paahanpisto

mmmmh

Nappaimistosta puuttuu aakkosten viimeiset kirjaimet, pahoittelen..

Olen saanut aivan alyttoman paahanpiston josta en paase eroon. Erosimme puoli vuotta sitten yli neljan vuoden suhteen (josta puolet avoliitossa) jalkeen, mies jatti, olin niin maassa etten enempaa olisi voinut olla. Sovimme parin kk paasta taman olevan vain tauko. Lahdin ulkomaille puoleksi vuodeksi vaihtoon emmeka ole nahneet sen jalkeen, soitelleet pari kertaa ja viestitelleet, siina kaikki.

Molemmat kaipaavat toista mutta uusiakin on ollut kuvioissa. Miehella ainakin omien sanojensa mukaan jtn vakavampaa, tosin myonsi viela kuukausi sitten etteivat olleet edes maanneet yhdessa. No, kai se on jo vakavoitunut. Itsellani oli 3kk:n "tapailusuhde", ei mtn vakavaa, ja muita pikkujuttuja.

Kaipaan edelleen, sovimme etta katsomme kun palaan takaisin, mutta nyt olen saanut aivan kamalan paahanpiston etta haluan ilmoittaa hanelle kaiken olevan ohi. Kostaa. Nayttaa etta minahan en odota. Haluan kirjoittaa hanelle etta aikaraja meni yli, et pystyisi enaa todistamaan etta tosiaan tahdot takaisin, ja en tahdo olla se jonka luo palataan jos uusi rakkaus ei toimikaan eika parempaa loydy.

En edes tieda olenko tata mielta, haluanko kaiken olevan ohi, mutta haluaisin tehda sen hanelle, nayttaa etta olen lujana, nahda miten han reagoi. Sanokaa, pitaisiko tehda? Sinansa, jos mies minut takaisin haluaa, hanen pitaisi ilmoittaa se joka tapauksessa, vaikka sanoisinkin etten enaa tahdo takaisin. Eiko silloin vasta osoittaisi todellista tahtoa? Eiko paluu luokseni olisi liian helppoa, jos tietaisi minun odottavan ja kaipaavan?

Haluiaisin vain paasta hanen yli, jattaa hanet nuolemaan nappejaan ja miettimaan mita menetti. Haluan tehda hanen elamansa vaikeaksi, vaikka hanesta viela valitankin. Haluan hanen tajuavan etta maailma ei pyori hanen napansa ymparilla ja etta myos minusta loytyy sita tahtoa.

Sanokaa, mita teen?

3

888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen_

      On jo huono merkki, jos suhteessa pitää ottaa välimatkaa. Se mielestäni turhan usein kertoo siitä, että suhteeseen kaivataan jännitystä ja poikkeavuutta, koska muutoin elo on liian tylsää.

      Vaihtelun hakeminen muualta on luvan alaista pettämistä. Mikäli mies, tai edes sinä, kuvittelee, että voisitte rakentaa vielä yhteistä tulevaisuutta, eikö muut tuttavuudet vie pohjaa yhteiseltä historialtanne?

      Minun mielestäni sinun tulisi liikkua eteenpäin ja unohtaa mies. Itse mitä ilmeisemmin olet valmis sitoutumaan suhteeseen tosissasi, miehesi vain siihen ei ole valmis.

      Tsemppiä.

      • alkuper.

        Tein sen.

        En tieda oliko viisasta, mutta nyt se on ainakin tehty.

        Mailasin hanelle eilen (olen siis ulkomailla vaihdossa talla hetkella) etta suhteemme on ohi, taukoa ei ole, enka usko enaa meihin enka halua miesta joka ei halua minua alusta asti tosissaan ja koko sydamestaan, ja etta haluan jonkun jolle voin olla se paras, en se, jonka luo palata jos uusi elama ei tuo onnea.

        Heti viestin lahetettyani kaperryin sankyyni itkemaan, mutta jotenkin sita oli myos huojentunut olo enka edes jaksanut kauaa itkea :) Rintaa puristaa mutta ainakin nyt olen nayttanyt vahvuuteni ettei minua pompuutella. Edes sen puoleen parempi olo, vaikka muuten tuntuu nytkin etta ei vaan jaksa menna eteenpain... Mutta mieluummin eteenpain yksin kuin jonkun kanssa joka ei arvosta sinua niinkuin ansaitset, eiko?!

        Nyt vain etsimaan sita, joka haluaa sitoutua suhteeseen samalla tasolla kuin mina itsekin.

        Kiitos sinulle :) Olit aivan oikeassa. Vaikka luinkin viestisi vasta hanelle mailaamisen jalkeen.


      • Onnea tulevaisuuteen
        alkuper. kirjoitti:

        Tein sen.

        En tieda oliko viisasta, mutta nyt se on ainakin tehty.

        Mailasin hanelle eilen (olen siis ulkomailla vaihdossa talla hetkella) etta suhteemme on ohi, taukoa ei ole, enka usko enaa meihin enka halua miesta joka ei halua minua alusta asti tosissaan ja koko sydamestaan, ja etta haluan jonkun jolle voin olla se paras, en se, jonka luo palata jos uusi elama ei tuo onnea.

        Heti viestin lahetettyani kaperryin sankyyni itkemaan, mutta jotenkin sita oli myos huojentunut olo enka edes jaksanut kauaa itkea :) Rintaa puristaa mutta ainakin nyt olen nayttanyt vahvuuteni ettei minua pompuutella. Edes sen puoleen parempi olo, vaikka muuten tuntuu nytkin etta ei vaan jaksa menna eteenpain... Mutta mieluummin eteenpain yksin kuin jonkun kanssa joka ei arvosta sinua niinkuin ansaitset, eiko?!

        Nyt vain etsimaan sita, joka haluaa sitoutua suhteeseen samalla tasolla kuin mina itsekin.

        Kiitos sinulle :) Olit aivan oikeassa. Vaikka luinkin viestisi vasta hanelle mailaamisen jalkeen.

        Kyllä sen tietää tahtooko vai ei. Sitä epäröi, koska muutos ja menettäminen pelöottaa. Mutta sitten kun siltä tuntuu oikeasti ja päätöksen tekee, niin ei kaduta enää. Välillä on vaikeaa, mutta tulevaisuus on joka päivä lähempänä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5220
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      129
      1683
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1600
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1589
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1285
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1210
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1110
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe