Epävarmuus suhteessa

kuinka kauan...

Ollaan seurusteltu vuoden päivät, ja mies on koko aika antanut kaikkensa tälle suhteelle. Hän se oikeastaan minuun ensin rakastui, mulla tunteet syttyivät vasta myöhemmin.

Tässä on jotenkin ongelmana se, että aiemmin aloittaessani suhdetta olin vasta 17-vuotias. Nyt ei ole minkäänlaista kunnon huumaa syntynyt, enkä sitä välttämättä odotakaan...tiedän etteivät asiat mene samalla tavalla, ja itsekin olen muuttunut jonkin verran. Kuitenkin mietin joissain yhteyksissä, että onko tämä nyt se "elämäni mies". Jotenkin silti ajattelen, että kun tämä ei alkanut ihastumisesta/rakastumisesta, että voiko tämä olla lopulta kestävää. Tunneihminen kun olen...Haluaisin kuitenkin todella tuntea täyden varmuuden hänestä. Tiedän, ettei tulevaa voi ennustaa, mutta haluaisin nyt tällä hetkellä olla levollinen ja onnellinen...toivoen, että sama jatkuu tulevaisuudessakin.

En tiedä miten psyykkaisin itseäni...tuntuu kyllä, että rakastan poikaystävääni, mutta se on kyllä erilaista rakkautta kuin aiemmassa suhteessani (tiedän, ei saa verrata). Vaikka tästä aiemmasta suhteesta on aikaa pian kolme vuotta, on se jotenkin jättänyt jäljet itseeni. En tiedä, häviävätkö ne koskaan. Luulin silloin, että menisin jonain päivänä naimisiin tämän ihmisen kanssa, mutta toisin kävi. Tuntuu, etten kykene enää ajattelemaan samalla tapaa...olen varovaisempi ja epäilevämpi.

Sen sijaan poikaystäväni on täysin varma minusta, vaikka hänkin on joutunut kokemaan aiemmin suuria pettymyksiä ihmissuhderintamalla. Silti hän pystyy rakastamaan täysillä, tekisi mitä vain vuokseni.

Eihän tässä ole varsinaista ongelmaa, jos ajattelee ongelmana esim. liikaa alkoholinkäyttöä tms. Mitään sellaista ei ole. Kaikki on hyvin, mutta en tavallaan elä tässä päivässä. Ajatukseni harhailevat jossain todellisen ja epätodellisen välimaastossa...on päiviä jolloin olen onnellinen, mutta vastapainona on sellaisia, jolloin vain itken hysteerisenä.

Tähän varmasti joku sanoisi, etten vielä tunne itseäni. Kyllä minusta tuntuu, että tunnen. Kenties vuosia myöhemmin ajattelen, etten vielä tuntenut...mutta asiaan. Minulla on välillä huono omatunto kaiken tämän takia. Etten pysty antamaan miehelle samaa mitä hän antaa minulle. Onko tässä silti vielä toivoa? Pelkään, että ajan itseni erotilanteeseen ennemmin tai myöhemmin, jos tämä ailahtelevaisuus jatkuu. Poikaystäväni yrittää ymmärtää, mutta sydän särkyy kun katson häntä, kun hän ei voi tehdä mitään jotta oloni paranisi.

Toivottavasti jollain on jotain hyvää sanottavaa tähän...

2

913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lintu

      en kyllä nähnyt tuossa sellaista niinsanottua ongelmaa, mielestäni teidän suhde kuulostaa ihan mukavalta. jos rakastat häntä, niin ole hänen kanssaan sitten. olet varmasti kasvanut ihmisenä kuitenkin siitä, kun olit 15 ja sinulla oli se toinen pokaystävä. minä ainaskin katsoisin suhteenne kehittymistä, mutta jos et tunne sellaista tunteen paloa että haluat olla hänen kanssaan lopun elämääsi, niin ei kai siinä sitten mitään. oletan että ette asu yhdessä, joten silloin kun olette vuoden asuneet yhdessä, niin kyllä pitäisi jo suurinpiirtein kuitenkin toisen tuntea. olen itsekin nuori, 21v, joten mitäpä minä näistä jutuista tietäisin. olen kuitenkin ollut suhteessa jo 3v ja asunut puolet siitä mieheni kanssa. tiedän että hän on juuri oikea minulle.

    • 18-kesäisenä

      onko tämä nyt sitten se oikea... kyllä aika sen näyttää. itselläni on takana 3v suhde ja luulin sen olevan se ISO juttu, nyt mies jätti ja sitten siuduin... kun selvisin (johon meni 1,5v) otin ilon irti elämästä ja treffailin ilman isompia situtumisia. nyt olen vuoden taivaltanut ihanan miehen rinnalla ja tiedä että hän on ainakin tällä hetkellä se ISO juttu minulle, ostimme juuri yhteisen kodin ja vaihdoimme kihloja, hääpäiväkin on jo sovittu :)

      elä päivä kerrallaan mutta älä satuta poikaprkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe