Pilalle passatut naiset

Näkymätön raataja

Miksi nykynaisille ei tahdo riittää mikään?
Mies raataa kuin orja kodin ja perheen eteen, ja vaimo sanoo tekevänsä samoin. Miehen panosta ei arvosteta. Mies väsää autotallin, ja vaimo pesee auton. Suhde on monessa asiassa sama, ja kuitenkin mies on sohvaperuna, joka vain imee kaljaa ja saunoo kavereiden kanssa.
Vaimo ei ymmärrä, että se kaveri oli koko päivän apuna kärräämässä betonia, eikä ryyppäämässä.
Sitten vaimo pakkaakin jo kamansa, kun ei millään kestä.
Onhan se helpottavaa huomata, kuinka pienen työn "naisen osuus" kodinhoidosta vaatii. Nyt meillä on muuten paljon siistinpää, kuin avioliiton aikana. Nyt uskallan pestä ikkunat pelkäämättä, että se koetaan naisen aliarvostamiseksi, ja pitkällisen nalkutuksen aiheeksi. Hyvä että lähti. Olisi tullut takaisin, mutta en huolinut enää.
Nyt vasta elämä on elämisen arvoista.
Hyvää kevättä kaikille!

9

1878

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eronnut Nykynainen

      Miksi asioista ei voida sopia etukäteen?
      Mies ja nainen ajattelevat asioista niin eritavoin.
      Molempia siinä parisuhteessa ja perhe-elämässä
      kuitenkin tarvitaan.
      Yksin on yksin. Monet asiat paremmin mutta myös huonommin.
      Minun mieheni olisi halunnut enemmän omaa vapaa-aikaa ja koki minun estävän tämän halun toteutumista. Tottahan se olikin.
      Itseasiassa minäkin olisin halunnut sitä omaa aikaa ja lisäksi yhteistäkin aikaa.
      Todellisuus oli vain sitä että vuorotyöt ja kolme lasta pitivät huolen siitä ettei se
      silloin ollut mahdollista.
      Arki on sellaista ja turhautuneisuus ja omien
      tarpeiden vaille jääminen purkautuivat toisen
      syyttelyihin.
      Mikään ei riitä enään.
      Tuntuu että yksin tekee kaiken eikä toisen osuutta enään huomata.
      No...Nyt miehellä on omaa aikaa ja minä huomaan
      ne asiat mitkä hän teki silloin koska nyt nekin ovat minulla. Huh.

      • luistetaan

        Tunnettua on, että naiset luistavat etukäteen sovituista asioista. Jos ennen suhdetta esim. pelin piti olla esim. rahan käytön suhteen selvä(ei tuhlata turhuuksiin), ei se sitä ole enää vähän ajan päästä. Nainen alkaa sanoa, että kun käytit tuohonkin, niin mikset sitten tähän ja tähän ja tähän..

        Etukäteen sopiminen on turhaa työtä.


    • MIES 55V

      Minä tein saman ratkaisun.Kertakaikkiaan alkoi ottaa kaaliin ne feministinatkutukset.
      Oikeastaan vaihdo in pirun paljon nuorempaan.
      En niin hirveitä odotuksia asialle laittanut muttaa yllättävän hyvin on mennyt ja itsekin olen nuortunut sen 20v :-D

      • Oppinut nainen

        Nuori nainen ei taida kuitenkaan olla läksyänsä vielä oppinut?
        Joudut hyvässä lykyssä uudestaan kuuntelemaan samat nalkutukset vielä.
        Kannattaisi ottaa sellainen joka on kipeän eron läpikäynyt.
        Hän osaa arvostaa pienempiäkin tekoja.
        Ja on ymmärtänyt omankin osuutensa eron syihin.


    • Natkuttaja

      Eiköhän valtaosa myös naisista käy ansiotyössä, ei tämä ole vain miesten herkkua. Monilla naisilla työpäivä sitten jatkuu kotona, haetaan lapset hoidosta, käydään kaupassa, laitetaan ruoka, pestään pyykkiä jne. Sitten kello onkin jo lähellä puoltayötä. Ei siinä paljon jää omaa aikaa harrastella.

      Pitkän alustuksen jälkeen asiaan, aloittajan kodissa on näyttänyt olevan jako miesten ja naisten töihin, vertaa mies rakentaa, nainen pesee. Itse en ymmärrä alkuunkaan tälläistä keinotekoista työnjakoa, omassa perheessäni vasara pysyy myös minun kädessä ja vastaavasti mieheni kykenee imuroimaan. Ja onneksi enenevässä määrin nykymiehet osallistuvat kodin- ja lastenhoitoon, yhdessähän ne on hommattu, miksei niitä myös yhdessä voida hoitaa? Mutta sitten on valitettavasti vielä niitä juntturoita, jotka eivät akkain hommiin sekaannu, vetoavat siihen että minä vaihdan talvirenkaat ja sulakkeet, akka siis joutaa tiskaamaan. Logiikka kusee vaan siinä, että tiskaamaan joutuu (lähes) päivittäin, renkaat vaihdetaan 2 kertaa vuodessa. Eli jos katsotaan ajankäyttöä, hyvähän se ukon on harrastella.

      Puhukaa rakkaat puolisot toisillenne ja miettikää mikä on kohtuullinen työnjako. Jos rakastaa toista, tuskin häntä haluaa näännyttää. Ja naiset voivat vähän hellittää niistä siisteysstandardeista :)

      • kokonaisajasta on kyse

        Niin ja ymmärtäähän sen silloin, kun tosiaan on joku rakennusprojekti tai korjaushommia. Meilläkin oli aikanaan ja mieheni tottui siihen, että hänen ei tarvitse tehdä mitään muita kotihommia. Harmi, parin kolmen vuoden tottumisen jälkeen hän sitten jatkoi samaa tapaa. Paitsi, että nykyisin ei sitten tehdäkään mitään kotitöitä, ei edes renkaita vaihdeta, voihan ne vaihdattaa liikkeessäkin. Siispä nämä 15 vuotta onkin sitten mennyt niin, että minä ainoana hoidan kodinhoidon, lastenhoidon, huolehdin ja passaan. Enkä jaksa natkuttaakaan enää, ehkä hän sen tässä kohta huomaa :)
        Pesköön sitten omat paitansa ja sukkansa ja silittäköön vaatteensa, tehköön ruokansa, hoitakoon laskujensa maksun ja siivotkoon kotinsa, ajakoon nurmikkonsa, puhdistakoon pihansa. Minä voin lapset, nyt jo varttuneemmaat, huolehtia. Näin se voi mennä sitten niiden talon tai mökin rakentamisten jälkeen..
        Niin olemme molemmat aina olleet työelämässä. Siitä ei ole kysymys.


    • veneilijä

      Tuntuu aika tutulta tuo juttusi, Itse olen ollut kohta 25 vuotta naimisissa, ja nyt homma tuntuu koko ajan vaikeammalta. Joku aikanaan virnuili, että naisilla alkaa toinen murrosikä 40 vuoden jälkeen, ja silloin homma nauratti, mutta ei naurata enää. En ilmeisesti ole osannut leikkiä romanttista rakastajaa riittävän usein, koska suhteemme on jotenkin kylmentynyt ja nyt en löydä mistään intoa seksiin ym. Vaimo tuntuu määräilevän jatkuvasti ja minä tulen sille yhä allergisemmaksi ja poltan päreeni. Olen aina tehnyt kaikkia kotihommia mutta ongelmia tulee heti jos jokin homma on mielestäni turha ja vaimon mielestä ei. Siinä ei minun mielipiteeni paina mitään ja se risoo todella. Mielestäni minä en ole muuttunut paljoakaan suhteemme alkuajoilta ja siksi ärsyttää kun en kelpaa enää tällaisena.En haluaisi särkeä liittoamme, mutta riitely kuluttaa ja masentaa. Mikä avuksi ?

      • mietteitä...

        Tuli vaan mieleeni, kummallakohan teistä oikein murkkuikä on tullut takaisin? Sinua ei enää seksi kiinnosta, sinä poltat päreesi jos vaimo sanoo oman, mielipiteensä asiaan.. Sori vaan mutta meillä murkkuikäiset käyttäytyvät juuri noin.. Mikään ei enää kiinnosta (EVK).. Ja auta armias jos heidän tekemisiään arvostellaan tai aletaan neuvomaan!!!! .. Minusta tuntuu, että vaimosi on vihdoin ja viimein kasvamassa aikuiseksi ja häneltä alkaa onneksi löytymään myös omaa tahtoa... Ja mielipiteitä.. Pitääkö aina toista pitää kuin koiraa talutusnuorassa? Eikö toinen saa sanoa teidän perheessä lainkaan omaa mielipiteitään, varsinkaan eriäviä sellaisia?


    • näitä puheita

      Mikä ihmeen miesten marinakerho täällä on. En ollenkaan ymmärrä jatkuvaa keskustelua näistä kotitöistä. Kevyitä hommia nykyään, kun on kaikenmaailman koneet ja automaatit apuna. Otetaan nyt vaikka tuo "pyykinpesu"; se on ainakin meillä sitä, että ladataan koneeseen vaatteet, lisätään pesuaine ja painetaan nappia. Sitten voi mennä vaikka sohvalle viilaamaan kynsiä ja katselemaan tv:tä, kunnes tovin päästä käy nostelemassa puolikuivat pyykit narulle. Kyllä mieskin tähän kaikkeen kykenee, jos vain halua on. Narinaan ja väittelyyn mene sama aika, kuin jos hommat olisi jo hoidettuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe