Miten ihminen

tulee uskoon?

Tämä viesti on kirjoitettu jo aikaisemmin, mutta siitä ei syntynyt keskustelua, joten yritetään uudelleen!

Alla on Raamatun kohta, joka askarruttaa minua. Mitä mieltä muut ovat siitä? Lukekaa kohta ja alla oleva pohdiskeluni ja kysymykseni. Mitä mieltä olette?

Fil. 1:15 Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin.
16 Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia.
17 Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani.
18 Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. Minulla on vastedeskin aihetta iloita

Paavali iloitsee jopa vilpillisten ihmisten julistamasta sanasta, koska näin ilosanoma jokatapauksessa leviää. Eikö tuo kerro siitä, että Paavalin mielestä sanoman leviäminen on se pääasia, ei se kuka sitä levittää? Jos ajateltaisiin niin, että Paavali katsoisi vain opetuslasten viemän evankeliumin voivan pelastaa, niin eikö hän olisi vihainen vilpillisille saarnamiehille? Jos vilpilliset saarnamiehet veivät sanomaa Jeesuksesta eteenpäin, niin olihan mahdollista, että joku todellakin otti Jeesuksen sydämeensä ja uskoi. Voidaan siis ajatella, että ehkä pelastus ei koittanut vilpillisille saarnamiehille, mutta kuitenkin niille vilpittömin ja puhtain sydämin Jeesuksen sanan uskoville. Eikai Paavali muuten iloitsisi, ellei hän uskoisi, että ihmiset voisivat tuotakin kautta löytää Jeesuksen. Ja eihän ihminen koskaan pysty näkemään toisen sydämeen. Eli: Vilpillinen saarnamies kertoo ihmisille Jeesuksesta. Kuulijat eivät tiedä henkilön vilpillisyydesta, vaan uskovat sanan omalle kohdalleen. Voidaanko siis ajatella, että henkilöt eivät ole osallisia pelastuksesta, koska heidän tietämättään saarnamies olikin vilpillinen? Mielestäni niin ei voi ajatella, koska ihminen ei koskaan voi nähdä toisen sydämeen. Tärkeintä on vain sanan uskominen. Ei kai voida olettaa, että esim. synninpäästö ei olisi pätevä, jos päästäjä olisikin vilpillinen?

summa summarum: Eli synninpäästö ei ole kiinni siitä, onko sen "antaja" uskossa vai ei. Muutenhan ihminen joutuisi koko ajan olemaan epätiedossa, onko saanut synnit todella anteeksi. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että muidenkin kuin lestadiolaisten (tarkoitan siis uskovaa ihmistä) antama synninpäästö on pätevä.

Mitä mieltä muut ovat? Jos olette eri mieltä, niin perustelkaa. Ja miten ajattelette tuon Paavalin kohdan?

23

1011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • x-vl.

      Tuo Raamatun paikka vie mielestäni täydellisesti pohjan pois 70-luvun hoitokokouksilta.

      Eihän Paavalikaan hoitanut näiden valheveljien sieluja eri hengistä puhtaaksi, vaan iloitsi heidän julistuksestaan!

      Heidäthän olisi pitänyt hoitaa, jotta he eivät olisi saastuttaneet seurakuntaa ja TARTUTTANEET väärää henkeään muihin. Eikä heidän julistamansa evankeliumi varmastikaan tehnyt ketään oikeasti uskovaiseksi. Näinhän vl perustelee oikean hengen vaikutusta!

      "Vl-ulkopuolinen ei voi ketään auttaa oikeaan uskoon, vaikka käyttäisi samoja sanoja kuin oikeat uskovaiset." Näin on saarnattu suviseuroissa, esim. L.Taskila muutama vuosi sitten.

      Sitä väärän hengen tartuntaahan vl-seurakunta pelkäsi kuin ruttoa silloin hoitokokousvuosina.

      Väärä henki tarttui esikoisten rukoushuoneen tuulikaapissa, nuorisoseurantalon talkoissa, valintatalossa liian usein käydessä, smp:tä äänestäessä, ulkopuolisten kanssa syvällisemmin kavereeraamisessa, televisiota katsoessa, muiden hengellisyyksien tilaisuuksissa, vl-tuomion sanomisen välttelememissä, vl-uskontunnustamisen heikkoudessa, väärähenkisen kanssa saman katon alla asuessa... jne. jne.

      Mutta mitä niistä? Eihän noita ole kai koskaan tapahtunutkaan! Onneksi Raamattu on noin armollinen eikä tue vl-menettelyjä.

    • Eihän kohta sano, että epäuskoisen julistus synnyttäisi uskon...

      • Epäuskoisen julistus ei synnytä uskoa:

        Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

        Matt. 23:33

        Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.

      • pojille
        weha kirjoitti:

        Epäuskoisen julistus ei synnytä uskoa:

        jos lähtee kiusa- ja ilkkumismielellä matkimaan Jumalan valtakunnan evankeliumin saarnaa.

        Ap.t. 19
        13. Niin muutamat Juudalaiset, jotka olivat lumoojat, vaelsivat ympäri, ja kiusasivat mainita Herran Jesuksen nimeä niiden päälle, joilla pahat henget olivat, ja sanoivat: me vannotamme teitä Jesuksen puolesta, jota Paavali saarnaa.
        14. Ja muutamat niiden seassa, jotka tätä tekivät, olivat Skevan, Juudalaisten ylimmäisen papin, seitsemän poikaa.
        15. Mutta paha henki vastasi ja sanoi: Jesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta mitkä te olette?
        16. Ja ihminen, jossa paha henki oli, karkasi heidän päällensä, ja voitti heidät ja paiskasi heidät allensa, niin, että he alasti ja haavoitettuna pääsivät siitä huoneesta ulos pakenemaan.

      • mutta...
        weha kirjoitti:

        Epäuskoisen julistus ei synnytä uskoa:

        Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

        Matt. 23:33

        Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.

        Antamasi kohta: Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

        Tuossa Jeesus puhuu juutalaisista, jotka eivät uskoneet Jeesuksen olevan pelastaja. He julistivat uskoa, jonka mukaan teoilla ansaitaan pelastus.

        Paavali taas puhuu ihmisistä, jotka julistavat Kristinuskoa.

        Miten sinä selität sen, että Paavali iloitsi vilpillisten saarnamiesten julistamisesta?

        Ja vielä yksi kysymys: Olet elänyt epäuskoisen elämää. Olet kuolinvuoteella, ja pyydät tuntemaasi uskovaista(tai niin luulet) henkilöä antamaan sinulle synninpäästön, koska haluat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Henkilö tulee ja antaa synninpäästön. Tunnet, että olet antanut elämäsi Jeesukselle ja kuolet hetkeä myöhemmin. Paljastuukin, että synninpäästön antaja ei ole ollut todella uskovainen, vaikka kuoleva oli niin luullut. Eivätkö henkilön synnit tulleetkaan anteeksi annetuksi?

    • pitäsi määritellä

      diagnoosi samalla tapaa kuin fibromyalgialle tai adhd:lle. Mielen sairaudestahan selvästi on kyse. Potilaan pitäisi saada hoitoa ja lääkkeet Kelan korvattaviksi.

    • Timoteus2

      Olen ymmärtänyt, että syntinen ihminen tulee uskoon Jumalan Sanan kautta, jossa itsessään on uudestisynnyttävä voima ja vaikutus.
      Riippumatta, kuka sitä julistaa, Jumalan Sanalla on siis yhdessä Pyhän Hengen kanssa uudestiluova vaikutus ihmissydämessä, kun se vastaanotetaan uskossa.

      1Piet.1:22-25:
      Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
      te, jotka OLETTE UUDESTISYNTYNEET, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, JUMALAN ELÄVÄN JA PYSYVÄN SANAN KAUTTA.
      Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
      mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

      Minä luen raamatusta Jeesuksesta, joka otti vastaan jokaisen, joka Hänen luokseen tuli ja antoi voiman tulla Jumalan lapseksi.

