Kuinka rohkaista päätöksentekoon?

Seurustelen varatun naisen kanssa. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden päivät, mutta rakkaani ei uskalla erota miehestään.

Hän sanoo pelkäävänsä miehensä käyttäytymistä sillä hetkellä kun hän sanoo haluavansa ottaa ero. Hänen miehensä raivostuu aivan hirvittävästi jos jokin juttu ei mene hänen haluamallaan tavalla. Mies harrastaa kaiken lisäksi jotain itsepuolustuslajia enkä ole aivan vakuuttunut, etteikö hän kiivastuessaan käyttäisi taitojaan. Mitään fyysistä väkivaltaa ei ole kuitenkaan aiemmin tapahtunut. Nyt he ovat yhdessä lähinnä lapsiinsa vedoten.

Mikä neuvoksi? En halua painostaa rakastani tekemään mitään, mitä hän ei itse halua. Mutta kuitenkin haluaisin rohkaista häntä tekemään ratkaisunsa. Jos hän todella haluaa olla rakkaudettomassa suhteessa miehensä kanssa eikä halua minua lainkaan kuvioihinsa niin olkoon sitten niin. Olen kyllästynyt tähän tilanteeseen, mutta rakastan häntä yli kaiken. Valitettavasti.
4649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

.. kai ymmärrät, että ei tuo nainen oikeasti ole eroamassa miehestään, eikä pelkää hänen reaktiotaan, hän ei vaan halua erota miehestänsä? Kusettaa vaan sinua aivan kuten kusettaa miestänsä kun pettää häntä sinun kanssasi. Sinä tuskin olet naiselle muutakuin yksi keino kohottaa itsetuntoa, voi hyvin olla ettet ole edes ainoa kenen kanssa hän miestänsä pettää. Ja muista, että jos kävisikin niin että hän eroaa miehestään, ei kulu kauaa kun teidän suhteeseenne ilmestyy kolmas pyörä. Ei tuollaista naista kannata ottaa vaivoikseen, tosin jos olet jo mennyt häneen rakastumaan tuskin kuuntelet saman kokeneen neuvoja, minä en ainakaan olisi kuunnellut. Vaikka olisi kyllä kannattanut kuunnella.

Äänestä

nainen miestään haluaa jättää! Sanoo vain niin, koska rakkautesi viehättää häntä.

Jos häntä muuten ihan oikeasti rakastat et edes odottaisi hänen eroavan! Rakkaus on haluta toisen parasta. Jos nainen hajottaisi perheensä ollakseen kanssasi, kenelle se on muka paras ratkaisu? Ottaisit siinä aikamoisen vastuun omalle kontollesi.

Äänestä

Niin paljon helpompaa olisi ilman sydäntä elää!

Ymmärrän hyvin tätä aloittanutta kirjoittajaa, en osaa kommentoida onko valitsemasi nainen väärä, mutta eihän tuo tilanne hyvältä kuulosta.

Syy miksi ymmärrän on se, että olen vastaavassa tilanteessa. Alkuasetelmani on toki hieman helpompi, koska kuvioissa ei ole lapsia kenenkään tahoilla, olemme kaiketi vielä nuorehkoja (hieman alle 30) ja avioliiton siteet eivät ole vaarassa mennä rikki. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta karsastan yleensäkin tilannetta, jossa toisella osapuolella on suhde ja jotain petetään, mutta avioliitto on minulle ehdoton instituutio, jota en menisi koskaan rikkomaan.
Menin itsekin valitettavasti loppukesästä tykästymään nuoreen naikkoseen, jolla takana reilun 6 vuoden suhde "miehensä" kanssa - ymmärtämystä on minulta riittänyt, useamman vuoden suhdetta ei ole helppo katkaista sormia näpäyttämällä.
Alunperinkin lähdin keittämään soppaa vain siksi, koska tämä tunteitteni kohde kertoi rakkauselämänsä olevan huonoa ja ajattelin itsekkäästi voivani tuoda siihen muutoksen, jossa saisimme molemmat paljon.
Nyt näyttää siltä, että tuota päätöksentekoa ei tule ja niinpä tiedän, että viikon päästä emme enää vietä mukavia hetkiä, koska en enää jaksa uskoa hyviin asioihin, jotka lienevätkin olleet paljolti oman pääni tuotetta. Pystyisikin vain nauttimaan kauniista seksistä, mutta kun haluan sen olevan kaunista rakastelua rakastavien toisilleen omistautuneiden ihmisten välillä niin siinä on suunnaton ero.

Olen valtavan harmissani ja pettynyt, mutta en niin rikki kuin jonkun todellisen suhteen mennessä poikki. Tiesin alusta alkaen mihin lähdin, tiesin ettei minulle suoraan missään vaiheessa luvattu seksiä kummempaa vaikka olemmekin jakaneet paljon asioita elämästämme ja historiastamme toisillemme.

Pahinta on oikeastaan myös tajuta juuri sama asia, mitä nämä muut kirjoittajat myös sanoivat. Se, että todella välittää tarkoittaa valitettavasti osittain myös sitä, että osaa luopua. Vaikka tiedän, että tällä naisella on harmaa seksi- ja rakkauselämä niin tiedän myös, että hänellä on mies, jonka luona tulevaisuus on turvattu ja yhteinen useiden vuosien mittainen historia. Minusta hän ei tiedä kaikkea ja sanojeni takana olen vain minä suuni kera, suudelmat ja kauniit puheet eivät nimittäin nekään ole kuin lupaus. Olen yrittänyt sanoa, että en voi luvata kuuta taivaalta, ehkä yhden pienen tähden, mutta sitä vastoin teen sen yhden tähden eteen kaikkeni. On olemassa joku, jolle se tähtikin riittää ja siihen on pakko tyytyä.

Toisaalta sanoin myös tälle tyttöselle, että itse haluan elämässäni olla ainakin onnellinen, pyysin miettimään mitä se onni hänelle oikeastaan on ja haluaako hän olla onnellinen - en voi luvata ikuista onne, mutta voin luvata yrittäväni tarjota hänelle sen.

Miehen käyttäytymiseen ei liene syytä vedota. Itse olen korkeintaan keskimittainen vähän yli 170 pitkä enkä ole antanut pienintä ajatusta sille, että tytön nykyinen mies toisessa kaupungissa on yli 190. Jos jollain ihmisellä on ihmissuhteitten kiemuroissa tarvetta käyttää väkivaltaa niin en voi muuta kuin osoittaa suurta halveksuntaa. Suomeksi = otetaan sitten vaikka kunnialla turpaan, jos jollain on todellista tarvetta tulla osoittamaan luolamiesmaisuuttaan!
Eli unohda ne itätekniikat!
:-)

Totea sama kuin itsekin totean, en ole onnellinen tilanteessa, jossa en voi rakastamani naisen kanssa tehdä kaikkea sitä mitä haluan, en voi viettää viikonloppuja hänen kanssaan tms. Ei tämä ole todellista elämää, itse en ole onnellinen.
Sanon ensiviikolla, että nautin hänen seurastaan, mutta valitettavasti haluan niin paljon enemmän - maailma on täynnä miehiä, naisia ja valintoja.

Harmittaa vietävästi, mutta tällaista tämä elämä välillä on - peliä, jossa kaikki eivät voita. Ystävänä voit mieluummin kehottaa naista selvittämään parisuhteensa ongelmat. Kun olet tehnyt päätöksen lopettaa tuollainen kolmantena pyöränä laillani oleminen niin luultavasti selviää hyvin nopeasti mitkä naisen tunteet sinua kohtaan ovat. Mikäli ne ovat olleet todellisia niin uskon, että parin viikon kuluessa nainen on tehnyt todellisen ratkaisunsa.

Tsemppiä ja onnea, tiedän hyvin miten nihkeältä ja ikävältä tilanne tuntuu, mutta olen mieluummin jollekin se yksi ja ainoa kuin aina iloinen seksilelu. Jää nähtäväksi miten käy.

Äänestä
  • Valitettavasti en ehdi kirjoittaa paljon, mutta sulla on hyvä asenne! Jos nainen olisi sinuun täysin rakastunut ei siinä painaisi historiat eikä histeriat... Olen itse ollut sellainen nainen ja jätin mieheni kyllä lopulta mutta en kenenkään takia ja heti sen jälkeen löysin nykyisen mieheni ja olen huippu onnellinen... Tsemppiä. Sanoisin sitä itsekunnioitukseksi!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


in love with a wrong woman kirjoitti:

Seurustelen varatun naisen kanssa. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden päivät, mutta rakkaani ei uskalla erota miehestään.

Hän sanoo pelkäävänsä miehensä käyttäytymistä sillä hetkellä kun hän sanoo haluavansa ottaa ero. Hänen miehensä raivostuu aivan hirvittävästi jos jokin juttu ei mene hänen haluamallaan tavalla. Mies harrastaa kaiken lisäksi jotain itsepuolustuslajia enkä ole aivan vakuuttunut, etteikö hän kiivastuessaan käyttäisi taitojaan. Mitään fyysistä väkivaltaa ei ole kuitenkaan aiemmin tapahtunut. Nyt he ovat yhdessä lähinnä lapsiinsa vedoten.

Mikä neuvoksi? En halua painostaa rakastani tekemään mitään, mitä hän ei itse halua. Mutta kuitenkin haluaisin rohkaista häntä tekemään ratkaisunsa. Jos hän todella haluaa olla rakkaudettomassa suhteessa miehensä kanssa eikä halua minua lainkaan kuvioihinsa niin olkoon sitten niin. Olen kyllästynyt tähän tilanteeseen, mutta rakastan häntä yli kaiken. Valitettavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu