Istun parhaillaan kirjastossa. Luin tuossa juuri uskottmuus-palstaa, sitten miehen logiikkaa ja nyt naisen logiikkaa. Murheellista luettavaa. Yhtä järkyttävää väärinkäsitystä kaikki.
Tuossa eräs reilu parikymppinen nainen lueskelee ystävättärensä kanssa häälehtiä ja suunnittelevat ja hymyilevät onnellisina tuon toisen naisen tänä kesänä pidettäviä häitä.
Naiset! liekö teille uutinen: miehet eivät lue niitä. Ei voisi vähempää kiinnostaa, eli EVVK. Mietin, mitähän tuon morsiamen mies tekee tällä hetkellä. Joistakin naisen kommenteista saatoin päätellä, että hän on sanomattoman ylpeä miehestään ja rakastaa tätä valtavasti. Se on tietenkin hyvä ja mukava asia ja se hymyilyttää minuakin. Kunpa onni voisikin jatkua.
En vain usko siihen. Olen kyyninen. Miestä eivät kiinnosta häät ja häälehdet. Hän ehkä kikkailee jonkun teknisen vekottimen kanssa parhaillaan ja saa samanlaista onnea siitä. Voipi myös olla, että mies katselee netistä pornoa ja vetää tumppuun. Joo joo, vaikka olisi töissä. Ja ihan sama missä töissä, mitä pukumiehempi, sitä varmemmin. Tiedän sen (ei siis ole oletus). Voipi olla että tekstailee jonkun vanhan tai uuden flirtin kanssa.
Ai etteikö mies sitten rakastaisikaan tuota suloista morsianta tuossa?? Toki, varmaankin rakastaa! En minä sentään niin kyyninen ole. Haluaa varmastikin naiselleen vain parasta. Haluaa talon ja lapset, mukavat olot ja lapsille hyvän tulevaisuuden ja vaimostaan puolison ja kumppanin matkalle vanhuuteen. Mitkään tässä tekstissä esiin tulleet asiat - ollessaan tosiakaan - eivät sulje toisiaan pois.
Tästä syntyy se järkyttävä väärinkäsitys, jonka vuoksi tuokin ei-vielä-aviopari on tilastojen mukaan vajaa kymmenen vuoden kuluttua todennäköisesti ex-aviopari.
Eikö pitäisi oppia jotakin?
Tuossa eräs reilu parikymppinen nainen lueskelee ystävättärensä kanssa häälehtiä ja suunnittelevat ja hymyilevät onnellisina tuon toisen naisen tänä kesänä pidettäviä häitä.
Naiset! liekö teille uutinen: miehet eivät lue niitä. Ei voisi vähempää kiinnostaa, eli EVVK. Mietin, mitähän tuon morsiamen mies tekee tällä hetkellä. Joistakin naisen kommenteista saatoin päätellä, että hän on sanomattoman ylpeä miehestään ja rakastaa tätä valtavasti. Se on tietenkin hyvä ja mukava asia ja se hymyilyttää minuakin. Kunpa onni voisikin jatkua.
En vain usko siihen. Olen kyyninen. Miestä eivät kiinnosta häät ja häälehdet. Hän ehkä kikkailee jonkun teknisen vekottimen kanssa parhaillaan ja saa samanlaista onnea siitä. Voipi myös olla, että mies katselee netistä pornoa ja vetää tumppuun. Joo joo, vaikka olisi töissä. Ja ihan sama missä töissä, mitä pukumiehempi, sitä varmemmin. Tiedän sen (ei siis ole oletus). Voipi olla että tekstailee jonkun vanhan tai uuden flirtin kanssa.
Ai etteikö mies sitten rakastaisikaan tuota suloista morsianta tuossa?? Toki, varmaankin rakastaa! En minä sentään niin kyyninen ole. Haluaa varmastikin naiselleen vain parasta. Haluaa talon ja lapset, mukavat olot ja lapsille hyvän tulevaisuuden ja vaimostaan puolison ja kumppanin matkalle vanhuuteen. Mitkään tässä tekstissä esiin tulleet asiat - ollessaan tosiakaan - eivät sulje toisiaan pois.
Tästä syntyy se järkyttävä väärinkäsitys, jonka vuoksi tuokin ei-vielä-aviopari on tilastojen mukaan vajaa kymmenen vuoden kuluttua todennäköisesti ex-aviopari.
Eikö pitäisi oppia jotakin?
Vastaukset 82
Vanhimmat
Ne häälehdet on naisille jotain ihanaa unelmaista viihdettä joiden ääressä saa haaveilla prinsessahaaveita. Se vain kuuluu naisen rooliin haaveilla ja ihastella noiden hääjuttujen äärellä. Unohtuvat sitten kun lehdet on käsistä laskettu. Voisi verrata romanttiseen kirjallisuuteen.
Mutta oikeassa olet, et ole kyyninen vaan realisti. Itse en välitä häälehdistä, en sitten YHTÄÄN. Silti haluan toki naimisiin, haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. En tiedä mikä siinä on mutta en siedä mitään häähulinoita.
Arki alkaa kuitenkin juhlan jälkeen aina.
Naiset usein väittävät (ja varmasti aidosti kokevatkin) rakastavansa miestään aivan suunnattomasti, he todellisuudessa tuntuvat rakastavan itse asiassa mielikuvaansa ideaali-liitosta, ideaali-yhdessäolosta ja ideaali-miehestä ja itseään ideaali-naisena. Eli juuri sitä prinsessahaaveilua, jolla on paljon enemmän tekemistä satujen ja saippuasarjojen kuin oikean elämän kanssa.
Onko se itsepetosta vai kaikkien petosta?
naisten pitäisi siis vaan tyytyä kotitalouskoneen/jalkarätin/seksiobjektin rooliin ja ai niin, täytyyhän sitä rahaakin tuoda talouteen kun se on sitä nykyaikaa. miehethän taas nyt vaan on sellasia on kun, eli naisten pitää ymmärtää kun ne panee kaikkea mikä liikkuu ja keskittyy vain tarpeidensa tyydyttämiseen ja sen varmistamiseen että naisen tehtävä on palvella. juu oikein todella realistinen on sinunkin maailmankuvasi, voi *******
Naisethan oikein väen vägällä upottavat itsensä juuri siihen liemeen, josta niin kovin fantasioivat! Saavat prinsessahäänsä, talonsa, koiran ja suloiset lapset. Urankin saavat, jos haluavat. Mitä hittoa sitten marisette? Milloin sitten on miehen vuoro saada niitä asioita... niin, niitä asioita joista ei tässä maailmassa tohdi edes ääneen lausua!?
lisää, minua ainakin kiinnostaa suunnattomasti mitä ne asiat ovat. Eihän naiset voi tietää mitä ne ovat jos miehet ei niitä kerro
Kysyppä sun mieheltäsi. ;)
Voipi olla ettei se osaa vastata. Saatat saada jonku tällasen hämmentyneen "enhän mä mitään... kaikki on tässä ihan hyvin" -vastauksen. Tms. Se johtuu siitä, että tämä aika medioineen on niin vitun läpitunkenut tämät parisuhdepaskan, että harva mies enä tunnistaa itseään. Ainakaan kovin nuorena. Sitten jossain 35-40...50 vuotiaana miehet alkaa päästä perille omasta todellisesta sielunmaisemastaan. Mut sittenhän miehet ovatkin naisten mielestä iljettäviä sovinistisikoja. ;)
Ystävyyttä
molemminpuolista kunnioitusta
manipuloinnista pidättäytymistä
henkisesti tervettä kumppania
keskustelua ilman "keskustelua"
tunnetta että se mitä on, riittää
elämää ilman toisen jatkuvaa velvoittamista
onnellisuutta
aikaa
terveyttä
motivaatiota
järkevää ja mielenkiintoista työtä
ystäviä
positiivisia haasteita
Mutta koska monia näistä ei voi saavuttaa, ainakaan yhtäaikaa: niin edes kumppania jonka kanssa pystyy elämään ilman että ampuu itsensä.
niinpäin, että nuorena avioitunut mies herää joku aamu niistä epätodellisista käsityksistään, joita hänellä on ollut vaimoaan kohtaan. Käsityksistä, joilla ei ole hirveästi tekemistä todellisen lihaa ja verta olevan naisen kanssa. Hän alkaa viimein nähdä naisen todellisessa ja realistisessa valossa.
Mutta tähän avioliittoasiaan se ei liity.
se juuri liittyykin.
Nimenomaan nuorilla miehillä on aivan tavattomat illuusiot, suorastaan harhat, avioliitosta ja vaimostaan. Totuus iskee kuitenkin vääjäämättä vastaan, jokaiselle.
sen sijaan on yleensä realistisempi käsitys miehistä avioliittoon astuessaan.
Ei ole...kyllä nämä häähömpötykset jo kielii siitä, että e iedes tunneta sanaa realistisuus.
"Onko se kenties, jokin hääkakun koriste?"
Kyllä naisella on realistinen käsitys miehestä, jonka kanssa on seurustellut ja jonka kanssa sitten menee naimisiin. Miehethän on yksinkertaisia olioita. Harva nainen kai kuvittelee sammakon muuttuvan prinssiksi. ;)
Itse en ole tuollainen häähumu -nainen. Jostain syystä ei kiinnosta pätkääkään, mutta tiedän, että monille ne häät ovat juuri sellainen päivä prinsessana -juttu. Kyllä he tajuavat sen, että se on vain se yksi päivä, jolloin saavat olla koko lähipiirinsä keskipisteenä.
Olin jo pohtimassa ja vastaamassa sinulle jotakin asiallista.. mutta eipä näköjään maksa vaivaa....
Se on kyllä likipitäen aina nainen, joka on avioliittopyrkimyksissä se aktiivinen osapuoli. En ole montakaan kertaa eläessäni törmännyt mieheen, joka vonkuisi naistaa naimisiin. Sen sijaan olen törmännyt kymmeniin ja taas kymmeniin naisiin, jotka painostavat toisten kuullen sulhastaan kosimaan.
Mies vain sitten "ampuu ne Mainilan laukaukset", eli kosii kun häntä on aikansa siihen enemmän tai vähemmän provosoitu. Näin siis mennään useinmiten ja lähes poikkeuksetta.
Lukekaahan vain hää- tai kihlauspalstoja, niin sieltä näette, miten nuoret naiset itkee sitä, kun mies ei huomaa kosia, koska itse haluattaisiin jo niin kovasti naimisiin ja komiat häät! Siellä sitten sokeat toisiaan taluttaa avioliiton satamaan pikku vinkeillään, miten sen miehen saisi polvilleen. Olenpa lukenut neuvoja jopa siitä, että mies pitää saada pyytämään kättä myös morsiamen isältä ja vasta sitten homma on OK.
Tämä vain perinteen ja periaatteen takia lukemani perusteella.
Voi miesparat, mihin me naiset teitä oikein ajetaan! Itse ollaan maailman tasa-arvoisempia naisia, ja siitä huolimatta miestä alistetaan ja nöyryytetään "perinteillä" kuin pientä sikaa.
on ihan luonnollista, että jos mies rakastaa naista ja kokee, että nainen on hänelle se oikea, niin hän haluaa sitoutua ja mennä naimisiin tuon naisen kanssa. Elämme ilmeisesti erilaisissa todellisuuksissa? :)
Mies haluaa monasti jotain muuta sitoutumista, kuin prinsessahäät, jotka morsian on ystävättärineen ja äitinsa kanssa kursinut kokoon.
Kun ei ne komiat häät välttämättä ketään yhdessä pidä.
Se "oikeakin" on vähän häilyvä käsite. Ei sellaista ole olemassakaan. Psykologit ovat jopa kirjoittaneet, että niitä "oikeita" voi olla elämän aikana ja eri elämänvaiheissa useitakin...En usko, että homo sapiens on alunperin edes ollut yksiavioinen ja sitoutunut johonkin tiettyyn kumppaniin loppuiäkseen.
loppuelämäkseen johonkin yhteen tiettyyn ihmiseen nyt niin kamalaa ole, jos kerran homma toimii ja molemmat ovat tyytyväisiä suhteeseensa, niin että haluavat pysyä yhdessä.
Niitä oikeita varmaan on jokaiselle varattuna monta kappaletta tässä maailmassa. Siitähän todistaa jo sekin, että pitkään aviossa ollut leski löytää uuden pitkäaikaisen kumppanin itselleen.
Olen samoilla linjoilla kanssasi tuosta häähumusta. Mielestäni sulhasen halut pitäisi myös huomioida siinä missä morsiamenkin. Häistä voisi tehdä molempien näköisen juhlan.
Juu, ei häät ketään yhdessä pidä, ainakaan nykyään, mutta kyllähän rituaaleilla on merkitystä pariskunnan elämässä. Muillakin kuin häillä. Tuo sellaista yhteenkuuluvuutta, me-henkeä.
ei ainakaan Homo Sapiens male. En tiedä sitten femalesta. :)
Tarkoitit varmaan morsiamen, hänen tyttöystäviensä, äidin, anopin ja ja muiden suvun ja kylän naisten me-henkeä, eikö niin?
toki tarkoittanut. Hassu.
se mies sitten haluaa? Väliaikaistako? Kunnes löytyy joku toinen, johon taas "sitoutua"?
naisten tapa. Naiset tekee just silleen. Tosin pieleen menon syy löytyy aina miehestä.
kertoisitko minkälaista sitoutumista mies sitten haluaa, vai etkö osaa sanoa tai halua paljastaa jostain kumman syystä? :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000009&posting=22000000016437994
määritelty suhde. Mikä tuossa kuvastaa sitä sitoutumista. Mihin tuossa on sitouduttu?
Ideaali tietenkin on, että molemmat voivat vapaasti elää juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, mutta käytännössä sellainen itsekäs ajattelutapa tuo ongelmia, kun kyse on jostakin muusta, kuin yksin elämisestä.
Toista ihmistä ei voi omistaa, mutta omaksi voi saada :)
Ainakaan sen pyöreämpää kuin elämä itse. :) Ei kai siinä mitään itsekästä ole, jos ei edellytä toiselta mitään erityistä "käytöstä" ehtona yhdessä olemiselle. Vai onko?! En oo samaa mieltä myöskään tuosta omaksisaamisesta. Toinen voi olla sun luona, jos sitä tahtoo. Ja jos ei tahdo niin lähtee. Ja hyvä niin.
Sitoudun ihmiseen. Persoonaan.
se persoonaan sitoutuminen ilmenee, noin niinku käytännön tasolla?
on "sinun omasi" eikä jonkun toisen?
Tietenkään ketään ei voi todellisuudessa omistaa, mutta ihminen voi itse haluta olla toisen oma. Silloin se toinen saa sen toisen omakseen. :)
Vähän samaan tapaan kuin ihmisillä on omia lapsia, vaikkeivat heitä loppujen lopuksi omistakaan. Erona tietenkin se, että lapset lentävät aikanaan pesästä, mutta kumppanin ei toivoisi niin tekevän. ;)
Itseasiassa lapsen psykofyysiselle kehitykselle on hyvin tärkeää tunne "olla jonkun oma". Luulisin, ettei tuo perustavaa laatua oleva inhimillinen tarve mihinkään häviä ihmisissä vuosien myötä.
No jos et sä tosiaan tiedä niin sulla on vielä aika paljon matkaa jäljellä ihmissuhderintamalla. Kerro toki jos saat asiasta jotakin oivalluksia.
mulla on kolme lasta. Rakastan heitä. He minua. Olen heidän isänsä (paitsi en yhden heistä, biologisesti) aina. En ole lainkaan huolissani siitä, että jossain vaiheessa lakkaisin olemasta heille isä. Elämässä tulee vaiheita, joissa "irtiottoja" varmaan tulee mutta olen suhteellisen varma siitä että siltikin he kokevat minut aina itselleen tärkeäksi ihmiseksi ja isäksi. Ainakin minä olen aina kokenut sillä tavalla omat vanhempani ja sisareni, joiden kanssa olen lapsuuteni elänyt. Samalla tavalla tunnen monia pitkäaikaisia ystäviä kohtaan, jotka ovat tulleet elämääni jossain vaiheessa mukaan. Monet heistä ovat jossain kaukana (jopa kuoelleita) ja yhteydenpito voi olla niukkaa tai olematonta mutta siltikään he eivät lakkaa olemasta minulle tärkeitä ja läheisiä.