      Joh. 1:12,13
      "Mutta KAIKILLE, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta".

      Ap. t. 10:43
      Hänestä kaikki profeetat todistavat, että JOKAINEN, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

      Luotan raamattuun, niinkuin on kirjoitettu, vaikka eräät vl-uskovat toisin vääntävät Sanaa mielipuolisesti. Kyllä raamatun kaikki= kaikki ja jokainen= jokainen.

      Siunausta sinulle!

      • päivi

        mitä itse kirjoitit:jokainen,joka uskoo häneen,saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.Mitä tarkoittaa hänen nimensä kautta?Se tarkoittaa sitä,että Jeesuksen nimen kautta saa synnit anteeksi siis Jeesuksen nimessä ja veressä.Tällä tavalla ihmisestä tulee uskovainen Raamatun mukaan.

      • vai ei

        "Riippumatta, kuka sitä julistaa, Jumalan Sanalla on siis yhdessä Pyhän Hengen kanssa uudestiluova vaikutus ihmissydämessä, kun se vastaanotetaan uskossa. "

        Entäs sitten, jos sitä ei vastaanoteta uskossa vaan ilman?

      • Timoteus2
        päivi kirjoitti:

        Kirjoitin jokaista sanaa painottaen, mutta korostin isoilla kirjaimilla nimenomaan KAIKILLE ja JOKAINEN, jotta asian ydin tulisi riittävän selvästi esille.
        Olemme siis aivan samaa mieltä tästä asiasta.
        Jeesuksen siunausta!

      • Timoteus2
        vai ei kirjoitti:

        "Riippumatta, kuka sitä julistaa, Jumalan Sanalla on siis yhdessä Pyhän Hengen kanssa uudestiluova vaikutus ihmissydämessä, kun se vastaanotetaan uskossa. "

        Entäs sitten, jos sitä ei vastaanoteta uskossa vaan ilman?

        Miten sen voisi muuten vastaanottaa?
        Jumala on säätänyt, että pelastus Jeeuksessa otetaan vastaan uskon kautta.
        Tämä uskokin saadaan lahjana. Sen vaikuttaa Jeesus, kun ihminen kuulee tai lukee Sanaa.

    • JaKoon1234

      On jäänyt huomaamatta keskeinen asia. Jo Jeesuksen aikana oli muitakin saarnaajia, jotka saarnasivat ja julistivat varmasti pelastusta, kuten saddukeukset, fariseukset ja varmaan monet muutkin. Mutta ei heidän saarnansa tuoneet autuutta. Jokin UT:n evankeliumikin sanoo siitä, että viimisellä ajalla tulee paljon niitä, jotka eksyttävät monia saarnoillaan. Ja Jeesushan sanoi ettei kaikki, jotka sanovat Herra, Herra tule suinkaan minun Isäni valtakuntaan. Synninpäästöstä sen verran, että Jeesus puhalsi Pyhän Hengen opetuslastensa päälle ja sanoi menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...jne. Siis evankeliumia ei voi julistaa ilman pyhää henkeä. Et voi antaa jollet ole itse saanut. Miten sokea voi taluttaa sokeaa kuten Herrammekin sanoi.

      • päivi

        niin.Ajattelin samaa ja sinä kerkesit vastaamaan ensin:D

      • vastaus...

        ****Jo Jeesuksen aikana oli muitakin saarnaajia, jotka saarnasivat ja julistivat varmasti pelastusta, kuten saddukeukset, fariseukset ja varmaan monet muutkin. Mutta ei heidän saarnansa tuoneet autuutta.***

        Tässä tapauksessa täytyykin tuntea Raamattua ja sen aikaista historiaa. Selitän sen teille. Jeesuksen aikana todellakin oli muita saarnaajia, kuten saddukeuksia ja fariseuksia. He siis olivat JUUTALAISIA. Aivan kuten tänäkin päivänä on juutalaisia. Juutalaiset eivät usko Jeesuksen tuovan pelastusta. Se on ero kristinuskoon. Ja kristinusko puolestaan syntyi Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ja se syntyi juutalaiselle pohjalla, mutta erotuksena se, että Jeesus olisi pelastuksen avain.

        Eli Jeesus ei uskonut juutalaisen lakiuskon tuovan pelastusta, eikä siihen uskonut Paavalikaan! Paavali uskoi Jeesukseen Kristukseen Jumalan poikaan.

        Alustuksessa Paavali siis iloitsee siitä myös vilpillisten saarnamiesten julistusta Jeesuksesta! Siis kristinuskon julistuksesta. Ymmärrätkö eron?

        Eihän Paavali voinut uskoa fariseusten tai saddukeusten tuovan pelastusta, koska ei se ole kristinuskoa, vaan juutalaisuutta! Siis täysin eri asia!

        Esimerkiksi tänä päivänä on kristittyjä, jotka ovat tyytyväisiä, vaikka eri kirkkokunnat vievät sanaa Jeesuksesta eteenpäin. Tunnen monia luterilaisia, jotka iloitsevat lestadiolaisten, helluntailaisten, ortodoksien, babtistien jne. saarnaamasta kristinuskosta, koska siten joka tapauksessa sana leviää! Eivät he kuitenkaan halua, että islamia, buddhalaisuutta, juutalaisuutta tms. eri uskoa vietäisiin eteenpäin! Ne eivät ole kristinuskoa, jossa saarnattaisiin uskon Jeesukseen tuovan pelastuksen!

        Paavali siis iloitsee kristinuskon eteenpäin viemisestä, vaikka se tapahtuisikin vilpillisten toimesta. Miksi hän sinun mielestäisi iloitsisi siiitä, jos se ei voisi tuoda pelastusta? Eikö ole mahdollista, että joku todellakin uskoi vilpillisen toimesta Jeesukseen, ja otti hänet sydämeensä?

        Ja vielä: Jeesus todella sanoi ettei kaikki, jotka sanovat Herra, Herra tule suinkaan minun Isäni valtakuntaan. Mutta tämähän on jo täysin eri asia, mistä aloituksessa puhuttiin! Nyt oli kyse siitä, että voiko vilpillisen saarnamiehen sanoma synnyttää uskon. Jeesus ei mainitsemassasi kohdassa puhu tästä ollenkaan. Mainitussa kohdassa Jeesus viittaa juuri fariseusten ja saddukseusten kaltaisiin ihmisiin, jotka nimellisesti uskovat Jumalaan, mutta eivät täytä taivaallisen isän tahtoa.

        Et muuten vastannut siihen, miten sinä selität alustuksessa olleen Raamatun kohdan? Mitä Paavali siinä sinun mielestäsi sanoo??

    • miekin vl

      Uudestisyntyminen ei voi tapahtua Raamatun mukaan muuta kuin evankeliumin kuulossa: "Usko tulee kuulosta" Saarnaajalla tulee itsellään olla usko, sillä: se vanhurskaus joka Jumalan edessä kelpaa ilmoitetaan uskosta uskoon" , niinkuin Raamattu opettaa ja korostaa, että saarnavirka on Pyhän Hengen virka.

      Luther sanoo: (siis luterilaisen kirkon oikea oppi on tämä)

      "Senpä tähden olen aina teroittanut sitä oppia, että ensiksi ja etenkin pitää suusanan olla käytännössä ja korvin kuultaavana, jos mieli Pyhän Hengen päästä sydämeen. Sillä sanan kauttta ja sanasta Hän valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko ei siis synny eikä pysy ilman evankeliumin kuulemista ja ulkonaista saarnaa, jonka kautta se ALKAA, kasvaa ja vahvistuu".

      Siis ei missään yksinäisyydessä voi tulla Jumalan lapseksi.

      • tyypillistä

      • Luterilaisen kirkon
        tyypillistä kirjoitti:

        Näin me Luterilaisen kiron jäsenet uskomme jos uskomme niin kuin on kirkon oppi ja tämä on Raamatun oppi myös, ei lainkaan valehtelua. Sielunvihollinen kyllä yrittää tarjota toisenlaista oppia, mutta missään Raamatussa ei opeteta niin.

      • sanan

        voi lausua ihan kuka tahansa, ei siihen vl:iä tarvita. Vai löydätkö Lutherilta jotain siihen viittaavaa että tarvittaisiin vanhoillislestadiolainen lausumaan näitä sanoja?

        "Luther sanoo: (siis luterilaisen kirkon oikea oppi on tämä)

        "Senpä tähden olen aina teroittanut sitä oppia, että ensiksi ja etenkin pitää suusanan olla käytännössä ja korvin kuultaavana, jos mieli Pyhän Hengen päästä sydämeen. Sillä sanan kauttta ja sanasta Hän valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko ei siis synny eikä pysy ilman evankeliumin kuulemista ja ulkonaista saarnaa, jonka kautta se ALKAA, kasvaa ja vahvistuu"."

      • olen kuullut
        Luterilaisen kirkon kirjoitti:

        Näin me Luterilaisen kiron jäsenet uskomme jos uskomme niin kuin on kirkon oppi ja tämä on Raamatun oppi myös, ei lainkaan valehtelua. Sielunvihollinen kyllä yrittää tarjota toisenlaista oppia, mutta missään Raamatussa ei opeteta niin.

        luterilaisen kirkon saarnaavan kasteessa tai ehtoollisella tapahtuvaa syntien anteeksiantoa ja myös ihmettelyä siitä, kuinka lestadiolaiset, ihmiset antavat syntejä anteeksi. Ei siis ole uskottu sitä, että se on ihmisen kautta tapahtuvaa Pyhän Hengen työtä.

      • oletkin kuullut
        olen kuullut kirjoitti:

        luterilaisen kirkon saarnaavan kasteessa tai ehtoollisella tapahtuvaa syntien anteeksiantoa ja myös ihmettelyä siitä, kuinka lestadiolaiset, ihmiset antavat syntejä anteeksi. Ei siis ole uskottu sitä, että se on ihmisen kautta tapahtuvaa Pyhän Hengen työtä.

        Sillä eivät kaikki kirkossa opeta oikein. Ehtoollinen on muistoateria joka katekismuksenkin mukaan vaatii aivan uskovaista sydäntä ja kasteesta sanoo Raamattu: ei että siinä lihan saastaisuudet pestään pois vaan se on hyvän omantunnon liitto"

      • kysymys ja vastaus...

        **Siis ei missään yksinäisyydessä voi tulla Jumalan lapseksi.** Eihän alustuksessa väitetäkkään, että jossain yksinäisyydessä voisi tulla uskoon!

        Koska olet vl, niin haluan tiedustella myös sinulta seuraavaa asiaa. Mitä mieltä olet:

        Olet elänyt epäuskoisen elämää. Olet kuolinvuoteella, ja pyydät tuntemaasi uskovaista(tai niin luulet) henkilöä antamaan sinulle synninpäästön, koska haluat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Henkilö tulee ja antaa synninpäästön. Tunnet, että olet antanut elämäsi Jeesukselle ja kuolet hetkeä myöhemmin. Paljastuukin, että synninpäästön antaja ei ole ollut todella uskovainen, vaikka kuoleva oli niin luullut. Eivätkö henkilön synnit tulleetkaan anteeksi annetuksi?

      • vastaan
        kysymys ja vastaus... kirjoitti:

        Jumalalla on varaa johdattaa oikein uskova saarnaamaan evankeliumia

    • kautta,

      tietenkin! Ensin heitetään koirille ja sitten armahdetaan. Sillai..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe