Olen monesti ihmetellyt ,miten tietty ryhmä naisista aina ajautuu väkivaltaiseen suhteeseen.Ja merkit näkyneet jo heti alussa,läpsimistä,nyrkillä lyömistä,potkimista,leukaluut murtuneet...!Ja järki puhekkaan ei tunnu auttavan....ihmetyttää!
Väkivaltainen suhde!
outoa on
8614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulisin, että syitä voisi etsiä naisen lapsuudesta. Kenties huono isä-tytärsuhde. Ehkä isä oli alkoholisti ja väkivaltainen. Tällaiset naiset saattavat omata huonon itsetunnon ja takertuvat sellaisiin miehiin,jotka edes vähän osoittavat kiinnostusta. Kyseessä saattaa olla myös läheisriippuvuus,mikä on seurausta naisen menneisyydestä. Tämä on siis vain minun mielipiteeni,korjatkaa toki jos olen väärässä.
Uskon että esimerkki opitaan jo kotoa. Lapsesta asti ollaan nähty miten huonosti isä kohtelee äitiä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa äitiä ja useimmiten lapsia kohtaan. Henkiseen väkivaltaan isältä(tai miksei äidiltä) usein liittyy vähättely ja itsetunnon murentaminen.
Sellaisessa perhehelvetissä kasvanut nainen ratkeaa helposti mieheen joka hiukankin osoittaa kiinnostuksen elkeitä ja osoittautuu useimmiten samanlaiseksi kuin oma isä oli eikä ymmärretä hakeakaan parempaa kun sellaista mallia ei ole nähty kuin hollywood elokuvissa ja kuka niihin uskoo.
Nainen ei osaa arvostaa itseään kun isä on tehnyt niin hyvää työtä sen itsetunnon murskaamiseksi, eikä mahdollisesti tämänkään takia osaa hakea parempaa puolisoa kun ei sellaiselle mielestään kelpaa.
Miten muuten tuossa väkivaltakeskustelussa ajaudutaan aina siihen, että pohditaan, miksi uhri tekee sitä ja tätä, ja etsitään syitä nimenomaan naisen (tai uhrin, joka voi kyllä olla mieskin) luonteesta ja henkilöhistoriasta?
Yleensä tuohon kuvioon kuuluu se, että tekijä pyrkii kaikin tavoin sitomaan uhrin itseensä ja kaventamaan tämän muuta elämää. Vallanhalu ja mustasukkaisuus kuuluvat melkein aina hakkaajan tai uhkailijan tuntomerkkeihin. Usein verkko kiristyy ympärillä pikku hiljaa ja huomaamatta niin, että irti räpistely voi olla todella vaikeaa. Kun sairaan mustasukkainen osapuoli on tehnyt kaikkensa erottaakseen kumppaninsa ystävistään ja omaisistaan, voi olla vaikea saada apua ihan käytännössä. Kannattaisi muistaa, että tuossa tilanteessa olevan ihmisen voimat on yleensä aika lopussa, ja sitten pitäisi jaksaa tehdä iso päätös mahdollisesti koko elämän uusiksi laittamisesta. Tilanne on aina uhrille äärimmäisen uhkaava ja stressaava, ja ylensä sitä pahentavat kumppanin uhkaukset siitä, mitä seuraa jos uhri ottaa eron. Minullekin kävi aikoinaan niin, että mies ei suhteen loputtuakaan halunnut päästää irti. Silloin ei ollut lähestymiskieltoja, joten en voinut estää miestä norkoilemasta kotini tai opiskelupaikkani liepeillä.
Sitä en tiedä, miten joillakuilla on niin uskomaton tuuri, että ajautuvat useamman kerran samaan jamaan. Ehkä se johtuu siitäkin, ettei ole kokemusta muunlaisesta suhteesta eikä sitten osata tehdä eroa terveen ja sairaan käyttäytymisen välillä. Ehkä kyse on osittain huonosta tuurista ja osittain siitä, että edellisen suhteen kolhut tekevät entistä haavoittumammiksi. Koettelemukset eivät todellakaan aina vahvista, vaan usein myös heikentävät. Omalla kohdallani väkivaltainen suhde on kokemus, jonka antaisin ilomielin pois, jos vain se olisi mahdollista.
on aina jonkinlainen hyväksikäyttö tai alistamiskuvio, siis lapsuuden perheessä. Ihminen etsii parisuhteessa sitä mikä on tuttua ja turvallista jo lapsuudenkodista, tässä siis väkivaltaa. Kyseessä on myös traumatisoituminen: kun ihminen ei ole toipunut traumasta, hän hakeutuu traumaattiseen tilanteeseen uudestaan ja uudestaan ja yrittää näin parantua, mikä ei tietenkään tässä tapauksessa onnistu.
Väkivaltaisuus on myös hiljainen ja salakavala kierre. Yleensä se alkaa henkisestä väkivallasta, arvostellaan naisen ulkonäköä ja älyä, väheksytään ja alistetaan häntä yhä enenevissä määrin niin että hän alkaa itsekin uskoa olevansa huono. Sitten siirrytään pikku hiljaa läpsimiseen, hakkaamiseen, potkimiseen jne. Tämä prosessi kestää yleensä niin pitkään, että uhri ehtii tottua siihen eikä enää näe metsää puilta. Käsitys normaalista hämärtyy, aivan kuin se hämärtyy esimerkiksi insestin uhreilta.
Kyseessä ei siis ole tyhmyys, kuten usein luullaan.
Tälläkin palstalla saa usein lukea tuollaisia väkivaltaisten miesten kirjoittamia viestejä.
Ei voi sanoa, että taustalla aina olisi alistamiskuvio lapsuudenkodista.
Tuo vähittäinen eteneminen vie kyllä totuudentajun, olet oikeassa.
Luuletko tosiaan, että normaalitaustainen ihminen alistuu noin vaan hakkaamiseen? Alistaminen voi olla myös henkistä, se valmistaa tietä fyysiseen. Ja myös vanhempien parisuhde alistamisineen voi toimia mallina.
Kyllä hyvinkin voi vanhempien parisuhde toimia mallina, tietenkin.
Katson olevani "normaalitaustainen" ihminen. Rakastava, kannustava, lämmin koti. Uskoin ihmisten hyvyyteen. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, olen antanut kohdella itseäni kaltoin. Ja olen antanut anteeksi, (vaikka ei ole pyydettykään.) Usko, toivo ja rakkaus. Olen käynyt sen tien pohjalle asti. Kyllä kai siinä vaiheessa on jo mukana masennusta ja ahdistusta, jonka sain kuitenkin salattua kaikilta lähimmiltänikin. Mutta minä onneksi heräsin tästä pahasta unestani. Ja jätän miehen, joka kaikkien muiden mielestä on niin mukava...
Enitenhän tässä itseäni syyllistänkin siitä, että olen lapsilleni antanut juuri tällaisen parisuhteen mallin. Syyllisyys ei kuitenkaan auta mitään, kun nyt pitäisi keskittyä tähän uuteen elämään.
Alistuinko "noin vain"? Voit uskoa, että olen satoja kertoja itseltäni kysynyt, miksi jäin. Enkä tiedä vieläkään. Ihminen on outo eläin. En kylläkään koe olevani mitenkään "normaali" ihminen.
Mutta siis pointtini oli, että aina ei taustalla todellakaan ole huonot kotiolot.
korviini käsittämättömältä. Olisiko kyse sitten siitä, että olet jotenkin liian kiltti ja pehmeä luonteeltasi, ehkä tynnyrissä kasvanut, niin ettet ole osannut tunnistaa alistajaa.
No pääasia että äijä on nyt vex. Lasten kanssa voit puhua asioista ja varmasti olet puhunutkin ja hakenut apua enkä usko, että mitään korvaamatonta vahinkoa on tapahtunut. Toipuminen tuollaisesta suhteesta kestää, mutta varmasti onnistuu kun jo viestistäsikin näkee, että olet fiksu ihminen.
Itse olen kodista, jossa oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Kakskymppisenä seurustelin mustasukkaisen machon kanssa ja hän läpsäisi minua kerran. Kun tyyppi lähti ulos, heitin välittömästi kaikki sen kamat ulos ikkunasta, vaihdoin lukon oveen, enkä ikinä enää edes puhunut hänelle vaikka kävi anelemassa. Mutta en kyllä ollut häneen niin rakastunutkaan, vaikka tuskinpa siinäkään tapauksessa olisin väkivaltaa sietänyt. Kotini esimerkin takia en voi sietää minkäänlaista alistamista ja tunnistan heti kaiken siihen tähtäävän toiminnan. No, olen sen verran vammautunut taustani vuoksi, että olen nykyään ikisinkku. Mutta parempi näin kuin alistavassa suhteessa ja minusta tuntuu, ettei muunlaisia suhteita olekaan, vaikka tämä ei liene pidä paikkaansa.