Ei se nyt niin erilaista ole

Aika kummallisia ihmisiä täällä palstalla. Mistään ei osata keskustella asiallisesti. Aina pitää tarttua stereotypioihin ja vakuutella olevansa muita parempi.

Ainakin minä olen ihan tavallinen ja kunnollinen ihminen vaikka satunkin olemaan muslimin kanssa naimisissa. Eipä minun miksikään ole tarvinut hänen vuokseen muuttua. Rahahuolia ei ole, koska me kumpikin olemme hyvin koulutettuja ja saimme hyvät työpaikat. Lapsiakin on siunaantunut. Eivät he suomi-suomi parien lapsista mitenkään eroa. Tosin en kyllä anna heidän lähteä iltamyöhällä kaupungille.

Ei se mokuparin elämä mitään niin ihmeellistä ole. Ihan normaalia onnellista elämää tässä eletään. Mies pitää kiinni velvollisuuksistaan ja hoitaa kotitöitä oikein mallikkaasti. Onni on myös ettei hän juo tai juokse baareissa ... sellaiselle tulisikin stoppi hyvin äkkiä.

Mieheni ei ole koskaan saanut rahaa minulta tai yhteiskunnalta. Päinvastoin hän on niitä veroja maksanut. Miehelleni se olisi HÄPEÄ jos hän eläisi muiden siivellä.
51695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oletko vetänyt jo hunnun päähän?
(muslimisoitunut)
Aiotko vetää?
Perustelut, oli vastaus mikä vain...

Vai oletko rasisti?

Äänestä
  • Meillä suomalaisilla tahtoo olla aika yksioikoisia käsityksiä eri uskonnoista tai kulttuureista. Eihän esim. kaikki muslimit käytä huntua vaan eri maissa on eri käytäntö. Onhan Suomessa luterilaisilla erilaisia tapoja.

    Toisaalta minkälainen käsitys tulee esim. Suomen isoissa kaupungeissa jonakin kesäiltana käväsevälle ulkomaalaiselle (joka ei ehdi käydä muualla). Puistot täynnä kännisiä nuoria. Ihmisiä jotka kuseskelee puistoihin ja rappukäytäviin. Ei kovin paljon edistä Suomi kuvaa. En veisi ulkomaalaista vierastani kaupungin keskustaan kesäiltana.

    Äänestä

  • käsityksiä kirjoitti:

    Meillä suomalaisilla tahtoo olla aika yksioikoisia käsityksiä eri uskonnoista tai kulttuureista. Eihän esim. kaikki muslimit käytä huntua vaan eri maissa on eri käytäntö. Onhan Suomessa luterilaisilla erilaisia tapoja.

    Toisaalta minkälainen käsitys tulee esim. Suomen isoissa kaupungeissa jonakin kesäiltana käväsevälle ulkomaalaiselle (joka ei ehdi käydä muualla). Puistot täynnä kännisiä nuoria. Ihmisiä jotka kuseskelee puistoihin ja rappukäytäviin. Ei kovin paljon edistä Suomi kuvaa. En veisi ulkomaalaista vierastani kaupungin keskustaan kesäiltana.

    voi meidän ihanaa känninuorisoa! :D

    kyllä olen saanut selitellä ihan myös valkoisille kristityille ulkomaalaisvierailleni paikallisia tapojamme. vähäks hävetti...

    onneksi (luultavasti) ymmärsivät, etteivät kaikki suominuoret ole sellaisia.

    aasialaisen mieheni hienostuneet mutta euroopasta tietämättömät vanhemmat tulevat pian suomeen ekaa kertaa, ja aiomme pysytellä kaukana keskustasta illalla.

    Äänestä

jonka tunnen, kaikki merkit viittaa siihen.

Äänestä
  • Nyt tunnet toisenkin suomi-musu parin. ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uutisia kirjoitti:

Aika kummallisia ihmisiä täällä palstalla. Mistään ei osata keskustella asiallisesti. Aina pitää tarttua stereotypioihin ja vakuutella olevansa muita parempi.

Ainakin minä olen ihan tavallinen ja kunnollinen ihminen vaikka satunkin olemaan muslimin kanssa naimisissa. Eipä minun miksikään ole tarvinut hänen vuokseen muuttua. Rahahuolia ei ole, koska me kumpikin olemme hyvin koulutettuja ja saimme hyvät työpaikat. Lapsiakin on siunaantunut. Eivät he suomi-suomi parien lapsista mitenkään eroa. Tosin en kyllä anna heidän lähteä iltamyöhällä kaupungille.

Ei se mokuparin elämä mitään niin ihmeellistä ole. Ihan normaalia onnellista elämää tässä eletään. Mies pitää kiinni velvollisuuksistaan ja hoitaa kotitöitä oikein mallikkaasti. Onni on myös ettei hän juo tai juokse baareissa ... sellaiselle tulisikin stoppi hyvin äkkiä.

Mieheni ei ole koskaan saanut rahaa minulta tai yhteiskunnalta. Päinvastoin hän on niitä veroja maksanut. Miehelleni se olisi HÄPEÄ jos hän eläisi muiden siivellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu