Vaatimuksista

minä vain

Hei.

Mitä naiset odottavat miehiltä parisuhteessa ja mitä naiset ovat valmiita tekemään jotta sellainen mies ei häviä pois.

4

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elina**

      Tuohon ei taida olla mitään yksiselitteistä vastausta. Mutta luulen monen naisen arvostavan sitä, että mies osallistuu perinteisiin kotitöihin (tai jos ei, niin vie sitten vaikka ulos syömään). Naiset haluavat yleensä myös keskutella miestensä kanssa, joten sohvalla jurottava mies ei ole unelmien prinssi. Ja vaikka eletään tasa-arvoista aikaa, monet naiset haluavat kuitenkin Miehen isolla M:llä. Ja helpoiten se varmaan onnistuu peruskohteliaisuudella, ovet avaamalla yms. Naiselle ei myöskään voi sanoa liikaa kohteliaisuuksia. Eli pitää näyttää ja kertoa, että nainen on ihana ja kaunis, eikä häntä haluaisi vaihtaa mihinkään.

      Ja sitten, loppujen lopuksi kyse on kemiasta. Ei minun mieheni täytä noista ylläolevista toiveista kuin muutaman, mutta hän on se joka yhä edelleen saa minun sukat pyörimään jaloissa. Enkä osaa sitä selittää miksi. Meillä on hyvä ja onnellinen yhteiselämä, enkä halua häntä pois.

      Joten väitän, että se mitä teet on bonusta ja saa naisen iloiseksi, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa...

    • kysymys...

      - Monet miehet odottaa, että nainen on kodin yleiskone. Toiset naiset pitää siitä, toiset ei.

      - Naiset odottavat, että mies on kiinnostunut heidän tekemisistään/kuulumisistaan ja keskustelee mielellään. Tätä miehetkin usein odottavat naiselta.

      - On naisia/miehiä, jotka tuntevat olevansa aina antava osapuoli, vaikka saisivat kuinka paljon. Koskaan ei voi antaa liikaa, mutta... Kohtuus kaikessa. Vastavuoroisuudella pärjää pitkälle.

      - On miehiä/naisia, jotka antavat enemmän kuin saavat, eivätkä huomaa vaatia mitään. Osa heistä herää jossain vaiheessa huomaamaan, etteivät saa mitään. Ehkä ottavat sitten eron.

      - Moni nainen/mies haluaa vapauden mennä ja tulla. Osalle ei anneta sellaista vapautta edes kerran vuodessa. Kaikki aika on vietettävä parisuhteessa. Osalle se sopii, monille ei.

      - Osa miehistä/naisista haluaa omaa aikaa. Osa naisista/miehistä ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. Osa ei voi elää ilman omaa aikaa (harrastuksia, ystäviä...ym).

      - Osa naisista/miehistä elää työlleen. Joissakin suhteissa se tarkoittaa riitoja ja lähestyvää eroa, toisissa se on ihan ok.

      Aika pitkälti persoonakysymys mitä kukakin haluaa. Kai ymmärrät, ettei kysymykseesi ole vastausta?

      Ajatteletko sinä niin, että olen valmis antamaan vain sen verran kuin saan?

    • pärjää

      Rehellisyydellä ja vilpittömyydellä pärjää jo
      aika pitkälle.
      Sinun pitää myös tietää mitä itse haluat.
      Ole oma itsesi.
      Sitten kun oikea löytyy niin se riittää.
      Olet hyvä koska haluat olla.
      Teet vaistomaisesti oikein =)

    • minä vain

      Juu kiitos vastauksista =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      905
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe