Kuinka äiti saisi potkut?

Kyselijälapsonen

Äiti on kohta yli 60-v, ja pihi työnantaja pitää häntä puolityöllistettynä kun ei sillä varmaan ole varaa maksaa irtisanomisajan palkkoja. Firma taitaa mennä muutenkin työntekijöiden ja pomon ikääntyessä multiin.

Äiti ei enää jaksa tuota, ja oli odottanut että koska tulisi se raja että saisi irtisanoa itsensä moisesta "työsuhteesta". Ilmeisesti tämmöinen on joskus ollut, mutta nyt ei sitten olekaan.

Eli voiko olla totta että meidän äiti joutuu olemaan "töissä" vielä yli viisi vuotta? Huolettaa että äiti saa kohta vitutuksesta slaagin.

7

1269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muija

      Sai ( pyynöstä ) lopputilin tuotannollisista ja taloudellisista syistä 52 vuotisena. Oli töissä irtisanomisajan, 6kk.
      Työnanta kysyi olemmeko valmiita allekirjoittamaan sitoumuksen ettemme missään tilanteessa riitauta ko. toimenpidettä.
      Tietysti olisimme. Ilmeisesti uskoi ilman dokumenttiakin. tapahtui v. 2000.

      Minä olin aloitteen tekijänä. Muija harasi alkuun vastaan mutta lapsemme tulivat puolelleni perustelemaan ratkaisua.
      Olin itse siirtynyt pätkätöistä täystyöttömyyteen ja ajatuskin että toinen olisi kiinni, tehden lyhennettyä työaikaa, tuntui hullulta!

    • Mahdollinen...

      Koska äitisi jo 60-vuotta täyttänyt, hänellä on oikeus työttömyyseläkkeeseen, mikäli muut edellytykset täyttyvät. Seuraavassa eläkkeen saamisen edellytykset:

      Ennen vuotta 1950 syntyneillä on oikeus työttömyyseläkkeeseen. Työttömyyseläkkeen saa 60 vuotta täyttänyt, pitkäaikaisesti työtön henkilö, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

      -hakijalla on työvoimaviranomaisen todistus työttömyydestä
      -hakija on saanut enimmäismäärän ansiopäivärahaa (tai peruspäivärahaa)
      -hakija on ollut palkkatyössä vähintään 5 vuotta viimeisen 15 vuoden aikana

      Jos työnantaja ei irtisano äitiäsi tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla, tiedossa on ensin kolmen kuukauden karenssi, jolta ajalta ei saa mistään mitään (toimeentulotuesta alennetun toimeentulotuen kylläkin, jos taloudellinen tilanne on sellainen, että se siihen oikeuttaa). Sen jälkeen äitisi joutuu olemaan työttömyystuen varassa (oletan, että hän on ollut työssä työssäoloehdon täyttymisen verran) ja aikanaan hänelle syntyy oikeus työttömyyseläkkeeseen.

    • nykyisin

      pääse jo 63-vuotiaana eläkkeelle? Ei tarvitse odottaa 65-vuotiaaksi asti.

    • Kyselijälapsonen

      Kiitos asiallisista vastauksista.

      Yritin äireelle ehdottaa että neuvottelisi työnantajan kanssa josko tuon kanssa voisi jotain sopia, mutta kuulemma 6 kk täysiä työpäiviä olisi "siinä puljussa" liikaa.

      Mikä kyllä vähän ihmetyttää. Voiko todella olla niin että jos työntekijä on ollut puolittain lomautettuna, ja lopulta erotetaan, niin sitten yht'äkkiä pitääkin tehdä normaalia, työsopimuksen mukaista työpäivää ja -viikkoa? (Olettaen tietysti että työnantaja suostuisi erottamaan.)

      Mutta ei meillä olla vissiin slaageja saamassa sittenkään; porukoilla on sen verran pienet menot että kyllä ne yhden karenssin kestävät.

      • orjatyö

        eikö olisi helpompi hakeutua sairaslomalle työnantajan piikkiin ja siitä sitten sairaseläkkeelle.


    • hmm näin

      Äitis vois alkaa leikkimään dementikkoa. Unohtelemaan asioita ja tekemään asiat liian hitaasti. Valittelis aina vaan sitä kuinka pää on jo hatara. Jos ei auta niin käske tehdä vielä radikaalimpaa, vaikka päästellä ilmoja pihalle äänekkäästi:)

      Se vois keskittyä muutenkin tekemään kaikkee sosiaalijuttuja viivyttelee kahvihuoneessa vaan.

      • Auttaisi...

        Eipä auttaisi mitään. Karenssi seuraisi tällaisessa tilanteessa myös, sillä työkkärillä on sellainen mainio karenssiperuste kuin 'omalla toiminnallaan aiheuttanut työsuhteensa päättymisen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe