väkivaltaisen parisuhde

aurinko kirjoitti:

Hei!Tuossa aikaisemmin oli kirjoitus jossa pohdittiin sitä miksi naisen on vaikea lähteä pois väkivaltaisesta parisuhteesta. Totuus on se, että vasta kun itse on siinä tilanteessa voi ymmärtää miksi se on niin vaikeaa. Elin itse yli 5 vuotta väkivaltaisessa suhteessa. Aluksi mies oli yli ihana ja muutimme yhteen. Kaikki sujui mainiosti kunnes aloin odottamaan yhteistä lastamme. Raskaus oli vaikea ja tuona aikana alkoi henkinen väkivalta eli jatkuvaa syyttelyä, syyllisyyden herättäminen, väkivallalla uhkailua, kontrolointia ym.Hän jatkuvasti tutki auton mittari lukemia ja bensan kulutusta, sillä jouduin aina ostamaan omat bensat ja jos ajoin hänen bensoilla niin jäin velkaa, kun lähdin kauppaan hän otti kellolla aikaa kauan olin kaupassa, hän kontroloi sähkön kulutusta eli paljonko tuhlaan sähköä ja jos ulkona oli huono keli tai hän menetti rahaa pörssissä niin kaikki oli minun vikaa niin kuin kaikki huonot asiat yleensäkin.
Vauvan synnyttyä hän kävi sairaalassa uhkailemassa erolla kun olin kuulema niin apean näköinen sektion jäljiltä siinä sängyssä maatessani.Kotiin päästyäni henkinen väkivalta vain paheni ja tulin uudestaan raskaaksi lähes heti kun mies vaati seksuaalista kanssa käymistä vaikka lääkäri oli sen vielä kieltänyt, mutta mies osasi syyllistää minut taas niin että minun oli pakko suostua, joten raskaaksi tulin ja odotin kaksosia. Tuo aika oli painajaismaista ja raskauden loppupuolella mies kävi käsiksi eli repi hiuksista, töni pitkin huonetta ja uhkasi lyödä vatsaan.Olin aivan lopussa ja kun hän vielä uhkasi karata pienen lapsemme kanssa jonnekin sillä aikaa kun olen itse sairaalassa synnnyttämässä niin aloin pelkäämään sairaalaan joutumista ihan tosissani.
Hän ei karannut vaan kävi sairaalassa uhkailemassa ja kotiin päästyäni potkaisi selkääni niin kovaa, että sektio haavani ärtyi ja pari tikkiä repesi ja olin todella kipeä.Apua en saanut ja mies ei auttanut vaikka kotona oli kolme alle vuoden ikäistä lasta ja kaksi kouluikäistä aikaisemmasta liitostani.En vieläkään tajua miten selvisin tuosta ajasta. Yksin hoisin kaiken ja siinä rinnalla sain pelätä käsiksi käymistä ja koko olemistani eli puhuinko oikealla äänensävyllä, avasinko suuni oikeassa paikassa ja osasinko yleensäkään olla niin ettei mieheni ärsyyntynyt. Hänen mielestään olin lehmä, huono äiti, en pitänyt kotia siistinä ja kaikki olemiseni oli vain väärin. Uhkasi hän tilata jopa palkkamurhaajan virosta, jotta pääsisi minusta eroon ja saisi itse lapset! Kamppailin suhteessa vuosia, mutta en vain pystynyt lähtemään. Syynä se, että olin itse niin sisällä siinä suhteessa, että en nähnyt enää mikä on normaalia ja mikä taas ei. Lisäksi olin niin väsynyt jo pelkästään lasten hoitamisesta ja jatkuvista yö valvomisista ja unen puutteesta, että ei minulla olisi ollut voimia lähteä ja alkaa rakentamaan elämää uudestaan jossain muualla.Uskoin myös kun mieheni uhkaili tekevänsä elämästäni todella vaikeaa jos lähden.
Vasta kaksi kuukautta sitten äitini voimilla tilasin muuttoauton ja muutin lasteni kanssa, mutta se oli hius karvan varassa, että olisin taas peruuttanut koko muuttamisen niin kuin monina kertoina aikaisemmin oli käynyt. Nyt lähdin ja kun mies tämän huomasi palattuaan töistä, voitte uskoa mikä soppa siitä kehkeytyi. Hän haukkui minut aivan maan rakoon ja sen jälkeen pyysi takaisin ja lupasi muuttaa vaikka mitä itsessään.
En vienyt tavaroitani takaisin mutta sivusta seurasin miten nuo muutokset pitäisivät ja aika pian sain huomata, että eivät ne pitäneet. Käsiksi hän ei ole nyt käynyt, mutta uhkailu, kontrolointi ym, jatkuvaa. Kontrolointi on oikeastaan sairaanloista. Hän on saanut päähänsä, että en olekaan töissä ja minun pitäisi todistaa, että käyn töissä, hän tarkistutti vero tietoni, hän saattaa autolla seurata ja katsoa olenko siellä mihin sanoin meneväni, lisäksi hän väitti saaneen puhelinsoiton, jossa väitettiin, että minä tuohuan jotain outoa ja että mieheni pitäisi katsoa perääni ja vasta kun uhkasin mennä poliisiasemalla selvittämään puhelun alkuperää niin hän myönsi keksineensä koko jutun. Lisäksi lapset eivät saa enää askarrella, piirtää tai muovailla kun tulee sotkua ja lelut ovat kuulema mieheni joten lapset eivät saa enää leikkiä niillä etteivät mene rikki jne.
Joten nyt olen päättänyt päästä irti koko miehestä lopullisesti ja voitte uskoa, että tässä oli pieni ripaus tapahtuneista jutuista. Se mikä minut herätti oli se, että en jaksa enää pelätä, että hän käy käsiksi eikä lapsillani ole äitiä välttämättä enää tai en halua että lapsiani kohdellaan ja kasvatetaan pelolla, huutamisella ym. esim. kun 2 vuotias poikani pissasi housuihin kun harjoittelee kuivaksi niin mieheni antoi tukka pöllyn ja vie huoneeseen häpeämään, minulle tuli niin paha olo että meinasin oksentaa. Haluan vain olla ja nauttia elämästä lasteni kanssa ilman pelkoa turvallisessa ympäristössä sen ei pitäisi olla paljon vaadittua, mutta voitte uskoa minkä työn olen tehnyt kun siihen pisteeseen pääsen ja henkiset haavat seuraavat mukana!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä