Tosi rakastunut

Eroa odottava

Tapasin ihanan naisen. Asuu erossa mihestä kohta jo vuoden. Ollaan melkein koko ajan yhdessä. Vaivaa yksi asia. Ei ole jättänyt vielä eroa vireille. Ehdotuksia miksi? Sanoo itse, että haluaa, että mies tekee sen.

12

1117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Charles

      Minulla tuli nopeasti pari vaihtoehtoa mieleen. Elättelee vielä toivetta, että palaisivat yhteen. Niin kauan, kun eroa ei ole haettu, hänellä on mielessään jotain toivoa.

      Toinen vaihtoehto on se, että hän ei saa itse tehdyksi noin isoa päätöstä. Hän ei halua ottaa vastuuta, joten hän sysää sen miehelle.

      Mahdollista on myös se, että kyseessä on jonkinlainen kosto miehelle. Ehkä ero johtuu hänen mielestään miehestä, joten hän pakottaa miehen viemään sen loppuun.

      Joka tapauksessa fakta on se, että niin kauan, kun ero ei ole lopullinen, pariskunnalla on selvittämättömiä asioita. Suosittelen olemaan hyvin varovainen, koska tuollaisessa tilanteessa ulkopuolisilla on tapana loukkaantua, jos tulevat liian lähelle.

    • kutakin

      Niin mietit, onko nainen tosissaan.
      Itse olen siinä tilanteessa, että eroa on viritelty pitkään. Kun se ei ole niin helppoa, kun sitä haluaisi, että kaikki menisi ilman riitoja. Rakkautta ei ole, mutta sitä varsinaista virallista eroa ei vain saada aikaiseksi. Kumpikin kai odottaa toisen tekoja. Ja minulla on sitten eräs mies, josta pidän hirveästi, olen tuntenut jo pitempään. Hän ei suostu minun kanssani mihinkään ennenkuin ero on selvä ja lopullinen. Hän on vapaa ja ajattelee, että minä en, koska papereissa lukee, että naimisissa. Miehelläni on toinen nainen, minä vaan tässä odottelen. Tyhmä kai olen, mutta jotenkin ärsyttää sekin, että olenko minä sitten minkään arvoinen tälle miehelle, kun se kerran on siitä virallisesta puolesta kiinni. Nähtävästi en ole, vaikka se kyllä toiselta vaikuttaa. Jotenkin ajattelen, että olemme mieheni kanssa tehneet asiat selväksi, emme palaa enää yhteen, yhteistä lasta kai tässä jotenkin ajatellaan ja pyritään pitämään hänellä koti, eikä ruveta repimään sitä puolta arjesta. Jotenkin siinä mielessä kuohujen jälkeen on seesteistä kaikilla. Paitsi, että minä en onneani saa, kun joku on niin periaatteellinen. Ymmärrän häntä, mutta minusta hän ei ymmärrä minua. Ehkä se tarkoitettu niin. Ehkä se ei sitten ole sitä itseänsä.
      Turha muuten kenenkään moralisoida, yritin vaan kertoa, että voi ne syyt olla tuollaisiakin,kuin kerroit ja kaikilla on tapansa.

      • Eroa odottava

        Heillä ei ole yhteisiä lapsia, joten heitä ei tarvitse ajatella.

      • .....

        on fiksu. Ei anna asian mennä eteenpäin ennen kuin OIKEASTI olette eronneet. Ehkä hänkin epäilee, että oletko tosissasi vai oletko hänen kanssa aikasi ja palaat sitten ukkosi luo ajattelemattakaan eroa.

        Eiköhän sinun olisi aika osoittaa, että olet tosissasi hänen suhteen ja erota?

      • jonkun mielestä :)
        ..... kirjoitti:

        on fiksu. Ei anna asian mennä eteenpäin ennen kuin OIKEASTI olette eronneet. Ehkä hänkin epäilee, että oletko tosissasi vai oletko hänen kanssa aikasi ja palaat sitten ukkosi luo ajattelemattakaan eroa.

        Eiköhän sinun olisi aika osoittaa, että olet tosissasi hänen suhteen ja erota?

        Niin, arvaa olenko miettinyt :)

        Kyllähän minä ymmärrän häntä, mutta vaivaa se, että ymmärtääkö hän minua. Jännä miten ihmiset valitsevat jonkun puolen tai linjan, tietävät omat ajatuksensa ja kannan. Ehkä me emme ole tarkoitettu toisillemme, onhan noita miehiä, jotka ovat heti valmiita vaikka mihin. Minä vaan en ole, koska minun sydämeni on varattu. Kumpi on tärkeämpää, sitä mietin.. Nimittäin suhteemme, joka on siis henkistä laatua, todellakin tässä vaiheessa, on erittäin hyvä, juttelemme syvälliä, olemme kertoneet toisillemme paljon itsestämme, minä olen tavallaan ensimmäistä kertaa elämässäni tutustunut johonkin mieheen ja hänen ajatusmaailmaansa noin syvällisesti. Luulen, että hänellä on samoin. Jos joku puhuu kauniisti sielunystävästä, me voisimme sitten olla sellaisia. Ja on tässä muutakin, ihan selvä juttu. Ja sitten se on kiinni jostain virallisesta puolesta. Se minua vaivaa.. Miten minä muka olen parempi sitten..
        Eivät nämä asiat ole niin yksinkertaisia.
        Varsinkin kun olemme molemmat itsepäisiä :)
        Tässä asiassa emme ole samankaltaisia.

        Tätä on ehkä vaikea ymmärtää, kun tätä on vaikea selittääkin :) Ehkä sellainen, jolla on samanlainen ihmissuhde, tajuaa.
        Heh.. minä en tiedä nyt, kenelle olen uskollinen. Miehelle, jonka kanssa olen ruksattu samaan liittoon vai miehelle, jolle olen sydämessäni uskollinen, vaikka ei ole edes pyydetty ..

      • .....
        jonkun mielestä :) kirjoitti:

        kannata nyt sillälailla ottaa, että harkitset mitä itse haluat. Jos et halua sitä eroa ottaa, niin yritä ymmärtää, että hän ei ehkä uskalla pistää likoon itseään. Onhan täällä monesti puhuttu pettäjistä, jotka eivät ole tosissaan sen toisen suhteen. Ja minusta tuo on sitäpaitsi ihailtava piirre hänessä, josta sinunkin pitäisi olla iloinen. Ei se tarkoita sitä, etteikö hän olisi tosissaan sinun suhteesi.

      • joku pitää kiinni
        Eroa odottava kirjoitti:

        Heillä ei ole yhteisiä lapsia, joten heitä ei tarvitse ajatella.

        Pitäisiköhän sinun keskustella tämän naisen kanssa asiasta ihan rehellisesti ja sanoa, että asia vaivaa sinua. Onko siinä ehkä jotain taloudellista juttua takana tai muuta. Jos erossa on asuttu vuosi, tuntuisi, että suhde on lopussa. Onko miehellä uusi suhde ? Ja mikä on miehen kanta näihin asioihin ?
        Jos liitto on ollut pitkä, ero voi myös viedä aikaa.
        Jos nainen välttelee tätä aihetta, kai silloin kannattaa vähän olla varuillaan. Mene ja tiedä..

      • kysymystä

        1 Oletko SINÄ miehellesi minkään arvoinen, vaikka avioliittonne on vielä voimassa? Tuskin, hänellähän on jo toinen nainen.
        2 Oletko SINÄ sille ihastuksellesi minkään arvoinen, koska hän haluaa sinun olevan vapaa? Luultavasti olet, koska hän haluaa sitoutua vapaaseen naiseen.
        3 Kannattaako kolmannen osapuolen painostuksesta erota? Ei kannata, sillä siinä tulee mukaan katkeruutta ja pettymystä. Taka-alalle ja aina kummittelemaan kysymys:
        -jos sittenkin olisin odottanut, niin aviomieheni olisi palannut taksin.
        4 Mitä tekisin sinun tilanteessasi?
        Ottaisin VASTUUN OMASTA ELÄMÄSTÄNI ja hakisin eroa. Olisin jonkun aikaa yksin, ja jos tämä ihastus vielä puolen vuodenkin jälkeen kiinnostaa, niin sitten kannattaisi jotain ehkä suhteen-poikasta yrittää. Nyt olet kuitenkin tilanteessa, että et pysty vielä sitoutumaan loppuelämäksesi, koska et ole edes mielessäsi alkanut työstää eroa.
        Kaikkien kannalta on parempi, että teet päätöksen itse ja omaa elämän laatuasi ajatellen.

      • edelliseen
        kysymystä kirjoitti:

        Esitä nämä kysymykset siis sille naisellesi.

      • toisten vaikea ymmärtää

        En tosiaankaan halua exmiestä takaisin, eikä hän minua, asiat on sovittu, kyllä tässä muusta on kyse, ei mistään vastuun pakoilusta. Ei edes oman elämän. Ja lapsi kasvaa, taloudellinen puolikin saadaan sopivaan tilaan.
        Mutta se siitä :) Kai ne on jokaisen itsensä mietittävä, ihan omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan ja soviteltava asianosaisten kanssa.

      • Halleluja!

        Joopa.. toiset vouhkaa, kun typerät ja hyväuskoiset kakkoset syöksyy suheteisiin vielä naimisissa olevien kanssa --jotka kuulemma kaunistelee ja vähättelee "naimisissaolotilannettaan" jne.. ja jotkut ykköset näköjään taas vinkuu, kun ei kelpaa uudelle "kun on siitä virallisesta puolesta kiinni.." .. hohhoijaa.. ja maailma pelastuu : D..

      • Nainen36
        jonkun mielestä :) kirjoitti:

        Niin, arvaa olenko miettinyt :)

        Kyllähän minä ymmärrän häntä, mutta vaivaa se, että ymmärtääkö hän minua. Jännä miten ihmiset valitsevat jonkun puolen tai linjan, tietävät omat ajatuksensa ja kannan. Ehkä me emme ole tarkoitettu toisillemme, onhan noita miehiä, jotka ovat heti valmiita vaikka mihin. Minä vaan en ole, koska minun sydämeni on varattu. Kumpi on tärkeämpää, sitä mietin.. Nimittäin suhteemme, joka on siis henkistä laatua, todellakin tässä vaiheessa, on erittäin hyvä, juttelemme syvälliä, olemme kertoneet toisillemme paljon itsestämme, minä olen tavallaan ensimmäistä kertaa elämässäni tutustunut johonkin mieheen ja hänen ajatusmaailmaansa noin syvällisesti. Luulen, että hänellä on samoin. Jos joku puhuu kauniisti sielunystävästä, me voisimme sitten olla sellaisia. Ja on tässä muutakin, ihan selvä juttu. Ja sitten se on kiinni jostain virallisesta puolesta. Se minua vaivaa.. Miten minä muka olen parempi sitten..
        Eivät nämä asiat ole niin yksinkertaisia.
        Varsinkin kun olemme molemmat itsepäisiä :)
        Tässä asiassa emme ole samankaltaisia.

        Tätä on ehkä vaikea ymmärtää, kun tätä on vaikea selittääkin :) Ehkä sellainen, jolla on samanlainen ihmissuhde, tajuaa.
        Heh.. minä en tiedä nyt, kenelle olen uskollinen. Miehelle, jonka kanssa olen ruksattu samaan liittoon vai miehelle, jolle olen sydämessäni uskollinen, vaikka ei ole edes pyydetty ..

        Tuossa tuli just se mitä olen muutaman kerran saanut täältä lukeakkin...mies ei suostu kakkoseksi niinkuin naiset, miehet ei vaan ole niin naiveja...he eivät usko puheisiin, aion erota pälä,pälä jne..he haluavat konkreettisia tekoja..ole ylpeä miehestä, ei ole epätoivonen takertuja joka tyytyy mihin vaan kuhan saaa..ei suostu olemaan kakkonen edes papereissa. Hattua nostan sille miehelle, koskahan naiset olis yhtä fiksuja??? ei varmaan koskaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe