Minulla on karhea ja paksu hiuslaatu. Ongelmani on se, että hiukset näyttävät varsinkin latvoista kuivilta. Lisäksi hiukseni kihartuvat märkinä, joten sekin vaatii vissiin lisää kosteutta.
Minkälaisia muotoilutuotteita kannattaisi käyttää? Esim. föönaamiseen tai kihartamiseen. Lisäksi hiuksia on niin paljon ja hiukset ovat raskaat joten kunnon muotoilutuotteet tarvisin.
Miten muuten kannattaa hoitaa tälläistä hiuslaatua?
Kuiva, paksu, karhea hius
2
1413
Vastaukset
- sama ongelma
johon olen käyttänyt laardihaudetta kerran viikossa.Auttaa taatusti.
- calmato
Öljyhoito on hyväksi. Sen voi tehdä itse niin, että hieroo päänahkaan ja siitä kohti latvoja oliiviöljyä ja antaa sen vaikuttaa ennen pesua vaikka tunnin jos on aikaa, tai pyyhkeen alla saunassa. Öljyyn voi sekoittaa pari ruokalusikallista konjakkia tai rommia jos haluaa.
Kannattaa käyttää kosteuttavia shampoita ja hoitoaineita sekä myös hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Lorealin keltainen Antibreakable toimii ainakin minulla. Sitä saa tavallisista ruokakaupoistakin.
Föönääminen kuivattaa hiusta, joten niiden kannalta olisi paras saada kuivua ihan itsekseen niin, että välillä vain sormin pöyhitään. Kampausvaahdoksi käy normaali (ei voimakas) Biozell. Hyvä kotimainen tuote, jota ei edes mainosteta, koska sitä menee muutenkin.
Päivän mittaan kampausta voi virkistää lämmittämällä käsissä pikku nokareen tavallista purkkiNiveaa ja puristelemalla sen erityisesti hiuslatvoihin. Näin varsinkin, jos haluat hiuksiin kiiltoa ja taipuisuutta ja vaikkapa kiharaa, mikäli hiuksesi taipuvat kiharaksi asti.
Ruokavaliossa hirssi, vehnänalkiot, Piimaatabletit biotiini sekä kalanmaksaöljy tekevät ihmeitä hiuksille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760