Me erosimme kuukausi sitten. Olimme yhdessä kymmenisen vuotta ja olemme aika nuoria vielä. Lapsikin on. Viime vuodet olivat aika myrskyisiä ja siippa varmaan pakeni kotielämää tekemällä paljon töitä. Muutin omaan asuntoon siis kuukausi sitten. Ennen muuttoani siippa kutsui tätä "aikalisäksi" ja voisimme palata ehkä yhteen vielä. Viime viikolla vihaisena hän sanoi, ettei ota mua koskaan enää takaisin. En usko, että hänellä olisi ollut toinen. Nyt tosin vaikuttaa, että hän tapailee yhtä työkaveriaan. Olen aika varma siitä. Jos heillä on suhde se alkoi todennäköisesti vasta hiljattain, ei siis ehkä aiemmin. Haluaisin meidän kaikkien olevan vielä onnellinen perhe joskus, vie se sitten vaikka vuodenkin tai mieluummin vähemmän.
Mutta tuossa referaatti meidän tilanteestamme. Kertokaa te, jotka olette päättäneet ottaa aikalisän, palasitteko takaisin? Tuliko uusia suhteita, kestivätkö ne?
Kokemuksia "aikalisästä"
8
2796
Vastaukset
- aikalisä...
Exä lähti "pitämään aikalisää" avioliitosta. Minä en missään vaiheessa nähnyt tätä aikalisänä, vaan tiesin sydämessäni, että jos lähtee, saa luvan pysyä poissa. Nyt ruinaa oven takana paluuta, kun eivät uudet suhteet onnistuneetkaan. Mutta oven takana tulee pysymäänkin. Minä en takas ota. Ei parisuhteissa ole aikalisää. Se joko on tai ei ole. That's it.
- beo
MIelestäni parisuhteessa ei oteta välimatkaa tai aikalisää. Asiat on kyettävä selvittämään, puhumaan mikä mättää ja miksi ja miten aijoitaan edetä. Ei mitään erilleen muuttoja.
Joko ollaan tai ei olla. That´s it. Juurikin näin. - E-ehdokas
beo kirjoitti:
MIelestäni parisuhteessa ei oteta välimatkaa tai aikalisää. Asiat on kyettävä selvittämään, puhumaan mikä mättää ja miksi ja miten aijoitaan edetä. Ei mitään erilleen muuttoja.
Joko ollaan tai ei olla. That´s it. Juurikin näin.Entä jos toinen ei halua puhua ja selvittää asioita? Millä herättää kumppani, joka on niin kiireinen ja niin jumittunut tilanteeseen, ettei havahdu, vaikka huutaisi, itkisi ja potkisi - ja yrittäisi välillä hyvälläkin ;) ??? Eikä kumppani edes näe tarvetta puhua, kun ei huomaa suhteessa mitään ongelmaa?
Itse olen saanut ainakin mieheni silmät aukeamaan. Muuttopäivääni asti hän uskoi, että vain uhkailen, enkä kuitenkaan lopulta tee mitään radikaalia. Nyt kun oikeasti muutin pois, mies on selvästi alkanut miettiä asioita - samoin kuin itsekin olen... Vain kaukaa näkee ihan lähelle!
Uskon, että palaamme yhteen ja olemme entistä onnellisempia. Sillä ehdolla tietenkin, että kriisi puhutaan kunnolla läpi, nyt kun siihen on puolin ja toisin havahduttu!
- pitää
Sitä minä en ymmärrä, että miehen täytyy heti etsiä tilalle joku uusi. Miksi aikalisäajatus ei koske sitä, että asutaan esim. tovi erillään ja opetellaan esim. ensimmäistä kertaa olemaan yksin. Moni avioliitto on perustettu nuorena, niin ettei sitä itsenäisyysaikaa ole lainkaan, on muutettu yhteen suoraan kotoa. Ei edes tiedä tuleeko toimeen yksin. Eniten loukkaa juuri se, että heti kun ovi sulkeutuu, varsinkin miehellä pitää olla uusi nainen välittömästi. Tämä pilaa kaiken, eikä vanhaan suhteeseen voi enää palata.
- minä vaan
Meidän tapauksessa tuo siippa, jolla epäilen olevan säpinää työkaverinsa kanssa on nainen ja minä olen se mies. Olemme kummatkin nuoresta iästä huolimatta kummatkin tahoillamme asuneet yksin muutamia vuosia ennen yhteistä asuntoa. Aluksi omissa asunnoissamme.
Kiitos näkemyksestäsi kumminkin. - jälkeen luin
minä vaan kirjoitti:
Meidän tapauksessa tuo siippa, jolla epäilen olevan säpinää työkaverinsa kanssa on nainen ja minä olen se mies. Olemme kummatkin nuoresta iästä huolimatta kummatkin tahoillamme asuneet yksin muutamia vuosia ennen yhteistä asuntoa. Aluksi omissa asunnoissamme.
Kiitos näkemyksestäsi kumminkin.tekstisi uusin silmin, kaikki kuulosti aivan erilaiselta, miksiköhän...? Yleensä se on tosiaan mies joka sen aikalisänsä haluaa, olisikohan sinun tapauksessa kyse naisen kahlituksi tuntemisesta.
Kuten sanoit olette nuoria, ja jos lapsikin on tupsahtanut elämään nuorena voi olla että naisesi tuntee olevansa kahlittu ja menettäneensä jotain. Mitä jotain sitä en osaa sanoa. Ja voi olla että olet hänelle ensimmäinen(?) mies joten hän nyt vanhemmiten kokee jääneensä jostain paitsi.
Itse en henkilökohtaisesti usko taukoihin, minulla on kerrasta poikki, ei se elämä siitä kummallisemmaksi eroamalla ja yhteen palaamalla muutu, samat ongelmat on kohdattava yhteen palattua mitkä ennen ero suhdetta kaihersi!
- se aikalisä
Mutta se vaatii molemmilta todella vakaata yritystä selvittää parisuhteen ongelmat. Usein parisuhteen ongelmat ovatkin henkilökohtaisen kasvuntarpeen seurausta - voisin ajatella että kumppanisi on jossakin kehitysvaiheessa, esim. hänellä on jäänyt itsenäistyminen nuoruudessaan tapahtumatta. Siispä sen aika on nyt, sinä vain joudut olemaan se "vastus" joka olisi kuulunut aikoinaan olla hänen vanhempansa.
Suosittelen sinulle kirjaa Jälleenrakennus ( Fisher, Bruce ); siellä on oivaltavasti kerrottu näistä suhteen kulmakivistä ja eron syistä.
Ole maltillinen - sinun maltillisuus voi olla parisuhteenne pelastus! - E-ehdokas
Meillä on tällä hetkellä sama tilanne, olen kuukausi sitten muuttanut omilleni viiden vuoden seurustelun jälkeen. Ja heti alkuun: olen nainen ja myös nuori, alle 30. Eikä (onneksi) ole lapsia mukana tässä kuviossa.
Olen miettinyt paljon tätä samaa kysymystä, että onko paluuta samaan suhteeseen takaisin. Joku tuossa mainitsi, että samat ongelmat palaavat, jos suhteeseen palaa. Mutta eikös se ole niin, että samantyyppiset ongelmat tulevat vastaan myös uudessa suhteessa, kunhan alkuhuuma on mennyt? Jatkoi sitä parisuhdetta siis vanhan tutun kumppanin kanssa tai uuden jännittävän tuttavuuden kanssa, niin samaan päädytään joka tapauksessa - ellei sitä kriisiä olla valmiita käsittelemään kunnolla!
Itse lähdin katselemaan tilannetta kauemmaksi juuri siitä syystä, että saisin pohdittua tämän oman kriisini läpi. Parisuhteessa välit olivat niin lukossa, että aina kun asioista yritettiin yhdessä puhua, päädyttiin samoihin asioihin yhä uudestaan ja uudestaan, ja lopulta sitä vaan syyteltiin toinen toistamme. Halusin eka katsoa tilannetta ulkopuolelta ja miettiä, mitä haluan, etten huomaamattani taistelun tuoksinassa polta siltoja jäljessäni lopullisesti.
Alusta asti ole yrittänyt miehelleni kertoa, että tämä erillään asuminen on väliaikaista. Että pohditaan nyt asiaa iteksemme ja opetellaan yksikseen oloakin pitkän suhteen jälkeen. Mutta meillä ei nyt sitten taas mies ymmärrä tätä ratkaisuani... =( Kurja olo tän asian vuoksi. Mutta toisaalta jo kuukauden erillään asumisen jälkeen on silmät avautuneet katsomaan asioita ihan eri kantilta.
Kertokaahan kokemuksianne. Miten tilanteen voi pelastaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869