Onko normaalia, että jos ja kun keskittyy tietyssä elämänvaiheessa johonkin arkiseen (mutta tärkeään?) asiaan, kuten töihin/kouluun, niin naiset ei kiinnosta oikeastaan yhtään. Olen järkytyksekseni huomannut, että viimeaikoina en ole edes ajatellut naisia lähes ollenkaan ja pornonkin katsominen on vähentynyt olemattomalle tasolle (katson ylipäätänsä kohtuullisen vähän pornoa).
Käyttäytymiseni tuntuu aika oudolta, koska esim. töihin panostaminen on kuitenkin ihan normaalia arkielämää, eikä sen pitäisi(?) viedä noin suurta huomiota elämästä. Tähän asti kaikissa elämänvaiheissa on tuntunut ja tuntuu siltä, että ei todellakaan ole vielä sopiva aika aloittaa naisiin tutustumista. Outoa, koska selvästi suurin osa ikäisistäni ihmisistä on jo seurustellut keskimäärin useampaan otteeseen. Myönnän tosin että erityisesti nuorena seurustelu ei varmasti olisi ollut mahdollista muutenkaan, johtuen itsetunnon ongelmista ja huonohkosta ulkonäöstä. Aikuisena tilanne on kuitenkin toinen, mutta silti ajatusmaailma on pysynyt samanlaisena.
En siis ole koskaan ollut naisten kanssa tekemisissä työelämän/koulun ulkopuolella ja ikä on siinä 20 ja 30v puolivälissä...
Naiset ei kiinnosta?
5
983
Vastaukset
- osaavat
keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa ja olla kaikessa keskivertoja, kuin keskittyä yhteen asiaan ja olla siinä alansa huippu
- abc
"...ja Porsche on mun mielestä aivan surkea auto ... enkä mä sinne Bahamalle haluais edes matkustaa..."
Onkohan tilanne nyt kuitenkin sellainen, että olet kehittänyt itsellesi tuon negatiivisen asenteen. Tai jos et ole sitä aktiivisesti kehittänyt, niin ehkä se on syntynyt huonon itsetunnon ja mahdollisten ikävien kokemusten seurauksena.
Tunnistan näitä ajatuksia myös omassa suhtautumisessani vastakkaiseen sukupuoleen ja uskon niiden nousevan juuri heikosta itsetunnostani. Toisaalta ajan kuluessa itsenäiseen elämään on jo ehtinyt tottua. Kun jotain ei ole koskaan ollut, niin eipä sitä osaa silloin edes kaivata. - normaalia jos
olet homo!!! ei naiset silloin kiinnosta. kokeile oikein kunnon karvaista miestä jolla paska juuttunu sinne perseen karvoihin haisemaan. luulen että sit alkaa taas naiset kiinnostamaan.
- tuotatuota
Itse olen 21 nainen. Samassa jamassa kuin sinä. Olen panostanut opiskeluun ja teen töitä ahkerasti. Eipä siinä juurikaan vapaa-aikaa irtoa suuntaan tai toiseenkaan.
On jäänyt nuo miehet vähän vähemmälle, eipä oikein ole tullut ajateltuakaan mitä nyt "silmänruokaa". Eipä juuri vakavempaa voisi edes harkita.
Mutta mutta, ei pidä missään nimessä lannistua. Luulisin sinua naiset kiinnostavan.. kerta asiasta kirjoitat tänne. Ehkä sinun tulisi punnita elämänarvojasi taasen kertaalleen?
Mikä on tärkeintä tällä hetkellä? Ilmeisesti haluat myös nyt seurustella.. Mikä on mielettömän hienoa, jos olet tullut sellaisiin aatoksiin.
Siinä toiveessa on hyvä elää, mutta täytyy vain ajelehtia rakkauden valtameressä tuulen viemänä. Nimittäin mikään ei tule väkisin.
Ehkä tuo "kiinnostaa" tarkoittaakin sitä, että ei kiinnosta kun ei ole aikaa, mutta kiinnostaa kuitenkin. =) Niin.. kyllähän monella on murrosiässä jne. ollut itsetunto-ongelmia..
On hienoa, kun panostaa uransa eteen. Se kannattaa!! Ja energian määrä on rajallinen.. se mihin panostaa, on aina toisesta elämän osa-alueesta pois. - wellu
Itellä on ollut ennemmin vähän samankaltainen tilanne päällä. On tullut opiskeltua ja rakennettua työelämässä omaa asemaa. Siinä on sitten jäänyt ihmissuhde asiat vähän taka-alalle ja itse asiassa vastakkainen sukupuoli ei ole suoraansanottuna kiinnostanut pätkääkään. Aloin jo pelkäämään olevani homo. No, onneksi tilanne ei ole näin paha enää ja kyllähän noita iloisesti hymyileviä tyttösiä tuleekin nykyään katottua ja joka päivähän noita tulee vastaan... Tuo tilanteesi on täysin ohimenevää, se vain saattaa kestää enemmän tai vähemmän aikaa. Mulla on ja on ollut aina myös ulkonäkö-ongelmaa, mutta ei sen pidä antaa häiritä. Tämän takia olen kait ajatellut rakentaa ulkoiset puitteet hyväksi. On jotain millä kilpailla raadollisilla "nais-markkinoilla"...
Kyllä minuakin vitutti aikoinan kun kaverit siinä hinkkaili jonkun hoidon kanssa, mutta eipä enää kiinosta kavereiden tapaukset. Saavat elää ihan omaa elämäänsä...
Ei muutakuin tsemppiä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780