Avuton miesystävä

Sjalla se täs

Uusi miesystäväni paljastui melko, no uusavuttomaksi yhteenmuuttomme jälkeen. Joillekin asiat vain ovat niin vaikeita. Hänen äitinsä on selvästi hyysännyt hänet aivan puhki, joten en ollut yhtään yllättynyt, kun hän käydessään kyselee kaikkea, että mitä syömme tms. Välillä tuntuu, että miehen paikka olisi kotonaan - äitinsä helmoissa.

Mies on ollut töissä kuitenkin, mikä yllätti minut. Tällä hetkellä hän on työtön ja on päivät kotona.

Hän saattaa aina soittaa minulle kouluun jotain, että saako ottaa vanukkaan tms. Olen tuhat ja miljoona kertaa sanonut, että aikuinen mies tee mitä haluat, kunhan et ole nälissäsi, mutta hän vain jatkaa soittelua. Hänelle ei voi antaa mitään pikku tehtäviä, esimerkiksi perunoiden keittoa, koska talo varmaan palaisi. Hän on selvästi turhautunut ja huomionkipeä.

Onko tässä teidän mielestänne mitään tehtävissä enää? Minusta vain tuntuu, etten halua vielä äidiksi, kun koulutkin ovat vielä kesken. Kaikki pitäisi näyttää niin kädestä pitäen, mikroaaltouunin käytöstä lähtien. Saattaa kuulostaa aika kummalta, mutta jostain syystä minua ei huvita tämä homma enää yhtään. Onhan hän pikku nallekarhuni, mutta tuon muuton jälkeen on hieman alkanut epäröidä kko homman sujuvuutta.

23

1527

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • CharlieChaplin

      Wagner ja sinä ilmeisesti Viivi

    • siinä sinun uusavuttomassa miehessäsi on?

      • oiskohan(N)

        Varmaan tosi hyvä SÄNGYSSÄ!:)


    • Rouva67

      ... heppuja löytyy? Ja heille vielä vaimokekin? Aikuinen mies eikä osaa edes mikroa käyttää? Eikä edes perunoiden keittoa hänelle voi antaa tehtäväksi? Eikö siitä yhtään osannut aavistaa ennen yhteenmuuttoa, että tyyppi on "hitusen" avuton ja saamaton?

    • beo

      Onks tää provo ?

      Siis alle 10-vuotiaskin osaa mikroa käyttää. Eikä soittele työpaikalle saadakseen luvan ottaa vanukkaan.

      Miten se yllätti että mies on ollut työssäkin ? Mites mies päviänsä viettää kotona ?
      Ei ihme että Sinua ei huvita, eihän toi suju !

    • murikka

      Tuohan on ihanteellista, kun saat lapsen ilman synnytystuskia ja vaivoja. Vaippojakaan ei varmaan enää tarvi? Tokkopa edes pyllyä pyytää pyyhkimään?

      Jos samassa paketissa on miestäkin, niin mitäpä muuta nainen voisi toivoa?

    • Sjalla se täs

      Miksei kukaan edes yritä suhtautua tähän ongelmaan vakavasti. En usko, että olen ainut, joka on huomannut yhteenmuuton jälkeen, ettei arki olekaan niin herkkua. Eikä se kova työ, vaan se ainainen huoli toisesta. Hän on ihan aikuinen ukko, mutta kun hän ei ole eläissään tehnyt mitään - koska hänen äitinsä on kaiken tehnyt. Enkä tiedä, miten pärjään tämän kevään, kun joudun olemaan paljon pois kotoa. Ja kun hän on päivät kotona, niin toivoisin, että hän voisi itse opetella kaikkia juttuja. Mutta kun tuntuu, että hän ei edes yritä.

      • sulla

        oo oikeen muuta vaihtoehtoa kun, näyttää sille kädestä pitäen miten asiat tehdään, jos asiat ei mene vielä sittenkään perille, niin mieti vielä kerran mitässitten... mutta toisaalta jos tuntuu ettei halua/jaksa ryhtyä "äidiksi", kuten sanoit, niin... sunhan tässä ne päätökset täytyy tehdä. oletko ajatellut että mites sitten kun/jos hommaatte lapsia? haluatko huolehtia "isosta lapsesta" ja "oikeasta lapsesta", mistä rahaa laskuihin ja ruokaan, jos sinä et voi olla töissä ja iso lapsesi ei osaa/kykene? ym. ym. mutta...itse todellakin parhaiten tiedät tilanteesi


      • Kuutamolla

        Mä ihmettelen oikein maan perusteellisesti, et mitä varten äitien tarvii passata poikiansa noin paljon? En ymmärrä enkä käsitä. Luulisi pojan äidin tajuavan et hän on luomassa avutonta tyyppiä. Vai onko niin että tää sun miehes ei oo koskaan halunnut mitään tehdä, sananmukaisesti maata sohvalla ja räkiä kattoon?!

        Mä ainakin tuntisin itseni täydelliseksi tampioksi, jollen osaisi edes perunoita keittää tai käyttää pölynimuria!

        Eikös tommonen hyysäys kuulu paremminkin tohon italialaiseen kulttuuriin, jossa pahimmillaan pojat asuvat äitinsä "helmoissa" 30-kymppiseksi asti. Vai oliko taas se kuuluisa yleistys?

        No sun tarvii sit kärsivällisesti kouluttaa sitä miestäs, niin tiedät sitten miten menetellä tulevien lapsienne kanssa :-). Älä vaan kasvata "kädettömiä" miehiä, tai no, naisiakaan.


      • ei jaksa
        Kuutamolla kirjoitti:

        Mä ihmettelen oikein maan perusteellisesti, et mitä varten äitien tarvii passata poikiansa noin paljon? En ymmärrä enkä käsitä. Luulisi pojan äidin tajuavan et hän on luomassa avutonta tyyppiä. Vai onko niin että tää sun miehes ei oo koskaan halunnut mitään tehdä, sananmukaisesti maata sohvalla ja räkiä kattoon?!

        Mä ainakin tuntisin itseni täydelliseksi tampioksi, jollen osaisi edes perunoita keittää tai käyttää pölynimuria!

        Eikös tommonen hyysäys kuulu paremminkin tohon italialaiseen kulttuuriin, jossa pahimmillaan pojat asuvat äitinsä "helmoissa" 30-kymppiseksi asti. Vai oliko taas se kuuluisa yleistys?

        No sun tarvii sit kärsivällisesti kouluttaa sitä miestäs, niin tiedät sitten miten menetellä tulevien lapsienne kanssa :-). Älä vaan kasvata "kädettömiä" miehiä, tai no, naisiakaan.

        kouluttaa tollasta miestä, siinähän saa revetä liitoksistaan päivittäin!


    • DarkShadow86

      Olisi kiva tietää mikä on ikä tilanne puolin/toisin? Eli minkä ikäinen mies on kyseessä? Olen itse 20 vuotias, eikä tartte mennä kuitenkaan kysymään että saako jääkaapista ottaa jotain.. Myönnän että en ole kokki parhaasta päästä mutta kyllä nyt joku perunoiden keitto esim onnistuu. Onhan se ihme jos ei osaa esim ruokaa itselleen laittaa. Itselläni koomista kyllä meinasi ostokset mennä vähän väärässä järjestyksessä kassiin kaupassa. :). Luulen että hänelläkin luulisi olevan edes jotain mitä osaa tehdä. Ja hänen ikäiselleen varmastikaan "opettaminen" menisi aika työstä, eikä se ole tarkoituskaan.

      • Sjalla se täs

        Itse 21 ja ukko 24.


      • Rouva67
        Sjalla se täs kirjoitti:

        Itse 21 ja ukko 24.

        ... homman toimimaan, niin eihän sun auta kuin neuvoa kädestä pitäen miten siellä kotona ollaan ja miten mikäkin vehje toimii. Mutta jos miestä ei kiinnosta edes oppia tekemään mitään, niin sitten lienee turha edes vaivautua. Itsehän sen näet parhaiten kiinnostaako sitä mikään vai haluaako se vain olla ja päästä helpoimmalla.


    • Kolli_Kellinen

      Se mies ei ilmeisesti ole asunut päivääkään yksin, koska olisi kai jo kuollut nälkään ja vaatteet olisivat lahonneet hänen päälleen...

      Suoraan sanoen en voi millään uskoa, että se mies voi olla niin avuton millaisen kuvan hän itsestään antaa. Oppiihan jo koulun kotitaloustunnillakin yhtä sun toista ruoanlaitosta ja mikroaaltouunin kuten muidenkin kodinkoneiden käytön luulisi onnistuvan ihan terveellä maalaisjärjelläkin, ilman manuaalien lukemista.

      Itse asiassa epäilen, että poikaystäväsi käyttää vanhaa kikkaa, jota monet miehet harrastavat. He heittäytyvät suhteessa alusta saakka täysin avuttomiksi, koska ovat niin laiskoja ja saamattomia etteivät viitsi tehdä mitään tai ajattelevat, että kotityöt ovat naisten hommia.
      Naiset uskovat, että mies on todellinen tumpelo kun hän ei muka osaa tehdä mitään. Kun mies pari kertaa tahallaan keittää puurot pohjaan ja värjää pesukoneessa vaatteet vaaleanpunaisiksi, nainen ottaa suosiolla asiat itse hoitaakseen. Ja mies kääntää tyytyväisenä kylkeä sohvalla ja odottaa että valmis kanapaisti ilmestyy pöytään. Ja herkkäuskoiset naiset vain ajattelevat, että "voi tuota minun höpsöä pikku wagneria ja nallekarhua"...

      • Älä hyvä ihminen

        mokaa meidän taktiikkaa. Pliis.
        Ei naisille kannata kaikkia juttuja paljastaa.


      • en paremmin sano

        Ihan totta että alkuperäisen mies on joko autistinen, eli ei osaa huolehtia itsestään tai sitten hän esittää. Esittää avutonta, jotta saisi huomiota. Liekö jokin riippuvainen persoonallisuuhäiriö kaiken lisäksi...? Kuka tietää. Mutta normaali terve mies ei ole tuollainen. Miehen adl-taidot selvästi heikot. Eli ei kykene huolehtimaan itsestään. Tai sitten jostain ihmeen syystä esittää avutonta.


      • Jane Potkukelkka

        Enpä olis heti arvannu että näin on. Ehkä siks koska itse en ajattele noin, yritystä pitää olla ja jos ei asiat vörki sitte huudetaan aaaapuuuuuva. Kiitos nyt olen paljon viisaampi.


    • onko

      tällaisia vielä nykypäivänäkin! Parempi kun jätät sen ja menee nyt vähäksi aikaa asustelemaan yksistään tätä elämää ja potkaise se töihin, ugh! Joo, ei kannata epäröidä, persuuksista pihalle vaan.

    • ....

      Eihän miehellä ole todettu mitään sairautta/vammaa jonka vuoksi hän voisi olla saamaton?

      esim. hahmotushäiriö, Adhd...

    • selkeä tapaus

      Tuo on nyt selkeä tapaus, ettei teidän välillä ole kemiaa. Sinulla on ihan oikeus olla vihainen ja ärtynyt, jos tuollasta katselet.

    • VOi ei

      Ei hyvää päivää. Mikä pakko sitä heti on olla yhteen muuttamassa? Eiköhän tuokin ongelma olisi selvinnyt kohtalaisen pian jos edes vähän aikaa olisit maltannut katsella. Voiko tuollaisia naisia ihan oikeasti olla olemassa ? Kait se lapsikin on jo alulle laitettu?

    • rwehr

      Jätät hänet ja sanot että nyt pääsee taas äitin luokse.

    • en paremmin sano

      Voi pyhä luoja.
      Jos joku mies soittaisi minulle saako ottaa vanukkaan, se on samantien entinen mies.
      Vaadin mieheltä oma-aloitteisuutta, itsevarmuutta ja päättäväisyyttä. En edes törmää miehesi kaltaisiin tapauksiin saati päästä heitä kotiini asumaan, joten en voi sanoa mitään muuta kuin ihmetellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe