Anopin ajatuksia

KeskenEräinen

Olen jo vuoden päivät lukenut tätä palstaa ja miettinyt miniöitä ja anoppeja, uusia ja vanhoja.
Surukseni minun on todettava, etten taida olla kummoinen anoppi, vaikka niin luulin.

Oma anoppini oli näin jälkikäteen ajateltuna omaa luokkaansa, vanhuutensa kynnyksellä oleva nöyrä, työtelijäs ja omat ajatuksensa sisällään pitävä nainen. Kuinka paljon hän jättikään sanomatta - pahassa ja hyvässä.Ehkä minun olisi nuorikkona pitänyt yrittää itse enempi. Se, mitä luulin huomaavaisuudeksi minua kohtaan hänen ollessaan kommentoimatta elämäämme, saattoikin olla pelkoa siitä, että loukkaisin kovilla sanoillani /teoillani häntä ja hän veitäytyi elämästämme. Lapsenlapsiaan hän kuitenkin rakasti, hiljaa ja kaukaa, oli onnellinen jokaisesta tapaamisesta, puhelusta ja huomionosoituksesta.

Minä harjoittelen vasta olemaan anoppi ja suon saman esikoulun miniällenikin. Tulemme niin elämäntavoiltaan erilaisista perheyhteisöistä, etteivät meidän tapamme elää ja kasvattaa jälkikasvuamme voikkaan olla yhteneväiset. Sen olen jo huomannut,miten on vaikeaa vaieta, vaikeaa olla sanomatta mielipidettään, mutta mikään ei ole niin helppoa kun vain Saa Rakastaa lapsenlastaan.

Hioessanne toinen toistenne särmiä, riidellessänne ja räiskyessänne muistakaa kaikki anopit ja miniät, että se lapsi välissänne ansaitsee teidät molemmat. Isovanhemmat antavat lapselle ne juuret, joita hän tarvitsee identtiteettinsä rakentamiseksi, vanhemmat antavat sen rakkauden ja turvallisuuden, joita jokainen lapsi ansaitsee.

Kumpa meistä jokainen sallisi toisillemme keskeneräisyyttä, emme me koskaan tule täydellisiksi. Silloin kun tiedostamme omat puuttemme, voi meidän lähellämmekin olla muiden helpompi elää.

Hyvää kesää kaikille teille, jotka kipuilette tällä elämänsaralla. Voimia ja ymmärtämystä..

9

1619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se miniä

      En nyt ehdi kommentoimaan enempää, mutta lyhyesti vaan, että hyvä ja mietitty oli kirjoituksesi. Suuri totuus (tai ainakin merkittävä totuuden siemen) on tuo keskeneräisyyden ymmärtäminen. Itsessä ja muissa.

    • puheen vuoro

      nyt on ihan mietittävä.
      monia asioita.
      pitkä elämä ja työjakso lastenkodissa antaa kirjoituksesi valottamalta kulmalta paljon mietittävää.

    • Miniä kertoilee

      Olipa hauska lukea tuollaista pohdittua ja paatoksetonta juttua! Oma tarinani eroaa sinusta siten, ettei minusta koskaan tule anoppia, kun lapsia ei ole eikä tule. Mutta anoppi on minullakin.

      Anoppini ei ole maailman helpoimpia ihmisiä, varmasti keskeneräinen tavallaan. Anoppi aiheutti mieheni ja minun välille aikanaan melkoisia "keskusteluja". Tai siis oikeammin, niin kuin myöhemmin olen ymmärtänyt asian, niitä aiheutti se, että mieheni ei tuolloin mielestäni riittävällä tavalla antanut minulle arvoa vaan ristiriitatilanteissa mentiin herkästi anopin mieltymysten mukaan. Anoppini on niitä naisia, jotka osaavat - hiljaisin keinoin - hallita ympäristöään. No, vuodet kuluivat, mieheni ymmärsi, että myös minun toivomukseni voi joskus olla se, joka "voittaa", vaikka anopin toivomus olisikin ristiriitatilanteessa toisenlainen. Itse taas puolestani opin jättämään sellaiset tilanteet enemmän omaan arvoonsa. Ja tietysti, jokainen meistä hioutui matkan varrella, muuttui vähemmän särmikkääksi.

      Olen iloinen, että olen oppinut huomaamaan myös anoppini arvon (vaikka hän silloin tällöin saattaa edelleen saada sisäisen kattilani pikkuisen pulputtamaan kannen alla...). Jälkikäteen olen erityisen iloinen, että nämä ristiriidat, joiden nyt huomaan olleen todellakin ensisijaisesti ongelmia parisuhteemme määrittelyssä, eivät koskaan ole tulleet anoppini tietoon. Eli hänen kanssaan en ole koskaan ottanut yhteen. Ja nyt, kun appivanhempani, siinä kuin omanikin, alkavat jo kallistua reippaasti harmaapäisyyden puolelle, olen iloinen, että ehdimme tuntea heidät ennen kuin tulee hetki, jolloin kaikkea voi vain muistella. Ihan oikeasti minusta alkaa tuntua, että olen oppinut tuntemaan heidät enemmän "ihmisinä" eikä "appivanhempina". Oikeasti, anoppinikin on ihminen! ;-)

      Vaikka minun ja anoppini välissä ei ole lasta (siis minun lastani), niin hänen lapsensahan siinä on. Se mies, joka on meille molemmille tärkeä, hänen poikansa ja minun mieheni.

      Kiitos ihanasta kirjoituksestasi ja ehkä pystyt nyt jotenkin välittämään miniällesi osan elämänviisaudestasi. Ehkä hän ymmärtää sen arvon vasta myöhemmin, kuten kai niin moni miniä. Onnea anopin esikouluusi!

    • on kiertokulku

      Niin minä riisun kengät jo rappu käytävässä rapuilla istuen, vieraillessani nuorilla.

      "-Jos joku rakastaa kukkasta,
      jota ei ole enempää kuin yksi, miljoonissa ja taas miljoonissa tähdissä, niin hän voi olla onnellinen, kun saa vain katsella sitä.
      Hän voi ajatella: "Kukkaseni on tällä jossain."
      Mutta, jos lammas syö kukan, tuntuu hänestä,
      kuin yhtä äkkiä kaikki tähdet sammuisivat!
      Ja eikö tämä ole muka tärkeätä!"

      Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupery

      "Isovanhemmat antavat lapselle ne juuret, joita hän tarvitsee identiteettinsä rakentamiseksi, vanhemmat antavat sen rakkauden ja turvallisuuden, joita jokainen lapsi ansaitsee."

      Minulla on nyt aikajana, jonka minä nyt tiedän, sen rajallisen ajan rakastan lapsenlastani. Ehkä hän muistaa minut ja juuret, joista pyrin hänelle kertomaan.

    • Lasten isä?

      Miniän MIÄS, mitäs minä teen? Teidän akkojen ongelmissa, keskinäisissä.

    • juureton?

      "Isovanhemmat antavat lapselle ne juuret, joita hän tarvitsee identtiteettinsä rakentamiseksi"

      Olenkohan minä sitten juureton kun minun isovanhempani ovat kaikki kuolleet ennen kuin olen syntynyt...?

      • ja juuret

        ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

        http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2001_3/1778
        Juuret 1976 Kirjailija Alex Haleyn (1921–92)

        Maailman laajuisesti tunnustetaan ja ymmärretään, suvun olevan ihmisen juuret.

        Ehkä juuri siksi ollaan niin "juurettomia" ja Perusperhe on kriisissä, etteivät sukupolvet ole enää kanssa käymisessä keskenään, kuin; "joskus ja Jouluna."

        Toki paljon on edetty esim. perhe-eläke, joka kattaa myös avoliitossa syntyneet orvot, on tehty perheen ja lasten suojaksi.


    • sen että

      olet isovanhempi niin sinun ei tarvitse muuta kuin välittää lapsenlapsistasi. Kasvatutehtävä on lapsen vanhemmilla joita isovanhempien tulisi kunnioittaa.

      Minusta anoppi yritti tehdä huonoa äitiä lapsen ja miehen silmissä. Annoin sen tapahtua hiljaa vastustamatta kunnes huomasin lapsessani käytöksen muuttuvan aina anopille mentäessä. Sitten eräänä kauniina päivänä tein vain selväksi anopilleni hänen roolinsa lapseni elämässä ja hän uskoi minua. Siksi kaikki sujuu paremmin nyt.

    • uusi anoppi 42v

      Nuorena minusta tuli mummo ja anoppi. Miniästä myös nuorena äiti ja pojastani isä. Harjoittelua tämä on.
      Olen tehnyt itselleni selväksi ettei poikani perheen elämä kuulu minulle. Osaavat pyytää apua kun tarvitsevat. Perhe on aina luokseni tervetullut ja lapsetlapset aivan ihania. Minun kodissani pätee säännöt joita pikkuiset noudattavat ja ne on yhdessä sovittu.Kunnioitan poikaani ja miniääni ja luotan heidän tapaansa luotsata arkipäivää eteenpäin.

      Muistelen aikaa jolloin minä olin nuori äiti. Anoppini sotki joka asiaan nenänsä! EN TODELLAKAAN halua olla samanlainen "akka"!

      Kesää kaikille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe