Miksi näistä erotilanteista on niin vaikea päästä yli ja ympäri?!! Tiedän, että maailma on miehiä täynnä, ansaitsin paremman, kiltimmän, hellemmän miehen jne., mutta miksi koko ajan ajattelen tätä exääni..Työt ei tahdo sujua, syömisestä ei tule mitään: yhden leivän syömisessä menee 15 minuuttia ja öisin kaikki muistot pyörivät mielessä. Inhoan, että olen heikko, itsetunto nollassa ja en se vahva ihminen kuin ennen. Haluan, että tämä paha olo menee jo pois.
Kaverit ehdottavat laastareita: en pysty, en kykene. Haluan vaan nämä ex-ajatukset pois mielestä. Pelkään jo terveyteni puolesta, kun en saa syötyä mitään..Ja etten vaan menetä pian työpaikkaani, kun en saa mitään aikaiseksi.
Vappuna tämä tapahtui, viikko sitten. Kaikki vaan sanovat, että toipuminen vie aikaa: haluaisin tietää, että kuinka kauan tämä hirveä paha olo oikein kestää? Tuntuu, että olisin yksin tässä maailmassa.
Kaverit ehdottavat laastareita: en pysty, en kykene. Haluan vaan nämä ex-ajatukset pois mielestä. Pelkään jo terveyteni puolesta, kun en saa syötyä mitään..Ja etten vaan menetä pian työpaikkaani, kun en saa mitään aikaiseksi.
Vappuna tämä tapahtui, viikko sitten. Kaikki vaan sanovat, että toipuminen vie aikaa: haluaisin tietää, että kuinka kauan tämä hirveä paha olo oikein kestää? Tuntuu, että olisin yksin tässä maailmassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itsellä on menossa kahdeksas viikko erosta ja olo tuntuu vähän paremmalta. Tähän asti on tuntunut aivan hirveältä. En ole koskaan ennen itkenyt näin paljon. Alussa ei ruoka maistunut yhtään ja yöllä heräilin koko ajan. Elämä oli aivan yhtä helvettiä.
Valehtelisin, jos väittäisin, että jo nyt menee hyvin. Olen edelleenkin surullinen ja pettynyt, mutta shokki- vaihe on kai jo ohi. Pystyn syömään ja nukkumaan, mutta elämäniloa en ole löytänyt vielä. Itseäni on auttanut eniten tilanteestani puhuminen, sillä uskon surun lähtevän vain suremalla. Sen suuren rakkauden menettäminen on niin vaikeaa! Tuntuu, että nyt suru on kuin aaltoliikettä. Välillä olen aivan pohjassa, mutta pienen hetken menee jo tyynesti. Aika parantaa, kai?
Toivon vaan sitä päivää ja varsinkin aamua, jolloin pystyn keskittymään muuhun kuin tämän asian kelaamiseen. Että pystyisin syömään ja elämään sitä normaalia elämää. Yritän kaiken aikaa keksiä kauheasti itselleni tekemistä mutta kaikkea ei aina jaksa, kun on niin heikko olo jo fyysisesti. Olen väkipakolla yrittänyt syödä, mutta ruoka ei tunnu maistuvan.
Niin, kai se paha olo menee ajan kanssa ohi, mutta olen niin kovin kärsimätön. Tilannetta ei auta myöskään se, että ex sattuu asumaan samassa kerrostalossa, tosin eri päädyssä. Vasta eilen uskaltaiduin menemään yksin kämpille. Sitä ennen vietin viikon porukoiden luona. Onneksi en ole kohdannut häntä pihassa. Enkä tiedä miten osaan olla, jos kohtaan..
Erosin avopuolisostani pääsiäisenä. Helppoa se ei ollut, koska molemmat rakastamme vielä toisiamme, mutta asiat ei vaan ole niin yksinkertaisia. Kaikista vaikeinta on, että tunteet ja järki kulkee niin omia polkujaan. On vaikea tietää, mikä olisi oikein ja mikä väärin tässä tilanteessa.
