Nykyisin puhutaan paljon parisuhteesta ja sen onnistumisesta, joka on sinänsä hyvä asia. Parisuhteessa vaaditaan molemminpuolista rehellisyyttä ja avoimmuutta jne. Tosi elämä on usein toisenlainen, vallankin jo arjen alettua suhteessa.
Nyt kun lapset ovat aikuisia olen miettinyt avioliittoani ja sitä naista, jonka kanssa olin naimissa . Teimme lapsia ja elimme normaalia elämää, vailla mitään suuria intohimoja . Minua on eniten ihmetyttänyt se ,että tämä nainen pysyi koko avioliittomme ajan etäisenä, ei kertonut mielensä liikkeistä, ei koskaan naisellisesti haaveillut ääneen mistään. Hän piti minut henkisesti elämästään ja maailmastaan ulkona vuosikymmenet. Koska en kuulu miehenä tähän parjattuun juntti-kategoriaan ”joka ei puhu eikä pussaa” ihmetykseni on vielä suurempi, olen seurallinen mies ja hyvä keskustelija. Edes yhteisten lasten saaminen ei avannut mitenkään tätä naista henkisesti, hän vain hoiti äidin tehtävänsä ja pysyi vaiti.
On selvää että tämä ”muuri” kalvoi liittoamme, koska siitä puuttui se yhteishenki mikä pitää ihmiset yhdessä. Pikku hiljaa avioliitto tuli siihen pisteeseen, että päätin hakea ero ontoksi käyneestä suhteesta jossa seksi oli näivettynyt jo aikoja sitten. Tämä nainen eli useita rinnakkais suhteita liittomme aikana, näin ”sivusta” seuranneena huomasin ,että ne tulivat ja menivät, eli niistäkään ei kai löytynyt sitä mikä oli haussa.
Tämä ihmis – naistyyppi kaivaa mieltäni, koska havaintojeni mukaan tämä nainen ei mitenkään ole ainutkertainen suomalaisena naisena. Ehkä näkyvin piirre tässä ihmisessä on äärettömän huono itsetunto, joka luo ennakkoluuloja, kateellisuutta ja katkeruutta jne. Sinänsä tämäkin nainen hoiti lapset ja normaalin perheenemännän tehtävät hyvin , oli normaalissa arjessa tunnollinen ja kunnollinen, ei tosiaan mikään hulttio-Helena. Hänellä oli selvästi kaksi roolia jotka olivat kun ”Jegyll & Hyde”. Hän muutti aina kotiin tultuaan minulle ja lapsille sen ”arkisemman” ilmeen jossa lapsille mäkätettiin ne normaalit lorut sekä nuhteet, minut pidettiin käsivarrenmitan päässä niin henkisesti kun fyysisesti. Työ ja vapaa-ajan ilme oli yhtä aurinkoa, hän oli kun eri ihminen vieraassa seurassa kodin ulkopuolella. Vuosia sitten jossain yhteydessä hänen työnantajansa sanoi tavattuamme: ”teillä varmaan menee keskenänne hyvin ,koska sinulla on niin iloinen ja aurinkoinen vaimo” ?
Tässä muutama ajatus, eräästä suomalaisesta naisesta, juttu on totta ei kuviteltua.
Nyt kun lapset ovat aikuisia olen miettinyt avioliittoani ja sitä naista, jonka kanssa olin naimissa . Teimme lapsia ja elimme normaalia elämää, vailla mitään suuria intohimoja . Minua on eniten ihmetyttänyt se ,että tämä nainen pysyi koko avioliittomme ajan etäisenä, ei kertonut mielensä liikkeistä, ei koskaan naisellisesti haaveillut ääneen mistään. Hän piti minut henkisesti elämästään ja maailmastaan ulkona vuosikymmenet. Koska en kuulu miehenä tähän parjattuun juntti-kategoriaan ”joka ei puhu eikä pussaa” ihmetykseni on vielä suurempi, olen seurallinen mies ja hyvä keskustelija. Edes yhteisten lasten saaminen ei avannut mitenkään tätä naista henkisesti, hän vain hoiti äidin tehtävänsä ja pysyi vaiti.
On selvää että tämä ”muuri” kalvoi liittoamme, koska siitä puuttui se yhteishenki mikä pitää ihmiset yhdessä. Pikku hiljaa avioliitto tuli siihen pisteeseen, että päätin hakea ero ontoksi käyneestä suhteesta jossa seksi oli näivettynyt jo aikoja sitten. Tämä nainen eli useita rinnakkais suhteita liittomme aikana, näin ”sivusta” seuranneena huomasin ,että ne tulivat ja menivät, eli niistäkään ei kai löytynyt sitä mikä oli haussa.
Tämä ihmis – naistyyppi kaivaa mieltäni, koska havaintojeni mukaan tämä nainen ei mitenkään ole ainutkertainen suomalaisena naisena. Ehkä näkyvin piirre tässä ihmisessä on äärettömän huono itsetunto, joka luo ennakkoluuloja, kateellisuutta ja katkeruutta jne. Sinänsä tämäkin nainen hoiti lapset ja normaalin perheenemännän tehtävät hyvin , oli normaalissa arjessa tunnollinen ja kunnollinen, ei tosiaan mikään hulttio-Helena. Hänellä oli selvästi kaksi roolia jotka olivat kun ”Jegyll & Hyde”. Hän muutti aina kotiin tultuaan minulle ja lapsille sen ”arkisemman” ilmeen jossa lapsille mäkätettiin ne normaalit lorut sekä nuhteet, minut pidettiin käsivarrenmitan päässä niin henkisesti kun fyysisesti. Työ ja vapaa-ajan ilme oli yhtä aurinkoa, hän oli kun eri ihminen vieraassa seurassa kodin ulkopuolella. Vuosia sitten jossain yhteydessä hänen työnantajansa sanoi tavattuamme: ”teillä varmaan menee keskenänne hyvin ,koska sinulla on niin iloinen ja aurinkoinen vaimo” ?
Tässä muutama ajatus, eräästä suomalaisesta naisesta, juttu on totta ei kuviteltua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
en voi olla samaa mieltä kanssasi koska olen vasta 19 vuotias nuori mies, mutta elin täysin samanlaista suhdetta tosin huomattavasti lyhyemmän ajan kuin sinä. Huomasin kun nainen lähti ulos kavereiden kanssa, kävi töissä yms. hän oli kuin keskipiste missä ikinä olikin, mutta kukaan ei tiennyt sitä että minkälaista arkea hän eli kotona! Huomasin aina kun hän tuli kotia niin kaikki muutuui, nyrpeä ilme, en nähnyt juuri ollenkaan hymyä kasvoilla ja aloin jopa inhota olla kotona. Sitten tein radikaalin ratkaisun ja päätin erota! Nykyään olemme hyviä ystäviä ja olen huomannut kuinka paremmalla päällä hän on.
minun mieheni on vuosia pitänyt minut etäällä itsestään henkisesti ja myös fyysisesti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Lapset ovat kohta aikuisia ja silloin repäisen itseni irti tästä suhteesta, jossa en ole koskaan kokenut itseäni halutuksi naisena enkä koskaan tuntenut mieheni kanssa olevani "samalla aaltopituudella". Miehellä on aina ollut omat juttunsa, kaverit, työ lähes ympäri kellon. Minulla on myös ollut työ, mutta lapset olen hoitanut lähes yksin sekä lähes kaiken sen, mitä nyt kodin asioiden pyöritykseen kuuluu. Jos olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan minun mieltäni kiinnostavista asioista, vaikkapa lehdessä olleesta artikkelista, lukemastani kirjasta, katsomastani elokuvasta, lasten asioista, olen saanut vain vastauksen: en ymmärrä niistä asioista mitään eikä ne minua kyllä kiinnostakaan ja piste. Välillä tunnen itseni todella typeräksi, kun ilmaisen kiinnostukseni tuollaisiin tyhmiin asioihin.
Minua ei kiinnosta juosta kapakoissa, viipyä siellä vuorokauden ympäri ja jutella kännisten kavereitten kanssa. Hän on sinne minua joskus pyytänyt, mutta minua ei kiinnosta. Niinpä hän kai katsoo oikeudekseen käydä siellä yksin, ja mitätöidä asiat, jotka minulle ovat tärkeitä.
Emme ole vuosiin käyneet yhdessä missään, koska välitämme eri asioista. Kuitenkaan en ole halunnut aikaisemmin lähteä tästä liitosta, koska lapset haluavat, että yritämme vielä. He eivät halua muuttaa muualle, niinpä sinnittelen vielä tässä.
Olisipa minulla tuollainen mies, joka haluaa keskustella asioista, tehdä asioita yhdessä, saada aikaan tunteen, että kuulumme yhteen ja yhdessä yritetään elämää eteenpäin. En ole kuitenkaan menettänyt omanarvontuntoani mieheni käytöksen takia, vaikka hän yrittää mitätöidä kaikki asiat, joista olen kiinnostunut ja samalla minut. Minä olen vahvempi kuin hän, näen hänet vain säälittävänä ihmisenä, heikkona. Ihmettelen, mihin on kadonnut se mies, johon aikoinaan rakastuin. Jos hän edes joskus tulisi vastaan jossain asiassa, antaisin hänelle anteeksi kaikki menneiden vuosien ikävät asiat. En ole ihan vielä luovuttanut, mutta en tiedä, kuinka kauan vielä jaksan uskoa, toivoa parempaa aikaa.
Mikä sinut sai tekemään lopullisen päätöksen erosta, oliko se lasten aikuistuminen vai mikä? Tunnen, että monta vuotta elämästäni on mennyt aivan hukkaan tuollaisen puolison kanssa. Niin, kuten mainitsit vaimosi olleen kahden roolin nainen, samoin on mieheni kahden roolin mies, kotona synkeä, puhumaton, kiukkuinen, etäinen, kavereilleen mukava jätkä, jonka kanssa on kiva käydä ulkona yms.
Hyvää lauantai-illan ja alkutalven jatkoa sinulle.
...voisi aivan yhtä hyvin olla otsikossa. 20 vuotta yhteiselämää miehen kanssa, joka oli kuin "Entisen aviomiehen" kuvailema nainen. Lohduttavaa huomata, että ON miehiä, jotka osaavat keskustella muustakin kuin urheilusta. Ehkä vielä on toivoa...
8 vuotta opetti tuntemaan. Ei kiinnostanut elää sivullisen elämää omassa kodissaan sen kauempaa. Paska teko lapsille, eikä nin hääviä itellekään laittaa hommaa jakoon, mutta loppupelissä sittenkin paras näin. Nyt on kahden viikon välein oikeus päästä käsivarrenmittaa lähemmäs lapsiani ja vaikka sossu kuppaakin valtaosan palkasta elatusmaksuihin, köyhä kotini on siisti ja täällä ovat kaikki "läsnä".
Kohta laitamme pöydän koreaksi: lasten leipomia viinereitä ja kahvikupitkin oiken serveettien kanssa - isänpäivä.
Ei mielestäni kannata oman vaimon ja ehkä parin kaverin vaimon perusteella yleistää NAIStyypiksi. Ihmissuhteissa samoja virheitä tekevät niin miehet kuin naisetkin. Ehkä jotkut virheet ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla, mutta kovin hyvältä ei tuollainen yleistäminen tunnu etenkään, kun taistelen itse hieman samanlaisten ongelmien parissa mieheni kanssa.
En oikein osaa sanoa, mikä meillä muurin aiheuttaa. Suurelta osin kyse on varmaan kotitaustasta, sillä hänen perheessään ei keskustella ns. vaikeista aiheista. Mies on myös minun suhteeni hyvin epävarma. Omasta menestyksestään huolimatta hän on aina ollut mustasukkainen ja omistushaluinen. Sekin varmasti vaikuttaa, että miehelläni tuntuu olevan hyvin erilaiset toiveet suhteelta. Hänelle riittää arkinen taso: läsnäoloni, kaupassakäynti yhdessä, huomenta- ja hyvää yötä -rutiinit,... En epäile, etteikö mies omalla tavallaan rakastaisi minua ja olisi sitoutunut, mutta tunnen itseni hieman naiseksi, joka sattui sopimaan vaimolokeroon. Miehelle tuntuu mm. olevan hyvin vaikeaa määrittää, miksi hän minusta pitää, eikä hän tunnu arvostavan niitä ominaisuuksia, joita itse pidän itsessäni tärkeimpinä luonteeni määrittäjinä.
Mieheni perustelee käytöstään sillä, että hän ei vain ole syvällinen keskustelijatyyppi. Koska hän ei osaa keskustella eikä ole mitään avauduttavaa, ei häneltä voi sellaista muutosta vaatia. Minun on vaikeaa uskoa, etteikö ihmisessä olisi mitään henkisempää, mielipiteitä, arvoja, vanhoja haavoja,... Olenko löytänyt maailman yksinkertaisimman ihmisen vai onko välillämme muuri?
Mieheni on hyvä, kiltti mies, mutta minua tämä etäisyys haittaa. Minulla olisi niin paljon enemmän annettavaa, mutta en voi pitää miehelleni monologia. En enää vuosien jälkeen pysty kertomaan mieleni liikkeistä ja haaveista, koska mieheni ei koskaan sano niihin mitään tai haaveistani (esim. työhön liittyvät) hän saattaa saada mustasukkaisuuskohtauksen. On mahdotonta olla täysillä suhteessa, kun mieheni ei tunnu haluavan koko pakettia. Mielenliikkeeni tuntuvat liian monimutkaisilta. Tahattomasti mieheni myös arvostelee minua aivan pienissä arkisissa asioissa, kuten naureskelee musiikkimaulleni, humanistisille hommilleni, jne. Miehelläni on myös hyvin selvä kuva siitä, miten vaimon tulee käyttäytyä. Tämä on saanut aikaan sen, etten ole enää pitkään aikaan jakanut itsestäni mitään. Vain pieni osa minusta elää tätä suhdetta, joten siinä mielessä kirjoituksesi voisi vaikkapa olla mieheni kynästä. Hänelle vain tuntuu riittävän se, että olen kohtelias ja kotona paikalla käyttäytymässä vaimon lailla. Lienee sanomattakin selvää, että läheisyys ja kiihko on kuihtunut täysin. On vain aika mahdotonta olla täysillä suhteessa, kun mies ei halua tuntea minua kokonaan. Miestäni välillä ärsyttää se, että jaan ystävilleni kaiken ja silloin hän kyselee vaativasti, mistä keskustelimme, jne. Silti hän ei arjessa osaa osoittaa kiinnostusta asioitani kohtaan vaan yleensä jutustelu kääntyy nopeasti hänen kuulumisiinsa tai jokin muu vie hänen huomionsa. Tunnen itseni kaikkea muuta kuin mielenkiintoiseksi kotona ja joskus jopa hetken epäilen, että olen epätavallisen monimutkainen tai kummallinen ihminen, kun haluan parisuhteelta muutakin kuin rutiinit.
Tämä tunteiden ja ajatusten patoaminen ahdistaa minua paljon. Olen kiukkuisempi ja onnettomampi, tavallaan elän minäkin kaksoiselämää. Vaikka kuinka haluaisin, en pysty osoittamaan hellyyttä ja rakkautta, koska minua vaivaa ajatusteni ja tunteideni lukitseminen sisälle sekä ongelmamme, joita mieheni ei halua käsitellä. Olen yrittänyt kertoa tunteistani miehelleni, mutta yhteinen ongelmanratkaisukykymme on nolla. Yleensä keskustelunavaukseni päätyvät molemminpuoliseen syyttelyyn tai mieheni kuuntelee hiljaa sanomatta sanaakaan. Tiedän, että kanssani voi olla vaikeaa keskustella, koska olen miettinyt näitä asioita vuosia ja mieheni tuntuu olevan tunnejuttujen käsittelyssä aika kehittymätön. Mutta hän ei edes yritä, vaikka yritän antaa aikaa miettiä ja tilaa hänenlaiselleen ilmaisulle. Kuinka monta kertaa onkaan käynyt niin, että minä odotan vielä keskustelun jatkumista, mutta mieheni on alkanut nukkua!
Oletko koskaan miettinyt, mitä on entisen vaimosi etäisyyden ja epävarmuuden taustalla? En väitä, että kanssasi olisi vaikeaa elää tai kommunikoida, mutta ehkäpä vaimollasi on ollut vaikea suhde ennen sinua, hän koki olevansa kovasti alakynnessä suhteessanne tai hänellä on käsittelemättömiä asioita menneisyydessään. Parisuhde on kahden kauppa, joten mitä hyödyttää laittaa yhteisiä ongelmia vaimon edustaman naistyypin syyksi. Varmasti hänellä on syynsä käytökseensä, vaikkei se oikeutakaan rakentamaan muureja.
Ei ole ollut vaikeaa suhdetta enemmin, koska oli nuori likka naimisiin mentäessä.
Kyllä minä hänen taustansa tiedän , ainoastaan ehkä väkivaltainen koti lapsuudesta on heittänyt varjonsa myös omaan liittoonsa.
Tämä etäisyys on säilynyt myös hänen aikuisiin tyttäriinsä, kyllä hän heidän kanssaan väleissä on varsinkin vanhemman tytön.
Kun muutamavuosi sitten pistin eron vireille ,ennen eron täytäntöön laittoa yritin saada häneen jonkinlaisen kontaktin. Kirjoitin selkeän ja pitkän kirjeen jossa aivan asiallisesti selvitin liittomamme ja ajatuksiani. Ilmoitin hänelle aikeistani ja sanoin haluavani jatkaa liittoa jos hän jotenkin osaisi puhua sekä avautua, jolloin selvitettäisi mikä hiertää liitossamme. Lähetin kirjeen kukkalähetyksen myötä hänen työpaikalleen, (tein tämän aina silloin tällöin merkkipäivinä muutenkin) odottelin viikon . Hän ei reagoinut millään tavoin saamaansa viestiin viikon aikana, ei maininut halaistua sanaa asiasta.
Katsoin että show on ohi ja vein eropaperit maistaraattiin, johon hakemukseen sitten hänkin halusi tulla mukaan omalta puoleltaan.
Koska katsoin liittomme loppuneen, heittäydyin "sinkuksi" törmäsin erääseen fiksuun naiseen ja meille sukeutui pikkuromanssi, jonka kuitenkin myöhemmin pikkuhiljaa lopetimme työ ja muiden keskeneräisten asioiden vuoksi.
Yllätys oli suuri kun ex-vaimoni kävi mustasukkaiseksi suhteestani, vaikka ero oli jo ajat sitten laittettu yhteistuumin vireille ? Kummaa oli se että hänellä oli suhde meneillään joka oli jo ollut päällä pitkään avioliittomme aikana.
No eipä mittään, asiat menivät latujaan ero tuli voimaan vuoden alusta ja omaisuus ositettiin sulassa sovussa, mutta jotenkin sain sen käsityksen, exää kalvaa vieläkin se, että olen kelvannut muille naisille. Ihmisen päänsisältö on kummallinen.
Valitettavaa, ettet saanut vaimosi muuria murtumaan ajoissa, mutta ehkä jonain päivänä pystytte yhdessä näistä puhumaan...? Sinä varmaan pystyt ajatustesi erittelyn jälkeen tekemään tilinpäätöksen suhteestanne, mutta ex-vaimollesi se voi olla vaikeaa. Jotenkin mieleeni tuli jo ensimmäisestä kirjoituksestasi, että vaimollasi saattaa olla jotain aikaisempia ongelmia. Vaikka väkivaltainen kotitausta saattaa muista vaikuttaa olleelta ja menneeltä, se voi jättää hyvin syvän ja tiedostamattoman häpeän ja riittämättömyyden tunteen. Eihän se ole oikein järjellä selvitettävissä, mistä se häpeä kumpuaa, mutta lähipiirissäni olen nähnyt sen vaikutuksen. On vaikea näyttää sisintään, kun se tuntuu jollain tavalla "saastuneelta" ja erilaiselta. Ehkä se liittyy siihen, että sielu yleensä mielletään puhtauden tyyssijaksi, mutta väkivaltaisen kotitaustan takia sisintä vaivaavatkin hyvin rankat kokemukset ja ajatukset, jolloin voi tuntua, ettei se sisin kelpaakaan muille. Tälläiset jokamiespsykologiset pohdinnat voivat tietysti mennä pahasti metsäänkin, koska ihmisen päänsisältö ON kummallinen (kiitos siitä).
En ihmettele ex-vaimosi jälkijättöistä mustasukkaisuutta. Yleensä se entisen kumppanin uusi puoliso satuttaa, oli ero kumman ajatus tahansa. Olen tuumaillut sen johtuvan siitä, että ihminen joutuu kohtaamaan oman "epäainutlaatuisuutensa". Omalta kohdaltani olen ainakin huomannut sen suuntaisia tunteita. Vaikka entisen kumppanin haluaakin olevan onnellinen, samalla on haikea ja surullinen olo siitä, että ainutlaatuiselta vaikuttanut ihmissuhde onkin ollut korvattavissa. Tunne on varmaan pahempi, kun takana on yhteisiä vuosikymmeniä ja avioliitto.
Ex-vaimosi reaktiot tai niiden puute kuulostavat aika paljon mieheltäni. Parikin kirjettä olen liittomme aikana lähettänyt, mutta mieheni ei ole osannut sanoa niihin mitään. Kerran hän säikähti ja itki menettämisen pelkoaan, mutta emme osanneet ratkaista ongelmiamme. Minua vain järkytti hänen hätänsä ja jatkoimme entiseen malliin.
Tavallaan ymmärrän miestäni, että hän haluaa elämän jatkuvan ns. ongelmattomana: arki rullaa ja pullat paistuvat uunissa. Elämä menee nätisti eteenpäin, kun on käyty koulut, hankittu työpaikka, otettu asuntolaina,... Vaikkei mitään suuria tragedioita ole takana, toiset ehkä selviävät elämästä parhaiten niin, ettei koskaan pysähdytä miettimään.
Minua vaan vaivaa tämä näennäisvakaus ja kohtelias toveruus. Pelkään, miten selvitään tulevista vastoinkäymisistä, kun ei olla selvitetty entisiäkään. Kaipa joudun myös miettimään omaa menneisyyttäni ja epävarmuuttani, sillä miten uskallan avautua miehelleni, jos hän ei uskalla avautua minulle. En ole varma tunteiden kestämisestä läpi elämän, koska mieheni ei tunne minua kokonaan ja aina välillä epäilen, tunnenko minä häntä. Sanotaan vain, mitä oletetaan toisen haluavan kuulla.
En tiedä, miten minun suhteessani käy. On niin vaikeaa nähdä muutosta, että suhde ainakin minun mielestäni polkee paikallaan. Periaatteessa olen täysin sitoutunut mieheeni ja ulkoisesti kaikki voi näyttää hyvältä, mutta voin pelottavan helposti kuvitella itseni eronneena naisena, hakemaan töitä toiselta puolelta Suomea tai jonkun muun puolisona. Ja niin vähän tiedän mieheni mielenliikkeistä, että vaikka hän jättäisi minut huomenna ja se tulisi tavallaan aivan yllätyksenä, en silti ihmettelisi.
Onnea silti sinulle. Toivottavasti löydät tasavertaisen ja vilpittömän kumppanin rinnallesi jakamaan elämän.
En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat menneet naimisiin kumppanin kanssa, jota eivät tunne.
Jos olet seurallinen ja puhelias mies minkä ihmeen takia menit exäsi kanssa naimisiin jos sinua häiritsi hänen sulkeutuneisuutensa?
Tuskin tässä mistään erikoisesta naistyypistä on kysymys. Pikemminkin ihmistyypistä.
"En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat menneet naimisiin kumppanin kanssa, jota eivät tunne. "
Ihmiset muuttuvat vuosien saatossa, erityisesti jos on tutustuttu hyvin nuorena tai parisuhteeseen alkaa kertyä ongelmia. Olet varmasti kuullut sanonnan rakkauden sokeudesta. Suhteen alussa on helppoa ajatella, että mies avautuu sitten, kun olemme tutustuneet hieman paremmin... Kun viimein huomaa, ettei niin käykään, omat tunteet ovat kasvaneet ja suhdetta on vaikeaa lopettaa etenkin, kun toinen on suunniltaan ja vannoo kaiken muuttuvan paremmaksi. Kun on tottunut yrittämään kaikkensa, pelkää yksinäisyyttä, jne, voi valitettavasti kulua vuosia ennen kuin tajuaa, ettei ehkä olekaan valinnut puolisoaan oikein... Eikä siltikään ole helppoa lähteä, koska ei ole selkeää "oikeutusta" lähdölle, kuten lyömistä tai pettämistä. On vaikeaa jättää kilttiä, mukavaa ja kunnollista miestä, joka ei vain ole se oikea.
Syitä on varmasti muitakin, mutta nämä ovat vaikuttaneet minun osaltani siihen, että vuosien suhteen jälkeen käyn melkein joka ilta yksinäisenä nukkumaan. Ymmärrys vaatii paljon inhimillisyyttä ja empatiaa.
Kyllä tiesin osittain hänen luonteensa jo naimisiin mennessäni. Tein tavallaan kompromissin,koska en pannut pääpainoa samankaltaisuudelle, koska hän oli ja on vieläkin ulkonaisesti siisti, hyvännäköinen ja kunollisen oloinen nainen. Ei sitä nuorimies tule näitä kaikkia psygolokisia yhteensopuvuuksia niin ajatelleeksi kun ulkonaisesti "normit täyttävä" nainen kohdalle osuu.
Väärinkäsitysten vältämiseksi, ei se arki niin harmaata ole ollut kun näin pintaa raapaisevalla kuvauksella voi näyttää. Ei nämä vuodet ole hukkaan heitettyjä, saimme aikaan 3-fiksua lasta, asuimme rakentamassani omakotitalossa ja pihassa on pari uudenkarheaa autoa. Eli tämä ulkoiset normaalit ja tavoitteet täytettiin kirkkaasti. Varsinaisesti ongelmat putkahtivat kunnolla pintaan kahden vanhemman lapsemme lähdettyä kodistaan.
Nyt on se vaihe elämässä ,että on aikaa elää itselleen ja tehdä kaikessa rauhassa sitä mikä kiinnostaa. Tosin on sanottavat, että vaikka pahimmat henkiset siteet olivat jo pois eropäätöksen teossa, kyllä tässä on jonkinlaista jälkimasennusta olemassa. Olimme kuitenkin lähes 30-vuotta yhdessä ja se on pitkä aika, muistot eivät kuitenkaan häviä, eikä ole väliksikään.
Emme ole riidoissa, koska meillä on kuitenkin yhteiset lapset ja muutama lapsenlapsikin. Arkipäivisin on lähes päivittäin yhteydenottoja puolin ja toisin , jonkun asian tiimoilta. Tilanne saattaa muuttua kun saan elämänirutiinit järjestykseen ja ostamani huoneiston remontoitua. Kun exän korviin kiirii lastenvälityksellä: "sillä on joku nainen siellä" sehän on kauheeta semmoinen.....silloin voi yhteydenotot harventua ;-)
Eihän puolisolle ole mitään kertomista enää jos kertoo kaikki haaveensa ja ukkonsa/akkansa puutteet vieraalle, jonka kanssa pääsee tästä hyvästä fyysisestikin sänkyyn. Epäilemättä vaimosikin on moittinut sinua kaikille vieraille miehille, vai luuletko muuta.
Siihen liene syykin miksi puutteita tai haaveita ei kerrota puolisolle: silloin on ja pysyy syy pettää kun mikään ei muutu kun ei edes pyydä muutosta. Ei valu pettämisen syyt hukkaan.
Olisikohan kyse kuitenkaan aivan tietystä ihmistyypistä, vaan luulisin monen ihmistyypin käyttävän juuri tällaisia pettämisen perusteita.
Kun asiaa oikein miettii, niin taisit osua suoraan ytimeen, mitä ihmiset eivät yleensä edes ajattele. Kun mietitään mikä on yleisin asia mistä varattu ihminen valittaa vastakkaiselle sukupuolelle, niin eikö se yleensä ole juuri kuinka vaimo ei anna eikä ymmärrä tai kuinka mies ei arvosta ja on väkivaltainen/pettää...?
Jäisivät monilta nämäkin keinot käyttämättä, jos oma suhde toimisi. Tosin toisilla voi toimia vaikka noita repliikkejä käyttävätkin :p