Mitä teen. On hirveetä olla lähesiriippuva. VAimo ei enää kuuntele mun prosessiani, hän ei jaksa vatvoa eikä välitä mun oivalluksista. Hän kuunnellu mua jo 1,5 vuotta ja TÄYDELLISEN kyllästyny mun puheisiini. Nyt vaaditaan tekoja. Olen todella riippuva, menetyspelkoinen ja mustasukkainen. Tämä ahdistaa sekä mut, että vaimon loppuun. Mä tiedostan ja ymmärrän kaiken jäjeen tasolla, mutta en vain saa itseäni kuriin. MITÄ mä teen. Vaimo sanoo, että hän ei ole vielä luovuttanut, mutta puheet ei enää auta. Nyt tarvitaan tekoja.
HÄn sanoo, että koko suhde on mennyt päin persettä, eikä hän enää tiedä rakastaako mua vai ei. KAtuu koko naimisiin menoa.
Mun käytökseni on saanut hänet elämään irtautumiselämää, jossa hän hakee ilmaa hengittää paikoista, joista häen ei ole ennen ollut kiinnostunut.(teini etsii rajojaan.
Ennen vapun päivää oli vielä havaittavissa jotain myötätuntoa, mutta NYT ON VIIMINEN PISARA TULLUT TÄYTEEN! Myötätuntoa ei enää heru. HÄn tekee tietentahtoen mua loukkaavia tekoja (loukkaa vain sairauteni takia) esim; käy lenkillä toisen miehen kanssa ja oli hänen kanssaan viimelauantaina terassilla yötä myöden. Mä haluan päästää irti, siis riippuvuudestani, mutta en tiedä miten. Onko kellään mitään neuvoja?
HÄn sanoo, että koko suhde on mennyt päin persettä, eikä hän enää tiedä rakastaako mua vai ei. KAtuu koko naimisiin menoa.
Mun käytökseni on saanut hänet elämään irtautumiselämää, jossa hän hakee ilmaa hengittää paikoista, joista häen ei ole ennen ollut kiinnostunut.(teini etsii rajojaan.
Ennen vapun päivää oli vielä havaittavissa jotain myötätuntoa, mutta NYT ON VIIMINEN PISARA TULLUT TÄYTEEN! Myötätuntoa ei enää heru. HÄn tekee tietentahtoen mua loukkaavia tekoja (loukkaa vain sairauteni takia) esim; käy lenkillä toisen miehen kanssa ja oli hänen kanssaan viimelauantaina terassilla yötä myöden. Mä haluan päästää irti, siis riippuvuudestani, mutta en tiedä miten. Onko kellään mitään neuvoja?
Vastaukset 29
Vanhimmat
kavereittesi kanssa kaljalle ,ilman vaimoa tietenkin. Pidä hauskaa ja irroittele. Se ei varmaan ole helppoa jos ei ole sitä tyyppiä joka menee yksin iltaa istumaan.
Jospa vaimollesi tulee menettämisem pelko ja hän kiinnostuu taas sinusta.
Oman paikkakuntasi terveyskeskus psykologiin tai psykiatriin. Kannattaa varmasti!! Olen itse päässyt eroon moisesta tunteesta, joka on muuten helvetillistä. Hae pikaisesti apua,se pahenee vain hoitamattomana.
Toivon sinulle rohkeutta ja tsemppiä! Siellä käynti avartaa muutenkin maailmaa:)
Kiitos neuvoistanne, mutta onko olemassa mitään konkreettista mitä voin tehdä HETI!(ain mennäkin psykologille) Tää asia pilaa mun koko elämäni. Mä en pysty tekemään töitä, olemaan täysipainoisesti lasten kanssa. En voi olla juurikaan saman katon alla, kuten ei hänkään. Ja silti meistä ei kumpiklaan muuta enemmän halua kuin, että tilanne palautuis normaaliksi. Mä vatvon ja ajattelen tätä asiaa KOKO AJAN ja se lisää ahdistusta ja pelkoa entisestään.
Sillon muuten kun hän oli siellä terassilla tajusin miten riippuvainen olen, koska oireet oli fyysisiä; tärisin, ulvoin ja oksensin....Olen TODELLA SAIRAS!
Se on nyt mitä sinun tulee tehdä.. mene heti lääkäriin ja sanot mikä tilanne on juuri nyt. Saat jotain rauhoittavaa ja lähetteen psykiatrille heti miten. Pääset sillä yön yli.
Mene siltä seisomalta lääkäriin!! Päivystykseen.
Asia ei muuten lähde korjautumaan.
Edellinen kirjoittaja on täysin oikeassa. Älä viivyttele yhtään avun haussa. Apua löytyy ja sinä selviät varmasti, mutta sinun on otettava ne ensiaskeleet. Kun menet lääkäriin, kerro asiat juuri niin kuin ne ovat, tuntematta häpeää. Kaltaisiasi on paljon ja pitemmän päälle vertaistuesta on apua, mutta nyt kannattaa hakeutua välittömästi ammattiauttajalle. Ensin lääkäri ja jatko psykilogille. Kerro myös vaimollesi, miten aiot toimia. Toivon hänen ymmärtävän sinua, sillä sinähän haluat saada apua. Puoliso ei jaksa olla terapeuttina kovinkaan pitkään, vaikka olisi kuinka ymmärtäväinen. Puolisoiden välinen keskustelu ja kuuntelu ovat kyllä välttämättömiä, mutta tällaisissa tilanteissa voimavarat loppuvat nopeasti. Kun akuutti tilanne menee ohi, alkaa vapautua voimavaroja rauhalliseen asioiden käsittelyyn levosta käsin. Toimi mahdollisimman nopeasti. Toivon sinulle siunausta ja kaikkea hyvää.
Ollaan käyty parisuhdeneuvojalla, mutta ollaan jo tajuttu, että kyse ei ole meidän parisuhteesta periaatteessa ollenkaan. Vaan mun vatvomisestani ja hänen väsymyksestään.
VAmo haluaa vielä toistaiseksi olla lähellä, halata ja seksiäkin silloin tällöin(tosipaljon vähemmän kuin esim; kk sitten) Kyllä mä ymmärrän, että hän ei jaksa. Ehkä tilanne on menny akuutiksi, koska ensimmäisen kerran hän on väläytellyt eron mahdollisuutta ei siis niin, että lähden jos tai, että mä lähden, vaan että mun pitää päästää irti ja ajatella, että voi myös lähteä. HÄn on kyllä sanonu, että tunteet ja kaikki muu on kuollut tässä 1.5 vuoden aikana. Eikä ole enää "sitä tunnetta", mutta ei uskalla ajatella eroavansa vielä. VAikka sen ajatteleminen tuo vain helpotusta ja häpeää.
Hän sanoi, että sen puhumisen ON LOPUTTAVA! VAsta sittenb voidaan tietää palautuuko hänen suhtautumisensa minuun normaaliksi.
JA arvatkaa onko tälläisen kuuleminen myrkkyä mun sairaudelleni? VAikka järjellä ymärrän, että ihan oikessa, väsynyt ja loppu hänkin on!
Näissä läheisriippuvuus -tapauksissa yleensä käy niin, että mitä enemmän sitä toista mustasukkaisesti vahditaan ja ahdistetaan jatkuvasti ”nurkkaan”. Sitä nopeammin sillä konstilla siitä tulee ero. Koska sitä ei todellakaan jaksa pitemmän päälle. Mustasukkainenhan syyttää syytöntä sellaisistakin asioista, joita ei ole edes tapahtunut. Ajaa siis toisen pois luotaan, vaikka juuri päinvastaista yrittää.
Hyvä asia on se, että olet itse ymmärtänyt tilanteen vakavuuden ja tiedostat mistä tämä "viilentymine" johtuu. Ja ennen kaikkea hakenut apua asiaan.
että tällä ajan hänet yhä kauemmas. Haluan antaa hänelle tarvittavan ajan ja vapauden, vaikka mua edelleen pelottaa se, että tää johtaa siihen, että hänen täytyy lähteä.
Mutta haluan yrittää tehdä meille enmmän KIVAA, koska sitä vaimo pyysi. Tiedän kyllä, että TÄMÄ EI OLE OLLUT KIVAA. Luotan siihen, että kyllä ne hänen tunteensa sieltä palautuu kunhan jaksan kestää itseni ja hoitaa itseni kuntoon. Silloin kun tavattiin olin vahva ja itsevarma. Siihen hän ihastui. Ei ihme, että poraava, vinkuva pallnona jalassa roikkuva rääpäle tappaa kaikki ylpeyden ja rakkauden tunteet. Kun hoiva viettiä hänellä ei ole.
Hän sanoi, että haluaakin pitä huolen silti siitä, että ei tämän eriytymisprosessin aikana eriydytä silti liikaa. JA yritetään löytää jotain yhteistäkin, mutta tiedän, että en saa vaatia häneltä enää yhtään mitään. Vain rakentaa itseäni ja katsoa miten tässä käy.
Jotenkin musta tuntuu, että kun palaudun takaisin samanlaiseksi kuin olin, niin alkaa ne tunteetkin sieltä elpyä.
on heti helpompi olo kun kävin hakemassa rauhoittavia (rohdostuote vain) mutta tehokas. Rauhallinen, toiveikkaampi ja selvempi olo. En ajattele enää niin paljon sitä negatiivista vaan haluan enemmänkin "levollisin mielin" hakea järkeviä keinoja ja ratkaisuja siihen miten helpotan tämän prosessin läpiviemistä.
Tämän kaiken tapahtuneen ei vielä tarvitse tarkoittaa eroa, vaikkakin se mahdollisuus ON HYVÄKSYTTÄVÄ.
Mieti sitä, mikä kadotti sinun vahvuutesi ja itsevarmuutesi? Joka sinulla oli suhteenne alussa. Parisuhdehan perustuu kahden ihmisen vuorovaikutukseen. Ja siihen, että suhteessa ollaan vapaaehtoisesti, toista ihmistä kahlitsematta, tai omaan käytyääntymismalliin pakottamatta.
"Pallona jalassa" roikkuminen on juuri tuota toisen ihmisen käyttääntymismallin pakotettua muuttamista. "Hoivavietti" on muuten kaikilla naisilla olemassa. Mutta jokaisella on myös itsesuojeluvaisto siinä rinnalla, joka toimii niin, että kun sitä yritetään väkisin kaivaa esiin pakotetusti , niin ihminen ahdistettuna sulkeutuu kuoreensa, eikä halua näyttää tunteitaan, koska on epävarma omasta tilanteestaan.
Kyllä vaimosikin olisi hieman kasvettava aikuiseksi. Jos hän tietää läheisriippuvuutesi ja mustasukkaisuutesi, niin silloin en suosittelisi "siedätyshoitona" sitä, että hän käy "poikaystäviensä" kanssa terassilla lauantaisin istuskelemassa. Koska miksi mennä ronkkimaan ampiaispesää tahallaan, kun lopputuloksen tietää. Ei parisuhde tule koskaan toimimaan, jos siinä ei ole ”joustoja” puolin toisin.
että siedätyshoitoa. Toisaalta hän ei pidä tätä tilannetta enää normaalina. JA mä kyllä ymmärrän, että hän tekee rajuja juttuja, jotta todella ilmoittaa minulle sen vapauden tarpeensa. Toisaalta tuo mies, jonka kanssa hän on ollut on kaikkein "turvallisin" mahdollinen vaihtoehto, koska mäkin tunnen hänet ja olen ollut useasti tekemisissä hänen kanssaan.
HÄn sanoo, että tarvii jonkun jonka kanssa voi olla "helposti", vain höpöttää. Eikä hänellä ole juuri muitakaan. Kun tää on ollut tätä vatvomista koko 1,5 vuotta. MÄ ymmärrän hänen tarpeensa järjen tasolla, mutta tunteet vaan lyö yli.
mä haluaisin nyt jotenkin etäisyyttä tähän kaikkeen ja saada laajempi perspektiivi kaikkeen. olen itsekin niin väsynyt tähän jatkuvaan läpikäymiseen ja vatvomiseen ja prosessointiin ja ajatteluun. Tää UUVUTTAA minutkin, saatikka vaimon.
Toisaalta hän on katsellut mua 1,5 vuotta tekemättä vielä kertaakaan mitään näin radikaalia, mutta vasta nythän me tiedetään mistä tässä on kyse. JA hänen sietokykynsä on nyt LOPPU! Hän haluaa vapautensa, vielä toistaiseksi tämän suhteen sisällä, silläkin uhalla että tää suhde loppuu. Hän odottaa minulta NYT TEKOJA! Puheiden aika ON OHI!
Tää on menny jo siihen, että hän ei enää vastaa kun mä soitan. Viestillä pitää asiat kertoa jos jotain OIKEASTI tähdellistä on. Kyllä aika huonolta näyttää...ehkä? VAI?
Oletko muuten koskaan miettinyt tätä juttua käänteisesti? Jos vaimosi onkin tämä "hallitseva" ihminen teidän parisuhteessa? Koska minua ihmetyttää tuo sinun itsetuntosi ja vahvuutesi yht. äkkinen katoaminen. Parisuhteen alettua. Mikä sen vei?
Nimittäin tällainen ns. "minä..minä" -ihminen on todella taitava manipuloija. Hän on mestari syyllistämään läheisensä ja kykenee murskaamaan toisen ihmisen itsetunnon, mennen tullen. Hänessä itsessään ei koskaan ole mitään vikaa. Muut ovat aina syyllisiä tapahtuneisiin asioihin. Hän ei kestä lainkaan Ei :n sanomista. Eikä varsinkaan sitä, että olet hänen kanssaan erimieltä jostakin asiasta. Luettuani tuon kirjoituksesi, minulle tulivat tällaiset asiat ensimmäisenä mieleen.
Joo, kyllä hän kontrolloi syyllistämisellä. Toki hän ymmärtää, että moni näistä asioista on myös hänessä itsessään. Hänen lapsuuden traumojaan jne. Mä näen hänessä paljon tukahdutettua kiukkua, josta on tullut katkeruutta joka on johtanut tähän kapinaan. Hän ei vaan myönnä sitä. Hän väittää, että (enkä väitä, ettei se olisi totta)mun käytökseni ja sairauteni on riistäny häneltä sen romanttisen rakastumisen tunteen liian aikaisin. Jo alusta lähtien.
Hän on alkanut kyllä ymmärtää, että hänessäkin on vikaa ja käy siksi tällä hetkellä psykologilla hänkin.
Mua ahdistaa myös hänen tapansa tavallaan lyödä ovet kiinni meidän mahdollisuudelta. Ajatellen, että et sä kuitenkaan tai, että en mä kuitenkaan "sitä tunnetta" saa takas. Tulee mieleeni tässä nämä tämän maailman tunteiden perässä juoksevat kertakäyttöihmissuhteet.
Nämä "parisuhdekiemurat" ovat aina vaikeita juttuja. Toden näköisesti tämä suhde, joka teillä oli silloin alussa, sitä ei varmasti enää saa takaisin. Mutta jatkohan saattaa olla ihan molempia tyydyttävää, jos ja kun asiat vain järjestyvät ja keskusteluyhteys säilyy.
Parisuhdehan muuttuu muutenkin ajan kuluessa. Aluksi on tällainen aktiivinen vaihe, jolloin läheisyys on hyvin tärkeää. Sitten alkaa astumaan kuvioihin se "arjen harmaus". Tässä "kakkosvaiheessa" sitä sitten parit alkavat ihmettelemään, että >>tätäkö tämä elämä nyt sitten onkin?
Siltä kaveriltaan, jonka kanssa he oli yhdessä päätelly, että ilman tätä kaveriaan me ei enää oltas naimisissa, koska vaimolleni se kaveri(sama kuin lenkki ja terassi)on antanut niin paljon voimia ja selviytymis vinkkejä.
VAimo sanoi tänä aamusti, että hän ei voi sanoa, että me selvitään tästä, mutta yksi osa hänestä edelleen usko siihen. Olis kai hän jo muuten lähteny. Tässä kun hän punnitsee eri vaihtoiehtoja niin lähteminen on kuulemma ollu viime aikoina saatavilla. Ja jääminen on ollut kortilla.
Niin se kirja oli:"kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu" Kuulemma hän lukee istä oppiakseen itsestä, mutta myös siksi, että haluaa parantaa tätä suhdetta.
HÄn tuntee mua kohtaan niin valtavaa kiukkua ja katkeruutta siitä, että kaikki ei olekaan ollu sellasta kun hän olisi halunnut, että epäilee, että pystyykö koskaan vapautumaan siitä kiukusta, vihasta ja katkeruudesta.
Me ei olla vielä siinä tilanteessa, että hän ei halua mun koskevan ollenkaan vaan itsekin tulee koskemaan mua aina välillä ja antaa mun kyllä ihan vapaasti koskea itseään. Eli ihan kaikki EI OLE vielä menetetty. vai, kai?
Minun vapautukseni taika on kai siinä, että pystyisin ajattelemaan molempia vaihtoehtoja ilman pelkoa ja levollisesti,. mutta kun mun maailmassani ei ole kuin joko tai!
Mä olen ihan toivotan ja tärisen ja oksennan vaan. En pysty nukkumaan tai syömään. Olen laihtunu parissa viikossa 8 kg;a!
OLen menossa tänään itseasiassa heti sinne lääkäriin. On pakko tulla töihin kuitenkin, koska kotona seinät kaatuu päälle.
aika rankkoja analysointeja.
Mikähän on sen vaimon kanta asioihin?
ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa mitään tyhjentävää toisten suhteesta.
Lääkärille ja psykiatrille? Sinun täytyy nyt keskittyä itseesi, eikä miettiä vain sitä mitä vaimosi haluaa. Sinun hyvinvointisi on nyt tärkeintä sinulle. Sinun on hoidettava itsesi kuntoon, jotta jaksat eteenpäin elämässäsi, jatkuipa liittonne tai ei. Ajatuksesi on vain vaimossasi, eikö perheeseen kuulu myös lapsia??
Ne ovat yhtä tärkeitä. Ota nyt järki käteesi ja mene hoitoon!!! Kaikkea hyvää sinulle ja voimia.
Olen tukenasi, sillä tiedän mistä puhun. Kerro kuulumisia, sekin helpottaa.
t. saman kokenut
Mä tarvin nyt jokun potkimaan itseäni. Vaimo ei jaksa tätä enkä minä itsekään. Ekrtoisitko minulle e-mailisi, jotta voitaisin keskustella muuten. JOs haluat. Voi se toki tapahtua täälläkin.
MÄ olen ihan käsittämättömän rikki. Mä reagoin tähän jo kuin aikaisempiin eroihini. (2 kpl) Molemmilla kerroilla lamaannuin ja tärisin, oksensin vain. MÄ olen ihan rikki. Eikä vaimo ole mua ajanu siihen vaan minä hänet.
aika vaikealta. Sinun on heti hakeuduttava lääkärin hoitoon ja sitä kautta psykiatrian asiantuntijan hoitoon, samoin myös vaimosi.
kannattee nyt kuunnella alansa asiantuntioita. He saattavat teidät hoitonne alkuun, tietävät miten tuossa tilanteessa tulee menetellä.
Sinun vain nyt täytyy potkaista itsesi eteenpäin.
Parhaimman avun saat lääkärissä,ei vaikuta täällä vatvoa samoja asioita,kun me ei tiedetä miten edetä. He ottavat huomioon teidän koko tilanteen.
Nyt vain rohkeasti! tsemppiä sinulle!!
muuhun hoitoon lähde. Kuin psykolla jo käy. Hän hakee nyt omaa identiteettiään ja haluaisi Nähädä esim asumuseron, mutta ei avioeron kautta, että mikö hänen pahasta olostaan johtuu minusta ja mikä todella tulee hänen sisältään. Mutta se on vähän riskialtista, koska mä en ole hänen kanssaan siitä haavoja painamassa niin totta kai hän silloin tulkitsee, että kaikki johtui vain minusta.
MÄ kyllä aioin hakea kaien mahdollisen avun minkä irti saan.
Sinun täytyy ajatella itseäsi ei nyt vaimoa. Älä käytä ainakaan alkoholia, se pahentaa kyllä asiaa. Minä en sinulle ennen vastaa ennen kuin käyt lääkärillä!
Voisitteko lähteä avioparikursseille kesällä?
Kun saat apua akuuttiin kriisiisi terveydenhuollon kautta, teille olisi varmasti hyötyä avioparikursseista. Tarvitset apua sisäiseen eheytymiseen, mutta uskon myös puolisosi tarvitsevan sitä. Avioparikurssit voisivat antaa uusia työkaluja ja ymmärrystä omien ongelmien kanssa selviytymiseen sekä parisuhteen paranemiseen. Siellä käsitellään laaja-alaiseti molempia osa-alueita, sekä eheytymistä, että parisuhdetta ja rakkaudellisessa ilmapiirissä. Kukaan ei ole syytetyn penkillä. Yhdessä eletyt ongelmat ja niistä selviytyminen on uskomaton voimavara loppuelämälle. Olet tunnistanut ongelmasi ja haluat ratkaisua, se kertoo että mahdollisuuksia on. Kirjoitan tätä hyvin pitkäaikaisen kokemuksen pohjalta. Vilkaise vaikka Helsingin NMKY:n nettisivuja avioparityöstä.
kiinnostaako häntä idea avioparikurssista. KErro nyt selvin sanoin kun sulla kerran on kokemusta; Onko meillä vielä toivoa? Vaimo sanoi tänään, että ei voi sanoa, että me selvitään, mutta yksi osa hänestä vielä uskoo siihen. Tilanne ei ole menny vielä siihen, että häntä ei sais ollenkaan koskea ja hän koskee itsekin.(hänen edellisessä erossaan hän käyttäytyi niin,mutta taas mun edellisessä erossni se koskemiunen ei loppunut koskaan.
Tiedän, että on väärä lähtökohta vatvoa tätä liittoa kun pitäis keskisttä itseen. Niin vaimokin kuulemma tekee. Hän nyt kuulemma valmistaa ITSEÄÄN iTSELLEEN! ELi siis itsenäistyy. HÄn sanoi, että ei halua kenenkään olevan riippuvainen itsestään, eikä takertuva. No, ei kai sitä kukaan halua. Eikä kai kukaan halua sellainen olla.
VAimokin on tunnistanut itsessään valtavan määrän katkeruutta ja kiukkua minua kohtaan ja ja joka kerta kun olen puhunut hänelle häneen liittyvistä ajatuskuvioista hän on kiukustunut ja lisännyt sen aina edellisen päälle. Vaikka hän muuta väittää olen ihan varma, että hän ei pysty käsittelemään sitä vihaa ja katkeruutta ja se johtaa eroon.
Hän kyllä äskön sanoi, että ei kai niistä haittakaan olla, jos kerran kaikkensa yrittää niin mksipä ei vois leirillekin tulla.;-))
JOskin hänen lauseensa loppui; mutta silti...en tiedä sitten mikä pakolause se, olikin kaikesta siistä positiivisesta, jonka hän loi edellisillä lauseillaan.
MÄ olen nyt siinä toivottomuuden tilassa, että annan KAIKELLE jonkun merkityksen, sanalle, lauseelle, ilmeelle, äänenpainoille jne.
en tiedä, kävin hakemassa rauhoittavia ja olo on jotenkin tokkurainen, mutta rauhallinen.
Toivoa on aina, kunhan et luovuta.
Älä jää lääkärin määräämien rauhoittavien varaan. Vaadi jatkohoitoa. Vaikka en tunne tapaustasi, vaikuttaa siltä, että psykiatrin/psykologin apu on välttämätön. Lääkkeet auttavat kestämään pahimman yli, mutta eivät korjaa asioita, jotka on pakko käsitellä ammattiauttajan kanssa. Mutta tiedän, että monet ovat senjälkeen hakeutuneet vertaistukiryhmiin ja päässet eteenpäin. Krito (Kristuskeskeinen toipuminen) ryhmistä saa tietoa seurakunnista. Avioliittoleirit ovat varmasti hyödyksi, kunhan akuutti kriisi alkaa olla hoidossa. Toipumisen tie on yleensä pitkä, mutta valoa on näkyvissä. Sanoit, että etsit merkityksiä jokaiselle sanallekin, ehkäpä myös piilomerkityksiä ja tulkitset asioita. Tartut luultavasti myös jokaiseen oljenkorteen, jonka löydät. Ymmärrän tilanteensi ja tuskasi. Et tarvitse enää yhtään läksyä läksyn päälle. Tarvitset sisäistä lepoa ja pohdinnasta luopumista. Puolisoasi ei kannata myöskään enää kuormittaa. Itse sain levon, kun tajusin pyytää apua rukouksen kautta, mutta se ei poista ammattiavun tarvetta.
Jos päätäätte lähteä avioliittoleirille, valitkaa kristillinen kurssi, että saatte kokea hyväksyntää, sisäistä lepoa ja rakkautta. Ihmisten suurin ongelma tänä päivänä on huutava puute hyväksytyksi tulemisesta sellaisena, kuin on ja olla edes jonkun rakastama.
Mainitsemasi kirja on erittäin hyvä, mutta sinulle itsellesi niiden lukeminen voi tässä vaiheesa lisätä vain päässä pyörivää vyyhtiä ja sekoittaa.
Tässä kuitenkin muutamia kirjoja tulevaisuutta varten: Salme Blomster (mm. Hyvä paha viha), Anna-Liisa Valtavaara (Kiltteydestä kipeät), Seppo Jokinen (useita kirjoja), Tor Spiik (Häpeän lapset), Ben Malinen (Häpean monet kasvot), Juhani Mattila (Ujoudesta, yksinäisyydestä), Tommy Hellsten.
oikeassa. Haen myös jokaista oljenkortta. Tää on todella raastavaa ja tuskallista ja tietenkin edelleen myös kuormitan vaimoani.
Ostin helsteeniltä; saat sen mistä luovut, muutos, elämän paradoksit ja virtahepo olohuoneessa. Ehkä niista on apua mulle.
Taas hain symboolimerkityksiä; Tänä aamusti vaimo sanoi; että tästä suhteesta ei ole tullut ollenkaan selllainen kuin hän halusi. Arkipäivän kivaa; ruoanlaittoa yhdessaä, siivomista, lastenkanssa olemista yhdessä, kutsujen hoitamista jne. Hän haluaisi mun olevan myös laihempi ja karvattomampi. Hän haluaisi miehen, joka seisoo omilla jaloillaan (sitä kai minäkin haluan.) Olen riippuvainen, jopa niin, että mulla ei ole ajokorttia, 2-vaihe suorittamatta. Olen kyllä pelannu nappulani TODELLA PÄIN HELVETTIÄ!! Hän sanoi, että näin HÄN EI HALUA JATKAA! Mutta on kuitenkin kai antanut aikaa sekä itselleen niin kuin minullekin. MEnimme viime marraskuussa naimisiin( eli ollaan oltu naimisiisa siis n. puoli vuotta.) JA meiltä on jäänyt hää kuvat hakematta, koska hän on empinyt koko ajan naimisiin jäämistä, mutta nyt äskön hän haki ne ja sanoi kirjekuorta ojentaessaan, että siinä on avioeropaperit.(jonka jälkeen hän peläsykseni nähdesään kuitenkin halasi ja hymyili vitsilleen, ja vitsinä minäkin sen silti otin.) Pidän sitäkin jotenkin symbiilisenä eleenä...siis sitä kuvien hakemista.
HÄn koko ajan sanoo, että sen eron mahdollisuuden NÄKEE SITTEN JOSKUS! Sen näkee sitten, sitten joskus jme. Eli kyllä kai hän antaa tälle suhteelle vielä aikaa ja mahdollisuuksia.
Kävin muuten siellä lääkärissä eilen. Sain rauhoittavia ja mielialalääkketä. RAuhottavat vaikuttaa heti, olen ollut ihan tokkurassa, mutta mirtazapiinin vaikutus alkaa vasta parin viikon kuluttua. Lähetettä psykologiööe eivät anataneet kun en tajunnu sanoa, että haudon itsemurhaa(kun en kerran haudo), mutta omalääkäri aika on ensi tiistaina ja sillä sanon sen.
VAikka mua loukkaa ja sattuu ihan hirveesti se, että hän on nyt ollut ma, ti, ke, to illan siellä sen kavrtinsa luona ja ovat kuulemma eilen maatteet sängyllä vierekkäin ja miettineet maailmaa. VAimo sanoi, että nyt hän näkee siinä kaverissaan jo kaiken sen mitä ihanne miehessään voisi nähdä.
HÄ sanoi elen lähtiessään, että anna mä nyt käyn tän mun oman kriisini läpi. Mä tiedän, että se kaveri on hänelle pakotie pois miun vatvomsestani ja viettä sen kanssa jo enemmn aikaa muin mun. En tiedä sitten miten siihen tulisi suhtautua. EIhän tätä mulle ainakaan helpommaksi tee. Mutta kai hän on ollut toimistani niin tukahddutettu ja kahlittu, että on pakko tehdä jotain noin radikaalia.
