väitää että kunto ei nouse kävelyllä onko näin. itte en edes halua juosta kun syke nousee niin korkealle.
jotkutidiootit
minäenole
3656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta ei ihan peruslöntystelyllä. Eli ota sauvat mukaan tai tee intervalleja joko hölkäten tai kävellen tosi nopeasti.
"Kunnon nousu" termi vaatii ensin sen lähtötason määrittämisen, eli rapakuntoisen kunto nousee ihan hidasvauhtisella kävelylläkin, kunhan viitsii vaikka tunnin mittaisia kävelylenkkejä tehdä. Sauvat voi ottaa mukaan sitten myöhemmin, kun reippaasta kävelystäkään ei enää vastusta ole. Aika paljon näkee lenkkipolulla sellaista väkeä, jolla ne sauvat ovat vain painolastina, koska heitä on käsketty moisia mukana roikottamaan ja tosiasiassa sauvomisesta ei ole heille muuta hyötyä kuin kipeytyneet olkapäät.
Tottakai se kunto nousee kävelylläkin, MUTTA vain tiettyyn pisteeseen asti. Eli lopulta on saavuttanut rajan, jonka jälkeen täytyy lisätä tehoja ja vaihtelua treeniin.