Välitin, rakastin. Niin teit kai sinäkin, sen silmissä paljastit. Hetki pieni niin ikimuistoinen ei poistu kai koskaan mielestäin, vaikka sinä lähditkin pois päin.
Miksi sanoit, näytit, tunsit?...Jos et tuntenut kuitenkaan? Annoit vain uskoa mahdottomaan? Jättäen kylmästi kaipaamaan? Minä uskoin, toivoin, luotin ja odotin, sinua niin rakastin vaikka toisen vierellä astelin.
Kaipaan sinua niin paljon kuin toista kaivata voikaan. Lakastun koska kuitenkin ikävöin sinua turhaan. itken silloin kun muut ei sitä nää, itken silloinkin kun uneen painan pään ja sinut mielessäni nään.
Sinä teit sen, särjit herkistä herkimän ihmisen. Särjit heikoista heikoimman sydämen. Särjit enkelin sielun valmiiksi jo sinisävyisen. Mut´ en sua tuomita saata, sait mut näkemään häivähdyksen kauniimpaa maata. Sait mut uskomaan ja luottamaan tulevaan, elämään parempaan.
Olit siinä kun sinua eniten tarvitsin. Olit siinä, sinua niin paljon rakastin. Niin teen kai vieläkin vaikket enään palaa...tiedän sen. En saata uskoa sen loppumiseen,en sinun menettämiseen. En hävinneeseen rakkauteen, sillä minä näin sen, sinä näit sen, ei keksitty ollut ihana tunne yhdessäolemisen.
Sua vieläkin mietin, sitä päivää odotan kun kanssas saan kulkea rinta rinnakkain. Hölmöähän tämä on, se tiedetään, mut´ kummasti sitä kaikenlaista keksitään ja siedetään kun joku ihminen saa sielusi ja uinuneen rakkautesi heräämään.
Koitin sanat runoksi kirjoittaa, tuli vain tekstiä sekavaa. Ei haittaa se lain, ne rakkauden sanoja on vain. Mut´ Mitä merkitystä sillä on, kun tunteiden vankina on onneton?...Varsinkin kun se toinen jo unohtanut on=(
Voi teitä onnellisia jotka kuljette sen ihmisen rinnalla ketä eniten rakastatte ja joka teitä täysillä rakastaa*huoh*
Minulle olisi se ja sama jos hyppäisin Amerikkalaiseen kaulakiikkuun keinumaan kun joutuu aina vain odottamaan ja kaipaamaan, etsimään "sitä oikeaa" jos sellaista minulle on olemassakaan. Tämä on erittäin epämiellyttävää tämä tällainen.
Miksi sanoit, näytit, tunsit?...Jos et tuntenut kuitenkaan? Annoit vain uskoa mahdottomaan? Jättäen kylmästi kaipaamaan? Minä uskoin, toivoin, luotin ja odotin, sinua niin rakastin vaikka toisen vierellä astelin.
Kaipaan sinua niin paljon kuin toista kaivata voikaan. Lakastun koska kuitenkin ikävöin sinua turhaan. itken silloin kun muut ei sitä nää, itken silloinkin kun uneen painan pään ja sinut mielessäni nään.
Sinä teit sen, särjit herkistä herkimän ihmisen. Särjit heikoista heikoimman sydämen. Särjit enkelin sielun valmiiksi jo sinisävyisen. Mut´ en sua tuomita saata, sait mut näkemään häivähdyksen kauniimpaa maata. Sait mut uskomaan ja luottamaan tulevaan, elämään parempaan.
Olit siinä kun sinua eniten tarvitsin. Olit siinä, sinua niin paljon rakastin. Niin teen kai vieläkin vaikket enään palaa...tiedän sen. En saata uskoa sen loppumiseen,en sinun menettämiseen. En hävinneeseen rakkauteen, sillä minä näin sen, sinä näit sen, ei keksitty ollut ihana tunne yhdessäolemisen.
Sua vieläkin mietin, sitä päivää odotan kun kanssas saan kulkea rinta rinnakkain. Hölmöähän tämä on, se tiedetään, mut´ kummasti sitä kaikenlaista keksitään ja siedetään kun joku ihminen saa sielusi ja uinuneen rakkautesi heräämään.
Koitin sanat runoksi kirjoittaa, tuli vain tekstiä sekavaa. Ei haittaa se lain, ne rakkauden sanoja on vain. Mut´ Mitä merkitystä sillä on, kun tunteiden vankina on onneton?...Varsinkin kun se toinen jo unohtanut on=(
Voi teitä onnellisia jotka kuljette sen ihmisen rinnalla ketä eniten rakastatte ja joka teitä täysillä rakastaa*huoh*
Minulle olisi se ja sama jos hyppäisin Amerikkalaiseen kaulakiikkuun keinumaan kun joutuu aina vain odottamaan ja kaipaamaan, etsimään "sitä oikeaa" jos sellaista minulle on olemassakaan. Tämä on erittäin epämiellyttävää tämä tällainen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaunista.
voimia tarvitaan juu...
Kuitenkin jaksan uskoa että kerran saan minäkin olla "kokonainen" ,kunhan löydän sen "puolikkaani" kadonneen.
Uskon että se oli tämä ihminen, koska tunsin oloni niin "hyväksytyksi" hänen seurassaan...oli vain niin hyvä olla hänen seurassaan OMANA ITSENÄNI!(mikä on muuten aika harvinaista. Yleensä aina pitänyt pitää jotain ihme maskia päässä. Tämä mies näki suoraan sisimpääni)
Mukavia pieniä yhteisiä hetkiä, katseita ja hiljaisuutta kun ujoudelta eikä ihastukselta osannut mitään "järkevää" puhua, mutta niin vain sai meikäläisessäkin jotain ihmeellisiä...ennenkokemattomia tunteita aikaiseksi.
Ja se talvi-ilta kerran...sydän väpättää vieläkin *huoh*
TULISIT TAKAISIN!
sekin että ikää on jo vähää vaille 30 enkä olisi uskonut ikinä että joku vielä pääsee pureutumaan jäisen muurini läpi suoraan sydämeeni.
Aviomiehelleni kiitos siitä että "pilasi" minut. Ennen niin lämpimästä ja avoimesta naisesta tuli hyytävä jääkuningatar joka jähmetti sydämensä muuriksi uskoen ei kukaan sitä enään elämänsä aikana murra.
Mutta "HÄN" teki sen...hetkessä ja VAIN OLEMALLA OMA IHANA ITSENSÄ! Pitämällä minusta omana itsenäni. En vaan voi häntä unohtaa...koskaan!
että mistä tulee tuo vuosi -02?
...vaan area=)
Jos itse kerran olit toisen miehen kanssa, niin et kai odota että tämä ihannemiehesi jaksaa toista viulua soittaa. Ja miksi kummassa amerikkalainen kaulakiikku, neiti sips-sininen? Jos vielä vaivaa, ota yhteyttä ja ota asia rehdisti esille niin ei jää kaivelemaan.
...Olin/olen alkoholistin kanssa ja suhteemme on kuollut jo vuosia sitten, joten tämä toinen mies ei ole mllään muotoa osallinen omaan epäonnistuneeseen avioliittooni. On vain kolme pientä ihmettä jotka ovat venyttäneet tätä irtiottoa...ei mitään muuta syytä! En taida tohtia ottaa yhteyttä enään kun aikaa on jo sen verran eikä hän vastannut viimeisiin viesteihini enään. *itkua* =(