Paljonko tienaatte/tunti, yleiskorjaamoilla? Työkokemus ja sijainti.
Autonasentajan palkat
10
9590
Vastaukset
- Kauhistunut kasvattaja
Olisi tosiaan kiva kuulla alalla työskenteleviltä tästä palkkauksesta. Minä tutkin jossain vaiheessa asiaa ja jäin siihen käsitykseen, että palkkaus noudattelee jotain "normaalijakaumaa". Siis vain osa voi tienata hyvin ja automaattisesti hyvin tienatakseen on pudotettava joku toinen pienemmälle palkalle. Tästä ei ollut kylläkään mitään puhetta koulun opinto-ohjauksessa. Voiko tämä olla totta?
- Kauhistunut kasvattaja
Minä kyllä laitoin aiheesta palautetta liittoon, joten aikaa olisi ollut korjata tilannetta tai edes vastata sähköpostiin. Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla, että mikä on käytäntö ja kuinka se toimii.
- pip²
Nuo jakaumat ja vastaavat kuuluvat lähinnä teoreettiseen maailmaa, niillä on hyvin vähän tekemistä reaalimaailmassa.
Nykyään taitaa lähes kaikki työ olla jollakin tavalla pisteytettyä, yleensä vaativuuden tai ammattiosaamisen mukaan. Palkkaluokat on sitten jaettu siten, että tietyillä pisteillä saat tietyn suuruista palkkaa, ja töiden vaativuuden lisääntyessä pisteet nousevat ja palkka samalla.
Jos omat työt ei radikaalisti muutu vähemmän vaativimmiksi, niin ei se palkka muutu siitä, että jonkun muun palkka nousee "osaamisen lisääntyessä", eli että henkilöllä voidaan teettää vaativampia töitä. - Kauhistunut kasvattaja
pip² kirjoitti:
Nuo jakaumat ja vastaavat kuuluvat lähinnä teoreettiseen maailmaa, niillä on hyvin vähän tekemistä reaalimaailmassa.
Nykyään taitaa lähes kaikki työ olla jollakin tavalla pisteytettyä, yleensä vaativuuden tai ammattiosaamisen mukaan. Palkkaluokat on sitten jaettu siten, että tietyillä pisteillä saat tietyn suuruista palkkaa, ja töiden vaativuuden lisääntyessä pisteet nousevat ja palkka samalla.
Jos omat työt ei radikaalisti muutu vähemmän vaativimmiksi, niin ei se palkka muutu siitä, että jonkun muun palkka nousee "osaamisen lisääntyessä", eli että henkilöllä voidaan teettää vaativampia töitä.Tästä aiheesta uskaltaa puhua, kun autonkorjaamista ei kuitenkaan hevillä Suomesta pois siirretä. Jatkan siis ihmettelemistäni, kun nyt luin Metalliliiton sivulta Auto- ja korjaamoalan työehtosopimuksen. Alunperin sain tiedon tästä Ahjo-lehdestä, jossa se oli pähkinänkuoressa juuri kuten kerroin.
Nuoria ei todellakaan kasvateta nykyisin siten, että tästä järjestelmästä välttämättä hyvää seuraa. Jos kerran asia on niin, että tätä ei tarvitse noudattaa, niin oletko varma, että kaikilla työpaikoilla todella tehtäisiin asia selväksi eikä pidettäisi järjestelmää vallankäytön keinona? Kyllä työpaikoilta löytyy kyyläporukkaa ja kiristäjiä sekä uhkailijoita aivan vainoharhaisuuteen asti, valitettavasti. - Kauhistunut kasvattaja
Kauhistunut kasvattaja kirjoitti:
Tästä aiheesta uskaltaa puhua, kun autonkorjaamista ei kuitenkaan hevillä Suomesta pois siirretä. Jatkan siis ihmettelemistäni, kun nyt luin Metalliliiton sivulta Auto- ja korjaamoalan työehtosopimuksen. Alunperin sain tiedon tästä Ahjo-lehdestä, jossa se oli pähkinänkuoressa juuri kuten kerroin.
Nuoria ei todellakaan kasvateta nykyisin siten, että tästä järjestelmästä välttämättä hyvää seuraa. Jos kerran asia on niin, että tätä ei tarvitse noudattaa, niin oletko varma, että kaikilla työpaikoilla todella tehtäisiin asia selväksi eikä pidettäisi järjestelmää vallankäytön keinona? Kyllä työpaikoilta löytyy kyyläporukkaa ja kiristäjiä sekä uhkailijoita aivan vainoharhaisuuteen asti, valitettavasti.... työtodistukseksi poislähtiessä riittää palkkakuitti :)
- salaisetansiot
Mutta minulle (aloittaja) se ei tee enää suvee eikä talvee. Eikä se ollu pelkästään palkasta kiinni,viihtyvyys työpaikalla on helvetin tärkee asia.Vaikka ulkona sataa vettä,minun sisällä paistaa nyt aurinko,koska sanoin itseni irti siitä lafkasta.Kiitos ja "ÄLKÄÄ NY ITTEENNE TELOKO"
- P-aukinen...
www.autoala.com Löytyy palkkauksesta.
Autoasentajien palkat.....
8.83-20E/tunti palkka.
13.62E/keskituntiasio.- palkanlaskija
että jos se tunti palkka on 13.62 euroo ja vaikka 8 tunnin työpäivä teki päivässä non 108.96 euroo ja sitte vaikkapa maaliskuun palkan ja laitoin pyhäpäivät vapaa päiviksi se teki 2941.92 euroo kuukaudessa.
Menikö tämä nappiin? - orjatyöläinen
palkanlaskija kirjoitti:
että jos se tunti palkka on 13.62 euroo ja vaikka 8 tunnin työpäivä teki päivässä non 108.96 euroo ja sitte vaikkapa maaliskuun palkan ja laitoin pyhäpäivät vapaa päiviksi se teki 2941.92 euroo kuukaudessa.
Menikö tämä nappiin?Ja sitte voi antaa ihan anonyyminä kuulua näitä paikkakuntia joissa asentaja saa lähemmäs 3000e/kk palkkaa, siis jos niitä oikeesti on olemassa. Ja miten sinne taivaaseen voi mahdollisesti hakea saati päästä töihin? Olen valmis vaikka ajamaan muutaman tunnin päivässä tosta palkasta. Mikäli toi pitää paikkansa niin olen tehny yli 10vuotta orjapalkalla töitä (ja siitäkin on pihistetty kokoajan). Siis huom! Diesel/bensa Isot koneet/pienmoottorit "bring it on, i´l fix it" P.S. jopa polttoöljyllä ajavien maatalon isäntien raktorit ja niitten aitan öljylamput. sekä kaasuhellat.
- 20
http://www.finlex.fi/data/tes/stes646-TT108ViesAkt0710.pdf onks tossa jotain epäselvää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770