Miksi ihmeessä silloin,kun olin mieheni kanssa saman katon alla,niin en kunnioittanut häntä?Miksi ihmeessä en huomannut hänen hyvyyttään ja hyviä puoliaan silloin?Miksi minulla oli koko ajan selittämättömän paha olla.
Olin huonotuulinen ja ajoittain masentunutkin.Ei huvittanut mikään.Näin hänessä vain huonot puolet.
Muutettuamme pari vuotta sitten erillemme(emme vieneet eropapereita),niin vasta aloin tajuamaan hänen parempia puoliaan ja arvostamaan niitä.
No,nyt hän sitten löysi uuden talvella ja siitä innostuneena vei eropaperit.
Olimme sopineet,että asumme erillämme jonkin aikaa ja muutetaan sitten joskus takaisin.
Minä uskoin tuohon löpinään.Hullu!
Tuudittauduin siihen täysin.Vietimme yhdessä viikonloput ja yritimme elää eri asunnoista käsin ns yhdessä arkea.
Näin jälkikäteen se olin vain minä,joka niin tein.Ei hän.
Hän oli hiljaa mielessään päättänyt jätää minut jo vuosia sitten,mutta ei ilmoittanut siitä minulle mitään.
Pommi tuli helmikuussa,kun ilmoitti meilinä,et asiat on näin nyt.Paprut o viety ja uusi on plakkarissa.
Emme ole nähneet,emmekä myöskään mitään puhuneet tuon ilmoituksen jälkeen.Hän ei halua.Eihän hän puhunut aikaisemminkaan mistään mitään,ikinä.
Hän on erostaan toipunut ja minä tässä aloittelen selviämään hyväksymällä tosiasiaa,joka on,että emme enää ole yhdessä ja hän on rakastunut muualla ja minä....voitte vaan kuvitella.Kaukana onnellisesta.
Olin huonotuulinen ja ajoittain masentunutkin.Ei huvittanut mikään.Näin hänessä vain huonot puolet.
Muutettuamme pari vuotta sitten erillemme(emme vieneet eropapereita),niin vasta aloin tajuamaan hänen parempia puoliaan ja arvostamaan niitä.
No,nyt hän sitten löysi uuden talvella ja siitä innostuneena vei eropaperit.
Olimme sopineet,että asumme erillämme jonkin aikaa ja muutetaan sitten joskus takaisin.
Minä uskoin tuohon löpinään.Hullu!
Tuudittauduin siihen täysin.Vietimme yhdessä viikonloput ja yritimme elää eri asunnoista käsin ns yhdessä arkea.
Näin jälkikäteen se olin vain minä,joka niin tein.Ei hän.
Hän oli hiljaa mielessään päättänyt jätää minut jo vuosia sitten,mutta ei ilmoittanut siitä minulle mitään.
Pommi tuli helmikuussa,kun ilmoitti meilinä,et asiat on näin nyt.Paprut o viety ja uusi on plakkarissa.
Emme ole nähneet,emmekä myöskään mitään puhuneet tuon ilmoituksen jälkeen.Hän ei halua.Eihän hän puhunut aikaisemminkaan mistään mitään,ikinä.
Hän on erostaan toipunut ja minä tässä aloittelen selviämään hyväksymällä tosiasiaa,joka on,että emme enää ole yhdessä ja hän on rakastunut muualla ja minä....voitte vaan kuvitella.Kaukana onnellisesta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
uskoin myös että vielä elämme yhdessä ja tein kovaa surutyötä eri asunnossa eron jälkeen.Huomasin että ex-puoliso meni täysillä eteenpäin!
Mutta vasta viiden vuoden jälkeen tuli tunne,olen jo surrut tarpeeksi ja ikävöinyt,se riittää!
Olen kuullut että ex-puoliso on vasta nyt pysähtynyt,eli eron käsittely alkaa,luulisin.
Itse olen ylipäässyt joskin se on ollut elämäni vaikein prosessi.
Enpä olisi koskaan luullut, että jollain on melkein samanlainen erokertomus kuin minulla.
Mies sanoi, että asutaan erillään, katsotaan ja annetaan ajan kulua, mutta että jonakin päivänä hän tulee takaisin..ja minähän uskoin. Istuin kotona murehtimassa asioita jalat ristissä itseäni säästäen. Mies tosin ilmoitti jo aiemmin, että hän ei sitten aio elää kuin partiopoika.
Puolisen vuotta meni näin ja sitten aloin kuulla juoruja, että toinen nainen oli ollut olemassa jo ennenkuin hän muutti yhteisestä kodista pois. Se olikin totta, koska samoihin aikoihin heille syntyi yhteinen lapsi. Kaikki olikin ollut vain yhtä suurta valetta ja mies muutti suoraan minun sängystäni toiseen sänkyyn.
Sen jälkeen loppui minun puoleltanikin ikuinen rakkaus. Tein kiusaa, minkä kerkesin. Kaiken kaikkiaan odottelin puolistoista vuotta, ennenkuin exä lähti itse hakemaan eroa. Minä kävin vain allekirjoittamassa, ja vaadin, että hän maksaa sitten kaiken, koska eroa hakeekin.
Kyllä kadutti jälkeenpäin, että tuli uskottua kaikki valheet, jotka hän minulle syötti.
ja uskoin kaikkeen,lopulta mies käyttikin vaan hyväkseen ja osituksessa sai enempi kun minä vaikka ei avioehtoa sillä uskoin täysin että vielä alotetaan alusta!
Kumma kun sitä vaan luottaa ja luottaa,ehkä siksi kun itse on rehellinen!
Olen itsekin nainen, ja olen aina ihmetellyt näitä "kitiseviä pikkuvaimoja". Heillä on miehet kuon enkelit ja koko ajan pitää narista jostain... Hiljaa mielessäni ihmettelen, missä näiden miesten itsekunnioitus on?
Olisiko kannattanut silloin arvostaa miestäsi? Kyllä. Ei kukaan jaksa pidemmän päälle elämää, nalkuttavan ja kitisevän vaimon kanssa, jolle ei mikään rittä, ja joka luulee itsestään liikoja. Melkeinpä voisin sanoa, että olen huvittunut. Mutta sinkkuelämä on hauskaa, täynnä kusipäitä! Voit siis kokeilla empatiaa ja asettua miehesi tilalle hetkeksi.
Itsepä tilasit!
eroonne, muista se! Tuntuu, että kierit syyllisyyden tunteissa. Tutkailepa asiaa tarkemmin ja huomaa, että suhteessanne on ollut jotain häikkää alusta lähtien - tuskin muuten olisitte eronneet. Voi olla että miehesi hiljaa sabotoi suhdettanne mutta hän ei halunnut ottaa vastuuta erosta vaan pani käytöksellään sinut haluamaan eroa - ja samalla vastuu ja syyllisyyden tunne siirtyi sinulle. Miehen oli noin helpompi jatkaa eteenpäin "puhtaana" ja hankkia uusi suhde. Tiedän tuon kuvion nimittäin omasta kokemuksesta. Arvaa vain miten tulin vihaiseksi kun kaiken syyllisyyden tuskan huomasin kuka oikein olikaan se syypää mutta kuitenkin selkärangaton tekemään ratkaisuja!
Anna ajan kulua, tulet huomaamaan, että ansaitset rinnallesi paremman ja luotettavamman miehen.
Tämä on todella tyypillistä naisille. Toitotetaan kokoajan sitä että miehet ovat paskiaisia (vaikka salassa), yhteenkään ei kannata luottaa eikä yksikään kanna vastuutaan parisuhteesta vaan elävät loisina naisten kustannuksella.
Mene peilin eteen ja mieti miksi miehet oikeasti lähtevät ja vastauksen näet peilissäsi.
Ja jos et näkemääsi ymmärrä niin saat vastauksen tässä :
Sinun kaltaisten katkeroituneiden naisten takia !!
Niinpä, kun ei ne miehet koskaan petä ja valehtele. Syyhän on aina ja joka kerta vaimossa. Näinhän se on!
Ei vika ole aina miehissä tai naisissa vaan yleensä molemmissa mutta tuollaiset katkeroituneet tilittäjät ottavat päähän. hankkisivat oman elämän ja pilaisivat sen eivätkä alkaisi pilaamaan toistenkin elämää levittämällä omaa katkeruuttan ympäriinsä.
On se ikävää että prinsessan elämä ei mene niinkuin kaikissa rakkausromaaneissa mutta elämää pitää elääkin eikä odottaa että se eletään puolesta.
Kyllä meidän naisten olisi syytä katsoa sinne peiliin! Suomalainen mies on kuitenkin hyvä mies, ja kohtelee meitä hyvin (siis useimmiten) ja me sen kun kitisemme!!?? Kaikki pitäisi saada heti ja nyt:
autot
asunnot
uudet huonekalut
miehen kehuja
lahjoja mieheltä ym yms. Ja miehet vielä tekevät kotitöitä monesti jopa enemmänkin kuin jotkut naiset!!??
Kyllä naiset voisivat tosiaan katsoa sinne peiliin kun mies valitsee toisen ja lähtee!!
ja se kertoi, että monta vuotta elämästäni oli mennyt harakoille: lasten isä halusikin peukalo keskellä kämmentä olevan kanan aivoilla varustetun ikiteinin. Peilissäkö vika - vai minussa?
Olipa mun Ex:sä tajunnu tuon ennen kuin otti ja
pakkasi muksun sekä kamppeet muuttaen kauas pois???
MIKÄ TEITÄ NAISIA PIINAA?
jälki viisaus on turhaa kun on jo leima lipussa.
Minä taas aloin miettimään avioeroa huomattuani, etten saa mieheltäni ihmisenä yhtään mitään. Kun lapset oli pieniä, perheen koossapitäminen oli joku tavoiteltavan arvoinen suoritus. Eikä siinä työn, lasten ja itsensä hoitamisen pyörteessä erota olisi ehtinytkään. Mieheni narahdettua kiinni uskottomuudesta (ei kuitenkaan halunnut erota) aloin miettimään, mitä mieheni minulle antaa. Olen akateemisesti koulutettu, hyvin palkattu, en tee ylipitkää työpäivää, teen kotitöitä varmasti enemmän kuin mieheni ja seksiäkin harrastettiin useamman kerran viikossa. Mutta mieheni halusi vielä jotain enemmän eli ymmärtäjän eikä kestänyt arkea pienten lasten kanssa. Mieheni on perisuomalaisen jörö, epäkohtelias vaimolleen, negatiivinen ja kaiken lisäksi pettäjä. Aika kauan kestin avioliittoamme, koska ajattelin hänen kuitenkin olevan luotettava suomalainen mies. Ainoa ainutlaatuinen asia suhteessamme oli seksi. Sellaista seksiä ei ole ollut kohdallani ennen miestäni eikä hänen jälkeensä.
Mieheni ei siis valinnut toista tilalleni ja lähtenyt, mutta leikki tulella ja minä lähdin. Tuli miehelleni suurena yllätyksenä. Oli kuulemma kuvitellut avioliittomme kestävän kuolemaamme asti. Elelee tätä nykyä yksikseen etäisänä.
Kuinka moni mies nykyään elättää perheensä? En tunne yhtään. Jos lapset on pieniä, moni mies vaatii vaimon kotiin jääntiä, jotta saisi itse keskittyä perheen ulkopuoliseen elämään eli uraan ja ystäviinsä. Onneksi en itse mennyt edes siihen loukkuun. Nyt sain oman osuuteni omaisuudesta eikä tarvitse kuunnella ulkopuolisten mäkätystä, että sekin nainen vei miehen tienaaman omaisuuden.
"Minä taas aloin miettimään avioeroa huomattuani, etten saa mieheltäni ihmisenä yhtään mitään. "
Mitä sinä annoit miehellesi?
En varmasti ole oikea henkilö arvioimaan, mitä arvokasta miehelleni annoin.
Omasta mielestäni olin normaali suomalainen nainen: kävin töissä, vietin viikonloput perheen kanssa, hoidin lapsia ja kotia ainakin oman osuuteni verran. Täytyy sanoa, että minunkin päivässäni on vain 24 tuntia. Kun kävimme läpi mieheni uskottomuutta ja hänen motiivejaan (toinen nainen ymmärsi häntä oli selitys), kysyin mieheltäni, mitä minun olisi pitänyt jättää tekemättä, jotta minulla olisi ollut aikaa vielä viihdyttää häntäkin. Mieheni ei osannut vastata siihen mitään.
Aika moni pari varmaan joutuu ajanpuutteen takia loukkuun, missä parisuhteeseen ei ehdi panostaa. Varmaan yksi syy helppoon avioeroomme oli nimen omaan se, etten tuntenut olevani miehelleni mitään arvokasta, mutta tietenkin se tärkein juttu minun kannaltani mieheni mitäänsanomattomuus ihmisenä minulle.
Melkein kuin olisi mun vaimoni kijoittamaa (mun unisani) Ex:s vaimoni ei vikaan kolmeen vuoteen pahemmin mua kehunu vaikka tein lähes aina kaikkeni
perheemme eteen. Kaverit ja sukulaiset ei ol käyny kyläs pariin vuoteen; ku ei ne jaksanu "aina" kuunnella kuinka paska jätkä minä olen!! Ketään meistä ei ole täydellinen, helpommin huomataan puolison pikkuvirheet kuin omat ISOT munaukset!!!
Pitäis osata laskea 100 ekaks ennen kuin alkaa naputtaa... ei me mihet mitään ihme nelosia olla
et aina jaksaa kotona ja töissä painaa kuin hullu!