SANO EI AVIOEROLLE!

Marko Lind

(Lisää sivuillamme os. http://www.sanansaattaja.com / kts. Pyhä Avioliitto)

Onnellisen Avioliiton nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, ettei mikään mene omalla painollaan hyvään suuntaan, vaan sen eteen on tehtävä töitä! Ongelmien pitäisi yhdistää eikä suinkaan erottaa, sillä eikö miehen ja vaimon tulisi olla toisilleen avuksi ja turvaksi hädän päivänä, eikä päinvastoin! Mitä enemmän siis ongelmia, sen rakkaammaksi puolisoiden pitäisi tulla toisilleen, sillä kriiseissä tulisi kasvaa yhteen yhä lujemmin ja lujemmin. Kuuluuhan Avioliittolupaukseen sanat niin myötä kuin vastamäessä...

Koska Avioliiton eteen on tehtävä töitä se tarkoittaa silloin sitä, että molemmat osapuolet pyrkivät tekemään kaikkensa varjellakseen Avioliittoa! Tämä taas puolestaan tarkoittaa sitä, että se aina edellyttää molemmilta osapuolilta Avioliiton elinikäisyyden sisäistämistä kahden ihmisen kuolemaan asti kestävänä liittona. Kun tämä on sisäistetty, silloin varmasti mies sekä vaimo tahtovat tehdä kaikkensa tuon liiton eteen, sillä onhan kysymys heidän KOKO elämästään sekä onnellisuudestaan. Jokainen on oman onnensa seppä, pätee siis pitkälti Avioliitossakin…

Jotta Avioliittoa voisi varjella parhaalla mahdollisella tavalla on hyvä luoda katsaus hetkeksi niihin vaaratekijöihin, jotka valitettavan useasti johtavat avioeroon tai ainakin onnettomaan Avioliittoon. Kun ymmärrämme paremmin ajan vaarat, jotka vaanivat Pyhää Avioliittoa, silloin riittävän ajoissa osaamme puuttua niihin ja täten voitokkaasti taistella niitä vastaan. Kun siis Avioliitossa jompikumpi (tai kumpikin) osapuoli haistaa vaaran hajun, on hyvä tietää että jossakin palaa tuli! Kun haistaa savun hajun, silloin pitäisi hälytyskellojen alkaa soimaan, sillä tulella on paha tapa levitä ja polttaa tuhkaksi kaikki kaunis ja hyvä, mikä sen tielle osuu. Ja kuten hyvin tiedämme, kun tuli on päässyt riittävän laajalle, on sitä vastaan aina vaikeampi voitokkaasti taistella. Miksi siis emme pyrkisi sammuttamaan tulta jo silloin, kun se vasta pienenä liekkinä kytee jossakin…

(Kun huomaat joitakin näistä ominaisuuksista Avioliitossasi, ollaan vaaravyöhykkeellä)

EI OLE AIKAA TOISELLE OSAPUOLELLE

Kun kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa, heillä on aikaa toisilleen! Tämän huomaamme parhaiten pareista, jotka ovat juuri rakastuneet seuraamalla heidän elämäänsä. He keskustelevat tuntikausia ja tuntuu kuin kaikki mitä toisessa on olisi jotakin Elämää suurempaa. Janoten toistensa läsnäoloa he tahtovat viettää kaiken aikansa toistensa seurassa usein jopa niin, että unohtavat kaiken ulkopuolisen ikään kuin sitä ei olisikaan. Vastarakastuneille muu maailma menettää merkityksensä ja silmissään he näkevät vain toisensa! Parhaimmillaan Avioliitto tulisi säilyä tällaisena aina hautaan asti ja joillakin se säilyykin…

Kuitenkin valitettavasti joskus joidenkin kohdalla ajaudutaan Avioliitossa tilanteeseen, jossa puolisot vuosi vuodelta eristäytyvät toisistaan. Se tapahtuu usein pikkuhiljaa, ikään kuin varkain! Kuvioihin tulevat molempien omat harrastukset ja työelämä verottaa osansa yhteisestä ajasta. Kun perheeseen tulee lapsia lienee sanomattakin selvää, että yhteinen aika jää entistä vähemmälle. Nämä eivät ole kuitenkaan suurimpia tekijöitä eivätkä totisesti syy puolisoiden etääntymiseen toisistaan, sillä keksiihän Rakkaus aina keinot yhdessäoloon kuten sanotaan. Syy etääntymiseen on yksinkertaisesti siinä, ettei toinen osapuoli enää “jostakin syystä” kiinnosta kuten aikaisemmin. Rakkaus saa aikaan kiinnostuksen ja rakkaudettomuus sen häviämisen…

Jos Avioliitossa kiinnostus aviopuolisoon katoaa, silloin ollaan totisesti vaaravyöhykkeellä! Vaaravyöhykkeellä siksi, koska tällöin on vaarana, että puolisoiden kiinnostus ennen pitkään kohdistuu avioliiton ulkopuolelle ajaen niin helposti tilanteen sellaiseksi, jossa yhteys aviopuolisoiden välillä katoaa kokonaan jolloin voidaan jo puhua kasvamisesta eri suuntiin joka valitettavan usein johtaa pettämiseen ja uuteen suhteeseen. Selitykseksi ei tällöin riitä se, että osapuolet väittävät tuntevansa toisen jo riittävän hyvin, sillä jos kysymys olisi siitä, he tahtoisivat entistä enemmän viettää aikaa toistensa läheisyydessä. Onhan todellisella Rakkaudella aina sellainen vaikutus…

PUOLISOT ERISTÄYTYVÄT TOISISTAAN

Siir.25:23: Vaipuneet kädet ja rauenneet polvet saa aikaan vaimo, joka ei tee miestänsä onnelliseksi

Kun rakkaus katoaa Avioliitosta ajaa se puolisoita erilleen. Pahimmillaan joissakin Avioliitoissa tämä saavuttaa tilanteen, jolloin ei enää edes nukuta samassa huoneessa puhumattakaan siitä, että vietettäisiin muuten aikaa yhdessä. Molemmilla tuntuu olevan oma maailmansa johon ei toista päästetä vaikka tämä haluaisikin siihen tulla…

Keskinäinen sosiaalinen kanssakäyminen katoaa ja vain käytännön tarpeellisista asioista keskustellaan, jos niistäkään. Tällainen tilanne ajaa ennen pitkää avioeroon, mikäli tilanteelle ei tehdä nopeasti jotakin. Ei Avioliiton tarkoitus ole erottaa, vaan yhdistää…

PUOLISOT SALAILEVAT TOISILTAAN ASIOITA

Hoos.4:2-3 Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa. Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat.

Kun puolisot ajautuvat erilleen rakkauden katoamisen myötä, tällöin alkaa myöskin asioiden salailu ja molemmat osapuolet kokevat, että heillä on oikeus yksityiselämään ikään kuin he eivät olisikaan enää “yksi liha”, kuten Raamattu Avioliiton perusolemuksesta kauniista opettaa. Sen sijaan että puolisot kasvaisivat yhteen, he alkavatkin elämään yksityiselämää etsien tarpeilleen tyydytystä jostakin muualta kuin Avioliitostaan. Käytännössä tämä merkitsee rajojen asettamista omalla yksityisyydelle siten, ettei aviopuolison enää anneta tietää asioista kuten suhteen alkuvaiheessa. Sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa salaillaan eikä puolisolla ole enää asiaa tutkia kaikkia kotiin tulleita posteja, ei oikeutta vastata toisen matkapuhelimeen saatikka lukea toisen sähköposteja jne. Tässä vaiheessa ollaan usein ajauduttu jo niin paljon omille teille, että salailun syyksi varsin usein paljastuu Avioliiton ulkopuoliset suhteet, jotka eivät välttämättä ole vielä edenneet pettämisen tasolle, mutta kuitenkin ollaan jo sillä tiellä. Morsian, vaikkakin on sulhaselleen ulkonaisesti uskollinen, mutta kantaa taskussaan vieraan miehen kuvaa, on totisesti jo astunut porton tielle…(tämä pätee myös mieheen)

FYYSINEN VETOVOIMA KADONNUT

Saarn.7:10 Minä olen rakkaani oma, ja minuun on hänen halunsa. (TÄMÄN PITÄISI OLLA IHANNE)

Kun suhteesta katoaa rakkaus, silloin katoaa kaikki oleellinen! Eristäytyneisyyden sekä asioiden salailun lisäksi puolisot eivät enää koe fyysistä vetovoimaa toisiinsa ja kun tältä saralta puolisoiden tarpeet jäävät tyydyttämättä on vain ajan kysymys milloin ajaudutaan vieraaseen vuoteeseen. Hellyys ja intohimoinen Rakkaus kuuluvat Avioliittoon, mutta kun eristäytyneisyyden ja salailun suhteen ei voi puhua enää mistään kahden ihmisen välisestä yhteisestä sopimuksesta, lienee sanomattakin selvää, ettei seksikään enää suju. Tai tarkemmin sanottuna: sitä ei ole lähes ollenkaan…

ERI SUKUPUOLTA OLEVAT YSTÄVYYSSUHTEET

Viis.14:24: " he eivät enää välitä hengestä eivätkä avioliiton puhtaudesta, vaan toinen raivaa toisen tieltänsä salakavalasti ja tuottaa hänelle kärsimystä viettelemällä hänen vaimonsa. "

Sir.23:18-27: Ihminen, joka jättää oman aviovuoteensa, sanoo mielessään: "Kuka minut näkee? Pimeys on minun ympärilläni, ja seinät suojaavat minut, eikö kukaan minua näe; mitä minä pelkäisin? Korkein ei minun syntejäni muista." Ihmissilmiä hän pelkää eikä tiedä, että Herran silmät ovat kymmentuhansin verroin kirkkaammat aurinkoa, katselevat ihmisten kaikkia teitä ja näkevät salaisetkin loukot. Kaiken hän tuntee jo ennen kuin se on luotu; samoin sen jälkeen, kun se on loppuun saatettu. Sellainen mies saa rangaistuksensa kaupungin kaduilla, ja hänet otetaan kiinni, missä hän ei aavistakaan. Samoin käy naidun naisen, joka on hyljännyt miehensä ja hankkinut perillisen vieraasta miehestä. Sillä hän on ensiksikin ollut tottelematon Korkeimman laille ja toiseksi rikkonut miestänsä vastaan ja kolmanneksi huoruudella rikkonut avion sekä hankkinut lapsia vieraasta miehestä. Hänet viedään seurakunnan eteen, ja rangaistus on tuleva hänen lapsillensa: eivät hänen lapsensa juurru, eivätkä hänen oksansa hedelmää anna. Muistonsa hän jättää jälkeensä kiroussanaksi, eikä hänen häpeätänsä pyyhitä pois. Ja jälkeenjääneet tulevat tietämään, että ei ole mitään parempaa kuin Herran pelko eikä mitään makeampaa kuin vaarinottaminen Herran käskyistä."

Sir.9:9: Naidun vaimon kanssa älä laisinkaan istu yhdessä, äläkä kemuile hänen kanssaan viinin ääressä, ettei sielusi taipuisi hänen puoleensa ja ettet kiihkossasi syöksyisi turmioon.

Kun Avioliitto ajautuu kahden ihmisen väliseen eristäytyneisyyteen tulevat kuvioihin mukaan puolisoiden ystävyyssuhteet eri sukupuolta olevien ihmisten kanssa. Koska ollaan ajauduttu suhteessa salailuun selitellään kumppanille valheellisesti kysymyksessä olevan vain ystävyyssuhteita, joista toisen osapuolen ei kannattaisi olla ollenkaan huolestunut. Tätä selitystä tarjotaan kumppanille vaikka itsekään siihen ei enää uskota…

Eri sukupuolta olevat ystävyyssuhteet työkavereihin tai koskien harrastuksia syvenevät johtaen usein avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Tutkimusten mukaan aviopuolisot pettävät puolisoaan eniten työkavereiden kanssa ja pettämistä tapahtuu eniten juuri ystävyyssuhteiden pohjalta, liittyivät nämä ystävyyssuhteet sitten harrastuksiin, työpaikkaan tai ylipäätänsä mihinkä tahansa muuhun sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tutkimukset osoittavat kiistattomasti myöskin sen valitettavan tosiasian, että usein avioliiton ulkopuolinen suhde syntyy jonkun sellaisen kanssa, joka kuuluu perheen ystäväpiiriin. Ystävyys eri sukupuolta olevan kanssa on siis ikään kuin ponnahduslauta matkalla kohti avioliiton ulkopuolista suhdetta. Tämä juontuu pitkälti siitä, että ystävän kanssa jaetaan kaikki se, mikä pitäisi jakaa oman aviopuolison kanssa ja täten alussa niin pinnalliset keskustelut johtavat helposti syvällisiin keskusteluihin, tätä kautta ihastumiseen ja avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen…

Koska eri sukupuolta olevien avioliiton ulkopuolisten ystävyyssuhteiden riskiä ei tahdota enää Avioliiton tässä vaiheessa useinkaan huomioida, pääsee tilanne ajautumaan usein niin pahaksi, ettei paluuta menneisyyteen ole! Tällöin Avioliitossa osapuolet ajautuvat helposti elämään ns. “kaksoiselämää”, jota on hyvin vaikea lopettaa sen salailun tähden, joka verhoaa itsensä ystävyyden valheelliseen kaapuun. Jos ystävyyssuhteet ovat sallittuja eri sukupuolta olevien välillä ja suorastaan tavoiteltuja, eikä niissä myönnetä olevan mitään riskiä, niin vaikea on toisen Avioliiton osapuolen puuttua enää asioiden kulkuun saamatta ylimustasukkaisuuden leimaa. Epäilevä kun on helppo leimata vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi, vaikka todellisuudessa tämä olisikin oikeassa…

ITSENSÄ EHOSTAMINEN, MUTTA EI PUOLISOA VARTEN

1 Kor.7:33.. nainut huolehtii ... kuinka olisi vaimolleen mieliksi... mutta naimisissa oleva huolehtii kuinka olisi mieliksi miehellensä. (TÄMÄN PITÄISI OLLA IHANNE)

Kun Avioliitto on saavuttanut sellaisen kylmyyden, että yhteisessä lemmenpesässä parketilla liikkuessaan aviopuolisot tarvitsevat luistimia ja täten jompikumpi (tai pahemmassa tapauksessa molemmat) ovat ajautuneet Avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen on siitä yksi näkyvä merkki itsensä ehostaminen aina silloin kun lähdetään perheen ulkopuolelle. Niinhän tekee aina vastarakastunut, eli ei sen mitään outoa pitäisi kenellekään olla! Avioliiton suhteen säälittävää tilanteessa on se, ettei rakkauden kohde ole enää puoliso vaan aivan joku muu, tässä tapauksessa “joku” ulkopuolinen…

Hygienian laiminlyönti on yksi selvin merkki parisuhteen kylmyydestä puolisoiden välillä. Kun ollaan tilanteessa, jossa ei enää halutakaan olla haluttava puolison silmissä, vaan tietoisesti laiminlyödään hygieniaa ikään kuin viestittäen toiselle osapuolelle, että “älä tule lähelleni, en tahdo sitä”, silloin ollaan Avioliiton sudenkuopassa…

VOIKO TILANTEELLE TEHDÄ ENÄÄ MITÄÄN?

Tob.6:18: ...nouskaa molemmat ylös ja huutakaa avuksenne armollista Jumalaa; hän on pelastava teidät ja oleva armollinen. Älä pelkää, sillä hänet on määrätty sinulle alusta alkaen...

Jos Avioliitossa ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa ei enää edes keskustelu suju (kuten yleensä ongelmatilanteissa on valitettavasti tapana), silloin olisi hyvä kääntyä ulkopuolisen auttajan puoleen. Ei avioliittoneuvojan puoleen kääntyminen ole hävettävä asia vaikka yllättävän monet sitä sellaisena pitävätkin vain siitä syystä, ettei uskalleta myöntää asioiden ongelmatilanteita. Avioliiton eteen kun ei koskaan voi tehdä liikaa töitä…

Hyvä vaihtoehto on siis turvautua avioliittoneuvojan apuun, mikäli tuntuu siltä, ettei muuta keinoa ole. Kuitenkin PARAS vaihtoehto on kääntyä Avioliiton asettajan eli Jumalan puoleen. Kuka voisikaan paremmin auttaa kuin Hän, joka on luonut miehen ja naisen elämään yhdessä Pyhässä Avioliitossa. Ei ole nimittäin olemassa sellaista solmua, jota ei Jumala Kristuksessa Jeesuksessa pystyisi avaamaan...

AVIOERO EI OLE KOSKAAN VAIHTOEHTO

Matt.19:4-6"Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Valitettavan usein Avioliitossa olevat kokevat avioeron ainoaksi vaihtoehdoksi. Todellisuudessa se on kuitenkin vain ongelmien pakenemista sen sijaan, että mies ja vaimo yhdessä rinta rinnan taistelisivat yhteisen onnensa puolesta. Itse asiassa Avioliitossa ei pitäisi edes viljellä sanaa avioero, sillä tällöin siitä herkästi puolisoiden ajatusmaailmassa muodostuu yksi vaihtoehto johon hyvin helposti ainakin tämän päivän Avioliitoissa langetaan silloin kun parisuhteessa ilmenee ongelmia. Eivät ongelmat häviä pakenemalla vaan ne selvittämällä! Mitä hyödyttää paeta Avioliiton ongelmia uuteen suhteeseen kohdatakseen ne siellä uudestaan ja uudestaan? Hoitamattomilla ongelmilla kun on paha tapa uusiutua! Kerran eronnut eroaa tilastojen mukaan helpommin uudestaan, eli miksi lähteä sutta karkuun jos vastaan voi tulla karhu…

15

1800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johannytonprkl

      VÄÄRÄ FOORUMI! Pysy omanlaistesi parissa. Kiitos.

      • Mielipide on mielipide

        Hei come on, antakaa kaverin kirjoittaa jos hän tuohon tekstiin uskoo ja haluaa sillä sanoa jotain.

        Tänne mahtuu sekaa kaikenlaista muutakin roskaa niin paljon, että turha tuollasesta on melua nostaa.

        Periaatehan on selvä: naimisiin mennään liian "löyhin" perustein ja ero tulee myös löyhin tai kovin perustein. Surkeeta, asiasta hyötyy ainoastaan lakimiehet, kärsijöinä lapset ja avioparit itse.

        Mitään muuta fiilistä tuo teksti ei minussa herättänyt. Kenties eronneena olenkin jo niin paatunut, etten enää välitä mistään.


    • voi elämän käsi

      Jos avioliitossa on puitu ongelmia, keskusteltu, itketty ja yritetty, sinunko vastauksesi tähän on jatkaa kitumista? Mitä järkeä on jatkaa molemmin puolista kiduttamista, jos esim. toinen osapuoli ei pysty pääsemään vaikka pettämisestä ylitse?

      Kukin taplaa tyylillään, mutta minä ainakin olen mielummin yksin kuin huonossa suhteessa. Sitä en sano, etteikö pitäisi yrittää löytää ongelmille ratkaisua ja hyvä niin, jos ne löytyvät ja pari pystyy jatkamaan yhdessä. Mutta jos niin ei tapahdu niin älkää ihmiset jääkö kärvistelemään!

      • antaa oikeuden

        Raamatun mukaan uskottomuus antaa oikeuden jättää pettänyt puoliso, koska se on niin suuri loukkaus. Se on sitten jokaisen oma valinta, mitä tekee. Tietysti aivan mahtavaa, jos siitäkin kipeydestä päästää läpi. Et tahtoo alkaa anteeksiantoprosessiin ja pettäjä tekee oikeen muutoksen yms. Uskottomuus tulee tutkia tarkoin, keskustella, analysoida, lukea anteeksianto-kirjallisuutta yms. Uskon, että siitäkin ahjosta voi selviytyä voittajana.


      • hmmm
        antaa oikeuden kirjoitti:

        Raamatun mukaan uskottomuus antaa oikeuden jättää pettänyt puoliso, koska se on niin suuri loukkaus. Se on sitten jokaisen oma valinta, mitä tekee. Tietysti aivan mahtavaa, jos siitäkin kipeydestä päästää läpi. Et tahtoo alkaa anteeksiantoprosessiin ja pettäjä tekee oikeen muutoksen yms. Uskottomuus tulee tutkia tarkoin, keskustella, analysoida, lukea anteeksianto-kirjallisuutta yms. Uskon, että siitäkin ahjosta voi selviytyä voittajana.

        pointti olikin se, että JOS toinen osapuoli ei pysty pääsemään pettämisestä ylitse, ei ole järkeä jatkaa liitossa, koska se satuttaa molempia.


    • hoitoon

      v*tun hörhö

    • nuori nainen

      Olet saanut huonoa palautetta, mutta niinhän se usein menee, että pistää vihaksi, kun joku kertoo elämän totuuksia ja huomaa, että itse on niin vajavainen.

      Avioliitto on Jumalan siunaama ja siihen todellakin suhtaudutaan nykyään liian kevytkenkäisesti.

      Itse haluan kuulua siihen joukkoon, joka taistelee rakkauden puolesta. Savua on jo ilmassa, mutta vielä ei ole myöhäistä sammuttaa kytevää tulta. Mä ainakin haluan, että hän, joka kerran on ollut mun elämäni rakkaus, on sitä kuolemaan asti.

      Kiitos sinulle! Sanasi todella pysäyttivät minut näkemään asioiden oikean laidan. Kiitos Jumalalle!

      • Näin se on!

        Ihmettelen mitä typeriä kommentteja suht asialliseen kirjoitukseen. Tietty tajuan, että monia ärsytti erityisesti raamatunviitteet. Mutta jos ne jätetetään pois, luulisi pakanoillekin olevan jotain hyviä kohtia kirjoituksessa. Miettikääpä kritisoijat mistä motiivista tämä kirjoitus!! Eikö motiivi ollut hyvä? Rakkauden ja uskollisuuden vaaliminen, saavuteltavissa oleva kumpaakin tyydyttävä hyvä parisuhde, johon kirjoittaja antoi vinkkejä sen löytämiseksi. Varoituksen sanoja suhdetta nakertavista asioista.

        Jos tosiaan tämä kirjoitus oli suuren yleisön mielestä paskaa ja huonoja vinkkejä, niin tulostakaapa se (vaikka ilman niitä raamatunjakeita, ettei vaan pää muuttuisi tomaatin väriseksi ärsytyksestä) ja antakaa puolisolle tai tulevalle sellaiselle ja sanokaa, että näin minä en usko ainakaan!!!


    • raamatussa?

      Juu juu uskotaan että olet uskovainen.

      • suositeltava

        Mikskähän Jumala ei suositellut avioeroa? Siksi, että siitä koituu niin paljon surua ja murhetta. Raamatun ohjeet ovat ihmisen parhaaksi, ei siksi että kiusataan ihmistä. Ohjeet, kiellot ja säännöt varjelevat ja estävät ettei tule ongelmia, surua, murhetta... Ymmärrämmehän miksi kiellämme lastakin pistämästä kättään kuumalle levylle. Vaikka nyt ihminen ei uskoisi yliluon maailmaan, niin miettikääpä vaikka 10 käskyä järjellä. Onko ne jotenkin huonoja ohjeita, esim. älä tapa, älä varasta... Siksi Jumala ei pidä avioerosta, että siinä hylätään puoliso, ja se tekee sydämelle kipeää. Taivaan Isä ei halua omalle lapselleen tuotettavan pahoja asioita. Tietty on tilanteita, joissa sitten ero on pienempi paha, KAIKETI???. Mutta pääsääntö...


    • Ahmedsuleiman

      MARKO LINDILLE JA SEN TROLLAUKSILLE JOISSA EI OLE PÄÄTÄ EIKÄ HÄNTÄÄ. TE JOTKA HYMISTELETTEE TÄMÄN KAVERIN KIRJOITUKSIA NIIN ETTE YMMÄRRÄ MITEN SAIRAS MARKO LIND ON!!!!

    • päinvastoin

      Kyllä tuossa tekstissä on itua. Minkälaisia ajatustavoiltanne mahdatte olla te, jotka tuomitsette sen täysin? Vai luitteko edes? Kirjoititteko tekstinne vain sen perusteella, että siellä Jumalasta välillä puhutaan?

      Loistava ohje se, minkä tuossa yllä joku nokkela kirjoitti. Eli näyttää teksti joko nykyiselle tai sille tulevalle puolisolle ja katsoa, kuinka käy, kun sanotte, että tämä on syvältä. Luulisin, että siten löydätte arvomaailmaltaan samanlaisen sielunkumppanin ja molemmat olette vain tyytyväisiä sinä päivänä kun eroatte.

      Ja en muuten ole uskovainen. Silti teksti on OK.

    • sateenvarjosaila

      olen itse eronnut kun yksin ei voi avioliittoa
      hoitaa jos toisella on muut metkut mielessä.
      Tämä on hyvä kirjoitus ja jos tätä noudattaisimme
      ja ymmärtäisimme asiat,monilta itkuilta,ahdistuk-
      siltä ja menetyksiltä säästyisimme.

    • Asiaaa

      Mielstäni se joka ei edellämainittua tekstiä pysty lukemaan ja käsittelemään ei ole edes kypsä astumaan liittoon, siinä merkityksessä kuin avioliitto on luotu, vaikka olikin ns kristillinen kirjoitus, mutta kyllähän sieltä isosta kirjasta löytyy oppeja myös siihen kuinka liitto säilyy hyvänä ja toista kunnioittavana se ei anna erioikeuksia kenenellekään. Meistä on vaan tullut niin itsekeskeisiä ja itsrakkaita nykyisin että monesti omalla käyttätymisellään sitten hajoitetaan ne liitot, jotka ovat ainutkerttaisia ja vasta sen jälkeeen huomataan että se liitto oli se ainut ja oikea ja siinä tapauksessa se sitten onkin myöhäistä.

    • Eron partaalla oleva mies

      Pistit Marko hyvän kirjoituksen tänne! Hieno juttu. Kirjoitus sai minut pysähtymään ja vakavasti pohtimaan uudestaan niitä mahdollisuuksia, joita avioliitossamme sittenkin vielä saattaisi olla. Näen asiat nyt uudessa valossa, varsinkin positiiviselta kannalta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe