onko tuttua?

Hei,
kerätäänpä tähän hauskoja juoruja mitä on itsestään kuullut?
Itse ainakin kuulin, että olen naimisissa ja juuri laittanut omakotitalon mieheni kanssa, vaikka totuudessa olen sinkku ja asun kerrostalossa yksinäni...
Oletko kuullut siis puheita, jotka liittyvät sinuun, mutta joilla ei ole mitään totuutta taustalla?
61658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hypännyt Jouluaattona kaivoon ja minulla oli tiilinen omakotitalo. Eli olin tappanut itseni, tästä on noin parikymmentä vuotta sitten. Ja olen myös ollut todella pahassa autokolarissa vaikka oli vasta autokoulussa.

Äänestä

Mulla on turhan paljon sukulaisia. Nykyään kaikki heistä luulevat, että olen lesbo. Kerran joissakin sukujuhlissa sanoin mielipiteeni, että ei mua hidasta onko joku lesbo/homo. Ja nyt kun olen viihtynyt sinkkuna pitkään enkä ole edes puhunut mielenkiintoisista miehistä kenellekään vuosiin, luulee koko suku, että olen kiinnostunut naisista. Oikeasti en ole kiinnostunut samasta sukupuolesta "siinä mielessä".

Minä kuuleman mukaan vihaan lapsiakin!? Juttu lähti siitä, kun olin kerran vanhemmillani kylässä ja täti- ja serkkulauma tuli sinne myös kyläilemään. Jossain vaiheessa minua käskettiin vaihtamaan serkun tytön vaippa. Pyysivät tekemään sen juuri pahalla hetkellä, sillä minun piti lähteä töihin. Minulla oli kiire, mutta sukulaiseni tulkitsivat tilanteen niin, että en vaihtanut vaihtanut vaippaa, koska en pidä lapsista. Ja kun juorut elävät useita kuukausia, olen minä nyt näiden juorujen mukaan kamala lasten vihaaja!? Mikä ei muuten pidä paikkaansa.

Olen kuulemma ollut aiheuttaa vakavan kolarin. Tästä mulla ei ole aavistustakaan, miten tämä juttu on lähtenyt liikkeelle. Sain kuulla siitä Helsingissä asuvalta tädiltäni, jota en ole 3 vuoteen nähnyt!? Aika moni sukulainen tietää asian yksityiskohdatkin, minä en mitään!?! Mutta jos olisin ollut vähällä aiheuttaa kolarin, ja vakavan sellaisen, luulisi, että muistaisin asian ihan itsekin...

Olisi muitakin juttuja, mutta enpä jaksa enää muistella "ihania" sukulaisiani... Aika moni asuu paikkakunnalla, joten terveisiä vaan jos sattuvat lukemaan. Muahan ei tietenkään uskota, kun kerron oikean totuuden, mutta en jaksa siitä enää välittää... Vaikka täytyy myöntää, että joskus ottaa päähän kun musta kerrotaan muunneltua totuutta.

Äänestä

Voiko olisikin kiva kuulla mitä minusta/meistä puhutaan.
Meidän pienessä naapuriyhteisössä naapuri A kertoo mitä herkullisempia juttuja naapuri B:stä ja päinvastoin... tiedän että ovat kateellisten valheita joissa ei perää!
mutta mitähän puhuu A ja B kun minä en ole kuulolla=)=)=)=)=)=)

Äänestä

Olen muuttanut tuolta toiselta puolen suomea reilu vuosi sitten tänne tuppukylään ja kyllä näitä juoruja pienessä paikassa riittää. Ihan nyt jotain mainitakseni:

1. Olen muuttanut tänne erään miehen perässä, jonka olen kuulemma tavannut entisessä asuinpaikassani. Todellisuudessa olin tänne muuttaessani sinkku, en ole kotoisin sieltä mistä nämä juoruilijat väittävät enkä ole koskaan asunut siellä, missä olisin ko. miehen tavannut. Nykyään kylläkin seurustelen tämän miehen kanssa onnellisesti ;)
2. Olen ostanut osakkeen edellisen kanssa ja tavannut tämän työskennellessäni toimistosihteerinä paikassa X. Todellisuudessa kuten edellä, en ole koskaan asunut paikassa X enkä etenkään ollut töissä väitetyssä paikassa. Koskaan en ole työskennellyt ko. tittelillä. Olen ostanut kyllä osakkeen, mutta ihan yksin. Toistaiseksi myös asun ko. asunnossa yksin.
3. Olen kotoisin Espoosta. Ei pidä paikkaansa.
4. Kahdesta isorotuisesta koirastani kuulen naapurustosta milloin mitäkin. Milloin jompi kumpi on tehnyt tuhojaan jossakin, milloin purrut jotakuta jne. Yksikään tähänastisista kuulemistani tarinoista ei ole pitänyt paikkaansa.

Tässä vain joitakin mainitakseni. Terkkuja vaan naapurin mummoille!

Äänestä

Noita lesbo-juttuja olen itsestäni kuullu jo ainakin 3 eri kertaa, sehän nyt ei ole mitään uutta... Itse en ole koskaan ollut naisista kiinnostunut muuten kuin kaverina.
Entinen poikaystäväni oli kuulemma jonkin sortin pillerihiiri silloin kun aloimme seurustella, 2,5 vuoden aikana en koskaan moista sydänjuurian myöten huumeidenvastustajassa huomannut...
Mutta kaikkein paras on se, että kaveri on odottanut kaksosia jo 7 vuotta miehelle jonka kanssa ei ole koskaan edes seurustellut... =)
Kaikkea ne ihmiset tietää...

Äänestä
  • juttuhan voi olla sekä kauska että aiheuttaa surua ja murhetta, itsestänikin olen kuullut jos jonkinlaista ja oleskellut paikoissa jossa en ole lähelläkään käynyt, mutta olen jo aikoja sitten päättänyt etten " korvaani lopsauta" näille jutuille enkä kommentoi, sepä se on näyttänyt ärsyttävän näitä tietotoimistoja eniten
    rattoisaa päivää itse kullekkin!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä pieni vain... kirjoitti:

Hei,
kerätäänpä tähän hauskoja juoruja mitä on itsestään kuullut?
Itse ainakin kuulin, että olen naimisissa ja juuri laittanut omakotitalon mieheni kanssa, vaikka totuudessa olen sinkku ja asun kerrostalossa yksinäni...
Oletko kuullut siis puheita, jotka liittyvät sinuun, mutta joilla ei ole mitään totuutta taustalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu