Kertokaas Tavalliselle Taatelin Tallaajalle. Onko se korkea C joku juttu, eli onko se oikeasti aina musiikillinen kohokohta, johon laulaja tähtää kuin seiväshyppääjä konsanaan?
Minä kun olen käsittänyt, että jokainen nuotti "käsiksessä" olisi aika varteen otettavia, noin niin kuin musiikin kuuntelijaa ajatellen.
Minä kun olen käsittänyt, että jokainen nuotti "käsiksessä" olisi aika varteen otettavia, noin niin kuin musiikin kuuntelijaa ajatellen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kait sitä useimmat etsii rajojaan, siitä koko kouhotus...toki se kuuluu ja selvästi jos ei pääse ylä-ääniin. Mutta se musikaalisuus (tai sen puute) kyllä kuuluu läpi koko "käsiksen". Ja alarekisteri on syytä pitää kiinni ihan siinä kuin se yläpääkin.
...korkeat äänet ovat fysiikan äärirajoilla ja siksi ovat saaneet niin paljon "glooriaa" erityisesti juuri korkeiden äänityyppien keskuudessa. Varsinkin kun viritystaso on noussut ja sitä koko ajan edelleen hilataan ylös päin kirkkaamman soinnin tavoittamiseksi, alkaa laulajilla todentotta olla kova työ korkeiden äänien kanssa. On ihan fakta, että h2:sta c3:seen on TODELLA pitkä matka.
Itse olen sitä mieltä, että musikaalisen ja vahvan tulkinnan kruunuiksi noita korkeita ääniä voidaan ajatella, mutta laulajaa, jolla on mojovat ylä-äänet, mutta joka tekee musiikkia tylsästi/tunteetta ei ole mielenkiintoista kuunnella.
olet kyllä ihan oikeillä jäljillä, vihaan näitä joitakuita italialaisen oopperaperinteen kannattajia joille koko ooppera on vain syy päästä laulamaan tai kuuntelemaan sitä korkeaa eli 3-viivaista c:tä. En tiedä ollaanko siellä niin suuria musiikinystäviä jos ainoa oikea sävel on juuri tuo nimenomainen kolmeviivainen c. Laulamisesta tulee kumman tylsää ja tyhjää jos koko ajan huomio on siellä korkeassa äänessä. Erästä laulajaa kun kuuntelin kerran niin kyllä nauratti kun kaveri jokaisen vähän korkeamman äänen kohdalla paisutti ääntänsä vähän turhan kohtuuttomasti. Kertoo aika paljon...