yleensä aina, mutta entä jos oma äiti sattuukin olemaan aivan mahdoton persoona; ihminen, joka ei ole koskaan osannut olla oikea huolehtivainen äiti, vaan joka on niin laiska, että koti olisi iät kaiket jäänyt hoitamatta, jos hänellä ei olisi ollut kahta tytärtä. Ruokaakaan ei ole koskaan viitsinyt laittaa ja jos laittaa, niin kauhea valitus siitä, kuinka vaivalloista se on. On koko elämänsä ollut kotiäitinä, siis käytännössä tekemättä kotona mitään ! Silti natisee ja valittaa aina kaikesta, siis aivan kaikesta eikä näe missään asiassa mitään hyvää. Ajattelee kaikesta aina ensin negatiivisesti ja jossittelee kaikki asiat. Ja jos lapsille sattuu jotain, niin senkin ajattelee ensin miten vaikuttaa häneen.
Itsestään ja omasta ulkonäöstä ei huolehdi yhtään ja arvostelee silti aina muita. Ja vaikka hänen elämänsä on ollut kaikinpuolin sinänsä helppoa, niin voi voi, miten vaikeaksi hän sen kokee!
Ja silti se on mun äiti...
Itsestään ja omasta ulkonäöstä ei huolehdi yhtään ja arvostelee silti aina muita. Ja vaikka hänen elämänsä on ollut kaikinpuolin sinänsä helppoa, niin voi voi, miten vaikeaksi hän sen kokee!
Ja silti se on mun äiti...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko täällä äiti palstaa? (taitaa olla äiti/isä -palsta, mutta siellä itse äidit ja isät kirjoittelee)
Kaikki mitä kirjoitit sopii äitiini. Lisäksi hänellä ei ole minkäännäköistä empatiaa ja huomaavaisuutta muita kohtaan (ei lapsia, ei aikuisia, ei vanhoja, ei nuoria...), ei ole käytöstapoja jne.
Usein monet ajattelee, että äitejä ei saa arvostella. "Se on kuitenkin sun äitisi", "sellasiahan ne äidit on" (vaikka oma äiti olisi kaukansa siitä), "vanhempiaan pitää kunnioittaa", "miten sä noin puhut omalle äidillesi" tai "omasta äidistäsi".
Mutta tämä on anoppi&appi keskustelu.
Siellä puhutaan äideistä ja mummoistakin ja kaikista muistakin vaivalloisista tapauksista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&subcat=2638
No, yhden äiti - toisen anoppi, kuvailette juuri omaa anoppiani eli taidan ymmärtää.. Toisaalta oman äidin kanssa on sinänsä helpompaa, koska hänen kanssaan on yhteinen historia, ja tuntee toisensa kun taas miniäksi tullessa törmää ko tapaukseen ihan valmistautumattomana ..
Tämä samainen anoppini on kuitenkin kovin innokas ollut huolehtimaan kuinka minä asiat teen (väärin) ja emännöimään kodissani varsinkin jos paikalla on ollut muitakin vieraita.
Nykyisinpä ei enää ollakaan tekemisissä, mitäpä sitä aikaansa tuhlaamaan.
Lukekaapa Raimo Mäkelä kirjoittama kirja: "Naamiona terve mieli". Ja kirjan luettuanne ymmärrätte mistä tässä on kysymys. Aikoinaan tämän kirjan luettuani, minulle selvisi monet asiat, joita olin vuosikausia itsekseni pohtinut. Tunsin suunnatonta helpotusta ja ennen kaikkea ”syyllisyys taakkani” keveni niin, että minunkin hartiat jaksavat sitä kantaa. Kirja selvitti minulle sen, mitä oman äitini käytös kaikkine omituisuuksineen on.
En tiedä muista, mutta kyllä omien vanhempien tekemiset ärsyttää enemmän kuin appivanhempien. Mulle on aika sama millaiset miehen vanhemmat ovat. Kunhan eivät ihan silmille hyppele, heh. Kyllä se enemmän vaikuttaa, kun on kyse omista vanhemmista. Jos anoppi ei tee kotonansa mitään niin ei kyllä liikuta mua ollenkaan. Jos ei ala moittiin mun kodin siisteyttä. Ja enemmäm mä ainakin olen vanhempieni kanssa tekemisissä. Anoppia nään aika harvoin. Joten ei vaikuta kovin paljoa elämääni.