Kaikki hakevat huumorintajuista kumppania ja kaikki itse uskovat olevansa huumorintajuisia. Mikä naurattaa yhtä ei naurata toista. (Äijähuumori versus teinityttöhuumori...)
Toimiiko suhde, jos huumorintajut ovat erilaiset - jos nauretaan eri asioille?
Tapailen miestä, joka on mielestäni seksikäs, kiva jne. Arvomaailmat natsaavat. En vain oikein ymmärrä hänen huumoriaan - hauskoiksi tarkoitetut heitot eivät naurata. Ja vastaavasti hän ei tunnu ymmärtävän minun huumoriani.
Olemme kylläkin tapailleet vasta noin kuukauden. Voisiko olle niin, että huumorintajut hioutuvat samaan suuntaan pidemmän seurustelun ja paremman tutustumisen myötä... Silloinhan pareille kehittyy kaikanlaisia "omia juttuja", joita ulkopuoliset eivät sitten ymmärrä ollenkaan...
Toimiiko suhde, jos huumorintajut ovat erilaiset - jos nauretaan eri asioille?
Tapailen miestä, joka on mielestäni seksikäs, kiva jne. Arvomaailmat natsaavat. En vain oikein ymmärrä hänen huumoriaan - hauskoiksi tarkoitetut heitot eivät naurata. Ja vastaavasti hän ei tunnu ymmärtävän minun huumoriani.
Olemme kylläkin tapailleet vasta noin kuukauden. Voisiko olle niin, että huumorintajut hioutuvat samaan suuntaan pidemmän seurustelun ja paremman tutustumisen myötä... Silloinhan pareille kehittyy kaikanlaisia "omia juttuja", joita ulkopuoliset eivät sitten ymmärrä ollenkaan...
Vastaukset 11
Vanhimmat
niin tärkee juttu kahden ihmisen välillä, et jos se ei natsaa ei tuu mitään. Huumoria tarvitaan nimittäin seksissäkin:)
mitään sanoa, mutta jos miehen huumori liittyy aina toisten erityispiirteiden tms naureskeluun, niin auh... Siis vammaisille ja erinäköisille ilkkumista.
En näe eroa äijähuumorilla ja naishuumorilla (teinityttöhuumorista en tiedä?), samat ideat niissä on.
Jospa onkin niin, ettei uudella tuttavuudella olekaan huumorintajua?
Ei tuon takia kannata jättää kesken.
Homma on NIIN alussa, että et sä voi tietää paljon mitään tyypistä muutenkaan saati tuntea sitä ihmisenä.
On mullaki vähän outo huumoerintaju, ja tiedän sen itse. Kaiken lisäksi sitä vielä uuden ihmisen kanssa hiukan varoo sanojaan ja yrittää saada "tavallisempaa" juttua aikaseksi. Tulee jännitystä sun muuta mihin ei auta kuin aika. Eli jatkatte ilman muuta, kyllä ne siitä sulautuu huumorintajutkin. Aikaa.
että jos omaa mielestään kovin erikoisen tai anarkistisen huumorintajun, sitä tulee liikaakin varottua uusien tuttavien seurassa.
Tiedän kokemuksesta. Tosin kyllä se siitä tasaantuu, kuten sanoin. Pakkoko se on yrittää vitsailla kovasti koko aikaa, voi sitä puhua kevyemmin muutenkin. Tai jotain asiaa jopa.
Meille on mieheni kanssa käynyt toisin päin... Alkuaikoina tunnuimme olevan kovin samanlaisia, puhuimme paljon ja nauroimme paljon. Nyt yli kymmenen yhteisen vuoden jälkeen tuntuu, etteivät huumorintajumme enää liiku samalla tasolla. Itse olen varmasti muuttunut paljon, kun taas tuntuu, että mieheni nauraa edelleen samoille vitseille kuin teinipoikanakin... Joskus se ärsyttää, mutta kyllä sen kanssa elämään pystyy. Ja totta kai meillä näin pitkän yhdessä olon jälkeen on sitä omaa huumoriakin, omia juttuja, joista muut jäävät ulkopuolelle.;)
Noin pitkän yhdessäolon jälkeen on muutakin "omaa", joten vaikka joku vitsi ei aina menisi jakeluun ni eipä luulisi ihan täysillä haittaava.
Meillä taas silleen että mies on aika lailla tosikko ja minä en ota asioita niin vakavasti, enkä murehdi, paremminkin koitan jotain positiivista keksiä asiasta kuin asiasta. Eli huumorit ei ole koskaan käyneet yksiin ja ollaan aikas erilaisia muutenkin. Silloin joskus kauan kauan sitten, tuntui että oltais samanlaisia, mutta kai sitä ei nuorena tuntenut oikein itseäänkään. Onneksi on kavereita joiden kanssa voi sitten nauraa ihan hönteille jutuille, joista mies on ihan pihalla..: D
siinä vastaukseni. Pidemmän päälle se alkaa tympäsemään, hauskat letkautukset muuttuu tylsiksi kun niitä joutuu selittämään.
Mut kuukausi on vasta kuiteskin kuukausi...
Mielestäni huumori on vähän sama kuin että on ihmisen kanssa samalla aaltopituudella. Jos ei ymmärrä toisen juttuja (olkootkin sitten huumorilla höystettyjä), niin sehän kertoo sen, ettei toisen kanssa oiken synkkaa jutut.
Minusta olisi tosi tyhmää olla ihmisen kanssa, jolle kertoisin jonkun (omasta) mielestäni hyvän jutun ja toinen olisi ihan että 'no mitä hauskaa tuossa on'. Jotenkin tunnelma latistuisi. Eihän sitä aina jaksa keskustella politiikasta tai muista ajankohtaisista asioista. Kyllä huumori on tosi tärkeää.
Oman mieheni kanssa huumorilla nimenomaan selvitään päivästä toiseen. Pystytään nauramaan samoille asioille ja toinen ymmärtää heti, mikä oli jutun pointti. Se myös yhdistää ihmiset yhteen.
Olette kenties vasta niin alussa seurustelussa, että eihän sitä tiedä vielä aaltopituuksista, mutta jos nyt jo tuntuu tuolta, niin voipi olla, ettei kannata tuhlata aikaa väärään ihmiseen.
On myös tyhmää olla yrittämättä.
Kuukausi on NIIIIN lyhyt aika. Ehtiikö siinä edes montaa kertaa nähdä, jos & kun molemmat on töisä ym.