Mitä mieltä olette tästä?

Apua tarvitseva

Sain vihdoinkin aikaiseksi soittaa alkoholistien aikuiset lapset-yhdistykseen ja ensi viikolla menen ensimmäiseen ryhmätapaamiseen ja odotan sitä innolla.

Minua kuitenkin vaivaa se että en uskalla/kehtaa kertoa asiasta miehelleni. Pelkään hänen reaktiotaan sillä joskus kun olen ehdottanut hänelle pariterapiaan menoa yhdessä (suhteessamme kun on ja on ollut paljon vaikeuksia) niin hän on melkein suuttunut ja sanonut että sellainen on vain luusereita varten ja jos sinne tarvii mennä niin suhde on jo mennyttä siinä vaiheessa...

Itse olen kuitenkin vihdoin oivaltanut mistä oma jo vuosia kestänyt paha oloni johtuu ja se ei ole mieheni syytä. Mieheni ei ole siis alkoholisti vaan itse olen lähtöisin alkoholisti-perheestä jossa oli myös mielenterveysongelmia ja siksi lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvin turvaton ja epävakaa.

En kuitenkaan pysty kertomaan miehelleni vielä mihin olen menossa sillä pelkään hänen pitävän minua surkimuksena...
Muutenkin tunnen usein itseni huonoksi hänen rinnallaan kun minulla ei ole paljoa ystäviä eikä muutenkaan laajaa tukiverkostoa ympärilläni. Joskus hän huomauttelee minulle siitä että olen niin yksin ja se saa huonommuuden tunteeni vain lisääntymään..

Jos en kerro hänelle totuutta menostani niin joudun valehtelemaan ja sekin tuntuu pahalta mutta muutakaan vaihtoehtoa en juuri nyt näe.
Yleensä olemme kaikki vapaa-ajat yhdessä ja tämä on tosi epätavallista että minulle tulee nyt omaa menoa.

Toivottavasti ymmärsitte jotain kun kirjoituksesta taisi tulla aika sekava mutta kiitos jos jaksoitte lukea loppuun ja vielä isompi kiitos jos jaksatte kommentoida! :)

Mitä te lukijat tekisitte vastaavassa tilanteessa?

9

1497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies.

      ja olen todella iloinen, että kykenee itse näkemään oman pään sisäisiä asioita, joista ei itse tahdo selvitä ja haluaa hakea niihin ulkopuolista apua.

      Näen sen vain positiivisena asiana ja luuseri löytyy sieltä, joka ei uskalla edes itselleen tunnustaa sitä, minkä itsessään näkee.

      Meistä jokainen tarvitsee ulkopuolista apua monaisiin ongelmiin ja pulmiin, eikä koskaan pitäisi vetää mitään rajaa sille, että minkälaista apua on hankkimassa. Sinua auttaa ammattilainen sinun ongelman alalta ja naapuria auttaa ammattilainen hänen ongelmiensa alalla(sähköongelmia).

      Minä en todellakaan pidä sinua surkimuksena, vaan itsestä huolta pitävänä ihmisenä, joka haluaa rakentaa eheytynyttä sisintä ja sitä kautta rakentuu myös moni muu ympäristön asia melkein huomaamatta.

      Mene ihmeessä ja rohkene kertoa miehellesikin, koska teet kaiken teidän yhteisen hyvän edistämiseksi.

    • Piitulii

      olet jo matkalla kohti parempaa oloa. Tiedän että on kestänyt kauan ennenkuin olet oivaltanut mistä pahaolosi johtuu. Voi kumpa minäkin saisin tuon rohkeuden puhua pahan oloni ulos. Minäkin olen alkoholistin perheestä (isäni on sitä edelleenkin). Isälläni oli upea ammatti jonka hän hoiti joten kuten, vapaa-aika kului juoden. Väkivaltaakin oli ( ei kohdistunut minuun, mutta äitiin ja isosiskoon). Tunnen sisälläni voimakasta häpeää ja katkeruutta. Missäköhän tälläisiä ryhmiä järjestetään? Haluaisin ehdottomasti mukaan. Nykyinen miesystäväni juo melko runsaasti (lähet joka viikonloppu ja molempina päivinä). Ei ole väkivaltainen ja viihtyy kotona tv:tä tuijotellen. Kärsin juomisesta olemme asiata moneen kertaan puhuneet aina hän lupaa vähentää, mutta jää vain puheeksi. Emme asu vielä yhdessä, toisaalta en tiedä uskallanokaan. Pelko että juominen lisääntyy on niin suuri. Kerro rohkeasti vaan miehellesi mihin olet menossa, pitäähän suhteessa pystyä puhumaan. Jos hän rakastaa/arvostaa sinua hän on ylpeä sinun aikeistasi ja kannustaa sinua.

      • luuse

        Luuseri on se joka ei tue sua tässä asiassa.


    • juopon lapsi

      Ymmärrän sinuna ja sitä pelkoa mitä tunnet sisimmässäsi ,minäkin menen lukkoon ja ei millään tahdo uskaltaa sanoa ,sanat ikäänkuin juuttuu sisimpään kiinni.Aviopuolisolle en pysty puhumaan.Olen myös alkoholi perheen lapsi tai isä juoo ja juoo edelleenkin, lapsuus oli niin sanotusti pelkoa ja pelkoa täynnä.Kun kävelin koulusta kotiin pelkäsin keskiviikkoa ja sitten alkoi viikonlopun pelko kun torstai oli ohi,koulukin oli tosi raskaalta aina läksyt tekemättä .Lapsuuteni elin pelossa, isä hakkas äitiä ja itkin niin että yökkäsin.
      Menin nuorena naimisiin ja sitä kesti 9 vuotta kun erosimme ,lapsia kertyi kolme ,olin poljettu ja alistettu maton alle.Ei ollut itsetuntoa,identiteettini oli riistetty ja( eipä sitä taida olla tänäkään päivänä.)
      Avioiduin uudelleen mutta on niin vaikeaa että kumpa en olisi tähän maailmaan edes syntynyt,lasten vuoksi on yritettävä mennä eteenpäin.
      Ei sitä kukaan ymmärrä mitä on elää lapsuus pelossa jos ei ole itse sitä kokenut .
      Asiantuntian apua olisin minäkin kaivannut ja pari kertaa kävin mutta se tuntui psykolokin mielestä riittävän,oli niin vaikea asia ettei hän osannut käsitellä sitä.
      Uskosta sain avun , sisäisen rauhan jota olinkin kaivannut ja itsetuntoni kohosi jonkin verran mutta vielä on Herralla paljon työtä eheytyäkseni.
      Kun on niin vaikeaa lähden lenkille metsään ja rukoilen ,se on minun apuni haaoihini.

      • Apua tarvitseva

        kaikille vastanneille, lämmitti mieltä ja nosti mielialaa.

        Jotenkin en vaan pysty kertomaan tästä miehelle, ainakaan vielä, vaikka kyllä pitäisi.

        Vaistoni vain sanoo että hän ei tätä juttua ymmärrä kun ei ole itse koskaan joutunut kokemaan mitään samaa. Hän on todella hyvästä perheestä lähtöisin jossa on kaikkien kesken hyvät välit ja tuntuu että miestäni vieläkin "paapotaan" kun on nuorin sisaruksista.

        Ja se tunne että hän pitää minua surkeana ihmisenä tulee aika ajoin ilmi juuri sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa esim. hän ehdottaa että lähtisimme jollekin hänen kaverilleen koko viikonlopuksi ja minä en halua koska en tunne koko ihmisiä ja minua ahdistaa majailla toisten huushollissa niin pitkään. Tästä saan sitten kuulla olevani rajoittunut ja ahdasmielinen persoona kun en halua viipyä niin pitkään. Minulle riittäisi muutaman tunnin tai illan mittainen seurustelu kahvikupposen tms. ääressä.

        Olemme aika erilaisia luonteiltamme; minä aika epäsosiaalinen ja hän on omassa piirissään hyvinkin sosiaalinen vaikka vieraitten seurassa on ehkä minuakin hiljaisempi. Sitten tulee sanomista kun olen tälläinen "kaavoihini kangistunut".


      • Apua tarvitseva
        Apua tarvitseva kirjoitti:

        kaikille vastanneille, lämmitti mieltä ja nosti mielialaa.

        Jotenkin en vaan pysty kertomaan tästä miehelle, ainakaan vielä, vaikka kyllä pitäisi.

        Vaistoni vain sanoo että hän ei tätä juttua ymmärrä kun ei ole itse koskaan joutunut kokemaan mitään samaa. Hän on todella hyvästä perheestä lähtöisin jossa on kaikkien kesken hyvät välit ja tuntuu että miestäni vieläkin "paapotaan" kun on nuorin sisaruksista.

        Ja se tunne että hän pitää minua surkeana ihmisenä tulee aika ajoin ilmi juuri sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa esim. hän ehdottaa että lähtisimme jollekin hänen kaverilleen koko viikonlopuksi ja minä en halua koska en tunne koko ihmisiä ja minua ahdistaa majailla toisten huushollissa niin pitkään. Tästä saan sitten kuulla olevani rajoittunut ja ahdasmielinen persoona kun en halua viipyä niin pitkään. Minulle riittäisi muutaman tunnin tai illan mittainen seurustelu kahvikupposen tms. ääressä.

        Olemme aika erilaisia luonteiltamme; minä aika epäsosiaalinen ja hän on omassa piirissään hyvinkin sosiaalinen vaikka vieraitten seurassa on ehkä minuakin hiljaisempi. Sitten tulee sanomista kun olen tälläinen "kaavoihini kangistunut".

        Tässä osoite Alkoholistien aikuiset lapset-sivustoille:

        aal.fi/index.html

        Luettuani 20 kysymystä joihin oikeastaan jokaiseen vastasin "kyllä" minulle valkeni mistä kaikki ikävät tunteeni ja usein pinnalla oleva negatiivisuus juontuu.

        Kannattaa käydä tutustumassa jos asia koskettaa jollain tavoin omaa elämää. Sieltä löytyy myös paikkakunnat missä tapaamisia järjestetään.


      • alkoholistin lapsi
        Apua tarvitseva kirjoitti:

        Tässä osoite Alkoholistien aikuiset lapset-sivustoille:

        aal.fi/index.html

        Luettuani 20 kysymystä joihin oikeastaan jokaiseen vastasin "kyllä" minulle valkeni mistä kaikki ikävät tunteeni ja usein pinnalla oleva negatiivisuus juontuu.

        Kannattaa käydä tutustumassa jos asia koskettaa jollain tavoin omaa elämää. Sieltä löytyy myös paikkakunnat missä tapaamisia järjestetään.

        löysin itseni siitä linkistä.Oiken sydäntä riipaisi , itku pääsi tällainenko minä olen.Olet oiken Jumalan lahja kun annoit linkin.Kunhan uskaltaisin mennä mukaan.Totuuden kohtaaminen onkin kova paikka.


    • MissTakes

      Luin viestisi ja mieleeni tuli ajatus...
      Vaikkakaan itselläni ei ole ollut alkoholitaustaa millään lailla, alentamista on kyllä entisen miehen osalta harrastettu enemmänkin.

      Toisaalta en yhtään ihmettele miehesi mahdollisia kielteisiä ajatuksia hoitoon turvautumisesta... Sillä tuohan uuden oivaltaminen/oppimien (vaikka "vain" itsestä) tuo aina uutta elämään. Sinun olosi paranee huomattavasti keskustelujen jälkeen! Varmaan miehesi on epävarma mitä tulevaisuus tuo sinun uuden oppiman myötä tullessaan, Itsetuntosi kasvaa, löydät iloa enemmän elämästä ja sen jälkeen miehesi on se joka joutuu miettimään tekojaan ja asennoitumistaan sinnuun!

      Eli herääpä kysymys kumpi onkaan se kaavoihin kangistunut ;o)?

      Toivon sinulle voimia jaksaaksesi etsiä vastauksia itsellesi ja löytää voimaa rakentaa parempaa huomista!

      • juopon lapsi

        ennakkoluulot on ne jotka tekevät tepposia , mutta kunhan hän huomaa että tapahtuva muutos onkin positiivista molemmillle ja eteenkin hänelle uskon että hän tulee hyväksymään ryhmässäkäynnit ja voi olla että hänen ylpeys saa kolahduksen kun vaimo käyy ns. hoidossa.Ehkä tässä onkin oikean tiedon puute joka onkin se este .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5335
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1981
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      17
      1689
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1305
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1290
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe