LORDIN VOITTOA VOI VERRATA URHEILUSUORITUKSEEN. VOITTO ON YHTÄ ARVOKAS KUIN LASSE VIRENIN VOITTO TAI LEIJONIEN VOITTO. TURHA HÖPISTÄ VASTAAN. TIEDÄN, ETTÄ NIITÄKIN RIITTÄÄ. OLEMME HELVETIN ONNELLISIA SUOMALAISIA. LORDIT TEKI JOTAIN SUURTA!!!!. AINA ON VASTUSTAJIA..MUTTA MEITÄ ON SUURI ENEMMISTÖ KUITENKIN.
JIPPIIIIII LORDI!!!
3
161
Vastaukset
- miksuh.
Olen aivan samaa mieltä.
- ehkä ei
joo,mut otappa huomioon,että lordi voitti kaikki muut ylivoimasesti,ja rikko viä kaiken lisäks pistemäärä ennätyksen,jääkiekossa voitetaan ehkä nipin napin yhellä maalilla
- muiNainen
Sunnuntaiaamuna työpaikallani näin väsyneitä mutta onnellisia ikäihmisiä. 80-vuotiaatkin osasivat olla innoissaan voitosta. He sentään ovat ehtineet viisujen alusta asti 45 vuotta odottaa. Monilla oli mennyt yö valvoessa.
Saatiin taas uusi aihe juhlintaan kahvikupin äärellä.Näillä ehtoopuolen ihmisillä on loppujen lopuksi niin vähän aihetta juhlimiseen. Yks hailee kuka tämän homman hoiti kotiin, pääasia että tapahtui.
Itse myös diggaan enempi Lordia kuin jotain metsäketoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265035L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694472TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242341Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411920Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241826Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468