...olette niin erilaisia kuin äidin puolen mummot? teillä on joku samperin tarve jakaa turhia neuvojanne lastenhoidossa!!! (jokainenhan hoitaa omansa tavalla jonka parhaaksi katsoo, eikö?)
teillä on tarve tuoda koko ajan itseänne esille!!!
te yritätte tehdä itsestänne tärkeämmän lapsenlapselle, kuin hänen oma äitinsä!!! (miksi?)
teillä teidän itsenne mielestä pitäisi olla etuoikeus saada lapsenlapsi hoitoon!!! (miksi?)
pidätte lapsenlasta enemmän teidä sukuun kuuluvana kuin äidin puolen!!! (miksi?)
jos teille sanoo kuinka lapsenlapsen kanssa tehdään joku asia...teette juuri niinkuin itse haluatte vaikka selän takana, jos ei muuten onnistu!!! (miksi?)
siis näitä kysymyksiä voisin ladella vaikka aamuun asti mutta kun on tuo OMA rakas pikkuinen jonka kanssa äiti lähtee nyt tekemään iltatoimia "meidän" perheen omalla tavalla niin en kerkeä esittämään enempi kysymyksiä armaille "anoppi"mummoille!!!
teillä on tarve tuoda koko ajan itseänne esille!!!
te yritätte tehdä itsestänne tärkeämmän lapsenlapselle, kuin hänen oma äitinsä!!! (miksi?)
teillä teidän itsenne mielestä pitäisi olla etuoikeus saada lapsenlapsi hoitoon!!! (miksi?)
pidätte lapsenlasta enemmän teidä sukuun kuuluvana kuin äidin puolen!!! (miksi?)
jos teille sanoo kuinka lapsenlapsen kanssa tehdään joku asia...teette juuri niinkuin itse haluatte vaikka selän takana, jos ei muuten onnistu!!! (miksi?)
siis näitä kysymyksiä voisin ladella vaikka aamuun asti mutta kun on tuo OMA rakas pikkuinen jonka kanssa äiti lähtee nyt tekemään iltatoimia "meidän" perheen omalla tavalla niin en kerkeä esittämään enempi kysymyksiä armaille "anoppi"mummoille!!!
Vastaukset 52
Vanhimmat
kun aivan tarkoituksellisesti provosoidaan.
Kysyjä ei mielestäni ansaitse meiltä yhtään vastausta, ei edes tätä, mutta tämä ei olekaan tarkoitettu hänelle, vaan "isien"äideille.
Tämä kyseinen erilainen äidinpuolen mummo taitaa olla juuri kysyjän äiti.
Jos kysyjänä olisi lapsen isä, kysymykset olisivat aivan toisenlaiset.
Eli asioihin ja mielipiteisiin vaikuttaa se, mistä kantilta asiaa tarkastellaan.
Mikäänhän noista väittämistä ei pidä paikkaansa katsottuna miehen näkökulmasta sinne omaan äitiinsä päin, eli tässä kyselyssä juuri sinne samaan henkilöön kenestä on kysymys.
muta kaikesta huolimatta vastaan:
- olemme aina eriulaisia koska olemme eri henkilöitä
- neuvoa antaessaan ei neuvonantaja tiedä sen olevan turha, koska neuvoja annetaan silloin kun nähdään, että toinen tekee asian väärin neuvojan näkökulmasta
-emme halua tuoda itseämme erityisesti esille emmekä missään tapauksessa tehdä itsestämme tärkeämpiä kuin lapsen äiti, mutta joku toinen voi tulkita kaikki tekemisemme juuri siksi
-ei ole etuoikeutta lapsen hoitoon, mutta samanlainen oikeus kuin muillakin isovanhemmilla
-sukuun kuulumisesta tuskin koskaan kenelläkään tulee riitaa ja erimielisyyttä, ne asiat on selviä eikä niitä kukaan pysyty kieltämään tai korostamaan
-tottakai teemme omalla tavallamme, niinkuin kysyjä juuri aiemmin totesi, niin tekee lapsen äiti ja niin tekee isä ja mummu ja ukki jne.
ellei ole kysymyksessä jokin sellainen asia johon vaaditaan selvät säännöt ja yhdessä sopiminen
olisihan todella hassua, jos äidillä olisi tapana lukea lapselle vain muumikirjoja ja äiti vaatis,i että vain niitä luetaan, ja itsepäinen mummu lukisi tiitiäisen satupuuta, ne lorut kun ovat niin ihania, ja siitä äiti suuttuisi, että meidän lapselle vain muumia
mutta eipä taida nämä miniä anoppi riidat riitelemällä loppua, nuoret äidit kun tahtovat olla niin itsetietoisia ja herkkänahkaisia kaiken suhteen mitä anopin taholta tulee
mutta minulla itselläni, vaikka olenkin anoppi ja äiti, on huomenna oikein erikoisen hieno päivä
oma rakas lapsenlapseni tulee äitinsä ja isänsä kanssa luokseni syömään ja kakkukahville ja vietämme ihanan yhteisen päivän
minä lepertelen lapselle lapsenkielellä (vaikka äitinsä ei siitä oikein pidä) ja höpöstelen muutenkin mummun pikku rakkaan kanssa (ikä 4kk)
odotan inolla huomista päivää, onkin mennyt jo kolme yötä kun häntä viimeksi näin ja kova ikävä jo onkin.
Hyvää äitienpäivää vaan kaikille äitianoppimummoille !
ärsytät jos lapsen äiti ei kerran pidä lapselle lässyttämisestä?! Juuri siinähän on lapsen vanhemmat ilmoittaneet (mainitsemasi) selvät säännöt! Jos on asioista eri mieltä, niin eikö niistä voi keskustella? Täytyy vaan jääräpäisesti tehdä niin kuin itse haluaa kunnioittamatta toisten - tässä tapauksessa lapselle läheisimpien - mielipiteitä!!!
Te mummut ja anopit olette aikanaan saaneet toimia omien lastenne kohdalla niin kuin halusitte - nyt on jälkikasvunne vuoro hoitaa omat lapsensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Kyllä teiltäkin niitä neuvoja tarvittaessa kysytään. Se vaan vaatii teiltä kunnioitusta lapsenlapsen vanhempia kohtaan, näin myös he kunnioittavat teitä ja näkemyksiänne.
PS. Eivät ne nuoret äidit ole ainoita herkkänahkasia! Itse varmaan olitkin aikoinasi täydellinen tytär, miniä ja nuori äiti.. Jos taas et, niin miksi jatkaa samoja "virheitä"? On se vaan ihanaa kun on noi ukit ja vaarit keksitty..! Niiden kanssa ei tarvitse jatkuvasti "rissata". :)
Kyllä me olemme keskustelleet ihan sopuisasti siitäkin lapselle lapsenkielellä puhumisesta ja olen saanut tietää, että miniäni ei siitä pidä ja miniänisai tietää että minä en voi puhua muutaman kuukauden ikäiselle kirjakieltä joten pääsimme ratkaisuun, että minä puhun omalla ja miniäni omalla tavallaan.
Ei siinä mitään ersytämistä tapahdu.
Itsekukin kun olemme erilaisia niin meillä on erilaiset tavat ja tottumukset ja niiden kanssa vain täytyy tulla toimeen,se on toisen hyväksymistä sellaisenaan. Emme pyri muuttamaan toisiamme itsemme kaltaiseksi tässäkään lapsenhoidossa.
Säännöt, miten lasta puhutellaan, niinkö.. Kuulostaa pahalta. Toki ymmärrän, jos se olisi jotenkin vahingoittavaa tai yleisesti paheksuttavaa, moraalitonta tms. Mutta höpöttely ja lepertelyhän on vain toisen huomioimista ja hellyyden osoitusta, välittämistä. Ei sillä voi lasta pilata. Nimittäin se loppuu lyhyeen, jos huomaa, että lapsi ei siitä pidä. Se on sitten ihan eri juttu. Mutta olenpa huomannut, että sellaisten vähän tiukempien vanhempien lapsethan ne juuri pitävätkin siitä, että heidän kanssaan poristaan vapaasti ja vaikka leperrellään. No sehän kuuluu vain ehkä pienen lapsen kanssa käytävään kommunikointiin. Miten kukaan vanhempi voi ajatella, että vain hänen oma tapansa on oikea. Meitä ihmisiä riittää ympärillä, aina törmää erilaisiin puhuttelijoihin. Erilaisuus on rikkautta. Mutta minäpä väitän, että siinä onkin kyse siitä, että tuo mummeli saakin ehkä lapset nauramaan, viihtymään seurassaan. Ja mehän kaikki tiedämme, että kaikilla ei sitä kykyä ole.
Mutta se ei ole suinkaan poissa äidiltä, eikä isältä, se rikastuttaa lapsen maailmaa. Ja joka lastaan rakastaa, hän antaa lapselleen oikeuden tutustua ympäristöönsa ja muihin ihmisiin, tajuaa, että lapsella on oikeus kiintyä muihinkin aikuisiin kuin itseensä. Lapsella on oikeus..
Vanhemman tehtävä on huolehtia, että eteen ei tule mitään pahaa tai vahingoittavaa.
Minä ainakin olen iloinen jokaisesta ihmissuhteesta, jonka lapseni pystyvät solmimaan. Mutta kuten sanoin, pidän huolen raameista ja tarkkailen, että kukaan ei vahingoita heitä.
Ja yksi asia, minun lapseni ovat jo isompia, toinen aikuinen, toinen tulossa murrosikään. Niin ovat ajatukseni äitiydestä, isyydestä, lapsuudesta muuttuneet. En ole ainutlaatuinen, olen hyvä äiti juuri sen vuoksi, että koko ajan tarkistan ajatusmaailmaani ja asenteitani muita ihmisiä kohtaan ja kasvan lasteni myötä,muutan toimintatapojani,jos huomaan entiset toimimattomiksi. Olen myös väärässä usein, mutta voin myös myöntää sen. Ymmärrän, että erilaisuus on rikkautta. Ja jos olen luonteeltani erilainen kuin lapseni, miksi en soisi hänelle mieleistä seuraa vaikka mummosta tai papasta. Jos en aina niin samaa mieltä kaikesta ole, mietin silloin, että miten se sopii lapselle, miltä se lapsesta tuntuu, onko se hyväksi hänelle.
Jälkikäteen aina huomaa asioita, siksi ei kannata ottaa kovin jyrkkiä asenteita. No tiedän, että tuon toteaminen tuskin auttaa mitään, jos joku nyt vaan ei halua käsittää :) Nuori olen ollut minäkin. Kerran sanoin tiukasti, kun huomasin mennessäni appelaan, että pojalla oli irtonaisia hiuksia päässään.. appiukko oli tukistanut. Silloin tein selväksi kantani, enkä vienyt vähään aikaan lastani sinne. Sai sitten lapsi ensimmäisen ja viimeisen tukkapöllynsä siellä. Villihän se oli tuo tenava, mutta siinä oli minun rajani ja mieheni myös. Ei ole toistunut..
Isovanhemmille kyllä kannattaa selvittää omat näkemykset lastenhoidosta, ja myös tähdentää selvät perusjutut, joista ei liisitä. Mutta jos sääntöjä riittää ja riittää, pienistä asioista, silloin kyllä kannattaa miettiä millaista elämää on luomassa omille lapsille. Nimittäin lapsella on oikeus, vanhemmalla velvollisuus.. toisaalta omia arvoja voi tuoda esille, periaatteita, mutta ne ovat niitä suuria asioita. Eivät mitään jokapäiväisiä pikku toimia. Luulen, että jokainen vaari tai mummi älyää antaa lapselle sopivaa ruokaa tai pesettää hampaat. Yleensä he hyvin tarkoin huolehtivat juuri niistä, ettei tule sanomista ja senkin vuoksi, että tekevät niin itsekin.
Ok kaikilla ei ole samanlaista, on hankalia anoppeja ja miniöitä, vävyjä ja appeja, mutta niinhän meissä ihmisissä on yleensäkin.
Se juuri vaivaakin, että täällä yleistetään. Oma anoppini on ainakin ollut aina ihan hyvä ja mukava, ihminen, jonka kanssa tulee toimeen. Vai onko se itsestä kiinni ..
Lapselle lässyttäminen ei ole mikään pikku juttu. Jos lapsella on vähänkään kielen oppimisvaikeuksia, lässyttäminen on todella paha asia. Jos kuka tahansa lässyttäisi lapsilleni (toinen lapsista puhuu muutenkin epäselvästi), antaisin lapsen tavata tällaista aikuista mahdollisimman vähän. Tuskin viiden minuutin lässytys ketään haittaa, mutta esimerkiksi viikon mittainen vierailu kesälomalla jäisi kyllä tekemättä.
Pikkuasioista ei kannata tehdä numeroa, mutta vanhemmat ovat varmaan oikeat henkilöt päättämään, mikä on kenellekin pikku juttu. Itse esimerkiksi vältän mieheni kanssa kaikenlaista tavaralla hemmottelua ja siihen on isovanhempien tyytyminen. Jos he eivät suostu kysymään esimerkiksi uuden polkupyörän ostosta etukäteen, siitä seuraa varmasti riita. Tiedän, että monet vanhemmat ovat onnellisia, jos isovanhemmat ostavat lapsille jotain. Kyse on siitä, että vanhempien kasvatusperiaatteita on kunnioitettava erityisesti isoissa asioissa. Vaikkemme anna lapsille jälkiruokia kotona, se on sallittua isovanhempien luona. Jälkiruuat on minulle pikkujuttu, lässytys ei.
Appiukko tukisti lastasi? Tuollaiseen mummolaan en kyllä lapsiani enää laittaisi! Oletko miettinyt, mitä muuta "kuritusta" lapsesi on mummolassa kokenut? Onko lasten suut tukittu mummolassa törsäilyillä vai pelottelulla?
Omat näkemykset lastenhoidosta kannattaa selvittää heti kättelyssä. Lasten ruumiillista kuritusta, alistamista ja jatkuvaa komentelua ei tule hyväksyä isovanhempien taholta. Oli sitten kyseessä miten autoritäärinen isoäiti tai -isä tahansa. Jos mummo ja vaari ovat niin huonohermoisia, etteivät kestä pienintäkään lasten ääntä, leikkiä tai liikkumista, olkoot isovanhemmat mummolassa kahdestaan!
Kaikki isovanhemmat eivät todellakaan osaa antaa lapselle sopivaa ruokaa, hampaiden pesettämisestä puhumattakaan! Isolle osalle isovanhemmista on ihan samantekevää, mitä, miten ja koska lapsenlapsi mummolassa syö. Pääasia on, että isovanhempi itse pääsee helpolla.
Mukaviakin isovanhempia on ja voipa olla kivoja isän äitejäkin. Oma kokemus isän äidistä on karmaiseva. Eipä tee mieli viedä lapsia hoitoon anopille eikä pyytää anoppia lapsenvahdiksi meille.....
No niinpä niin, lässyttäminen ja lässyttäminen.
Varmaan tiedät, että tässä ei ole sellaisesta lässyttämisestä kyse, jolla kenenkään lapsen kielenoppiminen vaarantuisi. Suorastaan huvittavaa nipotusta :)
Eli sinä olet mielestäsi oikea henkilö sanomaan, minkälainen lässyttäminen on jopa ventovieraan lapselle oikeanlaista? Mahdat olla ihana anoppi. Tuollaisella asenteella maailmassa pärjää, ainakin omasta mielestään.
Omat appivanhempani ovat erittäin iltavirkkuja ihmisiä vanhoiksi ihmisiksi. He menevät nukkumaan puolen yön jälkeen. Vanhin lapsistamme tarvitsee seirautensa vuoksi lomallakin normaalin elämänrytmin eli hän ei voi valvoa poikkeuksellisen myöhään tai yrittää pärjätä liian vähillä yöunilla. Anoppini mielestä lomalla pitää saada olla vapaasti. Se tarkoittaa tietenkin, että hän ei halua mennä aikaisin nukkumaan ja häntä ei haittaa vaikka lapsenlapsetkin valvovat ja nukkuvat myöhään. Lapset nukkuvat heillä vieraillessaan olohuoneessa, mikä myös hankaloittaa aikaisin nukkumaan menoa. Anopin mielestä kyse on pikkuasiasta, lapsen kannalta anopin ja appiukon luona vierailuja seuraa monen päivän "krapula" ja terveyden kannalta huonompi jakso, vaikkei se ehkä kuolemaksi olekaan. En luonnollisestikaan päästä vanhinta lastani mielellään anopille.
Isän äiti haluaa omia lapsenlapset. Hänhän on jo menettänyt poikansa miniälle. Lapsenlapsia omimalla mummo maksaa kalavelat miniälleen.
Isän äiti kuvittelee, että miniä on lastenhoitajana idiootti ja tyhmä. Koska miniä ei osaa hoitaa lastaan ja kotiaan, on anopin vahdittava miniää. Anopin kannattaa soittaa ainakin kerran päivässä ja jakaa korvaamattomia neuvojaan puhelimessa.
Paras tapa vahtia lapsenlapsen hoitoa on yllätysvierailu pojan kotiin, mahdollisimman usein. Anoppi kyttää, miten miniä reagoi anopin tungetteluun. Jos miniä alistuu yllätyskyläilyihin, anoppi ottaa ohjat käsiinsä ja ramppaa kylässä entistä useammin.
Jos miniä suuttuu, pojalle valitetaan, että valitsit sitten väärän akan vaimoksesi. Akkasi on ilkeä eukko ja sopimaton äidiksi, kun ei anna anopin tavata mummon kultamussukoita joka viikko.
Anoppi viis välittää mitä miniä sanoo lastenhoidosta. Anoppi on lastenhoidossa kaikkitietävä ja hän saa hoitaa lapsenlapsiaan niin kuin tahtoo, mummon oikeudella. Jos ja kun puutut mummon hölmöilyihin, olet lapsiisi takertuva, ilkeä ja itsekäs äiti.
Anopin päämäärä on kasvattaa lapsenlapsista samanlaisia anopin tahtoon alistuvia alamaisia kuin poikakin on. Hyviä keinoja ovat yletön herkkujen tarjoaminen, mummon säännöillä toimiminen ja lapsenlapsen ostaminen rahalla ja tavaralla mummon puolelle.
Lasten äitiä, siis miniää, kannattaa arvostella lapselle mahdollisimman paljon, mieluummin koko suvun kuullen. Lastenlastenkin on hyvä tietää, miten laiska, itsekäs ja äidiksi sopimaton eukko heidän äitinsä oikeasti on.
Anopin todellisen luonteen huomaa vasta, kun parisuhteeseeen syntyy lapsia. Näennäisen "mukavasta" anopista kehkeytyy omapäinen, parisuhteeseen ja lastenhoitoon sekaantuva, lapsenlapsiaan omiva tyranni!
Pohjimmiltaan kyseessä on pelko miniän edustamia erilaisia arvoja kohtaan ja vaikeus irrottautua aikuisesta pojasta. Nykyään anopit ja apet eivät enää valitse miniää ja vävyä taloon. Poika valitsee itse vaimonsa ja valinta osuu harvoin anopin mielitiettyyn. Anopin mielitietty on tahdoton, alistuva, anopin määräilyjä totteleva hiirulainen. Siksi anoppi keskittää kaiken tarmonsa sekaantuakseen pojan ja miniän parisuhteeseen ja lastenlasten hoitoon.
Äidin äiti kuvittelee, että vävy on vanha juoppo, koska vävy on koko tuntemisajan (20 vuotta) ollut kuivin suin anopin tavatessaan; varmaan ryyppää muulloin ihan sikana, kunhan vaan pääsisi yllättämään. No vävypä onkin absolutisti, mutta kun ei mahdu anopin kaaliin niin ei - ei muulla tavoin täysraitista ihmistä voi kuulemma olla kuin raitistuneena alkoholistina !
Äidin äidin mielestä vävy on edesvastuuton, koska harrastaa moottoripyöräilyä eikä edes lopettanut harrastustaan lasten syntymän myötä vaan kuskaili niitäkin sillä hirvittävällä surmanloukullaan. Vävy on myös lastensa painostaja, koska poikakin valitsi isänsä tavoin moottoripyöräharrastuksen; pakotettu mikä pakotettu - eihän se mitään vaikuta, että poika vietti toistakymmentä kesää "tähystäjän" paikalla ja pääsi jyvälle hommista.
Painostuksella on hoidettu myös tytönkin harrastus; isä ei rock-musiikin ystävänä sallinut lastaan kuoro- ym. paremman musiikin pariin vaan tyttö veivaa rokettirollia, aikoopa viedä homman vielä ammatiksi saakka.
Äidin aidin mielestä vävy ei huolehdi perheen elannosta, kun pihassa on aina tuore, uutena ostettu isomman luokan auto. Mokomakin snobbailija, pistää viimeisetkin ruokarahat peltilehmään ja vaikka joka kaupan yhteydessä huomauttaakin, että kyllä teille vanhempi ja pienempi välttäisi niin taas parin vuoden päästä murhenäytelmä toistuu. No, vävy on kerran eläessään joutunut tahtomattaan vakavaan onnettomuuteen, jossa vastapuolen pikkuautossa tuli ruumiita ja oman henkikullan pelastivat auton koko ja ikä (viimeisimmät turvatekniikat. Varsinkaan sen jälkeen käytetty pikkuauto ei ole ollut perheemme ostoslistalla eikä tule - ei edes kakkosautoksi. "Mitä vielä, kunhan kohelsit ja säkällä pelastuit", muistettiinpa vielä kysyä, onko edes huono omatunto vastapuolen kohtalosta.... Siis murhaaja-ainesta kaiken muun lisäksi.
Nämä ovat eläviä esimerkkejä omasta eletystä elämästäni - ei yleistyksiä. Olikohan edellisen viestin jutut yleispätevää tekstiä ? Johtopäätöksenä kuitenkin, että osataan sitä mammojen mammojen leirissäkin.....
...kirjoitit - jos osaisin, niin olisin tahtonut kirjoittaa täsmälleen samanlaisen tekstin omista ajatuksistani.
On kai niitä omistushaluisia äidin äitejäkin, mutta oma kokemukseni anopistani on juuri kuvailemasi.
Jotenkin tavoitit tuossa tekstissäsi juuri ne olennaiset asiat ilman mitään ylimääräistä selittelyä, ja vielä asiallisesti muotoiltuna.
Surullista, mutta totta: minun on pakko yhtyä mielipiteeseesi, näin äitienpäivänäkin.
Nimim. "Eräs hiirulainen, joka meinasi joutua anopin tallomaksi"
Niin kun vanhempi soittaa päivittäin,
kaikki tilitetään ja yhdessä suunnitellaan, jopa miten äityli pukeutuu.
Kaikki parin keskinäiset asiat pöllytellään sitten puolison "silmille" tai/sekä soitetaan painostus tarkoituksella "isin" äidille...
Minä vihellä ja Te hypitte; ah ihanaa
Miksi olet täällä ÄITIENPÄIVÄNÄ?
Tämän anopin luonne on paljastunut, kun lapset muuttivat kotoa.
Äiti-lapsi suhde katkeaa kun lapsi alkaa tulla itsenäisesti toimeen, tienaa leipänsä ja on korkeammin koulutettu kuin vanhempansa.
Kun lapset ovat omissa oloissaan, perustavat perheensä ja saavat lapsensa, on mummu, anoppi ja äiti samassa persoonassa. Viisas on, jos pysyy omissa ympyröissään ja antaa lasten pysyä omissaan.
Sukulaisuus kunniaan tietenkin, joten kylässä käydään.
Muta samaa perhettä ei olla. Eri arkea eletään.
Nämä valitusten aiheena olevat anopit ja isovanhemmat ovat varmaan erityisen tarmokkaita ja muiden elämästä kiinnostuneita ihmisiä.
Miksi he eivät aikanaan ole hankkineet omaa elämää, vaan elävät lastensa kautta yhä?
Jos me, jotka emme hingu lasten perheiden elämään, olemme arvostelun kohteena kylminä ja torjuvina isovanhempina, niin mieluummin niin, kuin tungettelevana mummona, jonka puhelinsoittojakin pitää pelätä.
Minä sinuna eroaisin heti moisesta miehestä ja anopista. Noin kamalaa elämää ei kestä kukaan ja noin kamalasta anopista kannattaa pysyä kaukana.
Tuumasta toimeen, että elämä rupeaa hymyilemään, mitä sitä nyt yhden ihmisen, tai siis kai kahden, antaa elämäänsä pilata !
Olet varmaan ihastuttava ja positiivinen ihminen ja erinomaistakin erinomaisempi äiti, joten
hyvää ja antoisaa äitienpäivää :)
tietenkään kenellekkään en toivoisi samanlaisia tuntemuksia/samanlaista anoppia, kuin itselläni on, mutta on helpottavaa tietää etten ole ainut joka kärsii anopin takia samoista "kysymyksistä"! sinulle toivon voimia ja toivotan hyvää ÄITIENPÄIVÄÄ :-)
...äitienpäivä on samanlainen päivä siinä missä muutkin päivät. Kai nettiä on lupa käyttää myös toukokuun toisena sunnuntaina, vai kuinka? Niin ainakin meidän perheessä. Samoin käymme tietokoneella juhannuksena, jouluna, helatorstaina jne....
Lapseni tuolla pötköttelee vielä ja minulla on hetki aikaa surffailla netissä, ennenkuin pikkuprinsessa heräilee. Ja kyllä, hänelle todellakin olen äideistä parhain, jos kirjoituksesi otsikko siihen viittasi.
Huvittavinta on, että laitat minulle moisen kommentin: olethan itsekin täällä ÄITIENPÄIVÄNÄ. Eli voin esittää sinulle takaisinpäin aivan saman kysymyksen - Miksi olet täällä ÄITIENPÄIVÄNÄ?
Mutta enpä esitä, koska itselleni on aivan sama, minä päivänä kukakin täällä netissä surffailee.
muuttua lasten synnyttyä
Puhumaan opettelevat lapset puhuvat Isistä.
Kun puhe kehittyy ja lapsi aikuistuu, isistä tulee Isä.
Aloittaja jäi siis lähtöruutuun elämänkoulu tuskin opettaa mitään.
miksi miksi ja miksi
miksi höpötät turhaa
koettaisit elää ihan normaalista ja
iloita asioista joista voit
aina ilotsenkin kun anoppi on neuvoineen ja vi...maisineen käytöksineen tarpeeksi kaukana minusta ja lapsestani! ja kieliopista sen verran että anoppi se meillä on joka lässyttää isi sitä isi tätä, taisi osua "eka" viesti sinunkin käytöksen kohdalla aika nappiin, kun noin hermostuit!!!
Näppituntumalta voi tosiaan huomata eron siinä, miten äiti suhtautuu poikiensa ja miten tyttäriensä aikuiselämään.
Kyllä tytöt pärjäävät, mutta ne pojat...
Miehen sisaren perhe on saanut olla pitkään rauhassa, ei tosin enää. Anoppi melkein hiipi sukkasillaan tyttärensä kotona, kun meillä komento oli ihan toinen. Nyt tosin on tytärkin perheineen tulilinjalla, kun me emme suostu enää menemään haukuttaviksi.
Ja oma äiti. On tyttäriä ja kaksi poikaa. Tyttärien miehistä en ole pahaa sanaa kuullut ja toimeen tullaan oikein mukavasti. Niinkin tapahtuu, että mieheni menee lasten kanssa äitini luokse lomailemaan, vaikka en ehtisi mukaan.
En tiedä, mitä tapahtuu äidissäni, kun kyse on veljestäni ja hänen vaimostaan, nykyisin ex-vaimostaan. Äidin miniä ei osaa tehdä mitään oikein ja aiheuttaa jatkuvasti jotain sanomisen arvoista. Kummasti äitini tietää miniän tekemiset ja vaikuttimet, vaikka veljeni ei kerro eikä miniä kerro.
Kun miniä oli työtön, siihen kyllä anoppilassa (äitini) tiedettiin syy: laiska, haluton tekemään töitä, ei ole koskaan viihtynyt työelämässä (??). Sanoin äidilleni, että kai nyt joskus on täytynyt vähän töissäkin olla, koska saa työttömänä ollessaan ansiosidonnaista päivärahaa. "Joo, suhteilla onnistui saamaan vähäksi aikaa töitä...". Se työrupeama kuitattiin siis sillä. Sittenpä miniä saikin oikein pääkaupunkiseudulta töitä ja veljeni muutti vaimoineen sinne. Siitäkö äläkkä syntyi, viedä nyt poikaressukka (30 ) niin kauas kotoaan.
Sitten velipoika erosi, yllättäen vain parin vuoden avioliiton jälkeen. Veli ei suostunut äidilleni kertomaan syytä, mutta äiti tiesi sen ilmankin. Miniän syytä koko ero. Kyselin äidiltäni, että mistä sinä tiedät, minkälainen poikasi on miehenä, ja kuka ne riidat aloittaa. Kyllä äiti tiesi "Jos se yhtään äitiinsä tulee, niin varmasti on aloittanut kaikki riidat".
Eron jälkeen onkin ollut selitys velipojan elämänkäänteisiin aina selvä: miniä. Jos se ei olisi ottanut eroa, ei tätäkään olisi tapahtunut. Jokainen totinen kasvonilme on miniän syytä. Nykyinen naisystäväkään ei ole kovin kelpoinen, mutta eihän koko vikaista otusta olisi, jos se typerä ex-miniä olisi jättänyt hakematta eroa.
Antakaa mun kaikki kestää. Kyllä äitini kauhistelee minun anoppini tekemisiä, mutta ei näe mitään vikaa omassa suhtautumisessaan. Olen yrittänyt puhua äidilleni hänen suhtautumisestaan, mutta menee kuuroille korville.
Onkohan poikien kanssa helpompi tulla toimeen, kun pojat eivät niin rajaa reviiriään? Lajin säilymisen kannaltahan on riittävää, että äiti suojelee poikasiaan, isästä viis, kunhan lisääntyy.
ollaan omia yksilöitä, väittämääsi erilaisuutta on vaikea uskoa, koska äidinpuolen mummot eivät yleensä uskalla esittää mielipiteitään omille tytöilleen, myös äidinpuolen mummot luottavat lapseensa niin, että eivät huomaa mitään. Jos mummo jotain neuvoja kokemuksesta antaa lapsen hoidossa, niin entäs sitten? Eikö ole hienoa että lapsellasi (lapsillasi) on mummoja. Ei mummot vie äidin paikkaa, mutta lapsenlapset ovat tärkeitä heille ja lapsille on tärkeää että heillä on mummot. Luulen että molemmat mummot ottavat mielellään lapset hoitoon jos on mahdollista. Mistä ajatukset suvusta ja kenen sukuun lapsi kuuluu, on ihan selvää että lapsi kuuluu molempien sukuun yhtä paljon.
Miten susta on tullut katkera miehesi suvulle? Olet selvästi mustasukkainen jostain? mistä?
Mustasukkainen anopille....... taitaa olla enemmänkin toivetta kuin totta. Mutta toivossa on hyvä elää.
usein mustasukkaisia ja kateellisia miehensä äideille!
Vähän kuin malliin, nyt mies on minun ja minä määrään !
Itsekin olen miniä, mutta en voi silti välttyä ajattelemasta noin joidenkin naisten kohdalla.
He vaan ovat jotenkin niin suhteettomia jutuissaan ja valituksissaan ja itse sellaisia kauheita miniöitä. Mutta kyse on vain marginaaliryhmästä, joten älkäämme vetäkö yleistyksiä !
Vaikea uskoa, että useinkaan vaimo on mustasukkainen tai kateellinen miehensä äidille.
Mitä ne asiat voisivat olla, mistä miniä anoppiaan kadehtisi? Miksi olisi mustasukkainen? Ei mene minun kaaliini.
Eiköhän jo ikäkin tee sen kadehtimisen mahdottomaksi. Jos on välillä monien vuosikymmenten kuilu, niin aika vähän on sellaisia yhdistäviä tekijöitä, joiden vuoksi miniä anoppiaan kadehtisi.
Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta en keksi yhden yhtä ainoatakaan asiaa, mitkä moisia tunteita voisivat aiheuttaa... (miettii, miettii!)
Joskus olen kyllä huomannut, että anoppi saattaa kadehtia miniäänsä. Useimmin se lienee niin päin. Ainakin, jos kyseessä lapsen tasolle jäänyt narsistinen anoppi. (Niin, tunnen yhden :-)
mahtava elämä. Miehesi mammanpoika ja anoppi narsisti. Sinulle ei varmasti kukaan ole kateellinen.
Ihan samalla tavalla kuin anoppi vpoi kadehtia miniäänsä poikansa huomiosta voi miniä kadehtia anoppiaan samaisen pojan eli miehensä huomiosta.
Se on tullut hyvin esille näitten sivujen keskusteluissa.
koska vaikutat ihan oikeesti yksinkertaiselta vastauksestasi päätellen
...elämääni aivan tyytyväinen. On työtä, ihana lapsi ja katto pään päällä. Siinä riittävästi syitä olla ihan onnellinen ihminen. :-)
Ja yes, mieheni on joo-joo-mies ja anoppini omaan napaan tuijottava mummo, mutta antaa heidän olla. Onneksi esim. tämän palstan ansiosta tiedän, etten ole ainut tällaisessa tilanteessa "painiskeleva".
Toivon, ettei kukaan ole kenellekään kateellinen. Itse yritän karkoittaa tyystin mielestäni kaikki kateuden tunteet ja iloita siitä, mitä minulla on.
"Kateus vie kalatkin vedestä", kuuluu vanha sananlasku. Taitaa vain olla monen suomalaisen perisynti - kateus.
...se olikin oikein fiksu ja asiallinen. Tällainen palaute on aina todella kehittävää ja opettavaista... :-/
Voisit mamman poika varmaankin hieman edes yrittää perustella: Mikä vastauksessani sai sinut ajattelemaan minun olevan yksinkertainen?
Sinulla ilmeisesti siis on kokemusta siitä, kuinka miniä ja anoppi kadehtivat toinen toistaan? Kerro lisää, niin me muut yksinkertaiset opimme jotain! Kuten kirjoitin, itselläni ei sellaisesta hirveästi ole kokemusta - siksi ehkä minun on sitä vaikeaa ymmärtää.
Jos viestisi tarkoitus oli loukata, niin voin harmiksesi kertoa, että eipä onnistunut.
Iloista päivänjatkoa!
naiset kadehtivat aina toisiaan, olivat he vanhoja tai nuoria
myös miniät ja anopit kadehtivat
Enpä menisi noin rankasti yleistämään.
Ehkä olen itse siinä suuressa naisten joukossa sitten aivan omituinen yksilö, koska en ketään kadehdi. Jokaisella meillä on hyvät ja huonot puolemme/asiamme/päivämme, mitäpä sitä ketään mistään kadehtimaan.
Oikeastaan koko tämä kateus-asia on itselleni aika vieras. Ehkä sitä on aina niin "tuhat rautaa tulessa", ettei ehdi paljoa vertailemaan, mitä jollain on sellaista mitä itselläni ei ole.
Tietenkin, on varmasti olemassa miniöitä ja anoppeja, jotka jostain syystä kadehtivat toinen toistaan. Tuntuu vain niin kummalliselle ajatukselle se, että joku miniä kadehtisi anoppiaan minkään vuoksi.
Loppujen lopuksi: eikös kateudessa ole kyse vain omasta alemmuuden ja huonouden tunteesta? Tunne, että toisilla on aina enemmän ja paremmin. Kateus todellakin voi myrkyttää ihmisen elämän - on vaikeaa nauttia omasta elämästään, kun jatkuvasti vertailee itseään ja saavutuksiaan toisiin.
Ilmeisesti se piirre itsessäni, että vielä luotan ja uskon aina ensimmäiseksi hyvää ihmisistä, saa monet pitämään minua yksinkertaisena ja sinisilmäisenä. No, mielummin niin päin.
usko itekkään
Siis mitä "et usko itekkään"? Selitäpä hieman, mitä tarkoitat.
Yleensä tarkoitan sitä, mitä sanon. Sama pätee myös kirjoittamiseen, totta joka sana. "Rehellisyys maan perii". Niin sanotaan, ja niin elän. Sekin näköjään omituista ja ihmeellistä jonkun (kallen) mielestä.
Lukiessani kirjoitustasi tuli vain mieleeni, että onko normaalin ihmisen yleensä, joka asiassa, mahdollista olla vailla "sosiaalisen tasa-arvon kaipuuta", eli kadehtimista, jos ihan rehellisiä ollaan.
Minä puolestani kirjoitustasi lukiessani aloin miettimään, mikä on tuo kuvailemasi "normaali ihminen". Määrittelepä se.
Eli sekö on "normaali ihminen", joka alituiseen vertailee/kilpailee/myrkyttää omansa ja toisten mielen kateudellaan? Mielestäni ei.
Onko anoppi, joka kadehtii esim. miniänsä koulutusta, työpaikkaa tms... "normaali"? Miksi hän ei vain voisi olla iloinen ja ylpeä miniästään? Miksi kadehtia: tekisi asialle jotain, että ei tarvitsisi kadehtia! Tai miniä, joka suuttuu, jos anoppi leipoo pojallensa parempaa pullaa kun hän itse, onko hän "normaali"? (Nämä ovat vain esimerkkitilanteita, eivät liity omaan anoppi-miniä-suhteeseeni... enää...)
"Normaalimpi ihminen" mielestäni on se, joka osaa nauttia elämästään ihan ilman alituista vertailua yms...
Lienen sitten olen kummajainen ja täysin EPÄNORMAALI ihminen, koska en perusta omaa elämääni sille, että jatkuvasti miettisin, mitä toisilla on ja mitä minulta puuttuu. Ylipäätään en perusta elämääni materialle, eikä minulla ole tarve kilpailla kenenkään kanssa yhtään mistään. Elän omaa elämääni parhaaksi katsomallani tavallani. Jos se on epänormaalia, niin sitten se vain on niin.
Ja ylipäätään karsastan tuollaisia yleistyksiä: "normaali". Missä ihmeessä se on määritelty, kuka on "normaali" ja kuka ei? Pidätkö sinä itseäsi "normaalina"?
No, tästä voisi vääntää keskustelua vaikka kuinka pitkään.. Sitäpaitsi, täällähän täytyy vain haukkua anoppeja ja appiukkoja. Ehkä tällainen kirjoittelu ei ole edes "normaalia" tällä palstalla... :-)
Lopuksi vielä paljastan senkin, että minulle on yksi (--PIIP--) hailee, olenko jonkun mielestä "normaali" vai "epänormaali". Mielestäni se on aikamoista rajoittuneisuutta, jos lokeroi ihmiset joihinkin lokeroihin. Ei se niin yksiselitteistä voi olla...
(Huvittavinta tässä koko "normaali"-asiassa on se, että mieheni hänen vanhempansa ovat juuri näitä "normaaleja" ihmisiä: heidän mielestään on vain yksi "normaali" käytäntö kaikissa asioissa ja se (=minä), joka heidän systeemistään uskaltaa poiketa, on heti "epänormaali".
Joku kirjoitteli tuolla toisaalla olevansa tatuoitu miniä. Hihittelin itsekseni (onko normaalia??), kun kuvittelin anoppini ja appeni ilmeitä: mitäpä jos joku heidän pojistaan kuskaisi näytille tatuoidun ja lävistetyn miniäkokelaan? Menisi ehkä n. 2 minuuttia ja he olisivat (ainakin mielessään) sijoittaneet tämän kuvioidun naikkosen sinne "epänormaali"-lokeroon. Miksi pitää noin urautua sille "normaalille" polulle? Heti, jos tulee pieni poikkeama siihen tuttuun ja turvalliseen "normaaliin" elämään, on koko maailma sekaisin.)
Tämä seuraava on ällöttävä klisee, mutta kirjoitan sen tähän, koska se sopii niin hyvin tähän aiheeseen: ELÄ JA ANNA TOISTENKIN ELÄÄ!
Olisin yhtä hyvin voinut jättää sen pois. En usko, ettet tajunnut minun tarkoittavan vain aivan tavallista ihmistä, ilman mitään luettelemiasi erittelyjä.
Erehdyin laittamaan sen "normaalin" kirjoitukseeni vain sen vuoksi, ettei kävisi juuri näin kuin nyt on käynyt, mutta mahtuuhan tänne kirjoitusta.
Uskotaan nyt sitten kuitenkin, että sinä et koskaan kadehdi ketään.
Uskallan kuitenkin väittää, että sellaisia ihmisiä on harvassa, jos oikein tarkkaan ja rehellisesti itseään tutkii. Tuskin kukaan nyt jatkuvasti jotain kadehtii, mutta se on jo saavutus, jos ei koskaan, ja siitähän kirjoituksessani olikin kyse.
Niin, mahtuuhan tänne kirjoitusta. Omista teksteistäni ainakin tuppaa tulemaan usein liian pitkiä liirumlaarumeita, mutta sehän juuri onkin sitä asioiden pohdiskelua. Olen myös huomannut, että tänne kannattaa näkemyksensä perustella tosi tarkasti, ettei tule väärinkäsityksiä.
Minulla ei ole mitään syytä vakuutella ketään yhtään mistään, uskokoon ken mitä tahansa haluaa. Silti, itseni tunnen ja REHELLISESTI voin edelleenkin sanoa, että en ole kenellekään kateellinen yhtään mistään. Ei ole olemassa sellaista asiaa, jonka vuoksi ketään kadehtisin. Kateus on aivan turha tunne ja kun sen on oivaltanut, on hyvin helppoa kitkeä itsestään ne tunteet pois.
Jokainen ihminen on itse vastuussa omasta elämästään ja sen laadusta. Jos jatkuvasti täytyy kadehtia toisia, niin todellakin, kehottaisin tällaista ihmistä tekemään siitä omasta elämästään onnellista ja tyydyttävää. Junnaamalla paikallaan ja vertailemalla itseään muihin ei saavuta muuta kuin pahan olon itsellensä ja pahimmassa tapauksessa tuottaa sitä myös läheisilleen.
jokainen ihminen on jostain kateellinen, se on faktaa.
...moinen iljettävä tunne on fiktiota. Niin se vain on.
Eli heitän vastaväitteen: on olemassa vielä "puhdashenkisiä" ihmisiä, ketkä eivät pilaa elämäänsä kadehtimalla toisten ihmisten "mitään".
Piste.
Me too. Mutta yhden ongelman sen kadehtimistunteen puuttuminen tuo tullessaan: on niin hiton vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka ovat kateellisia milloin mistäkin käsittämättömästä pikkuseikasta, ja kieltäytyvät tekemästä asialle jotakin jotta saavuttaisivat itse sen kadehtimansa.
Omat ajatukseni ovat aivan prikulleen samankaltaisia, kuin mitä kirjoitit. Ja tiedän kokemuksesta täysin tuon tunteen, jota kuvailet.
Joskus joku ihminen on niin läpinäkyvän kateellinen ja tyytymätön omaan itseensä ja elämäänsä, että hän saa kaikki ympärillään voimaan pahoin: jokainen kommentti, repliikki, äänensävy, ilme ja ele oikein pursuavat sellaista negatiivista fiilistä. En todellakaan nauti sellaisesta seurasta.
Onneksi edes omat ystävänsä voi jokainen itse valita, mutta kuten aiemminkin olen todennut, sukuaan on vaikeampi valita... :-(
Meissä jokaisessa on hyvät ja huonot luonteen piirteemme. Kateudesta sanoisin sen verran, että se ei ole kaikille ominaista. Minulla on kaksi lasta, joista vanhempi (tytär) ei koskaan kadehdi mitään konkreettista toisilta eli lisää haluaminen ei ole hänelle mitenkään luonteenomaista. Kateus ei siis ohjaa hänen elämäänsä mitenkään.
Itse tunnen omaa anoppiani kohtaan lähinnä jotain kateuden vastakohtatunnetta. Säälin sitä vanhaa naista, joka on uhrannut elämänsä kolmelle pojalleen ja miehelleen ja nyt vanhana hänellä ei oli yhtään mitään, mitä voisi sanoa omaksi elämäkseen. Vihoviimeinen vaihtoehto olisi, että haluaisin sellaisen elämän kohtalon itselleni.
poikani on asunut useamman vuoden ihan mukavan tytön kanssa, mutta en ole koskaan tavannut tytön vanhempia joten en tiedä miten olen erilainen. sen vain tiedän etten ole millään tavoin sekaantunut heidän elämäänsä muuten kuin joskus käydessäni siivonnut , kuitenkin ensin kysyen että sopiiko se ilman että kumpikaan loukkaantuu. heillä kun siivous ei ole ykkös asia . kukin asuu ja elää tyylillään mitäpä se mulle kuuluu ja jos he tykkäävät että astioita on pöydät täys ja erilaista roskaa siellä täällä niin ok se on heidän asia
tulevat mahd. lapsensa he saavat mun puolesta hoitaa omien kykyjensä mukaan, toki autan jos tarvitaan ja kysytään mutta en tuppaudu enkä tuputa neuvojani
kuulostat ihan liian hyvältä ollaksesi totta...voikun minunkin anoppini ajattelisi ja toimisi noin!!! minä, kun en nykyään muuta toivoisi kuin että anoppi ymmärtäisi että minun lapsi ei ole hänen eikä kuulu hänelle!!!!!! että kateellinen olen sinun minijällesi!!!
eihän sitä tiedä sitten kun ja jos se vauva ilmaantuu niin kuinka se mummu hurahtaa. hyvä se on näin kokemattomana mummuna sanoa mutta kuitenkin uskoisin että annan kyllä heidän itse hoitaa lapsensa ja asiansa niin kuin tuossa aiemmin sanoin. en ole sekaantuvaa sorttia yleensäkään.
ajattelin jälkeen päin kun olin tuon edellisen viestin kirjoittanut että olenkohan minä kylmä ja tunteeton kun noin kirjoitin mutta enpäs vaan olekaan , ajattelen ilmeisesti asioista eritavalla kuin ehkä yleisesti ottaen jotkut muut
jotkut ei välitä yhtään toiset välittää liikaakin sotkeutumalla kaikkeen josta tällä palstalla useimmat valittaa. minä kuulun johonkin välimaastoon näiden kahden ääripään välillä, siltikin välitän pojastani ja hänen perheestään
Miniä on luultavasti oppinut omat tapansa omalta äidiltään. On täysin mahdollista, että ne poikkeavat anopin tavoista. Koska miniä toimii eri tavoin kuin anoppi, herää anopilla halu antaa neuvoja. Oman äidin ei tarvitse neuvoa, koska miniä jo valmiiksi toimii siten kuin oma äiti on opettanut.
Kuka meistä tunnustaa, ettei toimi järkevimmällä tavalla, jonka tietää? Jos minusta tuntuisi, etten toimisi järkevästi tai että jokin toinen tapa olisi järkevämpi, muutttaisin tietysti tapojani. Tämän vuoksi minusta tuntuu, että minun tapani toimia on mahdollisimman järkevä. Jos joku muu toimii eri tavalla, se ei mielestäni ole niin järkevä. On täysin luonnollista, että se herättää minussa halun neuvoa. Miksei anopilla heräisi neuvomishalu vastaavassa tilanteessa.
Kokonaan toinen juttu on se, että tuossa tilanteessa anopin pitäisi vain sietää halunsa ja olla neuvomatta.
Näinpä se voi olla.
Ja jokainen miniä tai vävy voi löytää sen tilanteen vielä itseltään edestä. Siinä se sitten punnitaan, onko ikä opettanut hillitsemään sanomisia ja pitämään ajatuksiaan ominaan.