Tällä palstalla tulee väistämättä se käsitys, että:
-ykköstä (oli se sitten nainen tai mies) petetään eli hänelle ollaan uskottomia.
-kakkonen on yleensä syy pettämiseen, eli ilman kakkostahan ei voisi pettää.
Loogsita, vai kuinka?
Edelleen tästä seuraa se, että:
-ykköset ovat uhreja.
-kakkoset taas ovat toisten elämän ja avioliiton särkijöitä.
Voiko siis kakkosta pettää esim. seuraavissa tapauksissa:
-pettäjä kertoo kakkoselle, ettei hänellä ole seksuaalista kontaktia vaimoonsa
-pettäjä kertoo kakkoselle käytännössä elävänsä ihan omaa elämäänsä, vaikka osoite onkin sama ykkösen kanssa
-pettäjä kertoo kakkoselle, että eroaa heti kun lapset, taluloudellinen tilanne etc. selkenee
-pettäjä kertoo kakkoselle rakstavansa tätä, eikä hänellä ole muita naisia. Ykkönen tosin on kotona ja tietämätön, mutta käytännössä hän jo elää kakkosensa kanssa (koska jakaa vapaa-aikansa ja vuoteen kakkosen kanssa).
Jos siis pettäjä valehtelee kaiken em:n, niin eikö hän silloin petä myös kakkosta? Eikö hänkin ole uhri? Hänhän nimittän luulee, että todellisuudessa hän on se ainoa nainen miehen elämässä.
Voiko kakkosta
34
3214
Vastaukset
- hyvinkin
...ihan jokaista osapuolta, myös itseään.
Kyllä kaikki nuo selitykset ovat pettämisen merkkejä.- PETÄN KAKKOSTAA
oN AVIOSSA OLEVA JA MIELESTÄNI TÄYSIN MORAALITON. TULEE SE PÄIVÄ ,JOLLOIN KAKKONEN SAA KUULLA OLEVANSA SEN KOLMOASEN PETTÄMÄ. eN TUNNE THTÄÄN SYYLLISYYTTÄ. OLEN ITSE SINKKU JA KAKKONEN PETTÄÄ MIESTÄÄN SINKUN KANSSA. ANNAN SEN KOKO PASKAN KAATUA KAKKOSEN PÄÄLLE. EN JÄTÄ KERTÖMATTA KUINKA IHANAA MEILLÄ ON OLLUT JA ETTÄ KAKKONEN JÄÄ KUOIN NALLI KALLIOLLE KUNHAN HÄNEN RAKASTAJANSA, HUOMENISSAPÄIVIN SEN VUODEN SUHTEEN KATKAISEE. KUUKAUSI SIITÄ JÄTÄN TÄMÄN PETTURIN KUMPPANIN. OLEN NÄMÄ ASIAT MIETTINYT, JA AJATELLUT, ETTÄ SAAKOOT MITÄ TILAA11 SE KAKKONEN ON JO SUUNNITELLUT JO VAIKKA MITÄ, JA MIES PITÄÄ SITÄ PANAONA... ANTEEKS VAAN MUTTA ,JOSKUS ON TARVE NÄPÄYTTÄÄ OIKEIN KUNNOLLA.
- mielenkiitoista
PETÄN KAKKOSTAA kirjoitti:

En kyllä ymmärtänyt tuosta viestistä kuka pettää ja ketä. Voisitko nyt hiukan purkaa vyyteä auki enemmän?
Eli sinä olet sinkku. Sinulla on suhde varattuun naiseen. Loput jäikin sitten ihan hämärän peittoon. - minä olen
mielenkiitoista kirjoitti:
En kyllä ymmärtänyt tuosta viestistä kuka pettää ja ketä. Voisitko nyt hiukan purkaa vyyteä auki enemmän?
Eli sinä olet sinkku. Sinulla on suhde varattuun naiseen. Loput jäikin sitten ihan hämärän peittoon.sinkku, olen suhteessa mieheen ,joka on sinkku mutta seurustelaa varatun perheellisen naisen kannssa. Sain tietää tästä miehen vakiopanosta siis kakkosesta (suhteessa minuun) Viikko pari sitten. Ja annan heidän maistaa omaa lääkettään.
Siis, kerron naiselle, että mies pitää häntä vakipanona ja miehelle ,johon olen suhteess kerronnkun olen saanut naisen paljastettua ja todellisuuden paljastettua, siis lopuksi ilmoitan, että painukaa pois elämästäni. En sääli kumpaakaan heistä. - sotku222
minä olen kirjoitti:
sinkku, olen suhteessa mieheen ,joka on sinkku mutta seurustelaa varatun perheellisen naisen kannssa. Sain tietää tästä miehen vakiopanosta siis kakkosesta (suhteessa minuun) Viikko pari sitten. Ja annan heidän maistaa omaa lääkettään.
Siis, kerron naiselle, että mies pitää häntä vakipanona ja miehelle ,johon olen suhteess kerronnkun olen saanut naisen paljastettua ja todellisuuden paljastettua, siis lopuksi ilmoitan, että painukaa pois elämästäni. En sääli kumpaakaan heistä.Olet kostonhimoinen, etkä saa loppujen lopuksi mitään hyvää itsesi kannalta aikaan. Sinuahan tässä on petetty, joten tee se pahin eli älä ota mitään yhteyttä äläkä edes sustu keskustelemaan asiasta. Katoa pettäjäsi elämästä täydellisesti.
Hän saa sitten ajan oloon sen minkä ansaitsee. Sinun kadottua maisemista, hän haluaa ns. vakipanoltaan ihan toisia asioita kuin ennen. Niitä hän ei tule saamaan, KOSKA NAINEN ON NAIMISISSA! Eli kaikkein pahin tilanne miehen kannalta. MUTTA kostosi kannalta se kaikkien inhottavin.
- -nainen-
Niin mutta ne "kakkoset" uskovat vakaasti, että vaikka mies vaimonsa kanssa asuu ja samassa sängyssä nukkuu. Niin, että he eivät kuitenkaan seksiä harrasta keskenään. Mikä sen estäisi? Eihän se rakastajatar siinä sängyn vieressä ole vahtia pitämässä.
Tällainen "petturi" mies kertoi joskus ihan julkisesti, että hän edelleen harrastaa seksiä vaimonsa kanssa. Siitä huolimatta hän pitää edelleen rakastajatarta, joka on pohjattoman mustasukkainen vaimolle. Mies ei tule koskaan eroamaan vaimostaan, koska vaimo omistaa koko pariskunnan omaisuuden.
Ja mies kertoi senkin, että jos hän joskus muuttaa vaimon ja hänen yhteisestä kodista pois, niin hän ei missään nimessä tule muuttamaan rakastajattarensa luokse. Vaan haluaa asua yksin. Joskus tuntuu, että naiset ovat ”sokeita” ja antavat miesten pyörittää itseään ihan miten vain. Jos mies kertoo tällaiset asiat rakastajattarelleen suoraan, niin miksi nainen kuitenkin uskoo, että mies on hänen ”elämänsä mies”.- naiveja höynähtäneitä
päässä soi vain poig ,pong . Tässä nuorehko nainen kerytoi, että isällä on sellainen kevätkiinma meneillään, että voi sanoa kuin jossai hupiohjelmassa oli laulettau "päässä soi.
ei mitään ! Päässä soi ei mitään !! Sääliksi kävi nuorta naista. - POING222
naiveja höynähtäneitä kirjoitti:
päässä soi vain poig ,pong . Tässä nuorehko nainen kerytoi, että isällä on sellainen kevätkiinma meneillään, että voi sanoa kuin jossai hupiohjelmassa oli laulettau "päässä soi.
ei mitään ! Päässä soi ei mitään !! Sääliksi kävi nuorta naista.Jotkut kevätkiimassa menettävät järkensä. Silloin ihminen on edesvastuuttomassa tilassa. Tuo psykoosiin verrattava tila kestää noin puoli vuotta. SEn jälkeen järki yleensä palaa pettäjänkin päähän.
- --++--
kukaan voi tosissaan olla noin naiivi,että olettaa avioparin vaan nukkuvan vierekkäin.Älkää tytöt olko sokeita!Osa miehistä pettää siksi,että ne on "jumissa" liitossaan taloudellisista syistä.Vaimo pompottaa niitä,miten tahtoo eli mies on kerta kaikkiaan "tossun alla".Valtaansa se käyttää sitten näihin sivusuhteisiin.Pompottaa vuorostaan "kakkosia".Näin se menee ja piiri pieni pyörii.Ja mä en todellakaan ole kenenkään vaimo!
- niin tyhmä
--++-- kirjoitti:

Uskoin miestä 12 vuotta. Miehellä ja hänen vaimollaan ei ollut lapsia, joten senkin takia luulin miehen rakastavan minua..Vielä 15 vuoden jälkeenkin hän on edelleen naimisissa saman naisen kanssa, mutta pari kuukautta sitten soitti ja vakuutteli rakstavansa minua. Käskin lopettaa häirintäsoitot tai teen asiasta poliisijutun. Mies lopetti ja minä olen helpottunut!! Mutta vieläkin hän ihan tosissaan selitti minun olleen hänen suuri rakkaus. No, enkän minä sitä tietenkään enää usko. Kyllä 14 vuotta odotusta, uskollisuutta ja 12 vuoden jokaisena yönä yksin nukkuminen opettaa, ettei pettäjään voi luottaa. Tuossa ajassa sen tajuaa tyhmempikin..jopa minä!!
Ja sitten tuli elämääni toinen sankari, jonka kanssa menin naimisiin. Mies lähti avioliitonsolmimisesta 3 päivää myöhemmin toisen naisen matkaan. Oli sen jo etukäteen katsellut valmiiksi..
Ja pettäjä seurasi tämänkin jälkeen. parri kuukautta seuustelua ja avoliitto 4,5 vuotta. Ja kuinkas ollakaan? Mies olikin koko tuon ajan pettänyt ex:nsä kanssa.
Tuli vaan mieleen, että jotain vikaahan minussa täytyy olla, kun aina joudun petetyksi. Naivi tai idealisti? - toiseen osoitteeseen
POING222 kirjoitti:
Jotkut kevätkiimassa menettävät järkensä. Silloin ihminen on edesvastuuttomassa tilassa. Tuo psykoosiin verrattava tila kestää noin puoli vuotta. SEn jälkeen järki yleensä palaa pettäjänkin päähän.
asumaan kuten tämän kohdalla kevätkiimassa ,ei päässä liikkunu ei mittään. ei mittään.
- miehen oma
--++-- kirjoitti:
kukaan voi tosissaan olla noin naiivi,että olettaa avioparin vaan nukkuvan vierekkäin.Älkää tytöt olko sokeita!Osa miehistä pettää siksi,että ne on "jumissa" liitossaan taloudellisista syistä.Vaimo pompottaa niitä,miten tahtoo eli mies on kerta kaikkiaan "tossun alla".Valtaansa se käyttää sitten näihin sivusuhteisiin.Pompottaa vuorostaan "kakkosia".Näin se menee ja piiri pieni pyörii.Ja mä en todellakaan ole kenenkään vaimo!
valinta ,jos sinne tossunalle änkee. Mistä muuten johtuu, että esitetään , että pettäjillä/kakkosilla ei olisi omaa tahtoa ja vastuuta omista teoistaan tai tekemättä jättämisistään.
- kakkonen
Tää loputon vouhkaaminen seksistä ja missä ja kenen kanssa ja kyllä vai ei.. --ei voi kun naurattaa : D..
Jollei elämästä ja ihmissuhteista muuta pohdittavaa löydy, niin kyllä on köyhät eväät.. - ja pettämisestä
kakkonen kirjoitti:
Tää loputon vouhkaaminen seksistä ja missä ja kenen kanssa ja kyllä vai ei.. --ei voi kun naurattaa : D..
Jollei elämästä ja ihmissuhteista muuta pohdittavaa löydy, niin kyllä on köyhät eväät..halua vohkattavan; niin älä sitä persettä jaa niille varatuoille miehille. Reva suppuun sillä kohdalla. Keksi joku muu tapa kohottaa olematonta itsetuntoasi kuin ilkkumalla petetylle puolisolle ja kaiken lisäksi voit olla sille petturille kylmästoi harkittu pano vaikka kuinka lirkuttelisi.
- edelleen kakkonen : D
ja pettämisestä kirjoitti:
halua vohkattavan; niin älä sitä persettä jaa niille varatuoille miehille. Reva suppuun sillä kohdalla. Keksi joku muu tapa kohottaa olematonta itsetuntoasi kuin ilkkumalla petetylle puolisolle ja kaiken lisäksi voit olla sille petturille kylmästoi harkittu pano vaikka kuinka lirkuttelisi.
Ja ei voi kun nauraa näitä säälittäviä vouhkaajia, jotka käy heti koukkuun, kun laittaa nimimerkiksi "kakkonen" : D..
- se kakkonen
edelleen kakkonen : D kirjoitti:
Ja ei voi kun nauraa näitä säälittäviä vouhkaajia, jotka käy heti koukkuun, kun laittaa nimimerkiksi "kakkonen" : D..
perseesees, tai sontatunkiolle. Fiksu kakkonen sanoutuu irti noista sinun typeryyksistäsi ja muka sukkeluuksistasi. :) Hei Daaaa
- arvaan..
se kakkonen kirjoitti:
perseesees, tai sontatunkiolle. Fiksu kakkonen sanoutuu irti noista sinun typeryyksistäsi ja muka sukkeluuksistasi. :) Hei Daaaa
Sun mies käy vieraissa, eikö vaan?
- käy kun
arvaan.. kirjoitti:
Sun mies käy vieraissa, eikö vaan?
olen se jo aikoja sitten ulos heittänyt.
Usus on ihana, eiä petä ! - ole asiat
arvaan.. kirjoitti:
Sun mies käy vieraissa, eikö vaan?
samallalailla kuin sinulla. Sorry jos sun pettää!
- arvaan..
käy kun kirjoitti:
olen se jo aikoja sitten ulos heittänyt.
Usus on ihana, eiä petä !Kummasti vaan älähdät, kun kalikka kalahtaa?
- arvaan..
ole asiat kirjoitti:
samallalailla kuin sinulla. Sorry jos sun pettää!
Mä olen sinkku.
Enkä kyllä ymmärrä miks pitäis OMIA joku mies ja alkaa pohtimaan kenen kanssa se harrastaa seksiä ja kenen ei.. mikä siinä seksissä on niin ihmeellistä ja kamalaa?? - ottaa niin
arvaan.. kirjoitti:
Mä olen sinkku.
Enkä kyllä ymmärrä miks pitäis OMIA joku mies ja alkaa pohtimaan kenen kanssa se harrastaa seksiä ja kenen ei.. mikä siinä seksissä on niin ihmeellistä ja kamalaa??päähän kun satuit olemaan väärässä. Kunkalikka kalahtaa niin koira älähtää ! Älä yritä vetää pitkällemeneviä johtöpäätöksiä asioista ,joista et tiedä mitään. Viisas osaa vaieta.
- : DDDD
ottaa niin kirjoitti:
päähän kun satuit olemaan väärässä. Kunkalikka kalahtaa niin koira älähtää ! Älä yritä vetää pitkällemeneviä johtöpäätöksiä asioista ,joista et tiedä mitään. Viisas osaa vaieta.
Tätä just naurettiin duunipaikan kahvipöydässä, kun joku oli täällä surffaillut.. MISSÄÄN muualla ei törmää näin naurettaviin naisiin : D ..
- se naurat
: DDDD kirjoitti:
Tätä just naurettiin duunipaikan kahvipöydässä, kun joku oli täällä surffaillut.. MISSÄÄN muualla ei törmää näin naurettaviin naisiin : D ..
omassa erinomaisuudessaan ylimielisesti lähimmäisille. Vaikutelma on sinusta on typerä, vailla tervettä itsekritiikkiä, sivistymätön ja huonot käyttäytymistavat omaava, ylimielinen, epäempaattinen , itsekeskeinen , pahansuopa, ja huonoitsetuntoinen, vailla itsekunnioitusta oleva ressukka. Naurakaa nyt vaan mutta itsellenne naurata. Minä en naura , olen pahoillani ,että jollekkin on kertynyt noin paljon negatiivisia piirteitä.
- Rakkaus
Kun rakastaa, ei sitä pysty lopettamaan. Rakkaus haluaa olla sokea. Mitä helvettiä voikaan olla "kakkosnaisen" tai muuten toisesta välittävän elämä, kun toinen pitää vain patjana.
- mieleen..
että kuinkas kun "kakkonen" pettää! Onko hän oikeutettu pettämään? Itselläni todella tuskaa tuottaa välistä kun "kakkonen" on sinkku, pääsee tuulettaa ympäriinsä. Minä varattuna en pääse useinkaan vkl:ppusin ulos. Sitten kuitenkin kun saadaan aikaa toisillemme, kertoopi kuinka minusta tykkää...kuitenkin kun ollaan aloittamassa hommat: "laitathan kumin päälle, minulla oli viime vkl:ppuna yövieras" Voi että se syö miestä kun kakkonen käy "vierais"!!
- on oma valintasi
Olet itse tuskasi valinnut. Voisit valita toisinkin. Vapaan ja iloisen elämän, jossa ei ole salailua eikä häpeää.
- karoliina
Olen toki mustasukkainen rakastettuni vaimosta, joskus todella pahastikin. Nielen pettymykseni ja harrastan seksiä muiden kanssa kertomatta sitä hänelle. Joka väittää ettei vaimo ole mielessä, valehtelee. Vai olenko pahasti ihastunut/rakastunut mieheen?
Hän on myös todella mustasukkainen minusta, vapaudestani mennä ja tulla. Ja olenkin aktiivinen. En menisi kyllä sanomaan, käytäpä kumia, sillä oli muita miehiä välillä. Hoidan asian fiksummin, niin että kukin ajattelee olevansa ainut. Mustasukkaisesta miehestä ei ole paljon naiselle iloa:(
- yleistit
Aloitit kirjoituksesi sillä, että oli se sit nainen tai mies, mutta eteenpäin kirjoituksissasi pettäjä oli mies ja kakkonen nainen. Voihan se kakkonen olla mieskin ja pettäjä nainen.
- voi222
mutta vain harvat miehet alistuvat olemaan kakkosia. Itselläni oli aikoinaan mies rakstajana 3,5 vuotta (sinkku). Lopulta kun erosin, jätin myös rakstajani. Minusta tuollaiseen suhteeseen alistunut mies ei ole aviomies-ainesta. Vuosikymmenet ovat sen muuten osoittaneetkin. Naiset vaihtuvat jatkuvasti eikä hän pysty sitoutumaan. No, vapaalle taiteilijalle se suotakoon..
- Salaisesti rakastunut
...että petän salaista rakkaudenkohdettani puolisoni kanssa, että olen uskoton "kakkoselle".
Vaivaa nukkua kumppanin kanssa samassa sängyssä (vaikka sänky onkin 120-senttinen niin väliimme jää ainakin 60 senttiä kylmää ilmaa). Ja joka kerta, kun hän koskettaa minua, koen syyllisyyttä, vaikken olekaan mukana. Ehkä koen syyllisyyttä siksi, että kumppanini tuntuu aivan vieraalta. Enkä ole kiinnostunut vieraista. :) Kuin kakkonen olisi minun ykköseni (itse asiassa, niinhän se taitaa ollakin).
Mielestäni kakkonen ei ole syyllinen uskottomuuteeni. Minä ja minun tunteeni ovat. Ei sillä, että olisin voinut rakastua kehen tahansa, vaan sillä, etten vain pystynyt taistelemaan tunteitani vastaan. Se minusta tekee huonon, se minut ajoi uskottomuuteen.
Ykkönen on niin kauan uhri, kuin hän haluaa olla. Kaikki me voimme leikkiä uhria, jos siltä tuntuu. En kuitenkaan tahallani ja tieten tahtoen ole halunnut rakastua toiseen. Mutta samalla se on se kaikista loukkaavin asia, ymmärrän kyllä.
Kakkonen ei särje mitään, ellei hänen anneta särkeä. Tosin en kyllä miellä uusioperhettä mitenkään rikkinäiseksi, vaan se voi olla kyllä ihan toimiva, oikea perhe, mikäli kaikki ajattelevat lasten parasta.
Salainen rakastettuni on kyllä tietoinen tilanteestani, avioliitostani ja muusta, mutta tuntee liian paljon minua kohtaan luovuttaakseen. Samoin minä.- tarantella
Itse olen naimisissa oleva nainen, jolla on suhde toiseen mieheen. "Kakkonen" tietää, että rakastelen edelleen myös mieheni kanssa. Kuten hän itse sanoi, ei voi olettaa muuta eikä vaatia vaikka joskus ajatus häntä häiritseekin. Tästä syystä myöskään minä en voi "kakkoselta" uskollisuutta vaatia. Sopimuksena on ettemme loukkaa emmekä valehtele toisillemme. Kun olemme yhdessä niin silloin olemme täysin yhdessä. Vielä hän ei ole kertaakaan tapaamistamme perunut tai kieltänyt sen takia, että olisi "treffit" toisen naisen kanssa, minä olen hänelle kuitenkin "ykkönen", enkä todellisuudessa edes tiedä onko muita naisia, mutta sinisilmäinen en ole, että luulisin olevani ainoa. Kysy en koska en halua tietää. Mieheni kanssa en tunne pettäväni "kakkosta", koska asia on käsitelty, en ole valehdellut perheemme tilanteesta, enkä luvannut perhettäni jättää. Luulen, että naiset ovat tässä asiassa "rehellisempiä" kuin miehet. Miehet helposti lupaavat naisille vaikka mitä saadakseen haluamansa ja pitääkseen sen, toisaalta naiset ovat halukkaampia myös uskomaan miehen valheisiin.
Olen salaisesti rakastuneen kanssa samaa mieltä siitä, että "kakkonen" ei ole syyllinen uskottomuuteeni, minä olen ja tunteeni. En harrasta pettämistä huvikseni. Mutta välitän tästä ihmisestä niin paljon, etten pysty hänestä luopumaan, vaikka olen asiaa monesti miettinytkin. - aihetta sinulle
tarantella kirjoitti:
Itse olen naimisissa oleva nainen, jolla on suhde toiseen mieheen. "Kakkonen" tietää, että rakastelen edelleen myös mieheni kanssa. Kuten hän itse sanoi, ei voi olettaa muuta eikä vaatia vaikka joskus ajatus häntä häiritseekin. Tästä syystä myöskään minä en voi "kakkoselta" uskollisuutta vaatia. Sopimuksena on ettemme loukkaa emmekä valehtele toisillemme. Kun olemme yhdessä niin silloin olemme täysin yhdessä. Vielä hän ei ole kertaakaan tapaamistamme perunut tai kieltänyt sen takia, että olisi "treffit" toisen naisen kanssa, minä olen hänelle kuitenkin "ykkönen", enkä todellisuudessa edes tiedä onko muita naisia, mutta sinisilmäinen en ole, että luulisin olevani ainoa. Kysy en koska en halua tietää. Mieheni kanssa en tunne pettäväni "kakkosta", koska asia on käsitelty, en ole valehdellut perheemme tilanteesta, enkä luvannut perhettäni jättää. Luulen, että naiset ovat tässä asiassa "rehellisempiä" kuin miehet. Miehet helposti lupaavat naisille vaikka mitä saadakseen haluamansa ja pitääkseen sen, toisaalta naiset ovat halukkaampia myös uskomaan miehen valheisiin.
Olen salaisesti rakastuneen kanssa samaa mieltä siitä, että "kakkonen" ei ole syyllinen uskottomuuteeni, minä olen ja tunteeni. En harrasta pettämistä huvikseni. Mutta välitän tästä ihmisestä niin paljon, etten pysty hänestä luopumaan, vaikka olen asiaa monesti miettinytkin.Kirjoitat
"Olen salaisesti rakastuneen kanssa samaa mieltä siitä, että "kakkonen" ei ole syyllinen uskottomuuteeni, minä olen ja tunteeni. En harrasta pettämistä huvikseni. Mutta välitän tästä ihmisestä niin paljon, etten pysty hänestä luopumaan, vaikka olen asiaa monesti miettinytkin."
Jos kakkonen todellakin kantaisi vastuunsa, hän yksinkertaisesti jättäisi sinut. Miksi hän ei sitten tee sitä? Hän käyttää sinua omiin tarkoituksiinsa (seksuaaliset tarpeet), mutta sinä olet sitoutunut tunnetasolla. - kakkosten kesken
tarantella kirjoitti:
Itse olen naimisissa oleva nainen, jolla on suhde toiseen mieheen. "Kakkonen" tietää, että rakastelen edelleen myös mieheni kanssa. Kuten hän itse sanoi, ei voi olettaa muuta eikä vaatia vaikka joskus ajatus häntä häiritseekin. Tästä syystä myöskään minä en voi "kakkoselta" uskollisuutta vaatia. Sopimuksena on ettemme loukkaa emmekä valehtele toisillemme. Kun olemme yhdessä niin silloin olemme täysin yhdessä. Vielä hän ei ole kertaakaan tapaamistamme perunut tai kieltänyt sen takia, että olisi "treffit" toisen naisen kanssa, minä olen hänelle kuitenkin "ykkönen", enkä todellisuudessa edes tiedä onko muita naisia, mutta sinisilmäinen en ole, että luulisin olevani ainoa. Kysy en koska en halua tietää. Mieheni kanssa en tunne pettäväni "kakkosta", koska asia on käsitelty, en ole valehdellut perheemme tilanteesta, enkä luvannut perhettäni jättää. Luulen, että naiset ovat tässä asiassa "rehellisempiä" kuin miehet. Miehet helposti lupaavat naisille vaikka mitä saadakseen haluamansa ja pitääkseen sen, toisaalta naiset ovat halukkaampia myös uskomaan miehen valheisiin.
Olen salaisesti rakastuneen kanssa samaa mieltä siitä, että "kakkonen" ei ole syyllinen uskottomuuteeni, minä olen ja tunteeni. En harrasta pettämistä huvikseni. Mutta välitän tästä ihmisestä niin paljon, etten pysty hänestä luopumaan, vaikka olen asiaa monesti miettinytkin.Olette keskenänne sopineet että olette toisillenne rehellisiä ettekä loukkaa toisianne. Miksi?
Tietenkin siksi, että sinuun sattuisi jos hän loukkaisi sinua, valehtelisi uskollisuudestaa/uskottomuudestaan sinua kohtaan.. ja toisin päin.
Surullista, että osaatte kyllä vaatia toisiltanne tuollaista rehellisyyttä kun ymmärrätte miten teitä itseänne sattuisi epärehellisyys toisen puolelta MUTTA ette nää asiaa niin pitkälle että itse aiheutatte juuri tuota samaa tuskaa (jota itseltänne kyllä vältätte) sille "ykkösellenne", puolisollenne.
Onko se, että on itse ihastunut toiseen oikeutus satuttaa sitä aikoinanne valuitsemaanne kumppania?
Miltä tuntuisi jos se sinun kakkonen ihastuisi toiseen naiseen kuin sinuun ja sinä jäisit varalle satunnaispanoksi? Eikä myöntäisi sinulle mitään?
Se, mikä sinuakin satuttaa eniten, teet sitä itse toiselle ihmiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853