Vaikka erostamme on jo aikaa, silti välillä tuntuu, että haluan sinut takaisin.
Ehkä vain tarvitsen vielä aikaa, toipuakseni kokonaan.
Ja olen mustasukkainen uudesta suhteestasi, se sattuu.
Mutta onneksi enemmän on niitä päiviä, etten kaipaa sinua.
kaipaan sinua
5
1497
Vastaukset
- minulla
Meidän erosta toki vasta vähän aikaa.
Kova on ikävä ja kaipaus toisen luo... välillä liiankin.
Ja sattuu ajatukset toisen tekemisistä ja menemisistä. Itseäänhän sitä vaan kiusaa niitä miettimällä, toisaalta ehkä ne ajatukset joskus auttavat päästämään irti.. mutta ei vielä.
Mulle on monet toistelleet sitä että aika parantaa, nyt vaan aika tuntuu kulkevan niin hitaasti.- ainakin unohtamaan
Aika ei paranna, se auttaa vain unohtamaan.
Ajan myötä oppii myös näkemään asioita toisessa valossa. Ne asiat, jotka eron tullessa olisi ollut valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan, saattavat muuttua ajan myötä sellaisiksi, että ihmettelee itsekin, että miksi ihmeessä olisin antanut sellaisen asian anteeksi - ja olisinko todella. Olisinko vain muistuttanut ja muistutellut niistä aiheista joka riidan yhteydessä. Luultavasti olisin tehnyt niin!
Itse mietin ja murehdin 2-3 vuotta erojuttuja ja nyt kun erosta on jo paljon enemmän aikaa, minusta on vaikea ajatella, että olin naimisissa sellaisen ihmisen kanssa..
Aviossa olo on joskus vain tapa ja tottumus. Itse taisin surkutella vain sitä, että olo oli yksinäinen, totutut rutiinit puuttuivat, kaveripiiri vaihtui, piti keksiä uutta tekemistä...Silloin kyllä kuvittelin, että kyseessä oli suuri ja kaikkivoipa rakkaus ex miestä kohtaan.
Kyllä ne ajatukset vielä muuttuvat toisiksi ja aurinko alkaa paistaa täydellä teholla - täytyy vain antaa itsensä huomata, että elämä ei lopukaan. Uuden oven takana voi olla uusi ja parempi elämä. Täytyy vain uskaltaa avata niitä uusia ovia. - hei
ainakin unohtamaan kirjoitti:
Aika ei paranna, se auttaa vain unohtamaan.
Ajan myötä oppii myös näkemään asioita toisessa valossa. Ne asiat, jotka eron tullessa olisi ollut valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan, saattavat muuttua ajan myötä sellaisiksi, että ihmettelee itsekin, että miksi ihmeessä olisin antanut sellaisen asian anteeksi - ja olisinko todella. Olisinko vain muistuttanut ja muistutellut niistä aiheista joka riidan yhteydessä. Luultavasti olisin tehnyt niin!
Itse mietin ja murehdin 2-3 vuotta erojuttuja ja nyt kun erosta on jo paljon enemmän aikaa, minusta on vaikea ajatella, että olin naimisissa sellaisen ihmisen kanssa..
Aviossa olo on joskus vain tapa ja tottumus. Itse taisin surkutella vain sitä, että olo oli yksinäinen, totutut rutiinit puuttuivat, kaveripiiri vaihtui, piti keksiä uutta tekemistä...Silloin kyllä kuvittelin, että kyseessä oli suuri ja kaikkivoipa rakkaus ex miestä kohtaan.
Kyllä ne ajatukset vielä muuttuvat toisiksi ja aurinko alkaa paistaa täydellä teholla - täytyy vain antaa itsensä huomata, että elämä ei lopukaan. Uuden oven takana voi olla uusi ja parempi elämä. Täytyy vain uskaltaa avata niitä uusia ovia.Kiitos hienosta, voimia antavasta vastauksesta. Omasta erosta kohta kolme vuotta...ja pikkuhiljaa helpottaa. Kurjia oloja, ikävää, kaipausta ja mustasukkaisuutta nousee pintaa sillointällöin mutta onneksi aina vaan harvemmin.
Aika todellakin auttaa, vaikka en vielä puolisenvuotta sitten olisi uskonutkaan...
- Erja*
Olen surkea, 8 vuotta erosta ja vielä kaipaan. Olen yhden miehen nainen näköjään. Muitakin on ollut, muttei sytytä samalla tavalla. Ehkä vielä yritämme uudestaan, kunhan nykyiset suhteet ovat historiaa.
- ei helpota
Vaimon lähdöstä aikaa 5 viikkoa, olo on tosi paha. asia on mielessä koko ajan ja yöt ovat tosi pitkiä. Lasten takia, jotka ovat minulla on pakko jaksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575765Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752952Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222198No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401955- 191838
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83118281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah741018