Voi ihmis poloista ku on ihan hukkaan joutunut.. Niin peruskysymys, että jokaisella on siihen vastaus, vastauksen laatu taaseen vaihtelee vastajaan mielialasta ja elämäntilanteesta.. Nyt ottakaa neutraaliasenne. en tullut hakemaan moraalisaarnaa enkä voivotteluja vaan jotain todellista ja ehkä järkevää elämääni/ajatuksiini jonka järkevyys on kadonnut viimeisen puolentoista kuukauden aikana..
Yli neljä vuotta olen kuvitellut tietäväni mitä on rakkaus, ikuinen rakkaus ja onnellinen parisuhde.. Nyt lähinnä kysenalaistan lauseen..
Itse olen siis seurustelut saman tyypin kanssa 17vuotiaasta asti aina tähän päivään asti(n4v)(ja suhde jatkuu ainakin toistaiseksi). Suurinman osan ajasta olen ollut onneni kukkuloilla ja tiennyt, että tämä on ikuista.. Viimeisen vuoden olemme asuneet saman katon alla.. Arki on arkea mutta nyt jo pitkään on tuntunut, että onko olemassa rakkautta onko tämä vain tottumusta joka tulee intohimon jälkeen jolloin alkaa arki..Riitelemme suht vähän mutta mieheni niin kun varmaan suurin osa miehistä on suht itsekäs eli omat menot ja minä itse on huomattavasti tärkeämpää kun me..No olen ajatellut, että se on normaalia jokaisessa suhteessa,että on se vaihe jossa molemmat mennä tassuttaa omia menoja ja elämä rullaa eteenpäin mutta yhteiset jutut ja varsinainen parisuhde on vähän off-tilassa..
Nyt kuitenkin tuli tilanne, että aloin ahdistua kun ei oikein enää yhdessä ollut mitään kiva ja kaikki alkoi mennä vaan tyhjäksi nahisteluksi. Siten ajaidun juttuihin miespuolisen henkilön kanssa..Jonka näen lähes päivittäin tai olemme ns. työkavereita. muutamia tunteja juttelimme ja hän kuunteli minua puolueettomasti ja kertoi sitten mielipiteensä, jotka vahvistivat kantani, että elämä voisi olla enemmän elämisen arvoista jos émme poikaystäväni kanssa seurustelisi.. Tämä keskustelu sai minut katsomaan tilannet uusin silmin.. Eikö tämä olekkaan se ihminen jonka kanssa elän loppu elämäni.. Muitakin vaihtoehtoja on.. Olenhan 21v ei tälläistä voi jatkua ikuisesti..
Seuraavasta päivästä en ole ylpeä sillä koko neljän vuoden ajan minä olen ollut suhteemme varma lenkki se joka ei varmasti petä ja joka seisoo puolisonsa rinnalla tapahtui mitä tapahtui.. Kuitenkin ne kaksi päivää oli saanut minut hymyilemään ja kun päivä päättyi siihen, että löysin itseni toisen miehen kanssa sängystä alkoi ajatukseni pyöri oravan pyörää..En tahdo olla sika(olen kuitenkin jo), en tahdo sattuttaa ketään(satutan jo ainakin itseäni ja varmasti muitakin jos tilanne selviäisi), en tiedä tahdonko suhteeni poikaystävääni jatkuvan, en halua kaveruuden ns. työkaveriini katoavan, en tiedä enää mitä haluan ja kenen kanssa..
Toivoton tilanne ja yhtä sekava kuin tämä kirjotus, on mieleni.. En odota löytäväni täältä ratkasuja ja tiedän jo tekeväni väärin ja olevani sika joten se mitä täältä odotan on ehkä sielun veljet.. Mitä teille on tapahtunut ja miten siitä eteenpäin?
Pahinta kaikessa on se, että minä kuulun niihin naisiin joka ei harrasta seksiä kenenkään kanssa pelkän seksin/tyydytyksen vuoksi(seksiä on omassa suhteessani niin paljon kuin haluan) siinä oli ja on jotain muuta.. henkilö jonka kanssa sitä harrastan saano harrastavansa seksiä aina jos siihen on mahdollisuus eli antaa itsestään kuvan että seksi on vain seksiä ilman tunteita(niin kun varmasti monelle muullekkin monessa tilanteessa)mutta minulle ei. Olemmehan me kavereita ja se on varmasti molemmin puolista mutta jonkin siinä tyypissä on mikä saa minut jatkamaan sitäkin peliä.. Tämä on vaan niin iso ja monimutkainen peli, että en enää hallitse sitä.. kuka on nappula ja kuka on voitolla..
Yli neljä vuotta olen kuvitellut tietäväni mitä on rakkaus, ikuinen rakkaus ja onnellinen parisuhde.. Nyt lähinnä kysenalaistan lauseen..
Itse olen siis seurustelut saman tyypin kanssa 17vuotiaasta asti aina tähän päivään asti(n4v)(ja suhde jatkuu ainakin toistaiseksi). Suurinman osan ajasta olen ollut onneni kukkuloilla ja tiennyt, että tämä on ikuista.. Viimeisen vuoden olemme asuneet saman katon alla.. Arki on arkea mutta nyt jo pitkään on tuntunut, että onko olemassa rakkautta onko tämä vain tottumusta joka tulee intohimon jälkeen jolloin alkaa arki..Riitelemme suht vähän mutta mieheni niin kun varmaan suurin osa miehistä on suht itsekäs eli omat menot ja minä itse on huomattavasti tärkeämpää kun me..No olen ajatellut, että se on normaalia jokaisessa suhteessa,että on se vaihe jossa molemmat mennä tassuttaa omia menoja ja elämä rullaa eteenpäin mutta yhteiset jutut ja varsinainen parisuhde on vähän off-tilassa..
Nyt kuitenkin tuli tilanne, että aloin ahdistua kun ei oikein enää yhdessä ollut mitään kiva ja kaikki alkoi mennä vaan tyhjäksi nahisteluksi. Siten ajaidun juttuihin miespuolisen henkilön kanssa..Jonka näen lähes päivittäin tai olemme ns. työkavereita. muutamia tunteja juttelimme ja hän kuunteli minua puolueettomasti ja kertoi sitten mielipiteensä, jotka vahvistivat kantani, että elämä voisi olla enemmän elämisen arvoista jos émme poikaystäväni kanssa seurustelisi.. Tämä keskustelu sai minut katsomaan tilannet uusin silmin.. Eikö tämä olekkaan se ihminen jonka kanssa elän loppu elämäni.. Muitakin vaihtoehtoja on.. Olenhan 21v ei tälläistä voi jatkua ikuisesti..
Seuraavasta päivästä en ole ylpeä sillä koko neljän vuoden ajan minä olen ollut suhteemme varma lenkki se joka ei varmasti petä ja joka seisoo puolisonsa rinnalla tapahtui mitä tapahtui.. Kuitenkin ne kaksi päivää oli saanut minut hymyilemään ja kun päivä päättyi siihen, että löysin itseni toisen miehen kanssa sängystä alkoi ajatukseni pyöri oravan pyörää..En tahdo olla sika(olen kuitenkin jo), en tahdo sattuttaa ketään(satutan jo ainakin itseäni ja varmasti muitakin jos tilanne selviäisi), en tiedä tahdonko suhteeni poikaystävääni jatkuvan, en halua kaveruuden ns. työkaveriini katoavan, en tiedä enää mitä haluan ja kenen kanssa..
Toivoton tilanne ja yhtä sekava kuin tämä kirjotus, on mieleni.. En odota löytäväni täältä ratkasuja ja tiedän jo tekeväni väärin ja olevani sika joten se mitä täältä odotan on ehkä sielun veljet.. Mitä teille on tapahtunut ja miten siitä eteenpäin?
Pahinta kaikessa on se, että minä kuulun niihin naisiin joka ei harrasta seksiä kenenkään kanssa pelkän seksin/tyydytyksen vuoksi(seksiä on omassa suhteessani niin paljon kuin haluan) siinä oli ja on jotain muuta.. henkilö jonka kanssa sitä harrastan saano harrastavansa seksiä aina jos siihen on mahdollisuus eli antaa itsestään kuvan että seksi on vain seksiä ilman tunteita(niin kun varmasti monelle muullekkin monessa tilanteessa)mutta minulle ei. Olemmehan me kavereita ja se on varmasti molemmin puolista mutta jonkin siinä tyypissä on mikä saa minut jatkamaan sitäkin peliä.. Tämä on vaan niin iso ja monimutkainen peli, että en enää hallitse sitä.. kuka on nappula ja kuka on voitolla..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta toi sun juttus kuulosti aika epäkypsältä.
oot kuitenkin "jo" yli kaksikymppinen, sinun pitäisi tietää paremmin.. Ei 17-kesäisenä koettu intohimoinen suhde VOI pysyä aina samanlaisena.
Arki tulee kohdalle aina, mutta jos kyse on tosirakkaudesta, ei se arki mitään pilaa. Siitä vaan alkaa se kauan odotettu "ikuisuus", jota niin aina romantisoidaan, mutta joka ei sitten olekaan niin ruusuilla tanssimista koko aika.
Et voi odottaa suhteelta sitä, että olet "suurimman osan ajasta onnesi kukkuloilla", kuten sanoit. Aikuisen ihmisen pitää ymmärtää, että rakkaus on työtä, eikä pelkkää autuutta ja itsekästä hekumointia. Siinä joutuu uhrautumaan ja ottamaan toista huomioon, silloinkin kun ei niin välittäisi. Tämä tuntuu unohtuneen niin sinulta itseltäsi, kuin poikaystävältäsikin.
Olet väärillä teillä, jos haet suhteestasi kadotettua intohimoa. Se vaihe on ohi ja teidän pitäisi nyt siirtyä suhteen syvempään, kumppanuus-vaiheeseen. Paitsi jos et ole siihen vielä valmis? Ehkä olet vielä liian nuori ja haluat kokea nimeenomaan intohimoa elämässäsi, ennen tasaista, vakiintunutta kumppanuus-suhdetta...?
Tarinasi kuulostaa vähän omaltani, paitsi, että omani on saanut jatkon jo ajat sitten.
Aloitin suhteen 15-vuotiaana. Jossakin välissä muutimme yhteen. 20-vuotiaana suhde alkoi tuntumaan tyhjältä, meillä ei ollut muuta yhteistä tekemistä kuin telkkarin katsominen.
Minäkin uskoutuin "puolueettomalle" työkaverille, jolla kyllä oli omat pullat uunissa hänen tasoittaessa ajatuksiani erolle ja pianpa löysin itseni hänen sängystään.
Jälkeenpäin ajattelen, että muutuin suhteemme aikana nuoresta aikuiseksi ja se, mitä meillä oli alussa ei kasvanut minun mukana.
Mieheni ei saanut tietää pettämisestäni ja kun kysyin häneltä erotessamme, mitä sanon ihmisille erostamme, niin hän sanoi, että sano, että kasvoimme erillemme.
Se oli tavallaan yhteinen epäonnistuminen. Hänenkin tunteensa olivat kuolleet. Eikä meillä ollut mitään syytä yrittää jatkaa, ei lapsia, ei yhteistä velkaa, tms. Jaoimme tavarat ja muutin vain pois yhteisestä vuokra-asunnostamme.
Olihan se aluksi vähän shokeeraava ajatus, ettei hän olekaan se, jonka kanssa myös vanhana katson telkkaria. Mutta parempi näin.
Haluan korostaa, että näin minulle kävi. Sinun suhteesi voi olla hyvinkin eläväisempi kuin mitä minun oli. Itse koin työkaverijutun tavallaan asiana, joka herätti minut halusta uskoa suhteeni onnistumiseen siinä vaiheessa, kun suhde oli jo itseasiassa kuollut. Kun mieli kielsi, tunteet veivät.
Ehdotan, että otat asiat miehesi kanssa puheeksi. Yrittäkää selvittää, mikä suhteessanne ei toimi, mitä sinä olet siihen kaivannut. Mikä on miehesi mielestä yhteinen tulevaisuutenne, kuinka vahvasti hän uskoo siihen?
Totta...olen teidän molempien puolesta pahoillani että kumpikin on onnistunut törmäämään "ymmärtäväiseen kuuntelijaan" jolla onkin sitten ollut toisenlaiset jatkosuunnitelmat kuin puhdas ystävyys :(
Asioista keskustelu saattaa piristää jo puolikuolluttakin suhdetta. Ei keskustelu ainoastaan entisistä asioista, vaan siitä mitä kummallakin suhteen merkeissä ajatuksissa pyörii, mitä toiselta toivoo jne. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia kummallakin on ja sitä rataa...saattaa löytyä uutta potkua suhteeseen, kun toisenkin ajan kanssa muovautuneet ajatukset hieman valottuvat.
Mikään suhdehan ei ikuisesti pysy samanlaisena, siihen vaikuttavat niin keskinäiset kuin ulkoisetkin tekijät, ihminen muuttuu ja se on elämää. Siitä miten toinen on muuttunut, kannattaa aina välillä ottaa hienovaraisesti selvää, ja huomata samalla, jos ei jo aiemmin, miten on itse muuttunut. Sitä kautta voi sitten edetä sen mukaan miten omia ajatuksiaan ohjailee.
Pettäminen suhteessa on aina paha kriisi, etenkin naiselle, jos mukana on muutakin kuin seksi. Siinä kysytäänkin kumppanin tuntemusta, että kertoako vai ei. Joskus se saattaa pelastaa suhteen, joskus taas tuhota. Se kuitenkin kannattaa ottaa huomioon, että usein miehen ajatustapa pettämisestä on erilainen kuin naisella, yllättävän usein mies ottaa pettämisuutisen "paremmin" kuin nainen, koska ymmärtää sen toisin.
Kiva kun vastauksia oli tullut..Toki joku oli pointini vääriin ymmärtänyt.. Eli ehän mä missään vaiheessa ole luullut enkä luule että suhde jatkuisi intohimoisena ja onnellisena läpi elämän sillä kriisejäkin tulee ja arki koittaa aina mutta millaisena.. Ja kuinka kauan ihmisen on tyydyttävä siihen että yhteistä on todella vaan riidan hetket ja tv-ohjelmat... Ongelmanani vielä on se että mieheni kanssa on todella vaikea puhua hän ymmärtää heti kaiken vääriin ja on jo pakkaamassa kamojaan kun vaan yritän keskustella jotain rakentavaa.. viimeeksi hän sanoi ettei ole ainakaan omista menoistaan valmis tinkimään silti sanoi haluavansa jatkaa.. Se mua itseäkin hämään etten enää tiedä mitä haluan.. Kaveruutemme ns. työkaveriin on säilynyt tosin pelikin on jatkunut tuntuu että vaikka tiedän että meidän välillä ei ole muuta kuin tämä peli ja kaveruus en halua hänestäkään luopu.. Tosin se voi olla niin että hän on se joka pitää minut tällä hetkellä kiinni ajatuksessa, että jotain muutakin on olemassa.. Ristiriitaista hänessä on se, että on ihana ystävä mutta muussa mielessä ajatuksiltaan aika karkea juuri naisten suhteen.. ehkä ikäki on vielä osana asiassa sillä 20v mies on vielä kynsin ja hampain kiinni nuoruudessa.. Nyt vaan pitäisi löytää vastaus lähdenkö pelastamaan suhdettani vai en.. Ongelmana tietysti on myös tunteet vaikka en saisi ajattelen kokoajan myös tätä ystävääni.. No mutta täytyy toivoa että oikea vastaus löytyy..
Toisen sänkyyn meneminen on suhteen loppumisen lähtölaukaus. Miksei asiaa hoideta fiksusti eli kertomalla toiselle että menen toisen kanssa sänkyyn jos mikään ei muutu? Siksikö, koska on hauskaa pettää ja jos menisi kysymään ja juttelemaan ensin, pettämisen mahdollisuus saattaisi valua hukkaan?
Ennen pettämistä suhteen voi korjata, mitään tuskin on tehtävissä pettämisen jälkeen sillä hyvässä suhteessa ei petetä. Siinä ajatellaan myös toisen tunteita, ei vain omia.