Olimme seurustellut n. 2 vuotta. Yhteiseen aikaan mahtuu niin kaukosuhdetta kuin yhdessä asumistakin. Suhde oli kuitenkin ainaista tappelua ja alkoholilla pelleilyä. Minulla oli mennyt luottamus siihen toiseen ihmiseen jo kauan aikaa sitten. Tilanteiden kärjistyttä on vain osattava laittaa piste koko jutulle. Kaikista vaikeinta tästä erosta tekee se, että asutaan edelleen samassa kämpässä ja kaikki tavarat on joko yhteisiä tai toisen omaisuutta. Jos ei olisi yhteistä asuntoa, ero voisi olla paljon helpompi.
Onneksi exäni ei ole hirveästi majaillut yhteisellä asunnollamme, mutta niinä harvoina kertoina kun hän tulee sinne, meillä alkaa ikuisuus keskustelut suhteesta ja sen pelastamisesta. Olen päättänyt erota hänestä ja nyt pitäisi vaan saada tarpeeksi tukea ja kannustusta, että pysyisin myös päätöksessäni.
Se mies on aivan liian huono ihminen minulle. Monta kertaa on minua satuttanut ja pettänyt lupauksensa. Väittää rakastavansa, mutta kuka voi tehdä rakastamalleen henkilölle jotain pahaa. En minä ainakaan. Nyt hyvä ystäväni, joka ennen oli tukeni ja turvani, on päättänyt saada exäni itselleen. Tuntuu niin hirveälle, koska aikaisemmassa erossani kävi aivan samalla tavalla. Menetin kaksi parasta ystävääni sen takia, että he sortuivat exäni kostoon. Tuntuu, ettei maailmassa ole enää yhtään hyvyyttä ja myötätuntoa jäljellä. Missä kaikki hyvät ihmiset on ja miksi he eivät tavoita minua?
Olen kuitenkin päättänyt jatkaa elämässä eteenpäin ja teille kaikille, joiden sydän on särkynyt, voin sanoa, että helppoa se ei ole. Pariin viikkoon en syönyt, en nukkunut ja opiskelusta ei meinannut tulla mitään. Nyt kuitenkin ajattelen asioista niin, että onko ihminen niin riippuvainen toisesta että sen takia joutuu kantamaan sisällään suurta tuskaa ja kipua? Uskon, että toiseen ihmiseen ei pidä tukeutua liikaa. On osattava elää omaa elämää, vaikka olisi parisuhteessakin. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan...Se voi olla ihan mitä vaan!
Toi on helvettiä et asutte samassa talossa! Mun ex asuu samassa kaupungissa viiden korttelin päässä ja mulla on puoli kaupunkia pannassa kun en haluu törmätä siihen missään ;)
Joo, tosiaan asutaan samas talos mut eri rapuis, mut onnex en ole nähnyt exää muutamaan päivään. Tokihan en voi edes uskotella itselleni, etteikö se joku päivä saapuisi kämpilleen. Olen ollut tyytyväinen, ettei tarvitse nähdä hänen naamaansa. Kunhan nämä tunteet kokonaan kuolee, niin puolestani patseeratkoon siinä pihalla niin paljon kuin sielu sietää, kunhan ei vaan ole mitään fiiliksiä sitä kohtaan.
Se kestää ikuisuuden jos et osaa päästää irti.
Ei sen vaikeampaa, ei sen helpompaa.
Keep it simple stupid!;)
Miksi alunpitäenkään sitten erositte, jos se kerran noin kovasti ottaa sydämen päälle? Mieskö sut jätti?
Meillä oli mennyt jo pidemmän aikaa huonosti, mutta kun sitä nyt vaan jää jonkun kanssa junnaamaan sen olemisenkin takia. Otettiin ja lähdettiin vapux Helsinkiin ja siellä tilanne eskaloitui eron tasolle. Hän sitä alkoi ensin puhumaan ja ensin itketti, mutta tiesin ratkaisun olevan järkevä. Toisaalta järki sanoi kaiken aikaa, ettei meidän kannata tuhlata enempää toisiimme aikaa, mutta tunteet sanovat muuta. Tänään tosin olen taas paremmmalta mielellä: huomaan, että mitä kauemman aikaa menee, etten joudu häntä näkemään, sitä helpompaa on päästä yli. Järki ratkaisu.
Teillä siis meni huonosti ja se oli yhteinen "järki" päätös erota. Mitä nyt sitten? Alkoiko sua kaduttamaan? Haluatko aloittaa saman rumban uudelleen, kun noin paljon yhtäkkiä häntä taas kaipaat? Te ette vaan olleet oikeita toisillenne.
6 ensimmäistä päivää olivat syömättömät. Sitten asiaan puututtiin väkisin. Nyt on 15 vuorokautta tapahtuneesta takana ja vaikeaa edelleen saada ruokaa menemään alas. Henkisestä pahasta olosta on tullut minulle fyysistä. Eniten vihastuttaa se, että itse putosi kuoppaan ja toinen on onnellinen uuden kanssa ja varmasti yhdessä kokatuista ruoistakin nauttii. Koitan jaksaa, jaksa sinäkin.
mun erosta nyt muutama päivä. Kaikki tuo, mitä kuvaat kuulostaa kovin tutulle. Mä myös erittäin kärsimätön ihminen, haluaisin vain, että aika kuluis nopeesti ja tää pahin vaihe ois ohi. Tiiän myös just ton syömisjutun. Et yhtäkkiä jopa kesken leivän pureskelun joku yhteinen muisto yllättää ja et vaan saa palaa nieltyä alas. Tulee sellanen olo et ei voi olla paikoillaan tai tukehtuu.
Sillon mä soitan tai lähen ystävien luo. Tänään kävin kävelemäs 2 tunnin lenkin väsyttääkseni itteni et saan varmasti nukuttua. Jännä juttu miten tässä hirveessä surussa kaiken kauniin näkeminenkin saa itkun aikaan. Tänään kävelin meren rannalla ja aurinko laski just ja siinä rannan tuntumassa uiskenteli tosi upee joutsen. Ja meikäläinen tihrusti itkua. Ootan hirmusti sitä päivää, että tollanen näky tuntuu vaan hyvältä. Tai että yleensä joku tuntuu hyvältä. Tällä hetkellä riittäis sekin, et ei tuntuis yhtään miltään. Tai en tiedä, oisko se tyhjyys vielä kamalampaa kuin tää suru. Mut tiiätkö, tää menee ohi. Mä uskon siihen ihan aidosti ja kun tää suru on takana, mä tiiän olevani taas vahvempi ihminen. Meidän eron tekeminen kesti hirmuisen pitkään, koko talven, ennenku todella tapahtu muutama päivä sitten. Mä oon ollut onneton niin kauan, että en edes tiiä miltä joku muu olotila tuntuu. Mä annan nyt itselleni luvan surra, mutta samalla kuitenkin alan pitämään itsestäni parempaa huolta ja hoitamaan itseäni kuntoon. Koita pitää itsestäs huolta. Muista, että sä oot oman elämäsi päähenkilö, ei kukaan muu!
Vapusta saakka kestänyt mullakin, tosin vuoden 2005 sellaisesta..
Ei enää yöunet kärsi eikä leivänsyöminen ole vaikeaa, mutta taas tälle palstalle ajauduin lukemaan kohtalotovereistani, kun viime päivät ovat jälleen olleet heikompia.
Mä tiedän, mistä puhut. Mulle kävi samalla tavalla viime lauantaina. Sattuishan se muutenkin kovasti, mutta mies vielä ilmoitti palaavansa exänsä luo, ketä edelleen rakastaa. Mä olin kai vain jokin ohimenevä ihastus, mutta kesti sitä sentään puolitoista vuotta... En voi tätä ymmärtää... Sattuu niin kovin, kun en voinut kuvitellakaan mitään tällaista tapahtuvaksi. Luulin, että meillä on edessä ihana kesä yhdessä, kenties kihlat ja yhteinen asunto...
Koitetaan kestää! Ja mukavaa kesää sinulle kaikesta huolimatta!