HÄn sanoi, että ei tämä ole normaalia ja jos hänellä olis normaali suhde ja tuntitsi miestään kohtaan niin kuin sitä kohtaan pitää tuntea niin eihän näin teksikään.
mutta toisaalta olen huomannut myös sen, että mitä rauhemmassa hän mun vatvomiseltani saa olla niin sitä "iloisemmin" hän myös minu kohtelee ja koskettelee.
MInä itse ajan hänet sen toisen syliin.
Minä en osaa sinua auttaa mutta elän itse miehen kanssa joka on täysin samanlainen. Eli jos jollain on hyviä neuvoja mitä tehdä läheisriippuvaisen ihmisen kanssa joka on mustasukkainen aivan kaikelle, niin neuvoja otetaan vastaan! Elämäni on tosi rasittavaa nyt!!!
Ymmärrän vaimoasi todella hyvin, mutta ymmärrän myös sinua.
Mieheni oli kuvauksistasi päätellä samanlainen kuin sinä. Me haettiin apua ja käytiin 4vuotta kaiken maailman terapiat. Mies lupasi muuttua ja teki todellakin töitä sen eteen. Halusin uskoa luottaa ja rakastaa.
Sitten tuli kuitenkin se uupumus enkä enää jaksanut. En uskonut mihinkään enkä minkäänlaisiin puheisiin. Tekoja piti tulla. Odotin ja niitä tulikin välillä, mutta sitte taas mentiin perse edeltä puuhun. Pettymyksiä tuli.
Vaimosi toiminta nyt on juuri samanlaista kuin minun. En vain noin julkisesti sitä asiaa kyllä tehnyt. Hän on löytänyt ystävän (ehkä) kenen seurassa voi olla oma itsensä pelkäämättä sitä, että mustasukkaisuus saa vallan.
Harmittaa vaimosi takia se, että hakee seuraa muista. Ei se aina ole hyvä ratkaisu eikä varmaankaa koskaan,mutta ymmärrän liianki hyvin.
Sinua säälin. Tiedän tuskasi, tiedän kuinka haluaisit olla rakkaallesi hyvä, mutta kun et saa itsellesi mitään. Sinulla on pahaolla koska käyttäydyt noin. Tiedän myös sen että vaimosi touhut euvät ainakaan helpota oloasi.
Ainut mitä voin sanoa neuvoksi on se, että hakekaa apua. Joillekkin on siitä apua. Meille ei ollut koska mies ei alusta asti ollut rehellinen terapiassa eikä myöntänyt omia vikojaan/virheitään.
Ole terapiassa avoin ja rehellinen. Yritä ottaa vaimosi huomioon ja anna hänelle omaa aikaa. Anna hänen tuntea olevansa tärkeä, mutta ei ahdistavassa mielessä. Älä ahdista häntä pois luotasi. Keksi jotain kivaa tekemistä hänelle yksin, mutta myös teille molemmille yhteistä kivaa.
Onnea ja tsemppiä yhteiseen elämäänne. Ero ei ole aina helpotus...sen olen huomannut...
Olen ollut itse joskus todella mustasukkainen, mutta nykyään olen jo saanut itseni todella paremmaksi ihan vain ottamalla kaiken esille ja kertomalla ja puhumalla ja vaikka kirjeen kirjoittamalla....tekemällä kaiken mitä olen itse osannut tehdä niin, että toinen ymmärtäisi kaiken sen mitä olen halunnut sanoa ja olen kyllä sillä itse onnistunut =)
Nyt on elämä paljon helpompaa ja kevyempää kun ei tarvitse empiä eikä miettiä mitään ylimääräistä =) Olen sinun tukena kyllä tässä asiassa ja toivon sinulle kaikkea hyvää - Voit laittaa minulle myös sähkäpostia jos haluat? [email protected]
En halua alkaa kuitenkaan jakamaan neuvoja, koska jokaiselle on se omansa mikä käy - Tukena voin olla, mutta niin kuin sanoin niin en uskalla mitään ns. neuvoja jaella, koska jokaisen suhteen tai yhden henkilän kohdalla ei päde välttämättä sama kuin jollain/joillain toisella/toisilla.
Jaksamista teille ja toivon, että saatte asiat kuntoon ja saatte sen takaisin mitä etsitte tai sitten löydätte jotain uutta sen tilalle yhdessä :)