Tulee vaan mieleen sellanen juttu kun vaimoni jäi kiinni itseasiassa rysän päältä. Samalla se asia tuli selväksi että oli pettänyt useamman miehen kanssa tavalaan yhtä aikaa. Setvitiin ja mietitiin että mitä ruvetaan asian kanssa tekeen ja vaimoni sanoi että rakastaa mua yhtä paljon kun ennenki ja haluaa jatkaa. Yhtenä päivänä hän oli hommannut ajan johonkin perheterapeutin luokse mihin meijän ois pitänyt mennä yhessä. Mietin sitä asiaa että minkä hemmetin takia minun sinne täytyy mennä ja toiseksi häpesin häntä niin paljon, sanoin pikkusen ennen sinne lähtöä etten minä tarvi mitään psykoloogin palveluja, no se reissu jäi tekemättä sitten. Meni tovi aikaa ja mietin asioita ja tulin yksinkertaisesti siihen tulokseen ettei minulla ollut enään mitään annettavaa puolisolleni ja sanoin että haen eron. Tänään siitä on kulunut aikaa rapeat vuosi ja minulla on uusi nainen. Entinen soitaa toisinaan pikku päissä että haluais minut takasi mutta ei minulle sellanen enään käy. Nyt hän on saanut huomata sen että kerran näin kansan kielellä huoraksi ryhtyy niin on aina huora.
niin ne naiset
2
660
Vastaukset
- mitä isompi kylä,
sitä enemmän.
Tilaisuus tekee varkaan monessakin mielessä.
Joillakin naisilla, ikään ja hormoonituotantoon liittyen heittää kiima oikein kunnolla yli. Jotkut on muutenkin rivompia ja estottomampia.
Mitä kiltimpi, hölmömpi ja rikkaampi mies sitä parempi.
Ihmiset yleensäkin jakautuu hyväksikäyttäjiin ja käytettäviin. Halusta tai pakosta.
Aika parantaa haavat ja antaa ymmärtämystä, mutta aika vaatii aikaa.
Kertarysäys ja huuto sekä kannat yhteen kummaltakin yhtäaikaa on parempi nupille kuin sopuero ja pitkitetty juupas-eipäs-ollaan-ei ollakaan-leikki.
Pitäisi vaan tajuta milloin on parempi lähteä tai nostaa akka pihalle.
Ihmiset ovat ainutkertaisia mutta eivät korvaamattomia, kun yksi lähtee tulee toinen.
Kunhan ei erakoidu niin joku löytyy taas varmasti hetken kuluttua.
Valinnanvaraa on noin 2 miljardia kappaletta vastakkaista sukupuolta. Löytyy.
Aurinko nousee taas varmasti ja huominen on parempi päivä. - terapiasta
Parisuhteessa voi olla jotain vialla, jos toinen osapuoli pettää. Jos pettämisen paljastuttua molemmat haluaa jatkaa, niin silloin parisuhdeterapiasta on jotain apua. Jos ei halua jatkaa niin silloin ei kannata aikaa eikä rahaa siihen lystiin haaskata!
Minä pisti miehen pihalle uskottomuuden takia. Yhden kesän annoin anteeksi, mutta sitten kun petti uudelleeni vuoden päästä niin erottiin. Ja ihan fiksusti tein..en olisi koskaan antanut anteeksi, enkä toisaalta pystynyt kunnioittamaan itseäni jos olisin antanut tuon petturin vielä jatkaa. Tosin..suhteemme ei ollut mitä parhain, ja parisuhdeteapia olisi ollut paikallaan ENNEN pettämistä. Kumppani haki terapeutin sitten kakkosesta, joka minullekin kehua retosteli omalla suurella ymmärryksellään. Kuuntelin kiltisti, kun vanha juoppo (67-vuotias) kakkonen selitti, kuinka hänellä on mieheni ohella toionenkin mies, joka on naimisissa ja jota on niiiin ikävä. Jotain tyydytystä sain, kun tajusin kakkosen olen tyhmä. Se nimittäin luuli mua kaverikseen, kun kehuin sitä tosi upeeksi tyypiksi!! Vain tyhmä ja humalainen narssisti voi uskoa petetyn naisen vilpittömyyteen silloin, kun ykkönen kehuu kakkosta. No, siltä istumalta heitin miehen pihalle..joka sekin tapahtui hyin korrektisti. Ei huutamista tai raivoamista. Minun käsityksen mukaan noin ala-arvoiset ihmiset eivät ole ansainneet edes vihaani. Jos mies oli niin tyhmä, että särki liittomme juopon eläkeläis-mummon takia, niin mies jouti mennä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793