Anoppi oli yön sairaalassa. Ei mitään ihmeitä ilmennyt. Liekö ollut huomionkaipuuta lähinnä. On ikää jo, mutta ei mitään hirveitä perussairauksia. Varmaan elää täällä meidän ilonamme kauan vielä...
Eilen ukkoni saatteli hänet sairaalaan, meni hälläkin siinä tuntikausia.
Sitten illalla käytiin vielä hätäisesti katsomassa ja oli pirteä ja halusi pois.
Antoi avaimensa, että hakisimme jääkaapistaan ruuat. Myös antoi kännykkänsä, että lataisimme sen. Lehtiä oli myös jotka piti noutaa. Menin pöljä nuo asiat tekemään. Jatkossa en kyllä enää sekaannu, en vähällä kummalla.
Ei sillä, että olisin ruokia ottanut juurikaan. Laitoin ne suurelta osin hänen pakastimeensa. (koska arvasin aivan oikein ettei hällä mitään syytä ole siellä sairaalassa oloon, oikeasti)
Kastelin illalla ne hänen muutamat kukkansa, vein roskapussinsa, latasin kännykän. Toin meille vain maidonlopun ja pari pientä asiaa jääkaapista.
Nyt hän pääsi tänään pois. Arvattiinhan me se.
Vein avaimen ja puhelimen, ja TOTTAKAI piti jäädä kuuntelemaan selostuksensa siitä SUURESTA sairaalareissusta. Jossa ei siis ollut mitään selostamista. Huimausta jolle ei selitystä. Verenpaine oli koholla, ja siihen on lääkitys.
No, siinä istuessamme Sitten hän yhtäkkiä keksi että lompakossaan ei ole hänen kultakorttinsa.
MINÄ PENGOIN SEN LOMPAKON AINAKIN KOLMEEN OTTEESEEN EIKÄ SITÄ SIINÄ OLLUT. EHDOTTOMASTI EI. SEN HUOMAA JO KAUAS, KOSKA SE ON MUSTASSA PAKSUHKOSSA KOTELOSSA.
Meillä ei ollut mieheni kanssa osaa eikä arpaa siihen koko pörssi-asiaan.
Anoppi Hermostui hiiteen, ja sanoi että sairaanhoitaja sen vei, koska vei lompakon heidän säilytykseensä. Sanoin, etten usko vähällä kummalla, että hoitajat tekisi sellaista, johan siinä menisi työpaikka ja kaikki. Että ei ole luultavaa sellainen.
Hän Sanoi, että ehdottomasti kortti on ollut sairaalassa mukana, kun arvelin että liekö se kotona sitten. Sitä ei nyt sitten tiedetä koskaan, oliko vai ei. Miehenikään ei tiedä sitä. Vain hän tietää sen itse.
Alettiin - tai lähinnä minä - hakea sitä korttia siitä hänen asunnostaan. Väitti, ettei se voi olla siellä eikä siellä, kun etsiskelin... Että on vain kolme paikkaa jossa se pruukaa olla. Sanoin, että no mutta jossainhan sen ON oltava. Mutta ei, hän tietää kaiken... Ja piti kiinni siitä, että hoitaja/ t ovat vieneet sen. Ja että kyllä hän ne ilmiantaa kyllä huomenissa.
Sanoin että nyt soitto vain sinne pankkiin, että kuoletetaan se, ja etteihän sillä toisaalta kukaan voi automaatista nostaa kun ei tunnuslukua ole samassa paikassa.
Avustin siinä soittamisessa, rauhoitin, kun oli niin hermostunut. Samoin hän soitti sinne sairaalaan, muttei siellä mitään selvinnyt.
Lähdettiin sitten siitä kuitenkin ko pankkiin, ja hän nosti kaikki rahat tililtä. Olin matkassa, ettei rosvot iske. Ei tosin hirveitä summia..
Yritin sanoa samaa kuin kassaneitikin, että eihän niitä kukaan voi nostaa, eikä kortilla enää ostoksia tehdä, kun se on kuoletettu. Ja kun tililtä menee suoraveloituksiakin...
Ja ne rahat oli kaikki siellä tallella, muuten.
Kaupassa käytiin myös tullessa hälle sitten, hakemassa maito ja pari pikku asiaa.
Saattelin hänet kotiin ja rauhoittelin. Senkin jälkeen hän soitteli pariinkin otteeseen.
Ja nyt hetki sitten taas soitti.
Arvatkaas mitä! Oli löytänyt sen kortin! Ja mistä?!
SIITÄ LOMPAKOSTAAN !!
Ja nyt hän marssi meille kotiin, kun olin tunnin verran yksin.
Sanoin, ettei se kortti ollut lompakossa SILLOIN KUN MINÄ SITÄ TUTKIN JA VIELÄ MONEEN OTTEESEEN !!
EI. Hän EI uskonut minua. Vaan sanoi oikein että " Äläää höpötä !! ON tietenkin se ollut siinä koko ajan. Vaikka tappaisit niin näin on. Että NO KATTO NYT ITTE TUOSSA SIVUTASKUSSA SE ON !! "
Että osaa sitten vituttaa raskaasti tuollainen !!
Soskutanttana saa olla tuntikaudet päivässä, ja mitä jää käteen. Ei kiitoksen sanaa, ja kaiken lisäksi: no, saipa minut totaalisesti hermostumaan !! Tuollaista se on aina.
Minä käyn tekemässä milloin sitä ja milloin tätä, ja luu jää kouraan ja syyllistetään. Tai tuokin, vaikkei nyt juuri syyllistä, mutta sanoipa että kortti on ollut koko ajan lompakossa.
KUN ei ole ollut!
Siinä välissä hän sen laittoi lompakkoon, kun minä menin kotiin käväsemään laittamaan lenkkärit jalkaan ja takin päälle, siis kun lähdettiin sinne pankkiin.
Nyt en aio jatkossa olla noin avuliasta tyttöä. Parempi kun pysyy kaukana.
Hyvä etten hakenut sinne lähihoitsukouluun. Minun hermoilla ei paapota noita vanhoja itsekkäitä ihmisiä, jotka luulevat olevansa aina oikeassa. Ei.
Eilen ukkoni saatteli hänet sairaalaan, meni hälläkin siinä tuntikausia.
Sitten illalla käytiin vielä hätäisesti katsomassa ja oli pirteä ja halusi pois.
Antoi avaimensa, että hakisimme jääkaapistaan ruuat. Myös antoi kännykkänsä, että lataisimme sen. Lehtiä oli myös jotka piti noutaa. Menin pöljä nuo asiat tekemään. Jatkossa en kyllä enää sekaannu, en vähällä kummalla.
Ei sillä, että olisin ruokia ottanut juurikaan. Laitoin ne suurelta osin hänen pakastimeensa. (koska arvasin aivan oikein ettei hällä mitään syytä ole siellä sairaalassa oloon, oikeasti)
Kastelin illalla ne hänen muutamat kukkansa, vein roskapussinsa, latasin kännykän. Toin meille vain maidonlopun ja pari pientä asiaa jääkaapista.
Nyt hän pääsi tänään pois. Arvattiinhan me se.
Vein avaimen ja puhelimen, ja TOTTAKAI piti jäädä kuuntelemaan selostuksensa siitä SUURESTA sairaalareissusta. Jossa ei siis ollut mitään selostamista. Huimausta jolle ei selitystä. Verenpaine oli koholla, ja siihen on lääkitys.
No, siinä istuessamme Sitten hän yhtäkkiä keksi että lompakossaan ei ole hänen kultakorttinsa.
MINÄ PENGOIN SEN LOMPAKON AINAKIN KOLMEEN OTTEESEEN EIKÄ SITÄ SIINÄ OLLUT. EHDOTTOMASTI EI. SEN HUOMAA JO KAUAS, KOSKA SE ON MUSTASSA PAKSUHKOSSA KOTELOSSA.
Meillä ei ollut mieheni kanssa osaa eikä arpaa siihen koko pörssi-asiaan.
Anoppi Hermostui hiiteen, ja sanoi että sairaanhoitaja sen vei, koska vei lompakon heidän säilytykseensä. Sanoin, etten usko vähällä kummalla, että hoitajat tekisi sellaista, johan siinä menisi työpaikka ja kaikki. Että ei ole luultavaa sellainen.
Hän Sanoi, että ehdottomasti kortti on ollut sairaalassa mukana, kun arvelin että liekö se kotona sitten. Sitä ei nyt sitten tiedetä koskaan, oliko vai ei. Miehenikään ei tiedä sitä. Vain hän tietää sen itse.
Alettiin - tai lähinnä minä - hakea sitä korttia siitä hänen asunnostaan. Väitti, ettei se voi olla siellä eikä siellä, kun etsiskelin... Että on vain kolme paikkaa jossa se pruukaa olla. Sanoin, että no mutta jossainhan sen ON oltava. Mutta ei, hän tietää kaiken... Ja piti kiinni siitä, että hoitaja/ t ovat vieneet sen. Ja että kyllä hän ne ilmiantaa kyllä huomenissa.
Sanoin että nyt soitto vain sinne pankkiin, että kuoletetaan se, ja etteihän sillä toisaalta kukaan voi automaatista nostaa kun ei tunnuslukua ole samassa paikassa.
Avustin siinä soittamisessa, rauhoitin, kun oli niin hermostunut. Samoin hän soitti sinne sairaalaan, muttei siellä mitään selvinnyt.
Lähdettiin sitten siitä kuitenkin ko pankkiin, ja hän nosti kaikki rahat tililtä. Olin matkassa, ettei rosvot iske. Ei tosin hirveitä summia..
Yritin sanoa samaa kuin kassaneitikin, että eihän niitä kukaan voi nostaa, eikä kortilla enää ostoksia tehdä, kun se on kuoletettu. Ja kun tililtä menee suoraveloituksiakin...
Ja ne rahat oli kaikki siellä tallella, muuten.
Kaupassa käytiin myös tullessa hälle sitten, hakemassa maito ja pari pikku asiaa.
Saattelin hänet kotiin ja rauhoittelin. Senkin jälkeen hän soitteli pariinkin otteeseen.
Ja nyt hetki sitten taas soitti.
Arvatkaas mitä! Oli löytänyt sen kortin! Ja mistä?!
SIITÄ LOMPAKOSTAAN !!
Ja nyt hän marssi meille kotiin, kun olin tunnin verran yksin.
Sanoin, ettei se kortti ollut lompakossa SILLOIN KUN MINÄ SITÄ TUTKIN JA VIELÄ MONEEN OTTEESEEN !!
EI. Hän EI uskonut minua. Vaan sanoi oikein että " Äläää höpötä !! ON tietenkin se ollut siinä koko ajan. Vaikka tappaisit niin näin on. Että NO KATTO NYT ITTE TUOSSA SIVUTASKUSSA SE ON !! "
Että osaa sitten vituttaa raskaasti tuollainen !!
Soskutanttana saa olla tuntikaudet päivässä, ja mitä jää käteen. Ei kiitoksen sanaa, ja kaiken lisäksi: no, saipa minut totaalisesti hermostumaan !! Tuollaista se on aina.
Minä käyn tekemässä milloin sitä ja milloin tätä, ja luu jää kouraan ja syyllistetään. Tai tuokin, vaikkei nyt juuri syyllistä, mutta sanoipa että kortti on ollut koko ajan lompakossa.
KUN ei ole ollut!
Siinä välissä hän sen laittoi lompakkoon, kun minä menin kotiin käväsemään laittamaan lenkkärit jalkaan ja takin päälle, siis kun lähdettiin sinne pankkiin.
Nyt en aio jatkossa olla noin avuliasta tyttöä. Parempi kun pysyy kaukana.
Hyvä etten hakenut sinne lähihoitsukouluun. Minun hermoilla ei paapota noita vanhoja itsekkäitä ihmisiä, jotka luulevat olevansa aina oikeassa. Ei.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tuon kaiken.
Miten on - jos oma äitykkäsi olisi ollut tuossa anopin tilanteessa ja tilassa niin olisiko suomi24keskusteluun tullut samanlainen pitkä ja harmistunut litania tapahtumista. Epäilen vahvasti.
No entäs sitten? Entäs sitten jos kirjoitinkin!
Pitää sitä saada kaasut jonnekin purkaa.
Kun kaikkensa tekee, eikä minään pidetä.
Siis OLEN tosiaan näinä vuosina yrittänyt omalta osaltani.
Ja tämä oli vain jäävuoren huippu, pikkuasia noin niinkuin sinänsä...
Vaikka sama se on kohtelu, oli iso tai pieni asia.
Toisaalta, en odottanutkaan että välttämättä joku tai kukaankaan käsittäisi.. varsinkaan kun ei tiedä kaikkia detaljeja..
Olen muuten aivan älyttömän nopea kirjoittamaan, että ei mennyt tuhottomasti tuohon aikaa, kuten ei tähänkään jälkikommenttiin.
Ps. enkä myöskään istuksi päivät pitkät chattailemassa.
Kaikesta tuosta tämänpäiväisestä huolimattakin olen tehnyt hirveästi erinäisiä kotiduuneja tässä..työtön noin virallisesti.
Heippati hei ja äidistä olis tullut samanlainen paatos jos tarvii. Aika hankala hänkin.
harvemmin anoppisi luona, keksi jotain tekosyitä jos et viitsi suoraan sanoa.
Mutta älä katkaise välejä kokonaan.
demantian ensioireita
ennenkuin alat kamalasti rähisemään anopillesi, voisit keskustella miehesi kanssa josko anoppi kävisi lääkärissä ihan asian tiimoilta.
miehesi voisi sitten hienovaraisesti sen asian hoitaa äitinsä kanssa tai ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan
Mieheni on samaa mieltä siitä, ettei meidän kannata olla juurikaan missään tekemisissä kuin mitä on aivan pakko.
Ei myönnä mitään dementioita, vaikka kaikenlaista on ollut...
Ottaa vaan kupoliin. Tulihan tuossa kirjoitettua aika paatoksella ja vihassa, ja tosi nopeasti..!
Totta silti joka sana.
No, anti olla tästä asiasta nyt tällä erää.
Kiitos asiallsesta kommentista!
ei edes tiedä, että on sairastunut. Siksi näitä kutsutaankin omaisten taudeiksi, omaiset kärsivät eniten. Ei mene varmasti lääkäriin, ellei viedä. Pahemmaksi vain menee ja nopeammin, jos ei saa lääkitystä.
Exäni isäpuoli sairastui muutama vuosi sitten,diagnoosina Alzheimerin tauti.Tuo sairaus teki tulojaan jo vuosia aiemmin..muttei anoppini uskonut että puolisossa mitään "vikaa"olisi..
Läheltä vaikea nähdä miten toinen muuttuu..tai ehkei sitä tahdokaan nähdä.
Muistan kuinka me väsyimme "taatan"touhuihin,samoihin juttuihin...itsepäiseen käytökseen..harvensimme käyntejä(kun ei vaan jaksanut).Omaisten tauti tosiaankin..itsellä kun oli pienet lapset,ja vaikka hoitotyötä itsekin kauan tehnyt..tuntui "taatan"sairaus raskaammalta kuin jos hän olisi ollut itselle aivan vieras henkilö.
Viimein "taatan"sairaus sai nimen...jolloin sen hyväksyi paremmin...sopeutui.
Vaikeatahan se on yhä,kun lääkityksestä huolimatta ilmenee aggressioita,väkivaltaisuutta...mutta eihän hän käytökselleen mitään voi.Sairaus vain muuttaa ihmisen niin totaalisesti!
Mutta toisaalta osoitit kirjoituksellasi vain sen ettei kukaan ole kone,tai jaksa ikuisesti..vihan tunne myös normaalia.
Mutta koitahan jaksaa,ja jospa tuo lääkäriin meno sittenkin onnistuisi...
mummoni muuttui epäluuloiseksi ja jopa vainoharhaiseksi,teki niinsanotusti tikusta asiaa,väitti että hänelle soitellaan öisin oudoista numeroista,joku väijyy ja vie rahat,patterit jäätyy ym ym.
Hän piilotteli rahojaan milloin mihinkin,unohti sitten ne sinne ja haki pankista lisää piilotettavaksi.Ja kun täti puuttui asiaan,väitti,että täti on ryöstänyt hänet,kun rahoja ei ole käytetty,mutta ei hänellä lompakossakaan niitä ole.
Kummallisinta oli se,että mummoni,joka oli aina niin siveä suustaan,alkoi kiroilemaan ja syytämään törkeyksiä sukulaisille.
Mitään vikaa mummon mielestä ei hänessä ollut,lähes pakolla lääkäriin vietiin,todettiin sekä dementia että alzheimer.
Tästä on jo kulunut aikaa,ja nyt ollaan siinä pisteessä,ettei mummo tunnista enää sukulaisiaan.Huomenna joudun kai ottamaan jo passin ja sukupuun mukaan,että mummo suostuu palvelutalosta äitienpäiväkahville kanssani lähtemään.
Niin,ja ne "ryöstetyt" rahat löytyivät mummon muuton jälkeen liinavaatekaapin hyllypapereiden alta sekä kristallikruunusta..
No ei kai tuo nyt niin kovin kamalaa ollut, vanhojen ihmisten kanssa on tuollaista. Täytyy opetella hivenen kärsivällisyyttä ja ottaa huumorimielelläkin asioita. Hän on sairas ihminen, demontia rupeaa vaivaamaan. Enkä kyllä usko, että sairaalaan otetaan sisään, ellei ole jotain syytä siihen, tarkkailuun.
No tietystihän tuollainen väsyttävää on, mutta älkää nyt ihmeessä vanhaa ihmistä jättäkö ihan oman onnensa nojaan. Ettehän haluaisi, että itsellenekään tehtäisiin niin. Näin ajattelen, kun vanhempani joskus "sekoilevat".
Jos pankkitilitä on suoravelotuksia, niin rahat pitää äkkiä palauttaa tilille.
Muuten harmia tulee todella.
Minusta tuo kertomuksesi osoittaa, että mummulla ei ole kaikki ihan kohdallaan enää. Olisi ehkä viisainta ottaa yhteys häntä hoitaneeseen lääkäriin ja pyytää häntä arvioimaan, onko dementia hiipimässä kuvioon.
Tämä palsta on hyvä tuuletuspaikka hermostuttavalle asialle, joten älä yhtään välitä, vaikka joku kirjoitusintoasi moitiskeli. Pahimman harmin voi purkaa täällä, ei haittaa ketään.
Älkää nyt kuitenkaan ihan suuttuko mummulle, sillä hän on avun tarpeessa.
mitään dementiaa vielä ole, vaan ihan normaalilta sairaalajärkytyksen jälkeisiltä tuo minusta vaikuttaa. Mun mummolla on myös noita, jotenkin sairaalaan yllättäen joutuminen aiheuttaa sille aina hirveän oman elämän kontrollin menetyksen pelon. Jotenkin ne herättävät sen aina tajuamaan ikänsä ja että voi piankin joutua toisten armoille sairaalaan tai laitokseen kuolemaan.
Sitten tulee justiinsa noita kontrollipaniikkikohtauksia, joissa kärpäsestä tehdään maailman suurin ja pelottavin härkänen, ovat yleensä justiinsa raha-asioita, tai sitten jotain lääkkeisiin liittyvää. Sairaanhoitajat ja koti-avun työntekijät ovat juurikin ehkä maailman epäluotettavimpia otuksia, jotka varastelevat ja ilkeilevät minkä kerkiävät, mutta ainoastaan silloin kun pelottaa se kontrollin puute, normaaleilla kontrollikäynneillä tms. ovat aina tosi mukavia ja auttavaisia. Omaa virhettä ei voi myöntää, koska se tarkoittaisi myös sitä, että myöntää oikeasti sen kontrollin olevan lipsumassa.
Dementian hoitaminen pitää aloittaa niin varhain kuin mahdollista. Jos sitä epäilet, yritä jujuttaa anoppi tekemään ristisanatehtäviä ja muita pähkinöitä, niin pysyy käsityskyky vetreämpänä kunnes lääkäri toteaa asian. Jaksamista sinulle!
tosi, että itsekin tulet joskus vanhaksi.
meinaatko että miten tahansa saa käyttäytyä vaan sen takia että on ikää? kaikki sallittua ja kunnioittaa pitää extra paljon VAIN iän vuoksi?
ei se ihan mee niinkään.
vanhoiks tullaan juu jokainen mut ei oikeuta mihin tahansa.