Yli kolme vuotta parisuhdetta takana, siitä kaksi vuotta avoliitossa. Mies ei enää tunne minua kohtaan mitään. Ilmoitti jo aiemmin keväällä, että haluaa erota, mutta perui sitten myöhemmin. Olin jo silloin ihan rikki ja onnellinen miehen mielenmuutoksesta. Nyt sitten mies sanoo, että ei oikeasti halunnutkaan mua takaisin vaan halusi säästellä mun tunteita. Tosi reilua..
Taas kerran olen ihan rikki. Itkettää vaan. Miestä ei ero paljon hetkauta. Ei haikeutta, ei mitään. Tosin onhan hälle lohduttajiksi löytynyt paljon uusia naispuoleisia kavereita jostain. Mun selän takana vähän viestitelty ja soiteltu. Pitää kai olla onnellinen hänen puolestaan. On löytänyt elämäänsä taas iloa huonon suhteen jälkeen. En kyllä ihmettele, että seuraa riittää kun kyseessä on kuitenkin niin hellä ja empaattinen mies kun ex-avomieheni.
Itseään tässä kai voi vain syyttää. Muutuin suhteessamme pian hyvin omistushaluiseksi ja monet asiat aiheuttivat mustasukkaisuutta ja ahdistuksia. Mies kesti mun pahan olon tunteita aluksi hyvin ja yritti helpottaa oloani, mutta lopulta ei enää jaksanut. Rakkaus kuoli. Koin suuren muutoksen itsessäni tämän kevään aikana, mutta en ehtinyt muuttumaan ajoissa tarpeeksi. Menetin sielunveljeni.
Nyt sitten pitäisi itse taas löytää se elämänilo jostain. Olin jo niin tottunut olemaan avovaimo. En olisi halunnut luopua paikastani mieheni kainalossa. Nyt edessä oman asunnon etsiminen ja muutto sitten joskus. Ne tavalliset erorutiinit. Ei vaan millään jaksais. Kouluhommatkin pitäis tehdä vielä loppuun jollain voimilla.
Kesä tulee kyllä olemaan todella iloton. Ei yhtään sellainen, kun vielä jokin aika sitten kuvittelin. Pitäis hankkia lisää kavereita täältä Tampereelta, niin ei ois muualta muuttaneena niin yksinäistä. Elämä pyöri liikaa parisuhteen ympärillä. Täytyy alkaa etsimään itseään.
Tuntuu kuitenkin hyvältä kun saa purkaa vaikeita asioita edes tällaisille palstoille. Mukava olisi kuulla myös muiden ajatuksia erosta. Vaikka ei minulla aiheesta ollutkaan mitään uutta sanottavaa.
Ero raastaa syvältä
27
3601
Vastaukset
- melkein sama tilanne
Voimia sinulle!!!
- mona84
Kiitos paljon kannustuksesta! Voimia sullekin.
- tsemppiä
vielä 30v suhteenkin loputtua,eli mikään ei ole varmaa.
- se raastaa
tsemppiä kirjoitti:
vielä 30v suhteenkin loputtua,eli mikään ei ole varmaa.
ja vaikuttaa pitkälle. Niinkuin voi päätellä H Laurin vanhempien erosta ja Hannelen omista eroista..jatkumo jatkuu...
http://www.iltalehti.fi/2006/05/21/200605194496980_vi.shtml
- se joka on nyt yksin
Kuulostaapa tutulta. Minäkin aloin omistaa liikaa "vapaata" miestä. Mies toi kyllä julki, ettei häntä voi omistaa, mutta se ei minun sairastuneeseen kaaliini mennyt tarpeeksi nopeasti. Yhteen ei paluuta siksi, että me oikeastaan molemmat pelkäämme , että sama tappeluruljanssi alkaa alusta heti kun kaikki on normalisoitunut.
Emmä tiedä enää mitä tehdä. Ehkä se ei ollut sitä mitä sen piti olla, sitä miksi sitä luulin.
Mutta kun se rakasti minua ja minä rakastin sitä. Välillä pelkäsin olevani vain yksi kala meressä, mutta ei se siltä tuntunut, kun tanssittiin hitaita kamalassa kännissä molemmat ja sitten kiehnättiin baarien nurkissa tai sitten kotisohvalla istuskeltiin.. Tai kun se antoi minulle kalliita yllätyslahjoja, vaikka sillä teki itselläkin rahasta tiukkaa.. Kun se otti kuvia minun hymyilevästä ja iloisesti yllättyneestä naamastani. Se oli selvästi onnellinen koska oli tehnyt minut onnelliseksi.
Kun se sitten erottuamme osti uuden tietokoneen itselleen, minä pilasin kaiken ilon siitä sanomalla jotakin ilkeää. Tunteita kyllä on, mutta ei mitään mahdollisuuksia.
Itsepä olen soppani keittänyt.
Kiitos siinä minulle.
Oh how much I really hate myself.- mona84
Ymmärrän sinua hyvin. Olisinpa tajunnut vähän aikaisemmin mitä oikein tein. Eihän sitä osaa arvostaa mitä on ennen kuin sen menettää. Kai tuli pidettyä miestä jossain vaiheessa itsestäänselvyytenäkin. Kuvittelin, että se aina jaksaa kestää mun kiukutteluja. Parisuhteessa ois niin tärkeetä, että maailma ei pyöris vaan sen oman navan ympärillä. Tuli oltua liian itsekäs. No, tulipahan opittua kantapään kautta.
- 6kk sitten
eli tiedan tasan tarkkaan milta sinusta tuntuu. Jokainen sanasi oli kuin minun ajatelmiani ja oikein sydameen sattui kun tiesin milta sinusta tuntuu. Koska tunsin aivan samalla lailla. Ja tunnen edelleen, tietylla tavalla. Onhan asiaa alkanut kasitella erilailla mutta myonnan etten vielakaan ole paassyt asian yli.
Ala syyta itseasi, se ei ole oikein. Et tehnyt mitaan vaaraa. Valilla vaan kohtalo on julma, mutta myohemmin ymmarrat ettei teita vain ollut tarkoitettu yhteen ja tulet loytamaan jonkun paremman. Tiedan, ei auta, itselleni sanottiin samaa, mutta tuo se totuus kuitenkin on :)
Elele nyt ihan rauhassa, ala stressaa liikaa ja sure rauhassa. Itke kun itkettaa ja pura pahaa oloa tuttaville ja ystaville, anna ajan parantaa. Ei ole mitaan keinoa paasta surusta yli, se on vain koettava. Mutta sina paivana kun tajuat etta elama hymyilee taas, tunnet onnistuneesi jossain suuressa.
Osa paasee yli nopeasti, osa ei. Ymparillani kaksi avoparia erosi minun jalkeeni, molemmat naiset loytaneet jo uudet onnet ja entinen on unohtunut taysin. Itsellanikin oli/on suuri ihastus mutta entinen vaivaa mielessa silti. Ehka koska eron jalkeen tapahtui niin paljon, ystavystyimme, sovimme taman olevan tauko. Sain kuitenkin tauosta tarpeekseni (en halua olla muuta kuin Se Ensimmainen miehelle) ja ilmoitin ettei meita enaa ole. Sattui, mutta se askel oli tehtava jotta paasisin elamassa eteenpain.
Voimia, oikeasti. Usko, et ole tehnyt mitaan vaaraa. Jos miehella on naispuolisia lohduttajia, ala valita. Ei se tarkoita ettako heidan valillaan mitaan olisi. Ja jos on, ehka se on miehen tapa purkaa pahaa oloa. Koska eihan jattajallakaan helppoa ole, oma mieheni ainakin on karsinyt yhta paljon kuin minakin (olemme keskustelleet tasta paljon).
Elama ei aina ole herkkua, mutta kaikki mika ei tapa, vahvistaa :) Kesa tulee, mieli piristyy, muistot haalenee, elama alkaa vahitellen loistaa taas. Sure sita ennen rauhassa. Jos teidat on tarkoitettu yhteen, se tapahtuu viela.- mona84
Kiitos sinullekin viestistäsi. Sitä aina kuvittelee olevansa yksin tuntemuksiensa kanssa ja että tästä ei ole enää paluuta normaaliin elämään. Sängystä nouseminen on jotenkin niin työlästä ja itku tulee niin helposti. Kyllähän sitä vielä toivoo, että saisi uuden mahdollisuuden, mutta toisaalta tämä on varmaan ihan hyvä ratkaisu. Ei vaan voi uskoa, että siltä oikealta tuntunut ihana mies ei ollutkaan sitä. Aikahan tässä vain auttaa, mutta se kuluu niin kuolettavan hitaasti.. Voimia sinullekin yli pääsemiseen!
- 6kk sitten
mona84 kirjoitti:
Kiitos sinullekin viestistäsi. Sitä aina kuvittelee olevansa yksin tuntemuksiensa kanssa ja että tästä ei ole enää paluuta normaaliin elämään. Sängystä nouseminen on jotenkin niin työlästä ja itku tulee niin helposti. Kyllähän sitä vielä toivoo, että saisi uuden mahdollisuuden, mutta toisaalta tämä on varmaan ihan hyvä ratkaisu. Ei vaan voi uskoa, että siltä oikealta tuntunut ihana mies ei ollutkaan sitä. Aikahan tässä vain auttaa, mutta se kuluu niin kuolettavan hitaasti.. Voimia sinullekin yli pääsemiseen!
kyllahan se raastoi, ja raastaa vielakin. Mutta ole onnellinen etta miehen todellinen minuus paljastui nyt, eika 5 tai 10 vuoden paasta, jolloin ero olisi viela hankalampaa ja olisit jo vanhempi. Nyt ainakin olet ja ollaan viela nuoria.
Erotessa tuntui etten ikina halua enaa ketaan muuta miesta, mutta niin sita vain on vahitellen alkanut sinkkuelamakin maistumaan. Kylla sita usein kaipaa sita jonka viereen saisi kapertya ja joka rakastaisi, mutta vaihteen vuoksi on myos kiva lahtea ulos ja tietaa etta Kukaan ei tule sanomaan mita tehda tai mita ei. Ja oih, kun ihastut jonain paivana uudelleen, muistat millaista se taas oli..
Edellinen siis pyorii mielessa mutta kylla se elama jatkuu, paiva paivalta paremmin. Elama ei aina ole helppoa, mutta jonain paivana katselet takaisinpain etta tulipa sekin koettua, ja hyvin meni :) Kai sita tastakin paljon oppii :) Ja kun alat erosta selvita enemman, alat ehka tajuamaan suhteestanne asioita joita et aiemmin ajatellut ja tajuat ettei se ehka olisikaan pitkaan enaa toiminut niin. Ainakaan, jos molemmat eivat olleet taysilla mukana. Koska ansaitsethan jonkun joka on yhta tosissaan kuin sinakin, eiko?!
Voimia ja haleja!! Paiva kerrallaan, joka hymy vahvistaa :))
- on kovaa
Hei! Ikävää, että olet noin maassa, koita jaksaa. Itseni taas pitäisi lähteä huonosta avoliitosta, mies kohtelee aika huonosti enkä mä ole rakastanut sitä aikoihin. Mutta mistä hitosta voimat uuden kämpän ettimiseen, tavaroiden lopulliseen jakoon ja siihen, että se ovi sulkeutuisi viimeisen kerran selän takana. Mä itse melkein toivon, että tulisi joku akuutti pakkotilanne, että olisi pakko lähteä. Tää kuulostaa julmalta ja multa nyt lutkamaiselta, mutta ette tietenkään tiedä taustoja:jäin jo kiinni toisen miehen kanssa treffailusta(muuta ei tapahtunu), mutta mieheni ei silti halunnut erota.
- mona84
Moi! Kyllä minä itsekin olen joskus aiemmin harkinnut eroa omasta suhteestani, mutta halu jatkaa on kuitenkin aina ollut vahvempi. Nyt sitten kun en itse voi enää vaikuttaa asiaan, niin ero tuntuu tosi pahalta. Vaikea hyväksyä sitä, että miehellä ei ole enää mitään tunteita mua kohtaan. Itsetunto on todella alhaalla..enkö olekaan rakastamisen arvoinen?
Sanoisin kyllä joka tapauksessa, että ei kannata riutua huonossa suhteessa. Mieluummin kai itsekin eroan suosiolla, kun pitäisin miestäni kärsimyksessä tunteettomassa suhteessa. Varmasti sinua kiinnostaa muut miehet, joten lähde ennen kuin tulee houkutus pettää. Älä murskaa miehesi maailmaa pettämisuutisilla.
Olen tässä ongelmien keskellä oppinut, että aina pitää keskustella mieltä vaivaavista asioista. Mun mies hautoi kauan sitten tapahtunutta asiaa mielessään kertomatta mulle mitään ja nyt se on sitten osasyynä siihen, että ero tulee. Terve itsetunto ois myös tärkeää parisuhteessa. Minulla sitä ei ole koskaan ollut ja mieheni on sen nyt viime aikoina löytänyt. Sääli, että se johti siihen, että mies ei enää halua olla mun kanssa.
- anneli#
Luin tuon sinun kirjotuksesi ja itselläni sama tilanne päällä. Yhteistä taivalta kesti 4 vuotta josta 3 avoliitossa. Suhteen aikana paljon puhumattomuutta, riitelyä sellaista asioista joilla ei ollut mitään merkitystä. Mies todella jääräpäinen, todisteli minulle aina sitä että on uskollinen naiselleen eikä petä. Vaan mitenkäs kävikään meni toisen naisen kanssa ja tämä toinen nainen on ollut ns. takapiruna suhteemme aikana, aina kun olemme olleet vaikka ravintolassa yhdessä tämä nainen on ollut avopuolisoni kanssa juttelemassa ja sitä tuntui aina riittävän. Usein avopuolisoni ei edes huomannut minua silloin tanssitti vaan tätä naista.
Itsellänikin nyt sellaiset vellovat tunteet ja tiedän todella miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Olen itse käynyt hakemassa keskustelun kautta kriisiapua kriisikeskuksesta. Helppotti hetkellisesti sillä hetkellä, mutta kun lähdin sieltä mieleni murtui aivan täysin. Itken jatkuvasti ja ihan tuosta vaan. Itsellänikin on asunnon etsiminen ja asioiden uudelleen järjestelyä ja samalla pitäisi tehdä tätä surutyötä parisuhteen päättymisen vuoksi. Mikään ei oikein jaksa kiinnostaa. Minäkin koen tulevan tosi surullisena episodina, mutta minulle on teroitettu sitä että surutyö pitää tehdä vaikka se satuttaa henkisesti todella paljon. Sen jälkeen kun sen on tehnyt ja selvinnyt siitä on parempi itselläänkin olla. Neuvoa en voi sinulle antaa, mutta tunnen todella paljon sympatiaa sinua kohtaan ja voin vain kuvitella minkälaista ihmissuhdepainia käyt tällä hetkellä itsesi kanssa. Ihmissuhteet ovat niin kovin herkkiä alueita. Useinhan tuossa erotilanteessa on kysymys siitä luopumisen tuskasta ja asiaa ei auta yhtään se että muistelee niitä onnellisia hetkiä jotka parisuhteessa oli. Sitä on nyt vain haettava se kaikki mahdollinen apu jonka voi saada tässä tilanteessa, ystävät, sukulaiset, lapset tärkeässä roolissa, purkaa asiaa niin monta kertaa kun se tuntuu itseäsi helpottavan. Tsemppiä kaikille jotka kokevat tällaisen erotilanteen ja voimia siihen että ymmärtää, elämä ei pääty tähän.- mona84
Olen iloinen, että olen saanut näinkin monta vastausta kirjoitukseeni. Vastauksia lukemalla saa tavallaan vertaistukea ja erilaisia perspektiivejä asiaan. Tunnen itsekin paljon sympatiaa niitä kohtaan, jotka joutuvat täällä ojan pohjalla rypemään. Jostain pitäisi vaan löytää se tie ylöspäin. Käyn itsekin huomenna psykologin kanssa juttelemassa ja siitä on ainakin menneissä vaikeuksissa ollut hyötyä.
Masentaa kuitenkin ajatella kuinka pitkä surutyö ja toipuminen on edessä. Varsinkin nyt kesän kynnyksellä, kun sitä aina odottaa pimeän talven keskellä, että pääsee nauttimaan auringosta ja kesästä rakkaan avopuolison kanssa. Kotimaan matkailu, mistä olen kovasti nauttinut jää varmaan aika vähälle.
Vaikka olen vielä nuori, niin tuntuu, että tässä eroprosessissa vanhenee ainakin 10 vuotta ja laihtuu monta kiloa kun ruoka ei maistu. Voi sanoa, että olen kokemusta rikkaampi, mutta olisin kyllä voinut elää ilmankin. Saankohan koskaan enää sydäntäni ehjäksi.. - samoin
mona84 kirjoitti:
Olen iloinen, että olen saanut näinkin monta vastausta kirjoitukseeni. Vastauksia lukemalla saa tavallaan vertaistukea ja erilaisia perspektiivejä asiaan. Tunnen itsekin paljon sympatiaa niitä kohtaan, jotka joutuvat täällä ojan pohjalla rypemään. Jostain pitäisi vaan löytää se tie ylöspäin. Käyn itsekin huomenna psykologin kanssa juttelemassa ja siitä on ainakin menneissä vaikeuksissa ollut hyötyä.
Masentaa kuitenkin ajatella kuinka pitkä surutyö ja toipuminen on edessä. Varsinkin nyt kesän kynnyksellä, kun sitä aina odottaa pimeän talven keskellä, että pääsee nauttimaan auringosta ja kesästä rakkaan avopuolison kanssa. Kotimaan matkailu, mistä olen kovasti nauttinut jää varmaan aika vähälle.
Vaikka olen vielä nuori, niin tuntuu, että tässä eroprosessissa vanhenee ainakin 10 vuotta ja laihtuu monta kiloa kun ruoka ei maistu. Voi sanoa, että olen kokemusta rikkaampi, mutta olisin kyllä voinut elää ilmankin. Saankohan koskaan enää sydäntäni ehjäksi..Meillä kävi 13 vuotisessa liitossa aivan samalla tavalla. Mä kuulemma halusin sitoa exääni liikaa. Vaikka en mä omasta mielestäni häntä hirveesti sitonut, mutta se ei halunnut selittää mulle kaikkia menojaan. Ja oli muutenkin niin vaihtelun haluinen. Sit se jätti mut. 2,5 kuukauden päästä mä pääsin siitä yli ja nyt mun tunteeni sitä kohtaan on pelkkää kiukkua. Johtuen siitä, että hän ei voi olla mun kanssa tekemisissä uuden muijansa takia. Se voi jättää hänet mikäli me ollaan tekemisissä.
Kyllä sä siitä yli pääset. Koita nyt vaan keksiä itsellesi kivaa tekemistä ja ala katsella muita miehiä. - mona84
samoin kirjoitti:
Meillä kävi 13 vuotisessa liitossa aivan samalla tavalla. Mä kuulemma halusin sitoa exääni liikaa. Vaikka en mä omasta mielestäni häntä hirveesti sitonut, mutta se ei halunnut selittää mulle kaikkia menojaan. Ja oli muutenkin niin vaihtelun haluinen. Sit se jätti mut. 2,5 kuukauden päästä mä pääsin siitä yli ja nyt mun tunteeni sitä kohtaan on pelkkää kiukkua. Johtuen siitä, että hän ei voi olla mun kanssa tekemisissä uuden muijansa takia. Se voi jättää hänet mikäli me ollaan tekemisissä.
Kyllä sä siitä yli pääset. Koita nyt vaan keksiä itsellesi kivaa tekemistä ja ala katsella muita miehiä.Vaikea sitä on nyt uskoa, että yli pääsen. Toivon sitä kuitenkin kovasti. Paha olo ei yhtään hellitä kyllä. Toistaiseksi en ole saanut suruuni tukea eksältäni. Esimerkiksi kun laitan hälle viestiä niin saan ehkä joskus vastauksen ja sekin on yleensä vain muutama kylmä lause. Jos soitan, niin ei välttämättä vastaa. Muut uudet puhelinkaverit on tärkeempiä. Kai sen voi ymmärtääkin. Vaikea vaan asettua uuteen asemaansa kun vähän aikaa sitten olin vielä maailman tärkein.
Vasta viikko sitten, kun viimeksi tavattiin, hän lahti rakkauttaan vannoen ja nyt suhtautuu täysin tunteettomasti. Jotain on kai tapahtunut tässä välissä, mitä en voi ymmärtää. Kai mies on sitten vihdoin itselleen ja mulle rehellinen. Niin täytyy ajatella. Pitää vaan odottaa kun hän palaa taas "kotiin", niin pääsee eka kertaa kasvotusten keskustelemaan asiasta. En haluais päätyä vihaamaan häntä niin kuin sinulle on käynyt. En haluais luopua löytämästäni ihanasta ihmisestä, olkoonkin sitten, että voidaan olla jatkossa vain ystäviä.
Kiitos vastauksestasi ja kannustuksesta. - 6kk sitten
mona84 kirjoitti:
Vaikea sitä on nyt uskoa, että yli pääsen. Toivon sitä kuitenkin kovasti. Paha olo ei yhtään hellitä kyllä. Toistaiseksi en ole saanut suruuni tukea eksältäni. Esimerkiksi kun laitan hälle viestiä niin saan ehkä joskus vastauksen ja sekin on yleensä vain muutama kylmä lause. Jos soitan, niin ei välttämättä vastaa. Muut uudet puhelinkaverit on tärkeempiä. Kai sen voi ymmärtääkin. Vaikea vaan asettua uuteen asemaansa kun vähän aikaa sitten olin vielä maailman tärkein.
Vasta viikko sitten, kun viimeksi tavattiin, hän lahti rakkauttaan vannoen ja nyt suhtautuu täysin tunteettomasti. Jotain on kai tapahtunut tässä välissä, mitä en voi ymmärtää. Kai mies on sitten vihdoin itselleen ja mulle rehellinen. Niin täytyy ajatella. Pitää vaan odottaa kun hän palaa taas "kotiin", niin pääsee eka kertaa kasvotusten keskustelemaan asiasta. En haluais päätyä vihaamaan häntä niin kuin sinulle on käynyt. En haluais luopua löytämästäni ihanasta ihmisestä, olkoonkin sitten, että voidaan olla jatkossa vain ystäviä.
Kiitos vastauksestasi ja kannustuksesta.Ihan normaalia varmaan tuo miehesi kaytos sinansa, etta hanestakin tuntuu pahalta ja ehka tuo etaantyminen on vaan merkki siita ettei tieda miten kohdata sinua.
Meilla meni noin myos - miehesta tuli ivallinen, etainen, k*sipaa. Itse vihasin hanta, olin puhumatta valilla paivia (asuimme viela saman katon alla), valilla huusin itkien ulos kaiken mita sisalla liikkui ja kaikin sanoin mita keksin. Luulin etta hanella oli jo uusi nainen.
Meni aikaa, huomasin etta miehen hiljaisuus johtui siita etta hanesta tuntui todella pahalta nahda minut itkemassa ja maassa, ja siksi han kayttaytyi etaisesti. Han halusi jutella, mina en. Haneen sattui kun huusin vihaavani hanta. Eika hanella uuttakaan viela ollut, tai no, nainen kylla vokotteli hanta mutteivat olleet tehneet mitaan, ei kuulemma halunnut koska ei ollut viela paassyt erostamme yli. Ja niin, uskoin hanta kylla, ja tutuiltammekin kuulin etta asia oli nain.
Aloimme keskustella, olo ei ehka parantunut kummalaakaan mutta ainakin sai asioita selvitettya. Puhuimme lopulta monia oita, oli jotenkin niin helppo puhua kun suhde ei ollut enaa estamassa ja tiesi etta voi sanoa kaiken ilman etta suhde karsisi - koska sita suhdettahan ei enaa ollut.
Mita yritan tassa siis sanoa on se etta jokainen kay eroa lapi tavallaan, ja joskus se nayttaa toiselta mita on. Huusinhan itsekin hanelle vihaavani hanta ja olevani onnellinen etta paasin tuollaisesta paskiaisesta eroon, vaikka oikastihan halusin vain kaiken olevan ennallaan koska rakastin hanta yha.
Hankalaa on, mutta kylla siita paasee yli. Ei se tapahdu yllattaen, mutta vahitellen asian kanssa oppii elamaan, sen kokee osaksi elamaa eika se enaa satuta niin paljon. Usko minua. Olen kokenut tuon aivan saman, ollut jossain masennuksen pohjamaastossa, mutta ei se elama nakojaan lopukaan vaikka varma siita onkin ;) - mona84
6kk sitten kirjoitti:
Ihan normaalia varmaan tuo miehesi kaytos sinansa, etta hanestakin tuntuu pahalta ja ehka tuo etaantyminen on vaan merkki siita ettei tieda miten kohdata sinua.
Meilla meni noin myos - miehesta tuli ivallinen, etainen, k*sipaa. Itse vihasin hanta, olin puhumatta valilla paivia (asuimme viela saman katon alla), valilla huusin itkien ulos kaiken mita sisalla liikkui ja kaikin sanoin mita keksin. Luulin etta hanella oli jo uusi nainen.
Meni aikaa, huomasin etta miehen hiljaisuus johtui siita etta hanesta tuntui todella pahalta nahda minut itkemassa ja maassa, ja siksi han kayttaytyi etaisesti. Han halusi jutella, mina en. Haneen sattui kun huusin vihaavani hanta. Eika hanella uuttakaan viela ollut, tai no, nainen kylla vokotteli hanta mutteivat olleet tehneet mitaan, ei kuulemma halunnut koska ei ollut viela paassyt erostamme yli. Ja niin, uskoin hanta kylla, ja tutuiltammekin kuulin etta asia oli nain.
Aloimme keskustella, olo ei ehka parantunut kummalaakaan mutta ainakin sai asioita selvitettya. Puhuimme lopulta monia oita, oli jotenkin niin helppo puhua kun suhde ei ollut enaa estamassa ja tiesi etta voi sanoa kaiken ilman etta suhde karsisi - koska sita suhdettahan ei enaa ollut.
Mita yritan tassa siis sanoa on se etta jokainen kay eroa lapi tavallaan, ja joskus se nayttaa toiselta mita on. Huusinhan itsekin hanelle vihaavani hanta ja olevani onnellinen etta paasin tuollaisesta paskiaisesta eroon, vaikka oikastihan halusin vain kaiken olevan ennallaan koska rakastin hanta yha.
Hankalaa on, mutta kylla siita paasee yli. Ei se tapahdu yllattaen, mutta vahitellen asian kanssa oppii elamaan, sen kokee osaksi elamaa eika se enaa satuta niin paljon. Usko minua. Olen kokenut tuon aivan saman, ollut jossain masennuksen pohjamaastossa, mutta ei se elama nakojaan lopukaan vaikka varma siita onkin ;)Mukava kuulla että monet ovat selviytyneet erosta ehjin nahoin ja elämä on alkanut jopa hymyillä uudestaan. Asioiden lopullisuus on vain tosi raskasta kestää. Vähän niin kuin jos joku läheinen kuolee, sille ei voi enää mitään jälkeenpäin. Erossa vaan on se huono puoli, että niitä toiveita yhteenpaluusta saattaa elätellä vielä pitkään. Pitäis antaa sen suhteen kuolla rauhassa. Roikkumisesta ei ole muuta kuin haittaa. Toisaalta taas haluaisin todistaa, että arvostan suhdetta, niin paljon, että olen valmis taistelemaan sen puolesta. Tunteet ovat niin arvaamattomia, että ei koskaan tiedä mitä tulemaan pitää. Voisi ehkä siirtyä taas järjellä elämiseen, kuten ennen suhdetta.
Yritän myös olla katkeroitumatta tämän johdosta ja pitää välit kunnossa miehen kanssa. Monesti aiemminkin olen ajatellut, että olisi helpompaa olla vain ystäviä niin saisi nauttia toisen seurasta ilman parisuhteen ongelmia. En ainakaan tarvitse yhtään vihamiestä elämääni.
Nyt pitää vaan asennoitua uuteen elämääni sinkkuna, joka ei totta puhuen vois vähempää kiinnostaa.. Varsinkaan mikään miesten katselu, mitä en ole oikeastaan koskaan harrastanut. Tämäkin suhde sai alkunsa netistä. Oltiin kauan nettituttuja ennen kuin edes ruvettiin suhteeseen. Mutta joka tapauksessa haluan taas kiittää kaikkia kommenteista. Muiden kokemuksia on aina mukava kuulla.
- arpisydän
minulla 5v.n avoliitto joka päättyi hiljattain.kun kerron,että tästä ajasta n.2v.meni alko ongelm.ja mun hakkaamisella-sit loput 3v.henkisellä väkivallalla joksi sitä viisaammat kutsuu.mies katkoi kaikki yst.suhteeni,luki tex.viestit kännystä,tarkisti puhelut molempiin suuntiin,ulkona- siis ulkona-ei ravintolassa,sain käydä vain hänen kanssaan.ravintola reissuilla tuli aina turpiin.koska mun piti aina olla toiminta kunnossa en niillä reissuilla uskaltanut edes juoda.kun hän itse sai kunnolla turpiinsa,tyyli muuttui.pikkuhiljaa alko jäi kuvioista ja pikkuhiljaa uskalsin myös toivoa kaiken todella muuttuvan.miehen syli oli lämmin ja kädet ei satuttaneet-kunhan sain rohkeutta antaa hänen koskea.hän on ainoa mies joka sai minut nauttimaan rakastelusta.todella osasi käsitellä ja ihme kyllä,ymmärsi miten huonosti minua ed.miehet olivat kohdelleet.no,helppoahan minulla oli.mies teki käsikirjoituksen elämääni.todella kirjaimellisesti!minun ei tarvinnut miettiä mitä milloinkin tehdään,koska minulla ei ollut sanavaltaa.tai sanoa sai mutta sitä ei noteerattu.maailmani ja elämäni kutistui.asian teki vaikeaksi myös 2 alaik.lastani-ei hänen-myös heidän elämä kutistui,mutta myös lapset oppivat pian,että mitään ei tehdä ilman miestä ja miehen suostumusta.näin sitä elettiin,opin pelisäännöt suhteessa,ettei riitaa ollut..ei ollut myöskään mulla elämää.aikani olin kateellinen ihmisille jotka elivät normaalisti.tässä vaiheessa joku voi jo ajatella et hyvä ku pääsin eroon-vaan kun ei tunnu hyvältä!tämän kertaiseen eroon syy oli kun vanhin poikani tuli vauvansa kanssa kylään.se ei sopinut miehelle.luonani ei saanut käydä kukaan.raivottiin asiasta puolin ja toisin.kunnes hän pakkas kamansa koska olen hullu ja lähti.mitäs minä-kiukun laannuttua olin ensin huojentunut,mutta sitten huomasin ettten osaa tehdä mitään-käsis oli poissa!!siivoanko tänään?laitanko ruokaa-ja mitä ruokaa?mitä teen illalla?apua-en osaa enään elää!ovellani on käynyt vain lehdenjakaja.olen todella rikki monelta kantilta.lasten takia tarttis koota itsensä,eikä vähiten sisältä.vaan kun tuntuu hajoavan palasiksi.ja kaikkein sairainta tässä on kun kaipaan tuota miestä aivan mielettömästi!??järki sanoo samaa kun sinullakin.(oletan)mutta miten ja milloin tämä tuska ja ikävä loppuu?meillä oli jo lomaviikot sovittu kesää ajatellen,reissut sun muut.nyt joudun miettimään kaiken uusiksi.asiat vaivaavat-rakastiko hän minua-hänhän kuitenkin paransi tapojaan suhteessamme.olisiko tämä henkin.väkivaltakin loppunut jos oisin toiminut hänen tahtonsa mukaisesti ,jonkin aikaa,-kestänyt vielä?entä jos hän löytää uuden ihmisen,hän osaa manipuloida naisen-jos sille vähänkin löytyy maaperää.eli olen vielä mustiskin!ehkä hän on oikeassa,että olen jotenkin hullu..tämä mies on myös täysin kylmä erosta.soittaa ja hakee unohtuneita tavaroitaan.ei mitään haikeutta ole havaittavissa.poikakin totesi,nyt meil ei sit oo isää.olivat resupekat jo tittelin hälle antaneet kun biologinen hävis eron myötä.jotenkin pitäis elämä taas rakentaa.tunteille kun ei voi puhua järkeä!!mutta katellaan,ehkä tää jossain vaihees helpottaa,niin mulla kuin sullakin-eihän tää voi ikuisesti kestää-niinku ei näköjään onnikaan.
- mona84
Sulla on kyllä ollu todella vaikea suhde. Voin kiittää onneani, että vastaavaa persoonaa ei ole kohdalleni sattunut. Toisaalta, kaikenlaisista ihmisistä tuntuu olevan löydettävissä jotain mihin sitten ihastuu ja sitä tunnetta elättelee vaikeuksien keskelläkin. Alkuaikoja on niin kiva muistella ja kaivata, vaikka siihen tunteiden sekamelskaan ei varmasti koskaan ole paluuta kestävässäkään suhteessa.
Omassa suhteessani oli aivan liikaa takertumista ja riippumista toisessa. En tiedä miehestäni, mutta minä ainakin kehitin jonkinlaisen riippuvuussuhteen. Siksi tämä irti päästäminen on vielä tuplasti vaikeampaa. Ei osaa erottaa omaa itseään miehestä ja nyt pitää kehittää oma identiteetti. Jotain niin perustavanlaatuista pitää oppia vielä tässä iässä. Tosin aivan keskenkasvuinenhan vielä olen. Kai kuitenkin vielä ihan kehityskelpoinen yksilö. Surusta, joka on tunteista tällä hetkellä päällimmäinen, ei silti pääse yli eikä ympäri. Onneksi ei ole lapsia, joiden takia pitäis pitää itsensä kasassa. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa sulla on.
Voimia ja jaksamista!
- mona84
Minusta itsestäni palstan lukijana olisi mukava aina kuulla miten ihmisten kriiseissä ja muissa ongelmissa lopulta käykään tai miten ne kehittyvät, joten kerron nyt vielä "väliaikatilanteen" omastani eli miten kävi kun mieheni tuli eilen kotiin..
Kaiken jälkeen mitä tässä eroa surressani olen käynyt läpi ja kaiken kylmän kohtelun jälkeen mies sitten perui koko eroilmoituksensa.. Olin kuin puulla päähän lyöty. Jotenkin tuntuu tosi epäreilulta tällä hetkellä. Olin jo asennoitunut niin, että ero tulee, joten nyt en enää tiedä mitä tekisin. Asetelma on mennyt päälaelleen, kun nyt minusta alkaa tuntua, että ero olisi ehkä se paras ratkaisu eikä yhteenpalaamistoiveet ole enää päällimmäisenä mielessäni.
Kiitän kuitenkin vielä kaikkia, jotka olette vastanneet ja autoitte minua prosessoimaan tätä asiaa. Kai tästä maasta sittenkin löytyy vielä empaattisia ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan.- mää ihan ite
Älä nyt jumankauta muija riko itseäsi tuon on-off-tyypin kanssa. Jos joku haluaa olla tosi ilkeä rakkaalleen, niin ei muuta kuin kertoon sille että erotaan. Varmaan satuttaa. Mitä sitä nyrkillä huitomaan kun sanoilla voi satuttaa paljon pahemmin. Mieti nyt ite, rakastaako tyyppi sua jos noin voi tehdä?
- 6kk sitten
Valitettavasti se tulee pian muuttamaan mielensa taas. Meillakin mies viimeisen vuoden sisalla pisti poikki 2 kertaa, perui sitten aina, kai koska menin niin hajalle. Mutta olihan se lopullinen ero sielta tulossa.
Vaikka jatkaisittekin, tulet vaan miettimaan sita, miksi han sinut jo kerran halusi jattaa, ja se tulee kaivertamaan suhdettanne.
Tiedan etta se on hankalaa nyt, mutta paaset helpoimmalla jos jatat suhteen nyt, koska olit jo asennoitunut eroon ja paasemassa sen kasittelyyn. Jos mies eparoi nyt, se tulee eparoimaan jatkossakin, se on karu totuus jonka itsekin sain kokea vain kantapaan kautta. - mona84
6kk sitten kirjoitti:
Valitettavasti se tulee pian muuttamaan mielensa taas. Meillakin mies viimeisen vuoden sisalla pisti poikki 2 kertaa, perui sitten aina, kai koska menin niin hajalle. Mutta olihan se lopullinen ero sielta tulossa.
Vaikka jatkaisittekin, tulet vaan miettimaan sita, miksi han sinut jo kerran halusi jattaa, ja se tulee kaivertamaan suhdettanne.
Tiedan etta se on hankalaa nyt, mutta paaset helpoimmalla jos jatat suhteen nyt, koska olit jo asennoitunut eroon ja paasemassa sen kasittelyyn. Jos mies eparoi nyt, se tulee eparoimaan jatkossakin, se on karu totuus jonka itsekin sain kokea vain kantapaan kautta.Juuri noiden mietteiden kanssa täällä kamppailen. Jotain itsesuojeluvaistoa kehittynyt tässä prosessissa eikä haluais itseään enää loukata. Mietin rauhassa voinko koskaan luottaa mieheen tarpeeksi. Vanhaan malliin en ainakaan suhdetta aio jatkaa. Langat on taas vaihteeksi mun käsissä, kun mies anoo takaisin.
Tunteiden kanssa pelaaminen on kyllä todella hankalaa eikä osaa sanoa mikä ois järkevintä. Mies on uskoakseni oikeasti pahoillaan ja haluaa muutosta tilanteeseen, mutta kauankohan jaksaa panostaa.. Ois mukavaa osata katsoa tulevaisuuteen.
Joka tapauksessa, mikään ei ole mustavalkoista ja aika näyttää tässäkin tapauksessa. Nyt ei ole kiire minnekään. Kiitos kun kerroit kokemuksestasi, se antoi taas lisää miettimisen aihetta. - mona84
mää ihan ite kirjoitti:
Älä nyt jumankauta muija riko itseäsi tuon on-off-tyypin kanssa. Jos joku haluaa olla tosi ilkeä rakkaalleen, niin ei muuta kuin kertoon sille että erotaan. Varmaan satuttaa. Mitä sitä nyrkillä huitomaan kun sanoilla voi satuttaa paljon pahemmin. Mieti nyt ite, rakastaako tyyppi sua jos noin voi tehdä?
Kiitos kommentistasi. Muistan sanomisesi ja yritän kyllä ihan oma-aloitteisestikin suojella itseäni. Ei tässä ihan täysiä masokisteja olla onneksi...
- miukuliininen
itsekkin juuri eronneena ja jätettynä ei voi muuta kuin toivoa paljon voimia sinulle. Kipu lakkaa joskut. Toivottavasti.
- 6kk sitten
Kylla se lakkaa! En olisi itsekaan uskonut. Kukaan tuttavistani ei ole kaynyt eroa lapi niin raskaasti ja pitkaan kuin mina kavin, ja kayn edelleen, mutta vahitellen ei vain satu niin paljon ja vaikka asiaa ajatteleekin, sen oppii kasittamaan ja ajattelemaan eri tavalla.
Esimerkiksi itse mietin eroamme viela usein, mutta ajatukset ovat muuttuneet. Alussa se oli sita "miksi, miksi, miksi" -pohdintaa, ei kasittanyt etta se tosiaan tapahtui, mietti mika meni vaarin, mietti ettei elamassa ole enaa jarkea enka paase asian yli enka tule ikina haluamaan enaa olla kenenkaan muun kanssa.
Aika kului, tajusin etta ero oli tulossa jo pitkan aikaa, ja etta se oli parempi, vaikka se sattuukin. Aloin kasittaa omia tunteitani ja vaikken niita osannutkaan ohjailla (olo muuttui 10 minuutissa ilosta suruun, siita masennukseen ja itkuun jne), huomasin itsekin mielenmuutokseni ja osasin silla tavalla hallita niita. Kaipasin toista ja jaksoin elaa vain toivomalla etta jonain paivana palaamme taas yhteen. Jokainen yhteydenotto hanelta oli kuin ilmaa jota hengitin.
Nyt sitten olen yhtakkia (heh, yhtakkia, menihan tahan 6kk) tassa etta olen miettinyt asiaa niin paljon etta olen saanut selvitettya itselleni etta en itse asiassa halua enaa miesta joka ei halua minua 100%:sti. Vaikka hanta kaipaankin ja ikavoin hyvia aikojamme, ymmarran etta ne ovat ohi ja etta hyvia aikoja on edessakin. Parempia aikoja. En halua suhdetta jossa toisen pitaa miettia, haluaako olla kanssani (sovimme siis eron jalkeen etta tama on tauko). Ilmoitin myos hanelle etta tauko on ohi enka enaa nae suhteellemme tulevaisuutta koska uskon ansaitsevani jonkun paremman, jonkun joka haluaa olla kanssani eparoimatta.
Hassua, eiko? Niin se olo vaan muuttuu. Ja muuttuu teillakin kaikilla. Mutta kuten sanoin, itselleni ero teki todella tiukkaa ja uskon etta moni teista paasee yli nopeamminkin. Itselleni viimeiset 6kk ovat olleet todella vaikeaa aikaa mutta olen nyt huomannut etten ehka enaa kaipaakaan hanta (miksi kaipaisin miesta joka jattaa minut koska uskoo olevansa onnellisempi jonkun muun kanssa??!!) vaan kaipaan sita laheisyyden tunnetta ja sita etta joku rakastaa.
Ihmetyksekseni ehdin jo ihastuakin tana aikana uudelleen. Aivan yllattaen. Eraana paivana, suruni keskella, han vain ilmestyi eteeni ja olin vietya saman tien. Mina! Tapailimme 3kk, mitaan vakavaa tasta ei kuitenkaan kehittynyt, vaikka itse tajusinkin etta ainakin pystyn taas ihastumaan uudelleen. Sita tarvinkin. En uutta suhdetta viela, mutta tiedon siita etta on viela mahdollista loytaa joku johon ihastuu.
No, tassa naita pohdintoja nyt vahan. Toivon etta ne auttavat jotain. Itse ainakin eron hetkella toivoin teksteja joissa ihmiset kertoisivat "selviytymistarinoitaan". Ja hei, itse olen ehka se saalittava selviytymistapaus koska en ole vielakaan taysin yli. Ystavapiirissani on eronnut kaksi pitka-aikaista paria meidan eromme jalkeen. Molemmat ovat jo loytaneet uuden, toinen asuu jopa jo avoliitossa..
Elama jatkuu! Eihan sellaisten peraan pitaisi edes itkea jotka eivat sinua tarpeeksi arvostaneet. - tuuli
6kk sitten kirjoitti:
Kylla se lakkaa! En olisi itsekaan uskonut. Kukaan tuttavistani ei ole kaynyt eroa lapi niin raskaasti ja pitkaan kuin mina kavin, ja kayn edelleen, mutta vahitellen ei vain satu niin paljon ja vaikka asiaa ajatteleekin, sen oppii kasittamaan ja ajattelemaan eri tavalla.
Esimerkiksi itse mietin eroamme viela usein, mutta ajatukset ovat muuttuneet. Alussa se oli sita "miksi, miksi, miksi" -pohdintaa, ei kasittanyt etta se tosiaan tapahtui, mietti mika meni vaarin, mietti ettei elamassa ole enaa jarkea enka paase asian yli enka tule ikina haluamaan enaa olla kenenkaan muun kanssa.
Aika kului, tajusin etta ero oli tulossa jo pitkan aikaa, ja etta se oli parempi, vaikka se sattuukin. Aloin kasittaa omia tunteitani ja vaikken niita osannutkaan ohjailla (olo muuttui 10 minuutissa ilosta suruun, siita masennukseen ja itkuun jne), huomasin itsekin mielenmuutokseni ja osasin silla tavalla hallita niita. Kaipasin toista ja jaksoin elaa vain toivomalla etta jonain paivana palaamme taas yhteen. Jokainen yhteydenotto hanelta oli kuin ilmaa jota hengitin.
Nyt sitten olen yhtakkia (heh, yhtakkia, menihan tahan 6kk) tassa etta olen miettinyt asiaa niin paljon etta olen saanut selvitettya itselleni etta en itse asiassa halua enaa miesta joka ei halua minua 100%:sti. Vaikka hanta kaipaankin ja ikavoin hyvia aikojamme, ymmarran etta ne ovat ohi ja etta hyvia aikoja on edessakin. Parempia aikoja. En halua suhdetta jossa toisen pitaa miettia, haluaako olla kanssani (sovimme siis eron jalkeen etta tama on tauko). Ilmoitin myos hanelle etta tauko on ohi enka enaa nae suhteellemme tulevaisuutta koska uskon ansaitsevani jonkun paremman, jonkun joka haluaa olla kanssani eparoimatta.
Hassua, eiko? Niin se olo vaan muuttuu. Ja muuttuu teillakin kaikilla. Mutta kuten sanoin, itselleni ero teki todella tiukkaa ja uskon etta moni teista paasee yli nopeamminkin. Itselleni viimeiset 6kk ovat olleet todella vaikeaa aikaa mutta olen nyt huomannut etten ehka enaa kaipaakaan hanta (miksi kaipaisin miesta joka jattaa minut koska uskoo olevansa onnellisempi jonkun muun kanssa??!!) vaan kaipaan sita laheisyyden tunnetta ja sita etta joku rakastaa.
Ihmetyksekseni ehdin jo ihastuakin tana aikana uudelleen. Aivan yllattaen. Eraana paivana, suruni keskella, han vain ilmestyi eteeni ja olin vietya saman tien. Mina! Tapailimme 3kk, mitaan vakavaa tasta ei kuitenkaan kehittynyt, vaikka itse tajusinkin etta ainakin pystyn taas ihastumaan uudelleen. Sita tarvinkin. En uutta suhdetta viela, mutta tiedon siita etta on viela mahdollista loytaa joku johon ihastuu.
No, tassa naita pohdintoja nyt vahan. Toivon etta ne auttavat jotain. Itse ainakin eron hetkella toivoin teksteja joissa ihmiset kertoisivat "selviytymistarinoitaan". Ja hei, itse olen ehka se saalittava selviytymistapaus koska en ole vielakaan taysin yli. Ystavapiirissani on eronnut kaksi pitka-aikaista paria meidan eromme jalkeen. Molemmat ovat jo loytaneet uuden, toinen asuu jopa jo avoliitossa..
Elama jatkuu! Eihan sellaisten peraan pitaisi edes itkea jotka eivat sinua tarpeeksi arvostaneet.Oli ihanaa lukea sinun kirjoituksesi. Itse käyn juuri läpi kipeää, rumaa eroa. Kriisi alkoi maaliskuun alussa, avomieheni ilmoitti ihastuneensa toiseen naiseen. Olimme viime toukokuussa ostaneet oman talon hänen synnyinseudultaan, suhteemme kesti reilut 2v.
Siinä minä sitten ihmettelin elämääni, elin vieraalla paikkakunnalla ilman ystäviä, ilman tukiverkkoa ja mies hehkui ihastumisen onneaan. Jouduin kuusi viikkoa elämään exäni ja tuon naisen suhteessa mukana, sitten pääsin muuttamaan takaisin synnyinseudulleni ja aloitin uuden hyvän työn. Talomme on myynnissä, yhteinen unelmamme tuhoutunut. Vai oliko se vain minun unelma?
Tämän eron aikana exäni on myös loukannut minua sanallisesti, itsetuntoni on hävinnyt jonnekin. Toki hän on pyytänyt sanojaan anteeksi, mutta arvet ovat jääneet. Nyt täytyy sitten paikata särkynyt sydän ja pirstaleinen itsetunto. Miten se tehdään?
Perusasiat ovat siis minulla oikein hyvin, nyt ovat ystävätkin lähellä ja tukenani. Mutta mä en vielä pysty niistä iloitsemaan,kaikki tuntuu vielä niin raskaalta ja ahdistavalta. Kun suhde revitään näin yllättäen rikki, jää paljon kysymyksiä ilmaan, ja niihin en varmaan koskaan saa vastauksia. Se lohduttaa edes hiukan ettei exäni ja naisen suhteesta tullut mitään ja exänikin joutuu nyt itsekseen miettimään tekojaan ja elämäänsä, ottakoon tästä opiksi hänkin.
Mutta tämä suru on raastavaa, viikot vielä menee suht ok, mutta viikonloput ovat tuskallisia. Tällä hetkellä en vielä pysty näkemään itseäni enää ikinä kenenkään miehen kanssa, mutta niin kuin kirjoitit aika tekee ihmeitä. Välillä on jo hiukan parempia päiviä, mutta tämä kuluva viikko ollut taas raskas. Ehkä alan nyt käydä luopumisen tuskaa läpi, alkushokki rupeaa hellittämään. Onneksi olen voinut keskustella tästä hyvien ystävieni kanssa ja ammatti-ihmisten.
Aloitin myös kirjeen kirjoittamisen exälleni, se on erittäin hyvää terapiaa. En kirjettä hänelle varmaan koskaan anna, mutta siihen puran minun tunteeni ja avoimet kysymykseni. Tai kohta tuo kirje on kyllä jo 20-sivuinen essee;)Mutta tästä se kai lähtee pikku hiljaa- uusi elämä. Kohta olen kaksi kuukautta asunut yksin, ja edelleen olen hengissä vaikka välillä jo epäilin jaksanko enää. Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, tässä sitä sitten ryvetään kumminkin oikein kunnolla.
Tulevana viikonloppuna tapaan exäni, menen hakemaan tavaroitani taloltamme. Olemme jo aiemminkin eromme jälkeen tavanneet, mutta ne ovat aina päättyneet jonkin asteiseen riittaan, loukatut tunteet ovat vielä liian pinnalla. Mä en elättele toiveita yhteenpaluusta, mutta välillä toki tunteet tekevät tepposet ja toivon että hän halaisi, sanoisi rakastavansa ja katuvansa tekojaan. Sanoisi haluavansa vain ja ainoastaan minut, tietävän sen nyt. Mutta järjellä tiedän ettei niin tule tapahtumaan. Järjellä tiedän ettei tällaisen asian jälkeen enää pysty suhdetta paikkaamaan, luottamusta ei niin vain rakenneta uudestaan. Ja mä en halua elää suhteessa, jossa en voi toiseen täysin luottaa.
Jos uusi onni joskus kohdalleni osuu, haluan silloin olla sinut tämän kriisin kanssa, haluan voida luottaa vielä joskus toiseen ihmiseen. Miten se onnistuu? Ja mä toivon, että olen joskus jollekin niin tärkeä ja rakas ettei hän halua rakkauttamme särkeä vaan minä olen hänelle se ainoa ja oikea.Toivossa on hyvä elää;)
Kiitos sinulle erittäin paljon kirjoituksistasi, ne todellakin antoivat toivoa minulle. Olisi kva lukea myöhemmin niitä lisä.
Oikein hyvää kesää kaikille, nautitaan ja iloitaan pienistäkin asioista, yritetään ainakin. Voimia jokaiseen hetkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883