Tänä vuonna ensimmäinen suosikkini löytyi sijalta kaksi, eli Venäjä. Kolme viikkoa sitten annetussa listassa ei ollut vielä Venäjää, mutta tällä viikolla antamassani jo oli.
Mutta.
Eihän se paha ollut, että ennakot meni persiilleen, sillä Suomi kuitenkin voitti. Vaikka se ei nyt ihan mun mielibiisejä ollutkaan. Mutta mieluummin se kuin joku itkuvirsi. Veikkasin Lordille sijaa neljä. Mikään ei ole sen mukavampaa kuin positiivisesti yllättäminen. Papukaijamerkki teille, jotka tiesitte Lordin voittavan sillä teitäkin täällä oli. Se on tavallaan hyvin ihailtava piirre.
After all, hienoa työtä Lordiltakin. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, vaiko juuri siksi? Lordi paransi lauluaan (yhtyeenä) kerta kerralta ja eilisessä finaalissa kaikki oli jo niin paikoillaan että jo etukäteen saattoi tyhmempikin aavistaa että voitto tulee. Siinä vaiheessa olisi ollut kiva laittaa teille kommenttia tänne, mutta eihän se ollut mahdollista. (Huomasitte varmaan pientä "epävireisyyttä" semissä? Finaalissa kaikki stemmasi 100% korvaan.)
Oli hienoa olla suomalainen täällä eilen, tarjoajia ei puuttunut. :)) Molemmat kädet kipeänä lippujen heiluttelusta ja pää jomottaa liiallisesta viinin nauttimisesta.
Mutta kotimatka voi alkaa. Kotimatka, joka on ainutkertainen...
Veikkaukset perseelleen
5
452
Vastaukset
- voittajaksi
Kerroin oli 5.5 (Svenskaspel). Heja Lordi!
- Ilkikurimus
Nauti elämästäsi. ;)
- wnbb
makuasia että kaikki olisi ollut paikallaan Lordin finaali esityssä. Moni on sanonut että Mr Lordin ääni ei kuulostanut läheskään yhtä hyvält kuin nauhalt (mp3). Siis muiden maiden nettipalstoil, eihän suomalaiset ite suostu huomaamaan mitään sellast.
- Ilkikurimus
...oli Lordin paras esiintyminen euroviisuissa. Kiitoslaulu ei enää mennytkään ihan niin nappiin. Mutta senhän ymmärtää...
Makuasioita, kuten sanoit. - uutisoija
Ilkikurimus kirjoitti:
...oli Lordin paras esiintyminen euroviisuissa. Kiitoslaulu ei enää mennytkään ihan niin nappiin. Mutta senhän ymmärtää...
Makuasioita, kuten sanoit.Jos kaikki ei mennyt aina samalla tavalla, niin ainakaan kaikki ei tullut nauhalta tai ainakaan samalta nauhalta esityksissä. Hyvin se meni kaikenkaikkiaan, meni laulu miten meni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760