Miksi sydän ja järki on niin vastakkain? Miksi sydän ei kuuntele järjen ääntä? Olen vieläkin rakastunut exääni, joka on juoppo, petturi, hyväkskäyttäjä, tunnevammainen, itsekeskeinen sika!! Silti ikävöin sitä. Haluan hänet, mutta en kuitenkaan halua. Tiedän, että ansaitsen paremman ja tiedän, että satuttaisin itseäni taas jos palattais yhteen. Ei se mun perään paru tai mitään ja ihan hyvä niin, koska sortuisin heti sen lepertelyihin. Olen mustis kun sillä on joku uus kierroksessa, mut silti ajattelen että kyllä se uusikin pian huomaa mikä se jätkä todellisuudessa on miehiään. Muistan elävästi, kuinka ihana se mies osaa olla ja varsinkin alkuaoikoina. Mä oon hullu! Viekää joku mut saunan taakse ja lopettakaa.... Tää mies on mulle pakkomielle. Miten siitäkin taudista eroon pääsisi?
Mikä helvetti siinä on?
Raivostuttaa!
111699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
joku tauti on olemassa. Turha on puhua edes läheisriippuvuudesta, kun se ei sitä ole kaikkien kohdalla ollenkaan.
Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka välittävät toisista ja niitä jotka välittävät itsestään.
Mä tuun jonottaan sinne saunan taa, rakastan edelleen ei-helppo-vaan-varma -exääni vaikka siellä se jossain tälläkin hetkellä panee taas uusinta tosirakkauttaan. Järki hoi, tännepäin!
Vähän jotain tuttua, tosin mua ei muuten haittaa mitä naisia sillä on, hyväksyn 100% kaikki kivat ja fiksut ämmät, mutta tämä joka nykyään sen punteissa roikkuu on sellanen suohirviö,hävytön suustaan, baareissa notkuva yh-äiti, jolla tuntuu olevan järkikin ikuisella lomalla ja josta varmaan ex:kin selvinpäiten näkee painajaisia:D Eli mulla herää siis suojelusvaisto kun pelkään ettei mies ite osaa puolustautua tommoselta hirviöltä ja pahassa tapauksessa se alkaa vielä lisääntymään, niin silloin on kyllä vitsit vähissä:D*koputtaa puuta*
Kyllä on nyt nurkantakana ruuhkaa, sillä täältä löytyy kans yksi ihan samoin ajatteleva.
Jaksan ihmetellä, että miten minä, järkevä aikuinen ihminen (ikää 30), voinkin olla niin naivii, idiootti ja ääliö, että kaikkien typerien valheellisten lupausten jälkeen, vielä kaipaan tätä narsistista, tunnevammaista ja sitoutumiskammoista idioottia.
Kolme kuukautta olen saanut sanottua ei, mutta päivä päivältä alkaa vastustuskyky rapisemaaan ja pelonsekaisin tuntein odotan sitä, että koska jälleen kerran huomaan olevani samassa epätoivoisessa tilanteessa... voi kumpa ennen sitä vastaan tulisi se ihana ja toisen vilpittömästi huomioonottava mies ja ymmärtäisin mitä hyvä tarkoittaa... puuh...
Onpa jotenkin helpotus huomata, että muillakin melkeest sama juttu...
Mulle tulee jotenkin ihme puuskissa mun ns "tuska". Ensin on ihan ok olla, ei mitään tarvetta edes ajatella sitä ja sit toisella hetkellä mulle nousee semmonen vitutus sitä jätkää kohtaa, että oksat pois.
On välillä vaikea päättää, että olenko vihainen itselleni, kun annoin sen kohdella mua noin ja vielä kerta toisensa jälkeen, vai olenko vihainen sille kun se kohteli mua niin?
Omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään kummallista, vaikka piti mua kynnysmattona, palvelijanaan, panopuunaan ja itse en saanut mitään.
Tyhmähän olin kun siedin moista kohtelua, mutta kun sanoin sen niin monta kertaa hänelle, että mun on vaikea vastustaa sen pyyntöjä just näitten älyttömien tunteitteni takia niin silti se vaan jatkoi.
En tiedä miten oikein pääsisin irti siitä kokonaan.
Ehkä saisin mielenrauhan jos se tosissaan pyytäisi anteeksi tekojaan tai jos mä saisin vuorostani nöyryyttää sitä ihan tosissaan...
Se on kyl oikeesti sen luontoinen ihminen, ettei siihen osu mikään.
Esim. sitä ei ole koskaan jätetty. Ei se tiedä miltä särkynyt sydän tuntuu. Äijä on kuitenkin jo 34v.
Hänen ajtusmaailma menee niin, että jos muija jättää niin so what!
Se ihminen ei kuulemma ole edes koskaan oikeasti rakastanut ketään.
Ei edes poikansa äitiä jonka kanssa kuitenkin oli 15 vuotta.
On sanonut naisille, että rakastaa, jopa minulle, mutta eron jälkeen pienessä humalassa sitten paljasti, että on puhunut kaikille paskaa.
Ja tällaisesta miehenkuvatuksesta minä sitten otan itselleni päänvaivaa...
Täytyis löytää uusi kiinnostuksen kohde, niin saisin muuta ajateltavaa.
Jotenkin kuitenkin jaksan uskoa vielä siihen päivään, kun se taas soittaa mulle ja ehdottelee niin ihanasti kaikenlaista kivaa, niin minä voin sanoa sille suoraan, että painu helvettiin ja pysy siellä!!
Juuri näistä jutuista tulee sanat, "naiset ne rakastuu renttuihin, miten meidän kunnon miesten käy...."
Ei ole helppo olla, kun ei ole renttu *snif*
Koittakaas naiset itse ajatella, huvittaako katsoa sellaista naista, joka haaveilee jonkun rentun perään, ja kun itse tietää olevansa kunnollinen!
Eli unohtakaa oikeesti moiset rentut, ja avatkaa silmänne! Muuten tulee vaan kuonoon, mikä todistettu on!
Siis olen tosissani yrittänyt unohtaa tämän ääliön! Mä todella haluan sen kunnollisen miehen.
Nyt osaan arvostaa sitä. En kaipaa elämääni enää yhtään renttua, en koskaan enää.
Mulla vaan on joku ihme renttumagneetti. Itse olen kyllä mielestäni ihan kunnollinen työssä käyvä nuori nainen.
En välitä bilettämisestä niinkään vaan haluaisin rauhallisen perhe-elämän ja terveen parisuhteen missä on kunnioitus kumpaakin kohtaan. Ei sekään jätkä alussa rentulta vaikuttanu. Osas pelata korttinsa niin hyvin, että lankaan menin. Vuoden kesti ennen kuin ne ruusunpunaiset lasit tippu mun silmiltä...
Silloin kun rakastan, niin rakastan täysillä enkä periksi anna ensimmäisen vastoinkäymisen edessä, vaikka tässä tapauksessa olisi ehkä niin pitänytkin tehdä.
Tässä taas yksi todiste siitä että naiset rakastuu lähes aina renttuihin ja sitten itketään. Ehkäpä naiset on masokisteja kun vielä haikaillaan niitten kusipäiden perään. Ei mene jakeluun... No taitaa minunkin kiltin miehen päivät olla ohitse, jos renttuilemalla saa helpommin naisia.
joo, masokisteja ollaan kaikki... ;)
Tässä taas näkee että naiset rakastuu aina niihin renttuihin. Kaipa ne on alussa niin lipeviä, tietty se komeus ja lompakon paksuun on plussaa. Mä olen sopivan kiltti ja mukava mies ja jo pari kertaa mut on jätetty rentun takia.