Kuinka kauan menee että pääsen ylitse ja ohitse?
Vaimollani oli n puolen vuoden suhde työtoveriinsa, joka hiipui käsittääkseni tässä kevättalven mittaan. Viime syksynä otti tosi koville kun sain tietää asiasta, mutta jostain syystä emme silti eronneet (lapset?). Nyt vaimoni on vakuuttunut halustaan jatkaa liittoamme, mutta minä en voi unohtaa pettämistä enkä etenkään sitä valehtelua.
Luulin, että voi paremmin hyväksyä asian pääsemällä tasoihin eli pettämällä myös itsekin. No, näin tein ja siitä tuli itse asiassa pitempikin suhde...perhetuttumme kanssa. Suhteemme meni niin pitkälle, että mietimme vakavasti kuinka saisimme uusioperhe-elämämme onnistumaan erojemme jälkeen. No, järki voitti ja omat liittomme ovat edelleen hengissä...ja puolisot autuaan tietämättömiä suhteesta.
MUTTA MUTTA Vaikka olen itse pettänyt ehkä vaimoanikin pahemmin, en vaan millään pääse yli siitä, että vaimoni on pettänyt minua. Tasoihin (vähintäänkin) pääseminen ei siten auttanutkaan hyväksymään puolisoni pettämistä vaan minulle tulee edelleenkin joka päivä pahan olon tunteita kun ajattelen vaimoni kykyä pettää ja valehdella. Itsekästäkö? En salli toiselle sitä mitä itselle? En ymmärrä...
Milloin voin antaa anteeksi vaimolleni vaiko milloinkaan? Onko ero sittenkin ainoa ratkaisu? Vai välinpitämättömyys? Yritänkö vain kostaa vaimolleni sitä pahaa oloa jonka hän minulle tuotti?
Vaimollani oli n puolen vuoden suhde työtoveriinsa, joka hiipui käsittääkseni tässä kevättalven mittaan. Viime syksynä otti tosi koville kun sain tietää asiasta, mutta jostain syystä emme silti eronneet (lapset?). Nyt vaimoni on vakuuttunut halustaan jatkaa liittoamme, mutta minä en voi unohtaa pettämistä enkä etenkään sitä valehtelua.
Luulin, että voi paremmin hyväksyä asian pääsemällä tasoihin eli pettämällä myös itsekin. No, näin tein ja siitä tuli itse asiassa pitempikin suhde...perhetuttumme kanssa. Suhteemme meni niin pitkälle, että mietimme vakavasti kuinka saisimme uusioperhe-elämämme onnistumaan erojemme jälkeen. No, järki voitti ja omat liittomme ovat edelleen hengissä...ja puolisot autuaan tietämättömiä suhteesta.
MUTTA MUTTA Vaikka olen itse pettänyt ehkä vaimoanikin pahemmin, en vaan millään pääse yli siitä, että vaimoni on pettänyt minua. Tasoihin (vähintäänkin) pääseminen ei siten auttanutkaan hyväksymään puolisoni pettämistä vaan minulle tulee edelleenkin joka päivä pahan olon tunteita kun ajattelen vaimoni kykyä pettää ja valehdella. Itsekästäkö? En salli toiselle sitä mitä itselle? En ymmärrä...
Milloin voin antaa anteeksi vaimolleni vaiko milloinkaan? Onko ero sittenkin ainoa ratkaisu? Vai välinpitämättömyys? Yritänkö vain kostaa vaimolleni sitä pahaa oloa jonka hän minulle tuotti?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuules,olen itse samanlaisen helvetin kokenut mies,eukko piti sapatti kesää ja petti,minä petin varmaan tuhat kertaisesti häntä ikäänkuin kostoksi,ja olihan se hauskaakin.
Mutta asia painoi mieltäni silti.
Ratkaisu ongelmaasi on pääsi sisällä,minun mielestäni on olemassa kahden luontoisia ihmisiä.
A.jotka osaavat unohtaa
B.jotka ei osaa unohtaa.
Kuulut samaan ryhmään kuin minä,niihin jotka ei vaan osaa unohtaa ja antaa anteeksi oikeasti.
Uskon ettet saa asiaa koskaan mielestäsi,se tulee kiusaamaan sinua koko yhdessä olon ajan,ja inho vaan voimistuu ajan myötä.
Kun luottamus on mennyt se ei palaa.
Sillä asialla että on myös itse pettänyt ei asiaa lievennetä,koska totuus on että sinun luottamuksesi petettiin ensin.
Tulet muuttumaan entistä epäilevämmäksi vaimosi suhteen,melkein vainoharhaiseksi,et voi asialle mitään , ikäänkuin pelkäät pahinta aina ja koska saat hänet kiinni taas uudestaan.
Näin kävi minulla,ja muutuin tahtomattani sisältä vihamieliseksi vaimoani kohtaan vaikka häntä rakastin enkä olisi halunnut hänestä luopua,rupesin käymään vieraissa aina kun tilaisuus oli,lievitin sillä kai pahaa oloani joka myllersi sisälläni vaimoni erehdyksestä,koska se ei edelleenkään mennyt järkeen kuinka hän saattoi olla niin paha.
Asiat parani kun erosimme,en jäänyt kiinni pettämisestäni vaan pahin pelkoni osoittautui vihdoin oikeaksi,vaimoni löysi rakastajan..
Olin muuttunut ,ja se kai oli syy ettei meillä mennyt niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Suosittelen sinulle psykiatrilla käyntiä jossa saat puhua ongelmastasi,tai sitten yrität saada itsessäsi muutoksen joka on vaikeaa..
Koska kiusaat itseäsi loppu ikäsi suhteessa jossa asia painaa ja et voi unohtaa vaimosi epärehellistä petosta.
Pettäminen on valinta, josta kantaa moneen suuntaan vastuun.
Vaimosi pettäminen on ollut sinulle vaikeaa, mutta oletteko keskustelleet siihen johtaneista syistä? Mikä suhteessanne oli vikana? Oletteko pystyneet puhumaan siitä keskenänne?
Sinä petit aluksi kostoksi, ja lopulta...?
Olette tosi vaikeassa tilanteessa, joten parisuhdeterapia olisi varmaankin oikea paikka selvitellä näitä kiemuroita. Et taatusti voi selvittää mitään, jos et ole rehellinen vaimollesi. Mitä sinä enää oikeastaan voit menettää? Ethän sinä ole yksin suhteessa itsesi kanssa.
ja tietysti siitä seurasi helvetillinen tuska ja ahdistus. Mielessä kävi, että antaisin takaisin samalla mitalla tai ,jos saisin toisesta jotain helpotusta. Tulin siihen tulokseen, ettei minusta ole pettäjäksi. Haluan olla sovussa itseni kanssa ja pettämällä tekisin pahaa vain itselleni.
Valtava kasvunpaikka tämä uskottomuudesta selviämistaistelu on , jos siihen lähtee, niin kuin me olemme puolisoni kanssa lähteneet. Käymme pariterapiassa ja vaikka tämä on ollut tuskallista ja rankkaa olen myös kokenut löytäneeni aidointa itseäni, joka on ollut toisten eteen uhrautujan roolini peitossa. Enää en ole se aina kiltti ja ehdoitta valmis uhrautumaan. En enää ole ihan nuoei ja nyt olen vasta oikeasti myös alkanut elää myös itselleni ja vaatimaan oikeuksiani ja kunnioitusta.
Jos sinua on petetty KAKSI VUOTTA, ei itsekunnoituskesta voida edes puhua. Omapahan on valintasi, mutta mielestäni noin pitkäkestoinen petos on lopullisesti todistanut, ettei puolisosi ole kunnoittanut sinua pätkän vertaa. Ja se, mille suhteenne nyt perustuu on, että sinä saat olla ns. korkeammalla pallilla kun olet ollut se, joka kokee vääryyttä. Asetelma on teillä muuttunut sen takia, että puolisosi on ns. sinulle aina velkaa. Ja näin onkin, hän on tehnyt jotain niin pahaa, mitä ei koskaan tässä elämässään ehdi sovittamaan.
oikeasti mitään tiedä, jos ei ole kokemusta. Helppo on puhua pulputtaa mutta eri asia elää näitä asioita läpi. Petturuus on rankka asia mutta yli kahdenkymmenen vuoden hyvä avioliitto sitä ennen on myös painava asia. Kaksikymmentä vuotta ja ihanat lapset, joilla oli hyvä isä. Vaikka pettäminen on hirveä asia ei ihmiset ja maailma ole mustavalkoinen.
Mieheni on ollut julma paska pettäessään, mutta ei se ole koko totuus siitä ihmisestä.
Enkä minä millekkään jalustalle nouse , enkä jää tähän liittoon ,jos se ei tyydytä minua ja syyllisyysasiat jäävät elämään. Kuule meidän suhde perustuu niille hyville vuosille ja sitten pettämisestä pitää vain yrittää asiat jotenkin nollata. Miten muuten on mahdollista ,että jotkut onnekkaat ovat onnistuneet jopa luomaan entistä paremman suhteen?? En toki tarkoita, että pitäisi mennä pettämään saadakseen paremman suhteen. Niinhän se on tietysti, että sinä et tiedä kaikkea ,etkä siis voi paljoa arvostellakkaan. Toisilla on pieni sydän toisilla taas suuri, toiset kykenevät antamaan anteeksi toiset eivät koskaan.
ja ei kannata masentua jos on joutunut petetyksi.Sillä minä olin vuosikymmeniä petetty ja lopulta en sitä hyväksynyt ja erosin.Välillä olen miettinyt mitä kitumista avioliitto olisi ollut sillä mies on krooninen pettäjä ja en tottunut siihen koskaan.
Lapset kun lähti maailmalle silloin lähdin minäkin!
on sen kanssa, kunnioittaako sinua joku toinen?!
Itsekunnioitus on sitä, että ihminen kunnioittaa itse itsään - ja itsetähän meidän jokaisen pitäisi se kunnioitus ensimmäisenä saada..
Se, että joku pettää - olkoon vaikka 100 vuotta - ei vie ITSEKUNNIOITUSTA mihinkään. Itsekunnioitus kun on omien arvojen ja moraalin kanssa sovussa elämistä, ei muiden tekojen tai arvojen ja moraalin kautta elämistä.
Itsetunnon - joka on siis yksilön siäisen minäkuvan ja toisten ihmisten antaman palautteen vuorovaikutuksen tulos - pettäminen saattaa romahduttaa pohjalle. Itsetunto on palautettavisaa, mutta itsekunnioitus harvemmin. On loppu peleissä helpompi päästä yli toisten loukkauksista ja epäoikeudenmukaisista teoista kuin siitä, että itse toimisi vastoin omia periaatteitaan.
naulankantaan. Ei pidä sekoittaa itsekunnioitusta ja itsetuntoa. Tosiaan itsetunto on sellainen ,joka yleensäkin saattaa vaihdella elämän eri tilanteissa. Se voi jopa romahtaa, mutta sen voi taas koota uudelleen. Työlästä se tosin on. Itsekunnioituksen uskottomuudessa todellakin lähinnä voi menettää pettäjä , petetyn itsetunto taas voi romahtaa. Minut on petetty ja itsetuntoni romahti mutta jos itse pettäisin menisi siinä itsekunnioitus.
Vaikka kuinka helvetillinen tämä petetyn osa on en missään nimessä haluaisi vaihtaa osia pettäjän kanssa, silloin kyllä menisi itsekunnioitus enkä oikein tiedä miten sen saisi palautettua. Kai se mahdollista on sovittamalla tekonsa, luulisin.
valehtelu on pahempaa,kuin pettäminen. Vaimo petti ja valehtelee