Miksi mennä mukaan kiusaamisrinkiin? Aika tyhmä ja sairas mielenlaatu täytyy olla sellaisilla ihmisillä. Siis nauttia toisen ihmisen kiusaamisesta ja tahallisesta häirinnästä.
Seura tekee lopulta kaltaisekseen ja silloin ei loppua tule kiusaamiselle kuin lopettamalla kokofirma.
Miksi mennä mukaan?
7
898
Vastaukset
- kun sitä ei mielletä
kiusaamiseksi ja toisen ahdistuksen aiheuttamiseksi, on vaan niin kiva porukassa heittää huulta/moittia/arvostella, sen sijaan että yritettäisiin aikuismaisin keinoin TYÖASIAT selvittää. Porukka vetää puoleensa, kivempi olla ryhmässä kuin sen ulkopuolella!
- Kauheasti järkyttynyt
Saisivat todella kaikki "rinkiläiset" mennä itseensä ja katsoa mitä ovat tehneet. Kun edes häpeäisivät.
Mitä tekevät viranomaiset,liitot, työnantajat? -Eivät mitään. Pitää kaiketi ryhtyä ilmoittamaan firmojen nimiä. - Duunari78
Ihmiset ei enää jaksa keskittyä töihinsä, vaan päivästä päivään ja viikosta viikkoon työhön haetaan "mielekkyyttä" toisia kiusaamalla tai jotain muuta skandaalia pukkaamalla. Työpaikka "sairastuu" entisestään, jossa vanhoilla ja uusilla työntekijöillä on paha olla. Syntyy ns. kuppikuntia ja tämä asettelu on jarruna työpaikan kehittämiselle ja tervehdyttämiselle. ELI, kiusaamisella on myös kauaskantoiset vaikutukset.
Duunari78 kirjoitti:

Kun työyhteisö hyväksyy kiusaamisen osana työyhteisön käyttäytymistä, ollaan jo pahassa tilanteessa, josta on ilman ulkopuolista selvittäjää, jopa mahdotonta enää ratkaista.
Juuri tämä luo kauaskantoiset negatiiviset vaikutukset työyhteisöön.- outo otus
HCD kirjoitti:
Kun työyhteisö hyväksyy kiusaamisen osana työyhteisön käyttäytymistä, ollaan jo pahassa tilanteessa, josta on ilman ulkopuolista selvittäjää, jopa mahdotonta enää ratkaista.
Juuri tämä luo kauaskantoiset negatiiviset vaikutukset työyhteisöön.Mä olen mennyt itseeni sanomisen kanssa,moni herkkä kun saattaa loukkaantua sellaisesta,mitä en oikeasti tarkoita. Ja itse olen lopettanut herneen vetämisen nenään toisten sanomisista.
pari esimerkkiä, sanoin eräälle,en edes ajatellut pahaa: ihan hyvä se on, sun tekemäksi. Työkaveri sanoi mulle, että olipa kauniisti sanottu,sun tekemäksi. Uups, sori!
Ittelle kävi näin, kysyin lainaan käytöksen kultaista kirjaa,kun oma on myyty, niin kaveri sanoi, möit sen sitten pois kun jo osaat kaiken.
Aiemmin olisin kärähtänyt just ja suuttunut, nyt ymmärsin, että se oli leikkiä.
Ja syy tähän muutokseen,aiemmin olin huonolla itsetunnolla varustettu,kaikki oli aina mun syytä,kukaan ei välitä minusta jnejne möyrin pohjamudissa itsetuntoni kanssa.
Nyt kun tiedän, että osaan,olen yhtä hyvä kuin muutkin, en enää sano ajattelematta ja kuuntelen erilailla muitten sanomisia. Itsetuntoani kohotin opiskelemalla lisää, sekä itsestäni että työstäni.
Joskus käy näinkin. Mutta ainahan ei käy näin.. outo otus kirjoitti:
Mä olen mennyt itseeni sanomisen kanssa,moni herkkä kun saattaa loukkaantua sellaisesta,mitä en oikeasti tarkoita. Ja itse olen lopettanut herneen vetämisen nenään toisten sanomisista.
pari esimerkkiä, sanoin eräälle,en edes ajatellut pahaa: ihan hyvä se on, sun tekemäksi. Työkaveri sanoi mulle, että olipa kauniisti sanottu,sun tekemäksi. Uups, sori!
Ittelle kävi näin, kysyin lainaan käytöksen kultaista kirjaa,kun oma on myyty, niin kaveri sanoi, möit sen sitten pois kun jo osaat kaiken.
Aiemmin olisin kärähtänyt just ja suuttunut, nyt ymmärsin, että se oli leikkiä.
Ja syy tähän muutokseen,aiemmin olin huonolla itsetunnolla varustettu,kaikki oli aina mun syytä,kukaan ei välitä minusta jnejne möyrin pohjamudissa itsetuntoni kanssa.
Nyt kun tiedän, että osaan,olen yhtä hyvä kuin muutkin, en enää sano ajattelematta ja kuuntelen erilailla muitten sanomisia. Itsetuntoani kohotin opiskelemalla lisää, sekä itsestäni että työstäni.
Joskus käy näinkin. Mutta ainahan ei käy näin..Joskus apua on asian suorasta kohtaamisesta.
Kerran työtoverini oli ollut pahalla päällä koko aamun, menin sitten yhdessä vaiheessa ja kysyin suoraan, että mikä vaivaa, kun kaikille pitää olla tyly?
Kaveri huokaisi kerran syvään ja kertoi, etteä kotirintamalla ei mene oikein hyvin.
Asia tuli ulos ja kaverille itselleen tuli parempi olo loppupäiväksi.
Aina ei näin onnellisesti asiat järjesty, suuri osa kiusaajista kantaa koti ja muita ongelmia työpaikalleen, eikä selvitä asioitaan kenekään kanssa.
Suuri määrä patoutunutta vihaa saa aikaan häiriökäyttäytymistä, jota ei saada poistettua työyhteisöstä, kun vasta sitten kun itse ongelmaan on puututtu.
Pulmaksi muodostuu se, että kiusaaja ei koe olevansa minkäänlaisen avun tarpeessa, kuinka tällaista henkilöä voi siis auttaa?
Siinäpä pulma...- Duunari78
HCD kirjoitti:
Joskus apua on asian suorasta kohtaamisesta.
Kerran työtoverini oli ollut pahalla päällä koko aamun, menin sitten yhdessä vaiheessa ja kysyin suoraan, että mikä vaivaa, kun kaikille pitää olla tyly?
Kaveri huokaisi kerran syvään ja kertoi, etteä kotirintamalla ei mene oikein hyvin.
Asia tuli ulos ja kaverille itselleen tuli parempi olo loppupäiväksi.
Aina ei näin onnellisesti asiat järjesty, suuri osa kiusaajista kantaa koti ja muita ongelmia työpaikalleen, eikä selvitä asioitaan kenekään kanssa.
Suuri määrä patoutunutta vihaa saa aikaan häiriökäyttäytymistä, jota ei saada poistettua työyhteisöstä, kun vasta sitten kun itse ongelmaan on puututtu.
Pulmaksi muodostuu se, että kiusaaja ei koe olevansa minkäänlaisen avun tarpeessa, kuinka tällaista henkilöä voi siis auttaa?
Siinäpä pulma...Se on kuitenkin askel eteenpäin, kun ongelma on tiedostettu ja siitä puhutaan. Prosessi on kuitenkin aikaa vievää ja vaatii kärsivällisyyttä. Yksin on vaikea pärjätä tässä "henkien" sodassa ja työtäkin pitäisi jaksaa tehdä siinä sivussa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760