Mielessä on jonkun aikaa pyörinyt, että pitäisikö erota. Parisuhdeterapiaakin ajatellut, mutta mies ei ota sitä kuuleviin korviinkaan. Luulee että ongelmat vaan lisääntyy siellä. Perheessä on 2 lasta joista toinen on lievästi kehitysvammainen. Tekisi mieli järkyttää tilannetta muuttamalla lasten kanssa pois, mutta sitä ei ihan heppoisin mielin tekisi ja hetkellisesti, koska se vaikuttaa molempiin lapsiin suunnattomasti. Teen kaiken lisäksi vuorotyötä kuten miehenikin, joten arki muuttuu hankalaksi, koska erityislapsille ei ole iltaisin hoitopaikkaa..... En tiedä....
Erityislapsi perheessä, ero mielessä???
entä jos en pärjää
153602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että lapsen mieleen voi enemmin käydä jos vanhemmilla ei välit ole kunnossa. Monesti juuri nämä erityislapset ovat äärimmäisen sensitiivisiä, herkkiä vaistoamaan kodin tunnelmat,vaikkeivat kenties osaisi tuntojaan sanoiksi pukeakaan.
Osaatko arvioida mitä lapsesi todella tuntee? Osaatko päätellä millaista elämänne on sitten jos eroat, miten lapsesi sen kokee? Et tietenkään voi tietää. Onko kukaan sanonut että lapsi saattaa voida huomattavasti paremmin kun ilmapiiri ei ole kireä ja ärtynyt.
Puhun kokemuksesta. Autisti on reipastunut kovasti, aspergerlapsi samoin, kun heidän tavalllista herkempiä hermojaan ei enää rassata vanhempien kireydellä. Itse olen toisen noista lapsista äiti, eronnut koska elämä perheenä heidän isänsä kanssa ei löytänyt edes normaaleja perusuomia, saati että siinä muuta yhteistä olisi ollut.
Vuorotyönteko on kyllä aikamoinen ongelma, ja sen varjolla miellään jättää ratkaisematta tilanteen, mutta elämässä on toki muita arvoja kuin työ vuorossa.
Omat kokemukseni siitä,miten elämä erottua joiltain osin vaikeutuu mutta oleellisilta osin myös helpottuu antaa pontta sanomaan sinullekin, että kyllä nainen ja äiti pärjää, jos ei muuten niin lapsiensa takia.
Sinänsä tässä tilanteessa on ollut helppo olla, koska emme riitele, nahistellaan korkeintaan. Kuitenkin kaipaan jotain enemmän. Enemmän yhdessä olemista ja tekemistä. Isä kyllä osallistuu lasten kanssa olemiseen, että on sinänsä "hyvä isä".
teidän tapauksessanne ei sitten ole kyse asioista,jotka eroamalla paranisivat, päinvastoin. Suotavaa olisi siis että saisitte puheyhteyden pelaamaan, jotenkin järjestettyä omaa yhteistä aikaa pois kotiympyröistä; voisi hyvinkin olla, että löytäisitte tien toistenne luo uudelleen.
Oletteko saaneet kissan nostettua pöydälle, tietääkö miehesi, missä ajatuksissa sinä menet, tiedätkö missä hän?
Eroa ominpäin hautominen on tietysti keino ja konsti mennä eteenpäin, mutta sikäli epäreilu,että avioliitossa on kaksi sopimuskumppania, jonka osuudet liiton tilaan on 50% / 50%.
Asiat ei ainakaan vaikenemalla ja eroa ottamalla tule sen viisaammiksi, jos teiltä ei puutu kuin jotain vähän enemmän; perusteet on siis kunossa, jopa ihan hyvät.
no yleensä se menee sitä rataa, että loppujen lopuksi joka asiaan syy löytyy minusta. Tyyliin että mies on vaikka luvannut tulla riennoiltaan kotiin klo 24, mutta loppujen lopuksi se onkin minun vika että tulee aamulla klo 5.
Ja jos joskus jotain järeämpää sanonkin, niin se ei ota sitä tosissaan, koska en ole vielä uskaltanut todellakaan lähteä.
Mieheni ei ole mitään keskustelija tyyppiä, joten senkin takia se tuntuu vaikealle. Tai vaikka pyydän häntä ajattelemaan ja miettimään jotain asioita, niin kysyessäni mitä hän on miettinyt, niin vastaus on että ei ole muistanut tai miettinyt. Hänen mielestä meillä menee hyvin ja hän on onnellinen.
Tunteet on kyllä tallella, mutta kai tässä kunnioitus ainakin on karissut matkan varrelle 13 vuoden aikana.
edes saa järjestettyä iltahoitopaikkaa erityislapsille? Etkö tiedä ketään joka olisi kykeneväinen häntä hoitamaan, vaikkapa rahaa vastaan?
MLL:llä on yleensä aika nuoria hoitajia tai muutama vuosi sitten kysyin, niin vanhin oli 16-vuotias, joten en uskaltanut kokeilla kun pojallani on epilepsia ja ADHD eli erittäin haastava. Kustannus puolikin asialla on, koska se maksaa 5 euroa/h, niin joka toisen viikon arki-illat klo 16-21 tulisi kuussa maksamaan 250 euroa iltapäivämaksujen lisäksi.
ei ole kovin relevantti ratkaisu jatkuvasti käytettynä juuri kustannustensa vuoksi. Omalla lapsellani on epilepsia ja asperger, ja myös siksi hoitajia on ollut hyvin vaikea saada. Itse ratkaisin ongelman ottamalla vastaan päivätyötä, jota tosin omassa ammatissa ei ole liioin ollut tarjolla, eikä ainakaan sellaista, jolla voisi kehua tulevansa toimeen "omillaan".
Melkoista tasapainottelua, ja epäilemättä olen monasti ajatellut, että jopa elämä lapsen isän kanssa olisi ollut niukin naukin mahdollista, jos se olisi ratkaissut hoito-ongelmat,jos olisin voinut siten tehdä sitä työtä, mihin olen kouluttautunut, mutta se liitto oli ihan eri tilassa mitä teidän, koska meillä ei enää edes kinattu mistään. Vaikka mitä olisi ollut enemmän, sitä ei olisi ollut edes nimeksi tarpeeksi, koska toinen tahtoi itään toinen länteen, toinen halusi sinistä toinen punaista, toinen viihtyi kotona toinen kylässä ja puutarhassa, toinen säästi toinen tuhlasi..jne.
Toivon että löydätte jonkun muun keinon lisätä elämäänne sitä jotain, ettei siitä mene eron myötä se olevakin.
Itse olen juuri liittynyt MLL:n lastenhoitajaksi, ikää 29 v. Koska olen työtön juuri nyt, minulla on aikaa osallistua tälläiseen toimintaan. Ja olen valmistunut 2005 perhepäivähoitajaksi.
Myös perheellä on mahdollista palkata yksityinen lastenhoitaja kotiin, jossa Kela maksaa osan hoitajan palkasta ja perhe osan..
tilanteesi kuitenkin ratkeaa jollain tavalla, huonossa avioliitossa sinnitteminen lasten takia ei lopulta ole lapsillekaan hyväksi.
Mieheni(26v) on ollut töissä MLL:llä hoitamassa ADHD ja Asperger-lapsia, joten jonkun verran niitä vanhempiakin hoitajia löytyy; tiedän muitakin samanikäisiä aika paljon. Mieheni lopetti nuo työt, kun ei aikaa enää ollut, ja monta perhettä taisi jäädä silloin ilman hoitajaa..Mutta tottahan se on että kustannuksia tulee kuukaudessa silti aika reilusti. Etkö voisi vaihtaa työpaikkaa, tai yrittää päästä eroon vuorotyöstä muuten?
nyt elämä kukoistaa. lasten kanssa jaksan paremmin. uusi rakkauskin on löytynyt. pari vuotta aikanaan lähtöä mietin, nyt ihmettelen miksen lähtenyt aiemmin...
yksinhuoltajalla on oikeus tehdä pelkkää aamuvuoroa varsinkin kun on erityislapsi... tai sitten otat vuorotteluvapaata ja haet itselles päiväduunin. asioilla on tapana järjestyä...onneksi!
mies olisi valmis ottamaan toisen lapsen joka on vielä erityislapsi kun ns normaalilapsien kanssakin on vaikeeta kun ne ei ole omia
uutta ottamassa?
Ja muuten ,sellaisiakin miehiä löytyy jotka ottaa koko "paketin" ja rakastaa ku omiaan.
Alkuperäinen:
Kirjoita miehellesi kirje, joskus me miehet emme
osaa kuunnella, mutta lukea osataan.
"isä" ja vaimo ja 3lasta(yhdellä vaikea cp-vamma)
tunteet ovat kuitenkin tallella. Toinen ei halua mihinkään parisuhdeterapiaan, joten tuntuu kuin löisi päätä seinään. Täytyy kokeilla kirjettä, jos se vaikka auttaisi.
kyllä niitä varmaan onkin mutta aika harvassa (oma kokemus sinun ja minun lapsista ja ei todellakaan ole helppoa) ja halusinkin vaan herättää ajatuksia
ehdottomasti kannattaa yrittää kaikkea että ei tulisi eroa koska oma isä on oma isä ja tunteetkin vielä on tallella
mutta jos eroon päädyt niin pärjäät varmasti mutta rankkaa se tulee olemaan , helpolla ei pääse jos sitä etsit
Mulle Turun lasten neurologisessa erityisneuvolassa sanottiin että vammaisille lapsille löytyy hoitajia kun vaan kysyy heiltä tietoa. Itse en ole vielä tarvinnut kun on päivätyö ja iki ihana uusi mies kuvioissa.
Toinen josta voisit kysellä on Pela (pelastakaa lapset ry) Käy vaikka pelan sivuilla katselemassa www.pela.fi. MML:n hoitajia tosiaan en käyttäisi koska todennäköisesti hoitaja vaihtuu kokoajan ja meillä ei ainakaan tuollainen toimisi, kun uuteen ihmiseen totuttelu vie aikansa.