Ei kenenkään ole koskaan tarvinnut sanoa minulle omistavansa minut. Silti tiedä olevani monille tuiki-tärkeä.
En minäkään anna kenellekään sellaista kuvaa, että omistaisin hänet. Lasten osalta tietenkin valvon ja määrään heidän tekemisistään ja rajoitan tarvittaessa heidän vapauttaan. Mutta hehän ovat lapsia! Hyvänen aika. He tarvitsevat rakkauden lisäksi kontrollin ja rajat tullakseen vastuullisiksi ja itsenäisiksi aikuisiksi. Sehän on aivan eri asia kuin aikuisten ihmisten väliset suhteet. Mä en tajua sun juttuja.
vielä paljon matkaa ihmisenä kasvamisessa, mutta miksi ihmeessä tuollainen puolustusreaktio aivan normaaliin kysymykseen? Minä nimittäin olisin kiinnostunut tietämään, miten noin eritavalla asioista ajatteleva ihminen sitoutuu toiseen ihmiseen?
En itsekään tunne omistavani ketään ihmistä, lukuunottamatta itseäni, ja sekään ei ole välttämättä niin selvää. Jokuhan meidät ihmisetkin tänne on luonut, samoin kuin kaikki muutkin oliot.
Kuitenkin on todettu, että lapset, joilta puuttuu kokemus "jonkun (yleensä vanhemman) omana olemisesta" elää koko elämänsä jonkinlaisessa irrallisuuden tunteessa. Hän ei ikään kuin tunne kuuluvansa maailmaan. Niin tärkeää on lapselle se, että hän saa kokea todellakin olevansa jonkun oma ja kuuluvansa johonkin tiettyyn yhteisöön (perheeseen).
Miksipä aikuinen ihminen tuosta perustavaa laatua olevasta tarpeesta jotenkin kasvaisi eroon? En usko sitä, se on epäinhimillistä. Kaikilla meillä on tarve kuulua jollekin ja kuulua johonkin. Kaikilla ei ole omaa perhettä, mutta hekin tahtovat kuulua johonkin yhteisöön. Erakot ovat aika harvinaisia.
Uskoisin, että suurin osa ihmisistä, myös miehistä - vai pitäisikö sanoa, että etenkin miehistä - haluaa sen "oman kullan" itselleen. Jos sinä et sitä ymmärrä, niin sille ei kai sitten mitään voi. Ihmiset ovat erilaisia. :)
Mikä puolustusreaktio? Kenellä? Missä? =0
Mä en ainakaan jaksa alkaa vääntämään rautalangasta jos ihminen ei tiedä mitä persoonaan sitoutuminen tarkoittaa verraten esim. omistushaluiseen "rakkauteen" tai mihin nyt vaan. Eikö sulla oo vaikka yhtään läheistä ystävää? Tai jotain.
Mä en edelleenkään ymmärrä. Miten se, että mulla on läheisiä ja rakkaita ystäviä ja sukulaisia liityy yhtään mitenkään sellaiseen, että mun pitäis omistaa joku? Tai jonkun mut?
mikä kirjoitus! Olet todellakin kyyninen
Olet todellakin prinsessa?
Hyvää avioeroa sitten vaan. Muistele mua sitten...
Tosiasiahan on, että sulhanen on hääpäivänä pelkästään sivuosassa. Kaikkihan kiinnittävät vain morsiameen huomiota ja hänen kuuluukin saada olla häiden keskipisteenä. Morsiamen ystävättäret tekevät parhaansa, jotta päivästä tulisi morsiamelle täydellinen.
Ei kukaan muista häiden jälkeen, miltä sulhanen näytti, koska häneen ei kiinitetä mitään huomiota. Häälahjatkin ovat suunnattu morsiamelle - nuorikon keittiöön jotain uutta ja ihanaa. Tämän todistaa sekin, että ei lahjapöydässä koskaan ole jotain auton hylsysarjaa.
Ja tämä todistaa myöskin sitä, että naisen hää-haaveilla ei ole mitään tekemistä parisuhteen, vaan omien rakkaiden prinsessa-fantasioidensa kanssa. Sitten itketään kun mies ei olekaan sellainen kuin sadussa luki. Näin se vain menee...
No aivan. Itse en kyllä halua olla mikään kaikkien ihastelema neito valkoisissa viattomissa väreissä. Toki tuo sopii jos nainen on vielä neitsyt -mitä tuskin on.
Kyl sen pitäis olla sulhasen juhla yhtälailla, mutta koska ei ole niin ei mullakaan silloin ole juhlafiiliksiä. Maistraatissa naimisiin, se ajaa saman asian.
Kyllä, olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä että häät ovat naista (morsianta) varten. Juuri siksi ne pidetään, jotta nainen saa täyttää prinsessa haaveensa. Ei mies niitä halua. Moni toki väittää "haluavansa", koska tietää naisensa tulevan siitä valeesta onnelliseksi. Ei se paha asia sinänsä ole. Mitäpä ei mies naisensa eteen tekisi? No ei sentään ihan mitä tahansa, kuten tulevat vuodet sitten liitossa osoittavat. Rajansa on miehelläkin.
Kas kun ei se naisen tahdon mukaan eteneminen niihin häihin lopu. Koko systeemi siitä eteenpäin (mitä ns. "parisuhteeseen" tulee) on rakennettu naisen haaveiden ehdoilla. Traagista on se, että naiset kuvittelevat miestenkin haluavan kaikkea sitä. Vielä traagisempaa on se, että nuoret hölmöt miehet itsekin usein kuvittelevat haluavansa sitä! Se on kyllä mun mielestä toisaalta enemmän koomista kuin traagista välillä. Mutta mulla onkin kieroutunut huumorintaju.
Miehet eivät tajua mistä tuska tulee, mutta se tulee. Sitten paetaan sitä "ihanaa parisuhdetta" töihin, harrastuksiin, kaljalle, kuka minnekin. Moni mies ottaa enemmän kuin tytyväisenä vastaan matkatyön tai komennuksen ulkomaille. Kunhan nyt vain saisi edes jossakin vaiheessa aikaa olla rauhassa siltä ihanalta parisuhteelta ja koettaa päästä jyvälle siitä mitä naisten kurkusta ja perseestä tunkema ihana parisuhde EI ole miehenä olemisen kannalta. Siinä sitä onkin ihmettelemistä.
Vitsiksi ja pieneksi piikiksi "justiinoille" se "morsiamen päivä" kirjoitus oli tarkoitettu.
Sinun kirjoituksesi Treshold on aivan totta. Nykypäivänkin nainen on se "justiina", joka pitää miehen tahdon esiliinansa taskussa ja kuvittelee tietävänsä mikä on miehelle parhaaksi.
Luepas tuolta avio- ja avoeropalstalto, miten sitten ihmetellään, kun mies ykskaks lähteekin.
" Meillä oli kaikki niin hyvin", kirjoittaa Justiina ja odottelee kotona, että "mies tulisi järkiinsä" ja tulisi vielä jatkamaan perhe-elämää.
Mahtaakohan se mies kuitenkin tulla järkiinsä siinä vaiheessa kun lähtee?
Säälittää niin kovasti tällainen kohtelu. Opitaanko se jo kotona omaa äitiä ja sen touhuja katselemalla?
Todella taraagista..näin naisenakin säälin monia tuttavapiirini miehiä, joita ensin äiti on kaitsenut ja sen jälkeen "justiina" on ottanut ohjat käsiinsä ja kuvittelee, että näin ollaan onnellisia kuolemaan asti, eikä se mieskään muuta kaipaa..
Toki miehetkin joskus lähtevät. Useammin se kai kuitenkin menee niin päin, että mies yrittää "sopeutua" (kukin tyylillään), kuten tuo ap kuvaili edellisessään. Monet miehet päätyy myös ajan kanssa nettipornoon, flirttiin toisten kanssa ja aika monet satunnaisiin tai vähemmän satunnaisiin syrjähyppyihinkin. Mies ei suhtaudu parisuhteeseen samalla "uskollisuudella" kuin nainen, mitä seksiin tulee. Sitten ollaankin ongelmien edessä. Miehelle tuo kaikki on ollut vain sopeutumista. Naiselle se on esiin tullessaan useinmiten suhteen tuho (ainkain vieraissakäynti on, nettipornot ja muu vastaava ei välttämättä). Sitten nainen katkeroituu unelmien murskauduttua ja nainen se sitten yleensä lähtee. Nainen kuvittelee, että mies ei rakastanutkaan häntä, koska "etsi muuta" (siis naisen näkökulmasta. Miehen näkökulmasta koetti sopeutua naisten ehdoilla rakennettuun parisuhdemalliin).
Mutta lopputulos sama. :)
Niin se vaan on. Naiset hössöttää suvun ja kaveriensa kesken että miten nyt kaikki hoidetaan ja että millainen kakkualusta pitäisi olla. Tällävälin miehet jatkavat elämäänsä normaalisti kunnes se hääpäivä vihdoinkin tulee (sitä naisten säätämistä on kuunneltu jo viikkotolkulla). Miehille häät ovat tilaisuus nähdä vanhoja tuttuja ja nauttia hyvästä ruuasta. Eihän pienet paukutkaan pahaa häissä tee :) Siinä se sulhanen sitten orpona yrittää kestää koko toimituksen läpi. Aamulla hän on maailman onnellisin mies kun seuraavia häitä ei ole tulossa enää koskaa, eihän...
miehiä eroamasta?
Totesit nyt vain, että jostain syystä miehet ovat niin typeriä, että menevät naimisiin, vaikkaivat itseasiassa haluakaan.
ehdoilla rakennettu parisuhdemalli? Mies saa hyppiä vieraissa mutta nainen ei? Ei lapsia, tai jos niitä on, niin nainen pitää heistä huolta ja kantaa kaiken vastuun, jotta mies saisi tulla ja mennä ihan miten huvittaa? Mies saa naiselta seksiä aina kun huvittaa, ei väliä naisen haluista?
Kerropa nyt ideaaliparisuhteesi, millainen se olisi? :)
Nytkö miehet ovatkin typeriä kun yrittävät elää mieliksi kumppanilleen? ;) Teitä naisia on sitten vaikea miellyttää. Mikään ei tunnu kelpaavan. Kun mies sitten yrittää tehdä liitosta itselleen elinkelpoisen, se onkin naiselle jotakin sellaista mikä on hänen mielestään eron aihe. Ei mikään estä miestä eroamasta. Mies vain yleensä yrittää noudattaa sitä mitä oli alttarilla tullut luvattua yritää.
Mielestäni suurin ongelma on se, että naiset ja nämä tulevat nuoret rouvat tekevät elämäänsä ja samalla miehensäkin elämään käsikirjoituksen ja kuvittelevat, että kaikki sitten sujuukin sen mukaan. Nuori rouva on jo etukäteen päättänyt, milloin on hyvä hankkia lapsia, milloin rakentaa talo, milloin hankitaan lapsille koira ja minne matkustetaan lomilla, kumman vanhempien kanssa vietetään joulu....etc.
Ei elämää kuitenkaan voi etukäteen käsikirjoittaa, ei elämä sitten kuitenkaan sujukaan niin. Elämä kyllä opettaa, ellei se muuten jakeluun mene.
Naurettavalta tuntuu jo pelkkä ajatus ja lausahdus, että häät olisivat naisen elämän tärkein päivä. Eikö ole mitään ennen sitä tai mitään sen jälkeen?
On sellainen, jossa molemmat sukupuolet saavat elää sellaista elämää kuin hyvältä tuntuu. Ainakaan minulla ei ole tarvetta kirjoittaa sääntökirjaa siitä, kuinka puolisoni tulee elämäänsä toteuttaa. Naiseni on minulle persoona ja kumppani. Ei objekti ja fyysisen omistuksen kohde.
Ah ja voih miten viisasta.
Ensimmäisessä liitossani hyvin nuorena hääräsin ja määräsin miehenkin tekemisestä ja olemisesta siitä yksikertaisesta syystä, että luulin sen kuuluvan asiaan. Mieskään ei vuosiin kertonut, että häntä harmitti, mutta sitten kun kertoi, kertoi sen niin, että mitään ei jäänyt epäselväksi. Tähän liittoon liittyi ehdottomasti "päivä prinsessana" häät, häälehtien selausta ja sukulaisnaisten kanssa järjestetyt häät, joissa minä ( ja vain minä! ) olin pääosassa. Ehkä minun pitikin tuollainenkin kokemus hankkia kasvaakseni ihmisenä.
Toinen liittoni onkin sitten kahden aikuisen suhde - ei häitä, ei ripustautumista, ei sääntökirjoja ja ennen kaikkea ei omistamista puolin eikä toisin.
Tuohan kuulostaa oikeasti hyvältä. :) Onnea oppivasta päästä! ;)
välinen suhde. Eli elämää eletään yhdessä, ja jotta se toimisi jollain tapaa, on syytä sopia tietyistä "pelisäännöistä". Muuten tulee takuuvarmasti ongelmia. Ihminen ei ole täydellinen, eikä luonnostaan ajattele aina myös toisen parasta. Ja ehkä se, mikä sinun mielestäsi on toiselle hyväksi, ei sitä hänen mielestään olekaan. Suhteessa on otettava myös toisen tunteet ja tarpeet huomioon.
Mutta tottahan tuo on mitä sanoit: molemmat saavat elää sellaista elämää kuin hyvältä tuntuu. Se elämä ei kuitenkaan tunnu hyvältä ilman yhteistyötä ja -ymmärrystä.
Vastasinkin vain kysymykseen, jossa minulta kysyttiin mikä olisi sitten se miehen malli parisuhteelle.
Sinä nyt olet julistanut, että eiväthän miehet halua oikeasti mennä naimisiin ja elää suhteessa, niin minkä muun takia sitten menevät kuin typeryyden takia?
tuosta mainitsemastani mallista, jossa asioista tehdään sopimuksia, jotta yhteiselo toimisi? Onko miehen malli se, että kumpikin voi elää kuin pellossa, jos siltä tuntuu?
Ei kukaan ole julistanut mitää.
Naimisiin meno ei ole typerää, mutta se "päivä prinsessana" hössötys on sitä. Ei suuret komeat häät ja kermakakkua muistuttava hääpuku ja typerät hääleikit ole tae onnistuneesta ja onnellisesta avioliitosta.
Viime kesänä olin häissä, jossa morsian halusi tanssia ehdottomasti perinteisen häävalssin. Sulhanen ei ole koskaan osannut tanssia, mutta siitä huolimatta hänen piti köpötellä kuin puuhevonen mukana häpeästä punottavin poskin..Voi tsiisös, mitten harmitti sulhasen puolesta. Sehän oli julkista häpäisyä.
Olen muuten nainen......ja siitä huolimatta tätä mieltä.
Naisen.
Jos peri haluaa elää "kuin pellossa", niin senhän pitäsi kai olla ihan okei, mitä parisuhteeseen tulee. Heidän keskinäinen asiahan se on. Right?
all right jos molemmat ovat sitä mieltä. Mutta entäs jos vain toinen haluaa elää kuin pellossa, mutta toinen ei? Sellaistakin on nähtävissä tuolla maailmalla.
miten toinen elää ja toinen ei, jos ne tavat ei miellytä toinen toistaan tai jompaa kumpaa.. hä? Silloin ei homma toimi. Tai sitten eletään vaan niin vaikkei huvittais.
Eikös järki ja tunteet kerro siinä tapauksessa, että sellaista kumppania ei pidä valita tai jatkaa elämistä hänen kanssaan. On sitten jokaisen oma asia, tyytyykö elämään sellaisessa suhteessa, vaikka se ei miellytäkään. Jos siitä saa jotain tyydytystä, niin mikä ettei..
Suhdehan on kahden kauppa ja kahden välinen sopimus. Mitä se kenellekään kuuluu, mitä kahden ihmisen välillä tapahtuu? Korkeintaan poliisille, jos se on jotain rikollista. x).
kanssasi. Ei mitään lisättävää.
Olen nainen ja en ole koskaan koskenutkaan häälehteen. En tosiaan lue niitä.
pitäisin vähän outona jos mies valkkailisi juttuja häihin yhtä innoissaan kuin morsian... tosin on näitä... Ei se tarkoita sitä ettei miehiä kiinnostaisi, suhtautuvat vain erilailla.
Jos naimisiin menemiseen suhtautuu niin kyynisesti kuin sinä niin tuskin silloin kannattaa mennäkään.
Ihmiset ovat erilaisia yksilöitä, ei typerää tilastollista massaa.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Viestisi oli kuin omasta kynästäni, ei mitään lisättävää.
että ne tänä päivänä naimisiin menevät 55 paria sadasta, jotka eroavat alle 10 vuodessa, ovat "typerää tilastomassaa" ja vain ne 45 paria jotka jatkavat sen yli, ovat erilaisia yksilöitä?
Vai mitä tarkoitat?
Niin, enhän väittänytkään etteivät miehet olisi lainkaan kiinnostuneita. He haluavat toteuttaa kumppaninsa haaveet. Siksi he ovat useinkin asiasta jonkin verran kiinnostuneita.
päättyy myös hurjan paljon sellaisia avioliittoja jotka ovat kestäneet esim. jo 30-vuotta. Kymmeniä vuosia taaksepäin avioero oli vähän häpeällinen asia ja sellainen otettiin vain "äärimmäisessä hädässä". Nykyään ajatukset ovat muuttuneet niin että eroja otetaan hepposemmin perustein.
Yksi on esim. se ettei se oma kulta nyt ollutkaan "se oikea" vaan että löytyi joku joka on vielä oikeampi... muutama vuosi niin ei sekään ole enää se oikea.
Ihmiset ovat itsekäämpiä ja tuijottavat enemmän omaa napaansa. Enemmän on ajatus "mitä toinen voi tehdä minun onneni eteen" kuin mitä itse voisi tehdä. Toista aletaan pitää itsestään selvänä.
Ja sekin vielä että seksistä on tullut "kaurapuuroa" ihmisille... sitä tulee joka tuutista ja joka puolella siitä puhutaan... pettäminen siis varmasti on yleistynyt tästä syystä.
Kaikki ovat yksilöitä, myös ne eroavat parit... En pidä kyynisestä "ei se kuitenkaan tulisi onnistumaan" ajattelumallista
Tavallaan olen kanssasi paljolti samaakin mieltä, toisaalta katson jotenkin eri näkökulmasta.
Ensinnäkin, en usko että ihmisten itsekkyys olisi varsinaisesti lisääntynyt. Nykyään ilmapiiri ajatusten esiituomiselle (mm. täällä) on vain huomattavasti sallivampi ja avoimempi. Vaikka turha paljon täälläkin näkee "mielipiteitä" vastauksena jonkun kirjoituksen, jossa todetaan: "olet idiootti, koska ajattelet noin (piste, eikä sitten muuta)".
Siitä seuraa, että ihmiset tajuavat kuinka monet muutkin ihmiset painivat samojen ongelmien kanssa ja tuntevat samaa ahdistusta samoista syistä. Se rohkaisee ihmisiä tekemään tilänteelleen jotakin. Minusta se on lähtökohtaisesti hyvä asia. Jos lähtöoletukset (kuten kuvaan alkuperäisessä viestissäni) ovat pielessä ja koko systeemi etenee jonkun todellakin itsekkäiden fantasioiden ja haaveiden pohjalta, koko juttu on suurella riskillä tuomittu epäonnistumaan.
Pyydän sinua nyt huomioimaan nuo sanani *suurella riskillä*. Sehän o fakta. Riski avioliiton epäonnistumiseen on tänä päivänä suurempi, kuin toivo sen onnistumisesta. Ei sen toteamiseen minun, tai kenenkään muunkaan meilipiteitä tarvita. Enkä suinkaan toivo kenelekään epäonnistumista. Päinvastoin. Olen huolissani siitä, että liittoihin mennään aivan liian usein väärin luuloin ja perustein - toteuttamaan naisen prinsessahaaveita. Jos se ei minua liikuttaisi, tai jos en toivoisi liitoille kaikkea parasta, en olisi kirjoittanut koko alkuperäiskirjoitusta.
koko elämä on yhtä suurta riskiä, mitäs siitä sitten? voi kyllä ihan tasaistakin tavoitella... ei hyvää ei huonoa, ei suuria tunteita...
Minä mieluummin rakastuisin syvästi ja pettyisin pahasti kuin etten olisi koskaan tuntenut mitään en siis sitä rakastumista enkä pettymistä.
Mutta mitä väärää on siinä että innostuu vaikka niistä häistä? ei siitä hössöttäminen tarkoita etteikö ihminen suhtautuisi realistisesti avioliittoon. Sitä me emme tiedä. On kyllä niitä sellaisia mutta on myös toisenlaisiakin :)
Niin ja kyllä minusta ilmapiiri on itsekäämpi vaikka se on toki myös sallivaisempi... mutta tuntuu että nykyään monet tekevät lapsiakin kun on "pakko" tai koska se tuntuu sillä hetkellä kivalta, niiden eteen ei kuitenkaan haluta tehdä niin paljon (kuin ennen) ja halutaan silti olla uraohjuksena ja omat ihanat harrastukset ja kaverit täytyy silti säilyttää niinkuin ennenkin. Niitä on täynnä naisten lehdet "hemmottele itseäsi" jne... olisin enemmän huolissani niiden lukemisesta kuin häälehtien.
Mikä oli jutun pointti?
Sekö, että on hyvä olla kyyninen ja uskoa ensimmäiseksi, että ei mikään koskaan onnistu ja kaikki menee päin persettä ja kaikki pettävät heti häiden jälkeen ja kukaan ei ole naimisissa 10 vuotta kauemmin ja ihminen on täysin paska ja kykenemätön rehelliseen ja hyvään suhteeseen ja ainoa asia, mitä hakee on tumppuun vetäminen ja häälehdet?
Sekös sitten olisi hienoa?
Eiköhän se nyt kuitenkin kaikesta pessimismistä huolimatta ole niin, että suurin osa ihmisistä haluaa ja toivoo hyvää ja tasapainoista elämää, johon kuuluvat myös uskollisuus ja rehellisyys ja toisen kunnioittaminen. Ei ne miehet ja naiset niin erilaisia ole. Jos joku saa onnen häälehtien lukemisesta, niin miksipäs sitä ei hänelle suotaisi. Tai toinen jonkun vekottimien rämpläämisestä.
Itse en haluaisi koskaan muuttunu noin pessimistiseksi kyynikoksi, joka näkee vain murhetta ja huonoja asioita joka paikassa.
Jos elämänkokemus rajoittuu pelkästään näiden palstojen lukemiseen, niin tietysti pessimisti voi ollakin. Eihän täällä juuri järkeviä edes pyöri.
Eli anna ihmisten nauttia omasta elämästään ja hanki sinäkin jotain, mistä itse nautit. Elämä on niin lyhyt aika murehtimiseen. Ja erityisesti toisten ihmisten asioiden murehtimiseen.
Hyvä että pohdit asiaa. Se oli nimenomaan tarkoitukseni.
Tuo sinun kirjoituksesi poikkesi edukseen siitä toisten murjomisesta ja alentavasta sävystä, jota näillä palstoilla on 90% kaikista vastauksista alkuperäiskirjoittajan aloitteeseen.
Ei mitenkään.
että häät kaikkine hömpötyksineen ovat enemmän naisten heiniä?! ;0) Ei se hössötys silti tarkoita että parilla on epärealistiset odotukset tulevaisuuden suhteen ja ettei liitto voisi onnistua. Riippuu niin parista ja ko. henkilöitten kypsyydestä, miten tulevaisuus lutviutuu. Nääs ;0)
OLET AIVAN OIKEASSA TÄSSÄ ASIASSA...
Sen takia nykyäänkään ei mennä niin usein ja nuorena naimisiin koska miehet eivät jaksa alkaa niin varhaisessa vaiheessa miellyttämään MUITA vaan haluaa elää vielä jonkin aikaa vapaudessa..
Miehethän nyt ei koskaan miellytä ketään vaan elämän jokainen päivä vauvasta vaariin pyritään kyllä omistamaan oman navan tuijottelulle, yleensä naisten kustannuksilla. Lapsuudessa äidin, nuorena kloppina tyttöjen (siis jotka kelpaa vain panoiksi) ja sitten kun ei flaksi enää käy niin otetaan vaimo että saadaan kunnon talouskone ja päästään edes joskus polkaisemaan.
Meni ohi missä vaiheessa tuota yhtälöä mies siis miellytti muita? Sen yhden päivän siis joka vaimolle suotiin romantiikkaa?
miehiä, jotka on oivaltaneet homman ajoissa. Ap kumppaneineen puhuu niistä ressukoista, jotka erehtyvät luulemaan, että täyttämällä rakkaansa toiveet (joka, kuten hänelle sitten myöhemmin selviää, onkin naisen loputon itsekkyyden suo) saa itsekin jotain.
joten kirjoitan tänne.
Ei sitten saatu kuulla sitä sinun käsitystäsi sitoutumisesta toiseen ihmiseen. Se on ilmeisesti jotakin sellaista, mitä ei kykene sanoin kuvaamaan. =) Ei voi mitään. :)
Mä ymmärrän sun tuskan. Koeta jaksaa elää tän asian kanssa. Ehkä se sulle joku päivä valkenee ihan omia aikojaan. Liika yrittäminen on pahasta. Useinkin käy niin että saa sen mistä luopuu, kunhan ensin lakkaa turhia pingottamasta. ;)
kun siihen on syytä. Tällä hetkellä elämässäni on suvantovaihe menossa. =)
Hyvä elämänohje noin muuten kyllä sinänsä. Toivottavasti osaat elää sen mukaan. :)