Erosin noin puoli vuotta sitten viiden vuoden suhteesta ja olin tyytyväinen kun sain olla omillani.Juttua riitti useampienkin miekkosten kanssa ja elämä maistui hyvälle.
Tuntuu pahalta ja ahdistaa.. Ihmiset ympärilläni seurustelevat ja ihastuvat/rakastuvat. Minulle tuo ajatus tuntuu mahdottomalta. Yhteen ainoaan olen kunnolla ihastunut eroni jälkeen mutta sekään juttu ei tule onnistumaan.
Pelkään aloittaa seurustelua uudestaan, en kuitenkaan haluaisi olla yksinkään. Kaikki tuntuu niin vaikealta ja ahdistavalta, en saa keneenkään kunnon otetta. Ja jos joku osoittaa enemmänkin kiinnostusta, juoksen välittömästi karkuun.
Lisäksi itsetuntoni on laskenut vauhdilla nolliin sinkkuelämän aloitettuani... En kelpaa sellaisille joita haluaisin ja ne joille kelpaisin, eivät kelpaa minulle. Paheneeko tämä vain tästä vai onko odotettavissa valoa tunnelin päässä? Kertokaa nyt hyvät immeiset:)
Tuntuu pahalta ja ahdistaa.. Ihmiset ympärilläni seurustelevat ja ihastuvat/rakastuvat. Minulle tuo ajatus tuntuu mahdottomalta. Yhteen ainoaan olen kunnolla ihastunut eroni jälkeen mutta sekään juttu ei tule onnistumaan.
Pelkään aloittaa seurustelua uudestaan, en kuitenkaan haluaisi olla yksinkään. Kaikki tuntuu niin vaikealta ja ahdistavalta, en saa keneenkään kunnon otetta. Ja jos joku osoittaa enemmänkin kiinnostusta, juoksen välittömästi karkuun.
Lisäksi itsetuntoni on laskenut vauhdilla nolliin sinkkuelämän aloitettuani... En kelpaa sellaisille joita haluaisin ja ne joille kelpaisin, eivät kelpaa minulle. Paheneeko tämä vain tästä vai onko odotettavissa valoa tunnelin päässä? Kertokaa nyt hyvät immeiset:)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä ajan kanssa tilanne tasoittuu. Jos pelkäät seurustelua, niin silloin ei sitä kannata edes ajatella. Tee jotain muuta elämässäsi, aina ei pidä pidä pyöriä vastakkaisen sukupuolen ympärillä, koska muutakin tärkeää on. Jonain päivänä taas huomaat, että tässähän voisi vaikka ruveta seurustelemaan ja ihastuksiakin syntyy. Mutta sitä odotellessa ota päivä kerrallaan.
No nyt on aika opetella olemaan yksin ja ottamaan vastuuta itestään.
Mulla taas on niin, että kun mut on aina jätetty, joten pitemmästä seurustelusta ei vielä 25 vuotiaanakaan oo yli 4 kuukautta kestäneitä kokemuksia.
Mikä pakko sulla on jonkun kanssa olla? Ihan vain sen olemisen takia kun et osaa yksin olla? Kyllä se on niin, että välillä pitää olla yksin, että oppii olemaan.
Puoli vuotta on loppujen lopuks aika lyhyt aika, ite edellisen kerran erosin lokakuussa, ja en nyt välttämättä vielä mitään uutta halua.
Ja väkisin ei kannata itteensä alkaa tyrkyttämään ja kauppaamaan kellekään.
Pakkoko sitä on seurustella? Kait niitä frendejä löytyy.
Ihan hyvä että joskus koet myös mitä on olla yksin. Jotkut ovat olleet koko ikänsä yksin ja ovat saaneet oikeasti kärsiä siitä.
Kyse ei ole nyt siitä, että minun on pakko seurustella. Vaan siitä, että kaipaan sitä mitä seurustelulta sain, toisen läheisyys ja se, että toinen on paras ystävä.
Ystäviä löytyy, tottakai ja vieläpä ihania sellaisia. Ehkä tää nyt on vaan sitte totuttelu kysymys....
Kiitos kuitenkin teille:)
Tuli sellanen mielikuva, että arvostelet itseäsi pelkästää peilaamalla muista. Vähän siihen tyyliin, että jos muut seurustelee, sinä et, niin olet muita huonompi..
Jollain keinolla sun pitäis nyt kiskasta ittes irti siitä ajattelusta ja tarkastella itseäsi vertailematta. Siinä vaiheessa kun löydät itsestäsi hyviä puolia ja päätät tehdä jotain huonoille puolille, alat luultavasti myös huomaamattasi näyttää toisten silmissä houkuttelevalta, sillä olet kiinni siinä omassa elämässäsi.
Saiko tuosta mitään tolkkua?? ;)
Tuli muuten tarpeeseen tännekin!
Erosin miehestäni 3 vuotta sitten ja meillä yksi lapsi. Tähän päivään asti kaikki on ollut ok, pari tuntia sitten ex ilmoitti löytäneensä uuden kaverin.
Vaikka kuinka on asiaa ajatellut jo etukäteen ja tiennyt että joskus tapahtuu, se jysähti tajuntaan ja pahasti kun hän sen ääneen sanoi.
Olen kuitenkin joka tapauksessa iloinen exän puolesta jos hän on mukavan naisen löytänyt. Että mitään katkeruutta ei ole.
Kuitenkin sitä väistämättä sitä ajattelee joskus kun kaikki ystävät ovat varattuja ja taas joku aloittaa seurustelun, että mikä minussa on vikana kun yksin vaan tallustelen.
Ulkonäössä tai luonteessakaan ei kuulemma ole vikaa, mutta jotenkin ei tunnut löytyvän vaan sitä oikeaa.
Täytyy tässä ottaa kans joku positiivisen ajattelun aika, niin eiköhän tämäkin iloksi muutu.
Välillä vaan iskee itsesääli päälle..
Että sellaista täältä pohjanmaalta päin.
Kiitos että jaksoitte lukea purnaukseni ja mukavaa kesän odotusta kaikille tasapuolisesti
Kun toinen tuntuu vaan jatkavan eteenpäin ja ite vielä suree.. Turhahan sitä on kieltääkään, kun kuitenkin se on totuus. Vaikuttaa melkeen siltä, ettei menneisyys merkannu toiselle mitään, kun voi vaan vaihtaa seuraavaan. Ja kuitenki jossain takaraivossa on se pieni totuuden ääni, joka yrittää muistuttaa, ettei menneisyys mihinkään katoa, vaikka siirtyyki eteenpäin.
Jaksamisia sulle :) Toisen puolesta on vaikeeta olla onnellinen, mutta kyllä se helpottaa, kun siihen ajatukseen tottuu ja yrittää ajatella asiaa toisenkin kantilta. Eihän sitä kuitenkaan toivois sitäkään, että ex olis loppuelämän yksin selibaatissa ja tuijottelis sun kuvaa ja muistelis menneitä..
Nautitaan elämästä ja valitetaan murheita kovaan ääneen, että kaikki varmasti kuulee :) jaettu suru on yhteinen riesa :)
Muista että miehet myös juoksee karkuun liikaa pildeään eri miesten kanssa kuluttanutta naista. Tee mitä lystäät, uskallat tai et. ei kai se mennyt suhde niin kauhee ollut?
ei se pahene eikä parane, se on samanlaista, nääs murphyn laki, just niinkuin kirjoitit. Tietenkin on mahdollisuus eli ihme, että molemminpuolin tulee se tunne "oikeasta" mutta 25 vuotta sitä ihmettä olen odotellut eikä ole näin sattunut..
aina se on just niin kuin kirjoitat, jos itse tuntee ei tunne toinen ja päinvastoin..
täytyy vaan jatkaa etsimistä ja elellä tätä elämää niin kuin parhain päin osaa!
Palaamista yhteen exäsi kanssa?
Vai onko asiat niin huonosti?
Jospa kumpikin on saanut mietittyä asioita ja ottaneet opikseen.
Vaikka tilannetta en tiedäkkään :)