja, vaan mennään avoimin mielin eteenpäin. Enemmän me luultavasti menetetään, jos ei edes yritetä. Ja voihan olla että ollaan löydetty siihen mennessä jo uudet kumppanit, joiden kanssa ollaan onnellisia. Sitten hyväksytään tilanne sellaisenaan.
Mut jos me jonakin päivänä mennään vielä yhteen, niin sitten ainakin tiedetään, että mitä tahansa eteen tuleekin, niin me selvitään siitä. Sittenpähän nähdään mitä se tosirakkaus kestää.