Hävisin pari vuotta sitten viime metreillä kirjanpitäjäisännöitsijäpaikan eräälle toiselle henkilölle. Sattumoisen tämän taloyhtiön kirjanpito on siellä. Juuri juttelin hallituksen puheenjohtajan kanssa. Kirjanpito on päin hvettiä ja ko. henkilö on siirretty kokonaan pois kirjanpitotehtävistä kun ei ole ainoa. Lisäksi tilasi kalliimman remppamiehen taloon, kun tekijä oli ko. tyypin sukulainen, vaikka oli kyselty parilta halvemmalta, mutta ei tilannut niitä. Kun isännöitsijä saa pienet rempat tilata. Ko.henkilöllä on kuulemma teknispainotteinen koulutus, ei kaupallista eikä kokemusta kirjanpidosta, on käynyt vain "asunto-osakeyhtiön" kirjanpitokurssin. Arvatkaapa, hatuttaako hävitä työpaikka tuollaiselle?
Nyt muuten
5
464
Vastaukset
- laittamatta oma
Itse olen laskentatoimeen erikoistunut liiketalouden tradenomi ja ollut töissä tilitoimistossa toisella paikkakunnalla sekä teen tilintarkastuksia taloyhtiöihin ja yhdistyksiin nykyäänkin. Mutta tuo henkilö sai paikan ilmeisesti tuon käymänsä kurssin perusteella.
- niin....
kyllä monet muutkin on jäänyt toiseksi aivan käsittämättömille tapauksille.
Aika usein ylioppilas vie työpaikan, koska on sopivin työpaikkaan ja sopivimmaksi tekee ainoastaan vanhempien suhteet. Suhteet vaikuttaa työpaikan saannissa enemmän kuin koulutus ja työkokemus.
Kyllä on mukavaa sitten kuunnella kuinka nämä "ihan itse omalla kyvyillään" työpaikan saaneet joutuvat elättämään loisivia työttömiä. Sujuvasti he unohtavat kuinka suuren laskun he itse aiheuttavat yhteiskunnalle omalla ammattitaidottomuudellaan, jota alalle koulutuksen saanut ei tekisi. - kai sitten
lohduttautua sillä, että taloyhtiölle ei tullut aivan halvaksi valita väärää henkilöä ko. tehtävään. Sitä saa mitä tilaa!
- v*tuttaa
kai sitten kirjoitti:
lohduttautua sillä, että taloyhtiölle ei tullut aivan halvaksi valita väärää henkilöä ko. tehtävään. Sitä saa mitä tilaa!
siis kyseessä oli kirjanpito- ja isännöintitoimisto. Puolisoni on hallituksen varajäsen tässä talossa, meillä on siis oma asunto. On selvinnyt, että ko. henkilö on möhlännyt aika paljon kirjanpidossa. Ko. virheet ovat aika käsittämättömiä kirjanpitovirheitä ihan yksinkertaisissa asioissa, saldoissa heittelyä yms. - vasta tilintarkastaja huomannut!
- työtön76
niin.... kirjoitti:
kyllä monet muutkin on jäänyt toiseksi aivan käsittämättömille tapauksille.
Aika usein ylioppilas vie työpaikan, koska on sopivin työpaikkaan ja sopivimmaksi tekee ainoastaan vanhempien suhteet. Suhteet vaikuttaa työpaikan saannissa enemmän kuin koulutus ja työkokemus.
Kyllä on mukavaa sitten kuunnella kuinka nämä "ihan itse omalla kyvyillään" työpaikan saaneet joutuvat elättämään loisivia työttömiä. Sujuvasti he unohtavat kuinka suuren laskun he itse aiheuttavat yhteiskunnalle omalla ammattitaidottomuudellaan, jota alalle koulutuksen saanut ei tekisi.Samanlaisia kokemuksia. Sinänsä huvittavaa, että Suomi ylpeilee korruptoimattomuudellaan, vaikka kyseinen ilmiö on juuri tuttu kehitysmaista. Sitä kutsutaan myös nimellä nepotismi ja Wikipedia sanoo siitä seuraavaa: "Nepotismi (latinan sanasta nepos, joka tarkoittaa pojan- tai tyttärenpoikaa, jälkeläistä) tarkoittaa sukulaisen suosimista työhön tai virkaan valittaessa. Esimerkiksi yrityksen johtajan yleensä odotetaan valitsevan työtehtävään pätevin henkilö, jotta yritys pystyisi menestymään. Mutta jos johtaja valitsee tehtävään siihen sopimattoman sukulaisensa, sitä kutsutaan nepotismiksi." Näin siis Suomessa. Lieneekö kukaan tehnyt tutkimuksia tuon yleisyydestä? Omien kokemusten perusteella se on hyvinkin yleistä :P
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872